Mielipiteitä ja neuvoja teiltä hyvät ihmiset kyselen ja jos omakohtaisia kokemuksia jollakin olis tallaisesta kuviosta.
Niin, minä ja avovaimoni ollaan jo keski-ikäisiä ihmisiä, yhessä asuttu puolitoista vuotta ja avovaimollani on edellisestä liitostaan 16 vuotias
lapsi, minun edellisenliiton lapset jo pesästä lentäneet.
Rakastan avovaimoani,hän rakastaa minua, mutta meillä on yksi "ongelma" joka joskus vaivaa minua todella paljon, joskus siihen turtuu, unohtaa eikä kanna huolta. Se "ongelma" on se että, avovaimolla ja minulla on tavattoman vähän kahdenkeskistä aikaa. Kahdenkeskisen ajan puuttuminen arkisin on ihan ymmärettävää, vaikka
joskus se masentaa, kun toinen ei yleensä kotiin tule ennen klo 20.30, mutta kun se puuttuu myös viikonloppuisin.
Minä olen yleensä suurimmanosan viikonlopun hereillä oloajasta yksin.
Ei siinä muuten mitään, mutta kaipais toista seurakseen, vois yhessä laitella pihamaata tai ruokaa tai lenkkeillä, marjastaa, helliä/pitää toista sylissä ja saada hellyyttä.
Jos minä otan esimerkin lauantai ja sunnuntaipäivältä, niin kumpanakin päivänä olen
6-7 tuntia yksin kotona,käytännössä kokopäivän, kun avovaimo vie/tuo lastaan kavereiden luo läheiseen kaupunkiin.
Monesti olen kysellyt, että voisinko lähteä mukaan, mutta kai lapsi haluaa olla äitinsä kanssa
kahden, olen joskus ollut toki automatkoilla mukana.
Olen puhunut avovaimoni kanssa, että tunnen oloni yksinäiseksi, että voisiko hän antaa minullekin hiukan aikaa.
Avovaimoni sanoi, että hän valitsee lapsensa, lapsen asia on tärkein.
Onhan se niin, lapset kasvattaneena ymmärrän kyllä, mutta kun en aina haluaisi olla yksin.
Niin miten minä opin, että en kokis yksinoloani niin turhauttavaksi, kun olen parisuhteessa ei tahtois olla kaksin mutta yksin.
Joskus mietin, onko minussa itsessäni jotain vikaa, kaipaanko liianpaljon toisen aikuisen läheisyyttä.
Voisitteko neuvoa minua hyvät ihmiset, erota en halua rakastan vaimoani paljon.
Niin, minä ja avovaimoni ollaan jo keski-ikäisiä ihmisiä, yhessä asuttu puolitoista vuotta ja avovaimollani on edellisestä liitostaan 16 vuotias
lapsi, minun edellisenliiton lapset jo pesästä lentäneet.
Rakastan avovaimoani,hän rakastaa minua, mutta meillä on yksi "ongelma" joka joskus vaivaa minua todella paljon, joskus siihen turtuu, unohtaa eikä kanna huolta. Se "ongelma" on se että, avovaimolla ja minulla on tavattoman vähän kahdenkeskistä aikaa. Kahdenkeskisen ajan puuttuminen arkisin on ihan ymmärettävää, vaikka
joskus se masentaa, kun toinen ei yleensä kotiin tule ennen klo 20.30, mutta kun se puuttuu myös viikonloppuisin.
Minä olen yleensä suurimmanosan viikonlopun hereillä oloajasta yksin.
Ei siinä muuten mitään, mutta kaipais toista seurakseen, vois yhessä laitella pihamaata tai ruokaa tai lenkkeillä, marjastaa, helliä/pitää toista sylissä ja saada hellyyttä.
Jos minä otan esimerkin lauantai ja sunnuntaipäivältä, niin kumpanakin päivänä olen
6-7 tuntia yksin kotona,käytännössä kokopäivän, kun avovaimo vie/tuo lastaan kavereiden luo läheiseen kaupunkiin.
Monesti olen kysellyt, että voisinko lähteä mukaan, mutta kai lapsi haluaa olla äitinsä kanssa
kahden, olen joskus ollut toki automatkoilla mukana.
Olen puhunut avovaimoni kanssa, että tunnen oloni yksinäiseksi, että voisiko hän antaa minullekin hiukan aikaa.
Avovaimoni sanoi, että hän valitsee lapsensa, lapsen asia on tärkein.
Onhan se niin, lapset kasvattaneena ymmärrän kyllä, mutta kun en aina haluaisi olla yksin.
Niin miten minä opin, että en kokis yksinoloani niin turhauttavaksi, kun olen parisuhteessa ei tahtois olla kaksin mutta yksin.
Joskus mietin, onko minussa itsessäni jotain vikaa, kaipaanko liianpaljon toisen aikuisen läheisyyttä.
Voisitteko neuvoa minua hyvät ihmiset, erota en halua rakastan vaimoani paljon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja rakastettava ihminen ja on todellakin luonnollista ja ihanaa kaivata puolisonsa seuraa.
Tilanteenne on tosi ikävä. TOttakai siihen pitää saada apua mahdollisimman pian!!!!
Lapsi ei ole este yhdessä ololle. Varsinkin tuon ikäinen lapsi!!!!
Itse olen kolmekymppinen, eronnut, uusio suhteessa elävä, "lapsellinen" ihminen. Lapset kulkevat mukana, elävät elämässämme täysillä...5-10 ikävuoden haarukassa kaikki. Aika pieniä, mutta toisaalta jo niin isoja, että me päästään avokin kanssa liikkumaan ihan kahdestaankin välillä.
Siten että lapset on mukana ja taas toisinaan ei ole. Ja kyllä se olen minäkin joka todellakin toivoo välillä kahdestaan oloa, vaikka toki rakastan lapsiani hirveästi! Mutta avokkiani myös ja välillä kaipaan kuin lapsi hänen kanssaan kaksin olo aikaa.
Mutta teidän suhteessa voi olla nyt jokin lukko ja lapsen kyyditys vain on "tekosyy" siihen, ettei sitä lukkoa tarvitse alkaa availla.
Ehkä teillä on rakkautta ja kaikkea, mutta jostain syystä on yhteys katkennut.
Ammattiauttaja varmasti löytäisi ratkaisua ja sitä kannattaisi ehdottomasti käyttää. Jos et saa avokkia mukaan käy vaikka yksin. Sekin tuo sinulle helpotusta ja toisaalta voi auttaa tekemään ratkaisuja!!
On ikävää, jos ei saa vastakaikua kaipuuseensa...mutta sitä ei voi väkisinkään pyytää. Jos kerrot avokillesi, että rakastat häntä todella ja kaipaat läheisyyttä, yhteisiä hetkiä.
JOs hän rakastaa, hän haluaa keksiä keinot yhteisen ajan voittamiseen...jos taas tunteet ovat sekaisin, hän ehkä uppoaa tekosyiden taakse. Silloin ehkä kannattaisi ottaa syväluotaava keskustelu parisuhteen tilasta ja pohtia yhdessä ratkaisuja..Että jos vaikka välimatka tekisi terää...Saisit miettiä ja hän saisi miettiä. Kun on "virallisesti" yksin, ei tarvitse ainakaan kaivata sitä joka aina on poissa...tai siis kaipaahan sitä silti, mutta ei ole vaateita tai ainakaan ei tarvitse pettyä odotuksissaan, kun ei tarvitse odottaa toista. VOi olla oikeasti yksin...tai saa sitten käyttää aikaansa muussa seurassa... Voimia sinulle ja ota yhteyttä vaikka diakoniin tai srk.n perhetyöntekijään, kaupungin perhetyöntekijään tai netistä vinkkejä.
Toivottavasti tilanteesi helpottuu pian!!
kirjeesi monesti, kiitos.
Jäin miettimään tuota välimatkanottoa, se on
muuten varteenotettava vaihtoehto, mutta olen
avovaimoni kanssa myös taloudellisessa sidoksissa
tämän nykyisen yhteisen asuntomme kanssa.
Entinen kotini on parhailaan myynnissä, joten paluu sinne ei ole ihan mutkaton, toki mahdollista, kun vetää välittäjältä toimeksiannon pois.
Sitä en epäile, ettäkö vaimo ei rakastais minua,
mutta tuo sinun lause, tunteet hukassa, se voi olla todellinen syy.
Kyllä minä olen seurakunnan perheterapeutin meille yhteistä vastaanottoa hakenut, uskon että
tässäkuussa ensimmäinen kerta on, toivon.
Kiitos sinulle.
Siis illat menee lasta kuskaillessa toiseen kaupunkiin. Ite oon sitä mieltä et kyllä parisuhteessa pitäs olla yhteistäki aikaa. Tottakai lapset tulee ensin, mut täytyy siinäki joku raja silti olla. Mulla helppo ratkasu sulle, ainaki jos ko lapsi on poika. Jos sulla on yhtää pelimerkkejä jääny tilille nii osta sille kevari. Oikeesti, aikaki saat nuorelta 10 pistettä ja varmasti kulkee ylpeenä kavereillensa aprilian selässä
hienosta vihjeestä.
Lapsi on tyttö, mutta olen kyllä monesti ajatellut,
että jos ostais skootterin hänelle ja joskus on jopa puhuttu asiasta.
Tuo pitää pitää mielessä, kiva kiitos.:)