gallup

Kuinka paljon sallitte kaloreita päivän aikana? Tiedän että riippuu myös kulutuksesta, mutta haluan kuitenkin udella :D

Itse pyrin n. 1500 kcal/päivä, liikun lähinnä koiran tai lastenvaunujen kanssa päivittäin siis.
6455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sallin itselleni 1200 kcal päivässä yhden vapaaillan viikossa. En harrasta lainkaan liikuntaa. Jos ja kun alan harrastaa, lisään edelliseen vielä yhden herkkuhetken viikossa (munkkikahvit, jäätelö tms).

Tiedän, että tuo 1200 kcal on hyvin alhainen ja olen valmis nostamaan siitä tarvittaessa. Mutta koska katson tarkkaan mitä suuhuni laitan (rasva, kuitu, proteiini), niin ainakin toistaiseksi olen voinut ja jaksanut hyvin, syön viisi aivan riittävää ateriaa päivässä.

Äänestä

Tällä hetkellä esim. 1000 kaloria, joskin tänään olen tainnut syödä jopa hieman alle. Mitään liikuntaa en tänään tosin ole harrastanut jos kahta 45 minuutin rauhallista kävelyä koirien kanssa ei lasketa mukaan.

Joskus taas syön enemmän, menen fiiliksen mukaan. Jos jonainen päivänä tekee mieli mennä aamukaffelle kahvilaan ja syödä kunnon lihottava leivos, niin teen niin. En siis rajoita itseäni, vaan syön mitä huvittaa mutta yleensä se on tuossa 1000 kalorin pintaan jos laihdutan.

Äänestä
  • Mulla on n. 2000 kcal / pvä

    Äänestä

Jos paino alkaa nousta, vähennän syömistä. Luulisin että laihdutuksen aikana syön tuollaiset 2500 kcal. (tosin 181cm/88 kg). Liikuntaa on tosin aivan tolkuttomasti. 0,7 kg putoaa viikossa.

Hei lasketaas:

aamupala 600
lounas 400
välipala 150
päivällinen 700
iltapala 300

Olisko näin. Emmä vaan tiä.

Äänestä

Miten lasketaan kuinka paljon kaloreita syö painoonsa nähden? Eli jos haluaa pysyä panossaan, niin kuinka paljon kaloreita tulee olla.

Äänestä

Mulla se on keskimäärin 1600 - 1800 kcal päivässä vaikka saisin syödä max 1900 kcal, mutta laihdunkin parhaiten treenaamalla, siinä kuluu kaloreita ihan mukavasti ja päivän saanti jää lopuksi pienemmäksi. Olen huomannut, että en pysty treenaamaan ja noudattamaan esim. 1200 kcal dieettiä, sellainen on tuhoontuomittu, mutta näin tämä onnistuu hitaasti, mutta varmasti ja lihaksia kadottamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaloreiden laskijoille kirjoitti:

Kuinka paljon sallitte kaloreita päivän aikana? Tiedän että riippuu myös kulutuksesta, mutta haluan kuitenkin udella :D

Itse pyrin n. 1500 kcal/päivä, liikun lähinnä koiran tai lastenvaunujen kanssa päivittäin siis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu