Erosin 7kk sitten. Rakastin tuota ex naistani yli kaiken mutta sitä ei enää ole olemassa. Ei rakkautta ei ystävyyttä ei mitään. En kaipaa vanhaa takaisin, riittää että minulla on ne muistot edes vanhuuden päiville siitä mukavasta hetkestä (2 vuotta) jotka vietin hänen kanssaan.
Olin pitkään surun murtama, koska todella uskoin että menetin jotain ainutlaatuista kun suhteemme kuihtui riitoihin. Kesän tullen mieli kirkastui ja kevät ja kukkaset saapuivat elämääni. Oli mukava huomata selvinneensä erosta ehjin nahoin vaikka aluksi olo oli aivan karmea. Kesän tullen huomasin ettei minulla ole mitään hätää... "markkina-arvo" lihatiskillä oli lähes hämmästyttävän hyvä ja imarteleva. Tapailin kevyesti muutamia naisia alkukesästä kun tunnuttiin tulevan mukavasti juttuun ja muutenkin olo oli hyvä.
Nyt tuntuu kuin arki ja ankeus kurkistaisi taas nurkan takana. "jätin" muutaman naisen hetken tapailun ym. jälkeen koska olin luvannut itselleni etten aloita mitään vakavaa jos se ei siltä tunnu, väkisin kun ei kannata yrittää...
Tällä hetkellä minulla on suhde varattuun naiseen, josta pelkään, että hän on ihastumassa minuun. En voisi ikinä kuvitellakkaan, että meistä voisi tulla mitään. Teenkö väärin kun vietän aikaani tämän naisen kanssa, vaikkakin yhteyden pito tulee hänen puoleltaan ja olen selkeästi ilmoittanut, että en halua hänestä mitään muuta kuin "hauskanpitoa".
Oikeastaan en ole edes vihainen itselleni tai tunne syyllisyyttä siitä mitä olen tehnyt... olen enemmänkin huolestunut itsestäni, että valitsen seuraa josta voin olla varma ettei seuraa mitään vakavaa. Lisäksi ex naiseni oli se joka "kesytti" minut ja opetti minut löytämään itseni siinä mitä oikeasti kaipaan elämältäni. Nyt kuitenkin näyttää siltä että olen tahtomattani ajautumassa takaisin "apinavuosiini", milloin millään muulla kuin naisten määrällä ei ollut mitään väliä. Olen elänyt sen elämän aikanaan, enkä edes haluaisi ajatella, että olisin se sama ihminen enää koskaan. Haluaisin vain tavata sen naisen johon rakastua ja hän rakastaisi minua.. miksi en osaa vain elää kuin ihmiset? Katkeruutta en ainakaan tunnusta edellisestä suhteesta kokevani... elämä vain on niin..
Olin pitkään surun murtama, koska todella uskoin että menetin jotain ainutlaatuista kun suhteemme kuihtui riitoihin. Kesän tullen mieli kirkastui ja kevät ja kukkaset saapuivat elämääni. Oli mukava huomata selvinneensä erosta ehjin nahoin vaikka aluksi olo oli aivan karmea. Kesän tullen huomasin ettei minulla ole mitään hätää... "markkina-arvo" lihatiskillä oli lähes hämmästyttävän hyvä ja imarteleva. Tapailin kevyesti muutamia naisia alkukesästä kun tunnuttiin tulevan mukavasti juttuun ja muutenkin olo oli hyvä.
Nyt tuntuu kuin arki ja ankeus kurkistaisi taas nurkan takana. "jätin" muutaman naisen hetken tapailun ym. jälkeen koska olin luvannut itselleni etten aloita mitään vakavaa jos se ei siltä tunnu, väkisin kun ei kannata yrittää...
Tällä hetkellä minulla on suhde varattuun naiseen, josta pelkään, että hän on ihastumassa minuun. En voisi ikinä kuvitellakkaan, että meistä voisi tulla mitään. Teenkö väärin kun vietän aikaani tämän naisen kanssa, vaikkakin yhteyden pito tulee hänen puoleltaan ja olen selkeästi ilmoittanut, että en halua hänestä mitään muuta kuin "hauskanpitoa".
Oikeastaan en ole edes vihainen itselleni tai tunne syyllisyyttä siitä mitä olen tehnyt... olen enemmänkin huolestunut itsestäni, että valitsen seuraa josta voin olla varma ettei seuraa mitään vakavaa. Lisäksi ex naiseni oli se joka "kesytti" minut ja opetti minut löytämään itseni siinä mitä oikeasti kaipaan elämältäni. Nyt kuitenkin näyttää siltä että olen tahtomattani ajautumassa takaisin "apinavuosiini", milloin millään muulla kuin naisten määrällä ei ollut mitään väliä. Olen elänyt sen elämän aikanaan, enkä edes haluaisi ajatella, että olisin se sama ihminen enää koskaan. Haluaisin vain tavata sen naisen johon rakastua ja hän rakastaisi minua.. miksi en osaa vain elää kuin ihmiset? Katkeruutta en ainakaan tunnusta edellisestä suhteesta kokevani... elämä vain on niin..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun mielestä sun ei kannata palata siihen vanhaan, vaan teet niinkuin sanoit löydät jonkun johon rakastua. Se on kuitenkin tunnetta parhaimmillaan. Ja tää varattu nainen, jos se suhun itse ottaa yhteyttä, niin ongelma ei ole sun jos asian oot selväksi tehny... Ite olen nainen ja vähän samassa tilantessa, mut kuitenkin halua löytää sen jonka kanssa kaikki tuntuu hyvältä, jopa riidatkin ;) yhen illan jutuista en saa mitään, ainakaan mitään kestävää :) Mutta jokainenhan oman elämäntavan valitsee.
Kumma äijä kun vientiä olisi, mutta täytyy pelehtiä just sen varatun naisen kanssa. Herää pälli! Et säkään olisi tykännyt jos sun ex muija olis muitten äijien kanssa pelehtinyt. Ole mies ja lopeta sen varatun kanssa oleminen. Niin ja tulevaa mielessä pitäen. Koitas olla seuraavassa suhteessa vähemmän periksiantamaton, ja yritä selvittää asiat puhumalla eikä riitelemällä. Ehkäpä sä olisit edelleen sen ex naisesi kanssa, jos olisit osannut ottaa rauhallisemmin. Myöntää virheesi ja sen sellaista.
Erot ja erosta toipumiset ovat meille kaikille vaikeita riippumatta eron laadusta. Tuntuu, että suurin osa ihmisistä menee joksikin aikaa "sekaisin" koettaessaan selvitä tilanteesta. Mahtaisiko tämä sinunkin "seikkailusi" olla vain tätä toipilasaikaa ? Joskus se voi kestää pitkäänkin, vaikka jo itsestä tuntuu, että elämä hymyilee ainakin ajoittain...
Aina voi tosin toivoa, ettet tallo muita jalkoihisi omia aivoituksiasi selvitellessäsi. Ethän vain antanut turhia lupauksia "kevyesti tapaillessasi" ? Voi olla, että sait pahasta olosta toipumisellasi välitettyä sitä eteenpäin.
Ja niitten varattujen kanssa touhuaminen... enpäs lähde moralisoimaan. Sama pätee kuin yllä eli kunhan et turhaa toivoa anna ja molemmat tiedätte tilanteen, niin eiköhän juttu löydä teille molemmille sopivan tiensä pään aikanaan.
Uskoisin, että jokainen meistä haluaa rakastua ja rakastaa. Kuinka helppoa se sitten on onkin jo aika henkilökohtaista. Ihastuminen ja rakastuminen tai siksi kuviteltu tunne lienee useimpien aika helppo saavuttaa. Mutta se rakastaminen sitten onkin toinen juttu. Vaatii uskomani mukaan melkoista sitkeyttä ja vahvaa päätöstä toisen kanssa olemisesta. Oma kokemukseni ei ole niitä parhaita eli turhan helposti olen suhteissani luovuttanut (ellei sitten vaan aika kultaa muistoja).
Joka tapauksessa tsemppiä sinulle elämäsi kuntoon saamisessa ja sen oikean ihmissuhteen löytämisessä.
Älä tee itsestäsi paskiaista. Ensinnäkin varatun tapailu - olet jo sillä tiellä, mutta jos oikeasti susta tuntuu, että naisella on vakavampaakin mielessä sinun suhteesi, niin laita homma poikki samantein! Mä olen, kylläkin vapaa, mutta juuri sinunlaisesi miehen "pauloissa"...alusta, tai melkein alusta saakka ollut selvää, ettei hän halua mitään vakavaa...enkä minäkään alkuun, kunnes tajusin retkahtaneeni häneen...kyllä hän sen tajuaa. Minä olen se joka ottaa yhteyttä. Tapaamme kun hänelle sopii. Nyt olen yrittänyt soittaa hänelle useamman päivän eikä hän vastaa. Älä lopeta juttuanne kuitenkaan näin, kuten mulle tehtiin. Tuntuu pahalta, sillä pitäs osata olla tässä niin, että kyllähän mä tiesin, että en ollu sille mitään muuta ku välivaihe, hyvää seksiä ja mukavaa seuraa. Tyhmää, että en itse lopettanut hommaa, kun tajusin retkahtaneeni...ehkä sitä toivo, että toiselle kävisi samoin... hah!