Erottiin noin viikko sitten, hirvee ikävä ja paha olo koko ajan. Asutaan vielä samassa talossa kun kumpikaan ei ole löytänyt vielä asuntoa. Ja tässä pelkäänkin, että kun on näin hirvee ikävä ja paha olla vaikka asutaan samassa talossa ja nähdään päivittäin, niin sitten kun toinen pääsee muuttamaan onko se helpompaa sen jälkeen vai tuleeko enemmän ikävä ja vaan pahempi olo?
Tällä hetkellä vaan tuntuu että ei kestä enää yhtään enempää ikävää ja pahaa oloa ja pelkään sitä muuttoa, jos siitä seuraakin vielä pahempi olo.
Tällä hetkellä vaan tuntuu että ei kestä enää yhtään enempää ikävää ja pahaa oloa ja pelkään sitä muuttoa, jos siitä seuraakin vielä pahempi olo.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tsemppiä sulle kovasti! Mulla meni suhde poikki tiistaina ja pahalta tuntuu. Miehellä oli toinen. Itse asiassa tämä on toinen kerta peräkkäin kuin näin käy. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä että kaksi kertaa peräkkäin!
Siksi haluankin sanoa että se on ihan totta kun sanotaaan että aika parantaa. Heti se ei tapahdu, voi ottaa vuodenkin. Mutta suosittelen että hankit mahdollisimman pian oman asunnon että pääset konkreetisesti pois exäsi läheltä. Se auttanee piirun verran.
Tulee olemaan hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Nauti niistä pienistä onnen hetkistä joita välillä tunnet. Pikku hiljaa niitä alkaa tulemaan enemmän.
Itsekin olen tällä hetkellä melkoisen rikki. Kirjoitin itselleni listaa asioista joita minun pitää tehdä. Sillä täytän nyt päivääni ja jokaisen pikku askereen suoritettuani tunnen päässeeni askeleen eteenpäin.. Pienen, mutta kokonaisen askeleen...
sattuu. Sattuu niin p...sti mutta periksi en anna!
Mä oon ettiny epätoivosesti asuntoa, olisin valmis muuttaan melkein mihin vaan, mut tää kesänloppu on vaikeeta aikaa löytää asuntoa. Voikun vois vaan unohtaa ja jatkaa elämää, hirvee ajatus et olis tällänen olo melkein vuoden ku tuntuu et tää vähän yli viikkokin on ollut mulle jo ihan liikaa, mä en edes tienny et ihminen voi itkee näin paljon.
Mistä kaupungista olet vailla asuntoa?
Kyllä toipuminen aikaa vie. Erosin poikaystävästäni(emme edes kunnolla seurustelleet, koska hän ei halunnut) neljä kuukautta sitten ja edelleen itken melkein päivittäin. Nyt hänellä on toinen ja he ilmeiseti seurustelevat. Ajatus heistä yhdessä sattuu ihan valtavasti.. Pyörimme yhdessä kolme vuotta, mutta minun kanssani hän ei halunnut olla. Ainoa lohtu on, että muutan kohta paikkakunnalta pois.
Syytän itseäni, vaikka hän kohteli minua, kun en olisi ollut minkään arvoinen. Nyt itsetuntoni on maassa ja valtava tuska kannettavana.
Hän soitti minulle yksi päivä ja oli yötä, kun tyttöystävä oli mökillä. Mitään ei onneksi tapahtunut.
Onneksi ystävät ovat olleet tukena. Haluan uskoa, että tämä tuska vielä joskus helpottaa. Kaipa se aika sitten auttaa. Ketään toista en ole pystynyt edes ajattelemaan..Olen vielä nuori, mutta tuntuu, että hän olisi pilannut elämäni. Yritän ajatella muuta, mutta en pysty.
Tampereelta pitäis asunto löytää, hirveesti vaan nyt muitakin asunnon ettijöitä
mulla on kulunut "erosta" nyt semmoset rapiat 2 kk. Asutaan saman katon alla edelleen, mutta kas kummaa, en ole kiinni miehessäni, vaikka ensi alkuun kuvittelin suurin piirtein kuolevani - en ollut odottanut eroa ollenkaan. Nyt olen jo vahvempi enkä peräti vastaa, kun hän soittelee perääni (tällä kertaa tilanne on kääntynyt siis siihen suuntaan, minä en enää ole hänen pelinappulansa, vaan annan miehen "tajuta", mitä menetti!) :) Tsemppiä sulle. Usko mua, kyllä se päivä alkaa parantua ja aurinkokin paistaa. Minullakin, vaikka saman katon alla edelleen olosuhteiden pakosta asustellaan. Osaan vaan aika hyvin tehdä "katoamistemppuja" ja nukkua muualla, kun on onneksi noita kavereita. No, tätä "yhteiseloa" taitaa kestää tonne syyskuulle. Sitten sillä miehellä vasta tyhjä asunto onkin, kun katoaa niin tavarat, minä kuin meidän yhteinen vaavammekin (koira). :)
Toki rakastan ja haluan joskus olla vielä hänen oma rakkaansa, mutta en kiduta itseäni, koska toista ei voi pakottaa eikä tukahduttaa järjettömällä vouhkaamisella ja vonkaamisella. Tulee takas jos on tullakseen ja jos ei niin sitten ei. Elämä on. :)
Ja ihmissuhteet.. niin pirun hankalia!
Ps. oli jännä huomata, kuinka eilen, kun viettelin toista päivää mökillä ja mulla sattu käymään kylässä yks vanha "hoito", johon en kyllä tänä päivänä koskisi pitkällä tikullakaan!, ja kun tää mun ex huomasi lapun, missä oli meän nimet ja tikanheiton kisatulokset (ah kyllä, ihanaa mökkielämää!), sai ihme hepulin ja raivostui ihan totaalisesti. Ensin mietin, pitäiskö mun muka lepytellä ja lohdutella, mutta sitten mietin, että mitä helv**, eihän se mun SYY OLE että tilanne meän suhteessa on nyt tämmönen!! >:( Ja loppuillan oli ihan eri mielellä mun perääni kinumassa.. Kummallisia noi miehet!!
Anna ukkos olla tovin ihan omassa rauhassa ja kattele, mitä tuleman pitää. Ota täysin välinpitämätön asenne - se puree miehiin parhaiten!
Tsemppiä ja voimia sulle! :)
Erottiin exän kanssa n. vuosi sitten, meillä on 5-vuotias lapsi. Ero tuntui tosi pahalta vaikka päätös olikin tavallaan yhteinen. Itse olisin ollut valmis tekemään mitä vain että oltaisiin pysytty yhdessä, jo lapsenkin takia, mutta ex ei suostunut esim. mihinkään parisuhdeterapiaan.
Kun oltiin asuttu erossa muutaman kuukauden, mulle kävi niin kuin ajan kanssa yleensä käy, huonot ajat unohtaa ja ikävä alkoi hiipiä mieleen. Nähtiin aina kun exä kävi tapaamassa poikaa ja sitten eräänä päivänä kuulin, että hänellä oli uusi tyttöystävä ja se sattuikin yllättävän lujaa. Päätin esittää että minullakin on uusi poikaystävä ja seuraavan kerran kun hän tuli poikaa tapaamaan, tälläsin ykköset päälle, meikit naamaan ja samaa hajuvettä josta exä aina piti ja lähdin samalla oven avauksella ulos.
Eipä kulunut kauaa kun exä alkoi soittelemaan ja käymään useammin ja yksi asia johti toiseen ja nyt asustamme jälleen saman katon alla, onnellisimpina kuin koskaan. Ero teki meille hyvää, silloin kun molemmat luulimme menettävämme toisemme kokonaan, huomasimme mitä oikeasti haluamme eli toisemme.
Tässä meidän tarinamme, aina ei ero ole lopullinen ja siitä voi koitua jotain vielä parempaa vaikka pohjamudissa ensin pyöritäänkin!