Lähes kaksi viikkoa sitten painoin 65 kg, nyt painoni on 62,1 kg. Pituus on 162 cm. Tämä on minun ennätys laihdutuksessa. Siis että olen todella jaksanut laihduttaa näin kauan. Pömppis on lähes lähtenyt pois. Tosin varmaan johtu osittain turvotuksesta.
Yleensä motivaatio on loppunut parin päivän päästä. Nyt tuntuu että jaksais samaa tahtia vaikka kuinka kauan. Tavallaan tästä on tullut "elämäntapa". Helppo jatkaa myös kevyemmin kun olen tavoittanut ihannepainoni. Huomaan myös, että vatsalaukku on pienentynyt. Tänään söin puolet siitä, mitä normaalisti söin ja tulin aivan täyteen. Yksi asia myös, mikä on havahduttanut, näläntunne. Ennen laihduttamisen aloittamista minulla ei ollut ikinä nälkä. Sillä söin lähes kokoajan jotain. Nyt nälkä iskee välillä, ja mielestäni se on hyvä, ja terve merkki. Ei sillä, en kituuta nälissäni, toki syön sitten.
Koirakin on saanut enemmän lenkkiä :)
Ihannepaino olisi 55 kg, mutta saas nähdä. Ehkä olen tyytyväinen ennemminkin. Vaikea kuvitella itseä laihempana. Olisi mahtavaa jos kehtaisi mennä ens kesänä bikineissä rantsulle!!
Tsemppiä vain muillekin laihduttajille!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tsemppiä sinulle... tällaisia viestejä lisää! :) Tulee itsellekin lisää motivaatio ja tunne että minähän onnistun..:)
!! Hienoa! Nyt on hyvät motivaatiot siullakin sitte jatkaa etiäpäin :D Itse oon laihtunut nin viisi kiloa kahdessa kuukaudessa, tahti ei päätä huimaa mutta ei tässä ihmeitä odotellakaan, pikkuhiljaa vaan ni ehkä ne kilot pysyykin poissa tällä kertaa. Koskaan aiemmin en oo onnistunut näin paljoa pudottamaan ja viel olis toinen samainen viisi kiloa pudotettavana :)
vau! kuulostaa hyvälle, ja hauskaa lukea että se todella on mahdollista. itse yritän karistaa juuri viisi kiloa, tuntuu etteivät millään lähde. nii ja tosiaan ei se näläntunne tapa, hassua että se on nii harvinaista nykyihmisillä.
On se mahdollista, heh. Ulkoilua ja kalorien laskemista se on vaatinut, mutta oon onnellinen tuloksista kyllä! Kunhan sen toisen viisi kiloa nyt sais pois ni olisin siinä mistä sen 10 kiloa tuossa pääsin lihomaan. Kyllä näläntunteen kanssa oppii elämään ja kun oppii kanssa syömään oikeita ruokia niin sitä näläntunnetta ei tarvitse edes kärsiä ;)
Hei, hienoa kuulla että olet onnistunut laihdutuksessa! Itselläni olisi myös tarvetta pienentää pömppövatsaani, mutta en siinä ole onnistunut ja siksi olisi mukava kuulla miten olet laihduttanut? :)
pitääksesi painosi siellä mihin olet se saanut pudotettua, et voi palata entisiin syömistapoihisi vaan sun on jatkossakin syötävä samoin kuin laihduttaessasi, ei paljoa enepää . muuten painosi nousee.
sanoit että voisit jatkaa samalla linjalla vaikka kuinka kauan, hyvä niin sillä niin sinun on tehtäväkin.
onneksi olkoon uudesta elämäntavasta.