Mikä mua vaivaa?

Itse olin alkoholistimies ja join suhteeni aikana samalla tavalla kun sinun miehesi.Se ei olisi loppunut koska pidin suhdetta selvänä ja varmana asiana.Kun sitten vaimolle tuli mitta täyteen ja potkaisi pellolle niin vasta sitten tajusin mitä olin perheelle tehnyt.Pelkään ettei sinunkaan miehesi lopeta ennen kuin laitat selkä seinää vasten.Älä jää odottamaan ei se juominen lopu omasta tahdosta,sairastut vaan itse.Itse nyt selvänä 2 vuotta ja oppirahat maksettu.Et kertonut minkä ikäisiä lapsia sinulla on, mutta lapset voi paremmin kahdessa hyvässä kodissa kuin yhdessä huonossa.

Sama oli meillä, aina mentiin miehen menojen mukaan, tulevaisuuden suunnitelmat olivat hänellä minäminäminä ja usein kosteita. Viikonloput ja usein viikollakin odottelin häntä kotiin, ties missä kunnossa oli, välillä hän ei tullut ollenkaan. lopetin hymyilemisen. Elämä oli raskasta ja ahdistavaa, kunnes sitten vuokrasin minulle ja lapsille asunnon. Vaikka olen osa-aikatöissä ja vaikka meillä on velkaa.
Nyt on omaisuuden ositus edessä ja vaikka vielä en usko tulevaisuuteen ruusuiset silmälasit päässä, niin silti voin vapaammin hengittää.
En minä etkä sinä ole vastuussa aikuisen ihmisen tekemistä ratkaisuista. Minun mieheni haluaa jatkaa elämäänsä viinan kanssa, ehkä sinun miehesi herää ajoissa ja lopettaa. kuka tietää. Voit jatkaa elämääsi loputtomiin noin kun nyt elät tai voit tehdä ratkaisun, joka on ehkä parempi sinulle ja myös lapsillesi.
Rohkeutta sinulle, mitä teetkin :)

Et tee todellakaan väärin jos lähdet suhteesta. Sinun täytyy muistaa mitä kumppanin alkoholismi tekee sinulle ja lapsille. Mikäli toinen ei ole valmis oikeasti tekemään asialle mitään = menee hoitoon ja tunnustaa itse todellisen ongelman, niin ei siinä paljon vaihtoehtoja jää. Alkoholismi jättää lapsiin lopun iäksi jäljet jotka eivät unohdu. Suosittelisinkin joko hakemaan apua (oletta varmaan jo yrittäneet) tai sitten lähdet kävelemään. Jos toinen on valmis sinun ja lasten vuoksi tekemään nitä vaan, niin asumuseron aikana hän hakeutuu hoitoon.

Elin itse samanlaisessa tilanteessa. Jotenkin säälin miestäni enkä uskaltanut jättää häntä. Ajattelin, ettei hän selviä, jos en ole hänestä huolehtimassa. Havahduin vasta, kun tyttäreni sanoi, että hän ei jaksa tässä perheessä elää.Järjestelin itselleni ja lapselleni asunnon ja muutimme pois yhteisestä kodistamme. Vaikka avioero tuntuu pahalta olen kuitenkin joka aamu huojentunut siitä, kun tiedän, että saan tyttäreni kanssa viettää aivan normaalia elämää. Lapsenikin on "puhjennut kukkaaan"; iloisena hän tuo kavereitaan kotiimme (ei tehnyt tätä ennen kuin pelkäsi kavereiden näkevän kännisen isänsä)ja vaikuttaa varsin tasapainoiselta nuorelta neidolta. Valtava ahdistus on poistunut sielustani. Kadun vain sitä, että en lähtenyt jo aiemmin.

Minä katselin tuota samaa kierrettä 10 vuotta. Nyt olen elänyt omillani noin 3 kuukautta. Talous on kuralla, velkaa on pirusti. Mutta pitkästä aikaa voin sanoa, että olen ONNELLINEN. Minun ei tarvitse katsoa sitä krapulaista miestä, joka nukkuu sunnuntai-illan voidakseen mennä maanantaina kunnollisen ihmisen tavoin töihin. Minun EI ENÄÄ KOSKAAN tarvitse katsoa sitä perjantai-illan levottomuutta, "kun kaljalle pitäis päästä". Rahapula ei ole muuttunut aikaisempaa kummemmaksi - nyt itse tiedän, mihin varat riittävät.

Tsemppaa, päästä irti. Et saa sitä riepua parannettua, vaikka kuinka yrittäisit. Pahaa tämä on minullekin tehnyt ja aikoja olen taistellut. Ystävät ovat hokeneet näitä samoja sanoja minulle jo kauan. Mutta itse tein ajan kanssa päätökset. Ja niistä olen hiton onnellinen. En toivota sinulle tsemppiä ja jaksamista elämään juopon kanssa. Toivon sinulle voimaa, jotta voit nähdä oman kauneutesi ja antaa sellaisten asioiden olla, joihin et voi vaikuttaa. Äläkä käytä taloudellisia seikkoja enää päivääkään syynä sille, miksi jäät.