onko teillä

Jos on niin kertokaa millaisia lemmikkejä, kissoja, koiria, lintuja, jyrsijöitä, matelijoita, kaloja?
5451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on kultainen noutaja

Äänestä

Historiasta löytyy pari Mustia.
Just nyt ei viitti ottaa moisia kotiin yksin istuskelemaan, mutta koiria&hevosia tulee olemaan sitten kun sen aika koittaa ja olosuhteet suo..

Äänestä

Nämähän on tuolla galleriassa mulla mainittu.

Kissa on alunperin ollut toisessa perheessä kerrostalossa sisäkissa. Tuli meille melkein kaksi vuotta sitten, kun huomattiin ilmoitus kaupan seinällä. Joutuivat luopumaan. Sitten mekin muutettiin tähän puutaloon. Moona Liisa ei aluksi uskaltanut mennä kuistia kauemmas ulos. Pikkuhiljaa se on tehnyt ulkoreissuja ja ihastui seikkailumaahan ulkosalla, että oli viime kesänä öitäkin ulkona, tuli vain syömään sisälle. Nyt meillä on ikkuna koko ajan auki, että pääsee kulkemaan omia kissantikkaita pitkin sisään ja ulos. Moona Liisalla on oikeen kiirettä pihalla hiirijahdissa. Aluksi se ei päässyt puuhunkaan kiipeemään, kun oli hirvee pullukka. Roikkui vaan kuin mikäkin säkki puun juuressa. Nykyään se painelee nopsaan ylös ja silleen vissiin sai sen oravankin metsästettyä. Tuo nykyään joka ilta jotain saalista sisälle. Eikä ole rastaat vieneet meiän marjoja pensaista!

Puudeli onkin sitten aprikoosi kääpiö, joka kyllä näyttää ihan viisaalta, muttei ole. Se on kiva seuralainen. On saanut lempparikseen jo pentuna Kylän kaunein koira. Benjillä on nykyään ihka oma persoonallinen 'mohikaanikampaus': Päässä viisi ponnaritusua jonossa ja sama harjas jatkuu hännäntyveen, pallerot jaloissa ja hännänpäässä. Olen aatellut värjätä punaista mohikaanille harjaan, heh heh. Se perkule karkailee tyttöjen perään ympäri kylää aina. Nykyään ihmiset vissiin jo tietää mistä se on kotoisin. Benji osaa seurata komeesti minua ilman hihnaa, ODOTA ja EI se ymmärtää sekä HYPPÄÄ SYKKYYN, RYÖMI... jolloinka se laahaa mattoa pitkin mahallaan eteenpäin pelkillä etutassuillaan vetäen. Sitten se hyppää mun olkapään korkeudelle.

Benji ja Moona Liisa on ylimmät ystävykset keskenään. Kerran Moona kyllä ihmetteli mitä palleroita killuu Bn takajalkoin välissä ja huitas kynnellä. B rääkäsi aika kovasti ja loikkas Moonan päälle. Kissa vaan makasi selällään ja koira muris. Hemmetti, kun kulkusia huitasi. Ei se sitten enää sen jälkeen niin ole tehnyt.

Kissa syö koiranruokaa ja koira kissanruokaa.

Äänestä

kissoja oli, kaloja on vieläkin.

pölypuudeleita sängyn alla ;)

Äänestä

Ei ole. Sen sijaan olen itse toimittanut tätä lemmikkiapinan virkaa. Tai siis, veljeni on monesti sanonut minua perheen lemmimkkiapinaksi, ja siksi minulla on tällainen hölmö nicki.

Kovasti haluaisin lemmikeiksi pingviinipesueen, mutta ehkä sellainen haave on vähän hankala toteuttaa =)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lemmikkejä? kirjoitti:

Jos on niin kertokaa millaisia lemmikkejä, kissoja, koiria, lintuja, jyrsijöitä, matelijoita, kaloja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu