Kesäloma alkaa sitten olla paketissa. Harmin paikka mutta onneksi on työpaikka minne mennä. Näin se on ajateltava.
Yksikseen sitä on pääasiassa tämäkin kesä tullut vietettyä mitä naisrintamapuoleen tulee. Onhan sitä taas tullut sekä netin kautta että livenä naisia metsästettyä mutta eipä ole ollut kehumista.
Noihin nettijuttuihin olen kuitenkin alkanut suhtautumaan hieman kriittisemmin. Ei vähiten sen takia että ihmiset ovat aivan eri tavalla vakavissaan asian suhteen. Minulle on jo pitemmän aikaa ollut aivan selvä asia että minulla ei koskaan tule ainakaan sellaista naisystävää olemaan että siitä seuraisi avio- tai avoliitto, se on aivan 100% varma asia, enkä ole enää aivan varma että haluanko edes moista. Minä en ole oikein sellaisesta puusta veistetty kaveri jolle parisuhde joka tapauksessa edes sopisi. Minulle riittää satunnaiset irtonumerot silloin tällöin.
No, tämähän se just minun kohdallani onkin se pääasia. Vaikka olen jo ihan aikuisikäinen niin minä olen sellainen kaveri joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Tiedätte varmasti itsekin lähipiireistänne sellaisia tyyppejä. Senkin takia olen päättänyt jättää nuo nettijutut vähemmälle koska sen kautta olen aina tavannut naisia, joilla on kauhea hinku perustaa perhe ja mennä naimisiin. Minusta kun ei perheenisää saa tekemälläkään joten parempi kun pidättäydyn live-elämän suomissa niukahkoissa mahdollisuuksissa.
Tosin, olen kylläkin ollut näille nettitutuille näissä jutuissa rehellinen alusta alkaen. Kun he ovat sanoneet, että he haluavat perheen niin minä olen sanonut, että sori vaan mutta minä en halua. Muutama on sanonut, että haluaa muuttaa pois pk-seudun vilinästä ja vilskeestä johonkin pienemmälle paikkakunnalle niin minä olen siihenkin sanonut, että silloin hänen pitää etsiä mies joka moisiin paikkoihin suostuu muuttamaan. Siis, rehellinen pitää kuitenkin olla.
Sellainen positiivinen kehitys minulla on tapahtunut, että olen kovasti rohkaissut itseäni enemmän ottamaan kontaktia live-elämässä ja välillä se on jopa kannattanutkin. Eihän siinä mitään hävittävää sittenkään ole.

Vastaukset 1
Vanhimmat
On tosi hienoa, että olet rehellinen tuossa perheenperustamis-asiassa. Itse olin 3v suhteessa, jossa mies tiesi tasan tarkkaan, että haluan lapsia. Antoi minun ymmärtää, että hän haluaa myös. Nyt sitten kesän alussa sai sanottua (kun intoilin yhteistä asuntoa, haaveilin vauvasta jne) ettei oikeastaan koskaan ole halunnutkaan perhettä, ja että on tiennyt sen alusta asti.
Olin tosi pettynyt, tottakai, kun hän ei voinut siä kertoa ihan silloin alussa. Tietenkään en olisi suhdetta edes aloittanut, jos olisin tiennyt.
En kuitenkaan kadu tuota suhdetta, meillä oli mukavia hetkiä, opin paljon tuon suhteena aikana itsestäni. Pysyimme ystävinä ja etsimme nyt molemmat sopivampaa kumppania. Kuitenkin, en voi olla miettimättä, että minulla kenties VOISI olla jo lapsi ja avio mies, mikäli tuo suhde olisi jäänyt elämättä...
Olen vain jatkossakin rehellinen! Se on reilua sekä itsellesi, että toiselle osapuolelle.
Oikein mukavaa loppukesää sinulle:)