Kuka lohduttaisi

Kertokaa kokemuksista siitä miten lapset ovat reagoineet tilanteessa, jossa toisen vanhemmista pettäminen on paljastunut heille.
Itselläni murrosikäiset tyttäret, joille isän uskottomuus paljastui onnettomien sattumien kautta. Vanhempi tytär "laittoi välit poikki isään" melko pitkäksikin aikaa, ei puhunut hänelle, ei suostunut olemaan lähellä yms. Lopulta oli tilanteesta niin masentunut, että kävi ammattiauttajan kanssa keskustelemassa. Toinen tytär oli hukassa tunteidensa kanssa, ei tiennyt miten suhtautua isään. Rakasti ja vihasi samaan aikaan.
Varmasti minun väsymykseni kaikesta kokemastani oli osasyy siihen etten ehkä jaksanut tukea lapsia tarpeeksi silloin kun kaikkein akuutein tilanne oli meneillään. Ja vaikka mieheni olisi halunnut tukea tyttöjä, tytöt eivät ottaneet sitä apua vastaan.
Nyt kaikesta on kulunut sen verran aikaa, että tilanne kotona on tasaantunut. Jälkensä tuo tapaus kuitenkin tyttöihin(kin) jätti. Koskaan heidän suhteensa isään ei enää tule samaksi kuin ennen, jotain on tullut heidän väliinsä.
Kertokaa kokemuksia miten teillä on selvitty.
5712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tyttämurkulle melkein pahinta mitä voi sattua on, että isä, joka edustaa miehisyyttä osittautuu petturiksi. Loukkaantuminen ymmärrettävää. Isän pitäisi puhua asiasta nuoren kanssa.

Äänestä
  • tiedän että luottamus miessukupuoleen on mennyt, pitkäksi aikaa!

    Voi olla että ei kykene koskaan luottamaan yhteenkään mieheen

    Äänestä

Olen jo aikuinen ihminen, mutta enpä vaan enää pysty isääni kunnioittamaan. Isäni pettämisestä on kuitenkin parikymmentä vuotta. Halveksin häntä varmasti lopun elämääni.

Äänestä

Isäni petti äitiäni usean vuoden ajan saman naisen kanssa. Välillä heidän suhde oli katkolla, ja perhe-elämä jatkui. Mutta heidän eroaan ei kestänyt kauaa, ja perheemme hajosi. Äitimme sairastui vakavasti samaan aikaan, ja tunsin oloni erittäin turvattomaksi pikkuveljeni kanssa.

Kun isäni muutti pois kodistamme, en katsonut häneen, en puhunut mitään, tuijotin vain ulos ikkunasta. Halusin, että hän kärsii niin kuin laittoi perheensä kärsimään. Vuoteen en puhunut isälleni mitään, en vastannut puhelimeen. Hän kävi minua töissäni katsomassa, mutta en noteerannut häntä, olin vihainen.

Isäni ja tämä nainen kutsui minut ja ystäväni mukaan risteilylle, johon yllätteän suostuin. Pikku hiljaa välini isääni paranivat, mutta koskaan emme ole varsinaisesti tapahtuneesta puhuneet. Nykyään hän on tämä naisen kanssa naimisissa, ja välit ovat oikein hyvät kumpaankin.

Olin tuolloin 15-vuotias ja tapahtuma jätti minuun ikuiset arvet, pelon voiko kehenkään luottaa. Mutta olen luottanut, ja petyin hiljaittan karvaasti, oma avomieheni petti minua, ja suhteemme päättyi. Isäni ja hänen vaimonsa olivat tukenani, ehkä he nyt tajusivat kuinka rumasti olivat aikoinaan toimineet äitiäni kohtaan. Olivat kärkkäitä arvostelemaan exääni, mutta totesin heille ettei heillä paljon ole sanomista, samoin ovat itse aikoinaan toimineet.

Vaikka välit isääni ovat kunnossa, on minulla aina mielessäni hänen tekonsa, enkä koskaan tule sitä täysin unohtamaan tai antamaan anteeksi. Puhuminen asiasta varmasti auttaa tyttäriäsi toipumaan, heidän isänsä pitää pyytää tekoaan anteeksi, selittää ettei se johdu heistä eikä sinusta. Hänen pitää näyttää, että kantaa vastuun teoistaan ja katuu. Aika parantaa haavat. Voimia teille.

Äänestä
  • kokemuksesi, sen miltä nuoresta tuntuu.

    Mieheni on pyytänyt anteeksi lapsiltamme ja kertonut ettei syy ollut mitenkään heidän ja että hän rakastaa edelleen heitä. Lasten on kuitenkin ehkä vaikea ottaa tuota todesta kun ovat ensin tajunneet, että isä on valehdellut ja pettänyt.

    Vanhin tyttäreni on juuri 15-vuotias, joten ajatusmaailma on varmasti samanlainen kuin sinulla silloin.

    Eteenpäin menemme ja yritämme parhaamme, kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyytiä? kirjoitti:

Kertokaa kokemuksista siitä miten lapset ovat reagoineet tilanteessa, jossa toisen vanhemmista pettäminen on paljastunut heille.
Itselläni murrosikäiset tyttäret, joille isän uskottomuus paljastui onnettomien sattumien kautta. Vanhempi tytär "laittoi välit poikki isään" melko pitkäksikin aikaa, ei puhunut hänelle, ei suostunut olemaan lähellä yms. Lopulta oli tilanteesta niin masentunut, että kävi ammattiauttajan kanssa keskustelemassa. Toinen tytär oli hukassa tunteidensa kanssa, ei tiennyt miten suhtautua isään. Rakasti ja vihasi samaan aikaan.
Varmasti minun väsymykseni kaikesta kokemastani oli osasyy siihen etten ehkä jaksanut tukea lapsia tarpeeksi silloin kun kaikkein akuutein tilanne oli meneillään. Ja vaikka mieheni olisi halunnut tukea tyttöjä, tytöt eivät ottaneet sitä apua vastaan.
Nyt kaikesta on kulunut sen verran aikaa, että tilanne kotona on tasaantunut. Jälkensä tuo tapaus kuitenkin tyttöihin(kin) jätti. Koskaan heidän suhteensa isään ei enää tule samaksi kuin ennen, jotain on tullut heidän väliinsä.
Kertokaa kokemuksia miten teillä on selvitty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu