Olen mailaillut treffien kautta "löytämäni" miehen kanssa jo jonkin aikaa. Emme ole kertaakaan tavanneet ja minusta tuntuu, että olen jo korvia myöten rakastunut häneen, olemme juuri samalla aaltopituudella, joudun lukemaan vedet silmissä(naurusta) hänen mailejaan.Olemme tosin vaihtaneet valokuvia eli joku oletus meillä on toistemme olemuksesta. Olenkohan tulossa hulluksi vai jo hullu jo?
Minua pelottaa ihan kamalasti kun se näkeminen on vielä edessä...Kun tuntuu että on jo niin lähellä toista ihmistä ja jos kaikki kaatuu sitten, jos vain jostain syystä olemmekin ihastuneet toisiimme virtuaalisesti. Löytyykö samassa tilanteessa olleita, olisin tosi iloinen rohkaisusta tähän hankalaan tilanteeseen;)
Minua pelottaa ihan kamalasti kun se näkeminen on vielä edessä...Kun tuntuu että on jo niin lähellä toista ihmistä ja jos kaikki kaatuu sitten, jos vain jostain syystä olemmekin ihastuneet toisiimme virtuaalisesti. Löytyykö samassa tilanteessa olleita, olisin tosi iloinen rohkaisusta tähän hankalaan tilanteeseen;)
Vastaukset 2
Vanhimmat
..samat fiilikset oli mullakin tossa tilanteessa. En voinu uskoa, että virtuaalisesti vois muka ihastua..ihan hullua! Ja koitinkin pitkään keksiä niille säkenöiville fiilikselle jotain järkiperästä selitystä. Koska siis, mua vietiin ihan 6-0, sen perusteella mitä tietokone mulle siitä toisesta kerto..jo ennen kuvaa. Kuvien vaihdon jälkeen olin entistä syvemmällä suossa, paluuta ei ollut.
Pelkäsin tapaamista samaan aikaan kun olin tosi rauhallinen. Tunsin, että vaikka kaikki tai edes mikään ei menis niinkuin olin ajatellu tai oltiin miehen kanssa puhuttu, ei mun tunteet lopahtais..vaan just sen takia asiat sais mennäkin vähän poskelleen, koska moni asia tulis annettua anteeks vaan sen perusteella, että oli niin ihastunut.Niin outoa ja kummaa tuntea niin voimakkaasti ihmistä kohtaan, jota ei koskaan livenä tavannut. Toinen tuntui jo ihan omalta.
Ainut mitä hermoilin oli, että mitä jos tuotan pettymyksen sille miehelle eikä se enää tunnekaan samoin. Sata kertaa menomatkalla kaduin tekoa että kiittelin, jopa ääneen nauraen, että hulluahan tää kaikki oli! Ja se hetki kun seistiin toistemme edessä oli niin sekalaisia tunteita täynnä, että mentiin ihan sanattomaksi kumpikin, ei tiennyt mitä tuntea. Kuva ei anna koskaan oikeutta ihmiselle, mies oli toisen näköinen kuin kuvissa ja omissa kuvitelmissani. Vieraan näköinen verrattuna itse maalaamaani kuvaani hänestä. Hetken tunsin pettymystä, koska odotukset olivat niin suuret, eikä toinen tuntunutkaan yhtäkkiä niin omalta. Mutta kunhan alkujännitys väisti ja tilanne neutraloitui, iski ne tuhannet perhoset vatsaan taas ja teki mieli kiljua, kun tajus, että siinä se toinen vihdoinkin oli! Aivan mahtava fiilis molemmilla ja siitä se sitten alkoi..ja sillä matkalla edelleen..kaikki aika alussa vielä mutta keskinäiset välit ja tunteet vaan voimistuu entisestään. Tähän on hyvä jäädä :)
Kauheasti tsemppiä, varmasti monenlaisia tunteita ja ajatuksia vilisee päässä ja sydämessä. Kyllä ne tosia on vaikka virtuaalista hankittuja. Älä pelkää kuule yhtään vaan tartu hetkeen, siihen te ette vielä kaadu :)Elä mieti niin paljon vaan ota se mitä saat, sillä mitä sä asioille muutenkaan mahtasit? Nä jutut on kaikki tähtiin kirjoitettu anyway ;)
Aivan ihanan vastaukset olit laittanut, kiitokset siitä. Yritän pysyä "nahoissani" ja katsoa avoimin mielin miten tässä käy;)
Kaikkea hyvää sinulle!