kumpa

miten osais ymmärtää puolison menettelyä.

Puolitoistavuotta on yhdessä asuttu ja kertaakaan
en ole tavannut vaimoni vanhempia, sisaruksia ja muita sukulaisia.
He eivät tiedä minun olemassa olosta yhtikäs mitään.
Muutaman kerran olen vaimolle siitä sanonut, että se loukkaa minua, kun hän lähtee yksin vanhempiensa luo, ei se sanominen ole mitään muutosta tuonnut.
En ymmärrä vaimoni käytöstä, itse olen hänet suvulleni esitellyt jo seurustelun alkuaikoina,
en ymmärrä miksi hän ei.

Ymmärtääkö asian joku muu?
51008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä asia on niin, että en ole pahemmin sukulaisiani uudelle miehelleni esitellyt, pari vuotta on oltu yhdessä. Asia on vaan niin, että ennen hänen tapaamistaan päätin katkaista välit omiin sukulaisiini ja sen olen myös tehnyt.Äitini ja veljeni hän on nähnyt kerran. Ystäväni jäivät vanhalle paikkakunnalle ja olivat yhteisiä entisen mieheni kanssa. Voisit kysyä ihan reilusti, että miksi ei sinua esitellä, syy voi olla jotakin, mitä et olisi ikinä kuvitellut löytyvän mutta kuitenkin ihan hyväksyttävä. Kyllä minunkin mieheni alkuun oli loukkaantunut, mutta nykyään jo ymmärtää.

Äänestä

Varmaan tuohon käytökseen on joku syy. Selvitä se.
Vaikea tuollaista on ymmärtää, jos vaimosi ei sille mitään syytä kerro.. Keskustelkaa asiasta.

Äänestä
  • Pakko ihan alkajaisiksi sanoa, että "kumpa" kirjoitetaan ääntämyksestään huolimatta kunpa. Se on siis kun liite. Sori.

    Tosi outo sun eukkosi on, en voi muuta sanoa. Jotenkin tulee olo, ettei se kehtaa joko näyttää sua suvulleen tai sukua sulle. Tai olette jollain perustavalla tavalla erilaisia (esim. poliittiset näkemykset) ja hän pelkää konfliktia. Joka tapauksessa ihan helvetin epäkohteliasta. Ikään kuin et olisi osa hänen elämäänsä ollenkaan!

    Ei muuta kuin kissa pöydälle ja selitystä vaatimaan.

    Äänestä

perheessä on sellaisia luurankoja, joita vaimosi ajattelee, ettet kestäisi kuulla?

Äänestä

No, jos puoliso kumminkin yksin vanhempiensa luona käy, tuskin välit ihan täysin poikki on. Miten pitkiä aikoja puoliso on vanhempiensa luona? Käy vain syömässä vai viettää viikonloppujakin ja ehkä lomiaankin? En voi ymmärtää mistä hänen käytös johtuu. Ei se ainakaan normaalilta vaikuta. Ihan kuin et itse kuuluisi hänen elämäänsä kun ei omille vanhemmilleen voi esitellä. Kannattaa selvittää ja nopeasti miksi asia on näin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietäis kirjoitti:

miten osais ymmärtää puolison menettelyä.

Puolitoistavuotta on yhdessä asuttu ja kertaakaan
en ole tavannut vaimoni vanhempia, sisaruksia ja muita sukulaisia.
He eivät tiedä minun olemassa olosta yhtikäs mitään.
Muutaman kerran olen vaimolle siitä sanonut, että se loukkaa minua, kun hän lähtee yksin vanhempiensa luo, ei se sanominen ole mitään muutosta tuonnut.
En ymmärrä vaimoni käytöstä, itse olen hänet suvulleni esitellyt jo seurustelun alkuaikoina,
en ymmärrä miksi hän ei.

Ymmärtääkö asian joku muu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu