ystäväni sanoi minulle noin. Hänen mielestään minusta on tullut katkera. Myönnän, että kadehdin ystävältäni hänen elämäänsä. Hänellä on valmiit paperit ja aivan ihana poikaystävä. Minulla on opiskelut kesken alalle, jonka työllistymismahdollisuudet ovat pohjalukemissa, ja olen yksin.
Tänä kesänä se löi minua kasvoille kuin märkä rätti. Tähän asti olen kuvitellut, että olen samanlainen kuin kaikki ystäväni (jotka muuten kahta lukuunottamatta seurustelevat), mutta vietettyäni juhannuksen mökillä heidän kanssaan, tajusin, etten ole. Välillä meidän välissä on niin järjetön kuilu, ettei sen yli näe. Välillä kaikki on niin kuin pitääkin.
Itsessäni on tapahtunut suurin muutos. Olen alkanut haluta sitä mitä ei saa haluta. Olen alkanut kaivata ihmistä vierelleni. Sitähän ei saa haluta, koska sitten pitäisi tunnustaa, että etsii jotain ja sitähän ei saa etsiä, koska sitten sitä ei löydä. Pitää teeskennellä pitävänsä tästä elämäntyylistä: rällätä kavereiden kanssa baareissa aamuneljään ja tavata maailman viimeiset hörhöt.
Parasta on, että ystäväni tuntuvat haluavan minun kertovan sattumuksia sinkkuelämästä. Mitäs minä kertoisin... Vuokrasin kaksi elokuvaa. Söin puolikiloa karkkia. Kävin kävelyllä. Pistäydyin siiderillä terassilla. Oli tosi hauskaa. Minä ja minä itse nauroimme itsemme tärviölle.
Rakastan ystävääni ja haluan hänelle vain kaikkein parasta. Todella tarkoitan sitä, mutta välillä minusta tuntuu, ettei hän oikein ymmärrä, miten yksinolo voi maistua paskalta.
Ehkä hän on oikeassa. Minusta on todella tullut katkera.
Tänä kesänä se löi minua kasvoille kuin märkä rätti. Tähän asti olen kuvitellut, että olen samanlainen kuin kaikki ystäväni (jotka muuten kahta lukuunottamatta seurustelevat), mutta vietettyäni juhannuksen mökillä heidän kanssaan, tajusin, etten ole. Välillä meidän välissä on niin järjetön kuilu, ettei sen yli näe. Välillä kaikki on niin kuin pitääkin.
Itsessäni on tapahtunut suurin muutos. Olen alkanut haluta sitä mitä ei saa haluta. Olen alkanut kaivata ihmistä vierelleni. Sitähän ei saa haluta, koska sitten pitäisi tunnustaa, että etsii jotain ja sitähän ei saa etsiä, koska sitten sitä ei löydä. Pitää teeskennellä pitävänsä tästä elämäntyylistä: rällätä kavereiden kanssa baareissa aamuneljään ja tavata maailman viimeiset hörhöt.
Parasta on, että ystäväni tuntuvat haluavan minun kertovan sattumuksia sinkkuelämästä. Mitäs minä kertoisin... Vuokrasin kaksi elokuvaa. Söin puolikiloa karkkia. Kävin kävelyllä. Pistäydyin siiderillä terassilla. Oli tosi hauskaa. Minä ja minä itse nauroimme itsemme tärviölle.
Rakastan ystävääni ja haluan hänelle vain kaikkein parasta. Todella tarkoitan sitä, mutta välillä minusta tuntuu, ettei hän oikein ymmärrä, miten yksinolo voi maistua paskalta.
Ehkä hän on oikeassa. Minusta on todella tullut katkera.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hyvää viikonloppua.
-Per-
Kun toisesta tulee hihhuliks ja sitten ne ystävät vasta kaikkoaakin, toisesta tulee alkoholistiks jos ei pidä tiukkaa rajaa.
Kossua voi suositella JOS osaa pitää rajansa, viinahan on viisasten juoma. (Ite kyllä tykkään enemmän kaljasta kuin kossusta mutta nää on makuasioita:)
mikäs luulet olevasi, meitä on täällä 6miljardia ihmistä ja nämä nyky suominaiset luulee olevansa jotain erikoista ja voivansa vaatia mieheltä mitä vaan, ehei naisia riitää kauniimpia,fiksumpia ja empaattisempia muualtakin.
Omalla kohdalla kielteiset tunteet, kuten katkeruus, herättää tekemään asioille jotakin. Toivottavasti sinunkin kohdallasi. Pahinta, jos jäät tunnetilaa ylläpitämään..
Se on vain niin helppo unohtaa jos ei joudu olemaan pariskuntien keskellä katsomassa näiden onnea. Nähdä miten ne säteilevät onnesta.
Ja se mitä niille alkaa tapahtua. Ne alkavat hitaasti muuttua aivan erilaisiksi, kasvaa. Sinkkuna on vain paikalleen jämähtänyt, kivettynyt aikaan ja tilaan.
Monet parisuhteessa elävät ovat katkeria siksi, että kokevat joutuneensa luopumaan liian paljosta. En oikein tykkää tuosta yleistyksestä, että sinkkuus tekisi ihmisestä jotenkin hirvittävän erikoisen ihmistyypin (ja keskenään homogeenisen) verrattuna perheellisiin. Jämähtäminen on luonnekysymys, ainakin minun tuttavapiirissänion aika monta jämtänyttä naimisissaolijaa. Ja mikä ettei, toisille se sopiikin.
Liian usein näen pariskuntia jotka ovat jämähtäneet, en sinkkuja. Parisuhteen sudenkuoppa ja ihanuus on turvallisuus ja vakaus. Joskus siinä käy niin että jämähtää siihen niin totaalisesti ettei tajua kehittää mitään elämänsä osa-alueita. Esim. suunnitellut jatko-opinnot jäävät, harrastukset näivettyvät jokapäiväiseen koiran kusetukseen, ajokortti jää ajamatta, kun kerran miehellä on,omasta itsestään huolehtiminen vähentyy, koska enää ei tarvitse "pynttäytyä" jne. Tälläisiä esimerkkejä on lähipiirissä.
Mitä enemmän rälläät kavereiden kanssa aamuneljään baarissa, sitä pienemmiksi käyvät faktuaaliset mahdollisuutesi löytää se ihana poikaystävä vierelle.
Joka kerta, kun olet baarissa rälläämässä, mahdollisuutesi pienenevät murusen verran. Onko murusella sitten väliä? No, hiekkalinnakin koostuu murusista. Ja kun sinun mahdollisuuksien hiekkalinnasta on tarpeeksi murusia pois, et saa enää ikinä kuin jonkun hörhön pilkun aikaan baarista. Harkitse tekojasi.
Olen tismalleen samassa tilanteessa kuin sinä. Olisin ihan hyvin voinut kirjoittaa tuon tekstin!
"Vuokrasin kaksi elokuvaa. Söin puolikiloa karkkia. Kävin kävelyllä. Pistäydyin siiderillä terassilla. Oli tosi hauskaa. Minä ja minä itse nauroimme itsemme tärviölle." :-D Tuossa vaiheessa alkoi oikeasti naurattaa; noin tragikoomista elämäni ajoittain on. Katkera en varsinaisesti katso olevani, koska onhan yksinolossakin puolensa, mutta kuitenkin...
Jossain toisaalla joku mietiskeli, että ovatkohan jotkut syntyneet ns. onnellisten tähtien alla ja heille elämänkumppanien, itseasiassa useiden potentiaalisten sellaisten, löytäminen on helppoa. Itse ei löydä sitä yhtäkään potentiaalista; "hetken huumaa", turhia lupauksia ja muuta sekoilua on helppo löytää, mutta se ei luonnollisestikaan ole sitä, mitä haluan. Olen ihan ihmisen näköinen ja oloinen enkä mielestäni suuria vaadi, mutta kai minussa on jotain, jonka takia minua ei voi pitää kuin hetken huvina tai kynnysmattona.
No, en ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon, katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan. Kuten todettua, sinkkuelämässäkin on puolensa. Ihmistä ei mielestäni kuitenkaan harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ole tarkoitettu olemaan yksin, joten toivon todellakin, että jossain ovat ne ihmiset myös minua ja Sinua ,alkuperäinen kirjoittaja, varten.
Tunnusta vaan rohkeesti että kärsit ykinäisyydestä ja ota ystäväsi apuun seuralaisen hankkimiseksi. Monet parit ovat tutustuneet yhteisen ystävän välityksellä.
Kasvattavaahan on se jos jos joskus elämä lyö kasvoille kuin märkä rätti. Ihan turha sitä on pelästyä. Se on vaan eläämää ei sen enempää.
Tuskin sinusta on tullut katkera vaan olet kriittinen :D Tyhmäähän tuollainen kommentti on ollut ystävältäsi. Olet älykäs inminen ja se saatta aiheuttaa kateutta ystävässäsi joten hän piikittelee sinua ja sinä et täysin ymmärrä jutun juonta. Prisuhteissa on omat ongelmansa joten älä suotta ota tuollaisia kommentteja tosissasi vaan laita ne ohitse.
Kateudesta sanoisin vielä sen verran, että muutamat parisuhteessa olevat ovat kateellisia sinkulle. Juurikin sen vapauden ja riippumattomuuden takia. Etenkin ihmiset joiden parisuhteessa ongelmia. Ja olen huomannut, että se kateus aikaan saa joskus töksäyttelevia kommentteja, joista voisi jopa loukkaantua.
Mutta samoin minä olen joskus ollut kateellinen joidenkin rakkaudesta. Että sikäli en voi heitä tuomita. Yrittää ymmärtää kylläkin.
Ja sitten tuosta ystävän apuun ottamisesta.. No se ei aina toimi. Suurin osa minun ystävistäni on tosiaan varattuja. Ja he eivät jaksa/viitsi lähteä enää kovinkaan usein yöelämään. Tykkäävät mielummin järjestää illanistujaisia kotosalla. Ja niissä kemuissa olen turhan usein huomannut olevani ainut sinkku, vaikka paikalla olisikin vieraita ja ei lähimpään ystäväpiiriin lukeutuvia ihmisiä.
Heti tähän alkuun sanon, että älä masennu noiden paskanpuhujien jaaritteluista! Pää pystyyn vaan! Kuka muukaan on elämäsi tähti paitsi sinä itse =) Ehkä jonain päivänä elämäsi tähti on rakas tytär/poika, mutta tällä hetkellä se olet Sinä!
Itselle tulee noita ajoittaisia masennus/katkeraisuuskohtauksia. Mikä onkaan mukavampaa kun viettää ihana mökkiviikonloppu neljän pariskunnan kanssa.. Kaksi pariskuntaa kuhertelevat ja sunnittelevat juttuja, yksi pariskunta kinastelee kännissä, kolmannen pariskunnan toinen puolisko peruu mökkireissun viime hetkellä työmatkan vuoksi, joten jälkelle jäävä jaksaa koko viikonlopun ajan jauhaa ikäväänsä.
Ja mitäs minä sitten.. Tyypillisiä kysymyksiä sinkulle: Mitäs sä olet tehnyt? Ootkos baarissa käyny? Mites noi miehet? Entäs se Risto jonka kanssa kävit kahvilla? Ai rantsussa? Kivaa! Kenen kanssa? Ai yksin? No mitä kivaa siinä sitten on.. Jne. jne.
Ja mikä loukkaavinta.. Koko poppoo on korvat höröllä ja heittelemässä huonoa läppää toisen kokemuksista. Tää on tätä sinkkuuden sirkushuvia. On se mukavaa kun voi viihdyttää kaveripiiriä oman elämänsä surkeudella!
Toinen tapaus on case Yksinäinen viikonloppu. Leffa, namia, siideri. Pakollinen kaupassa käynti, suihkuun, baariin. Ja baariin siksi että yhden yksinäisen illan jälkeen toisena viikonlopun iltana on pakko päästä pois kotoa. Ja kun menee tuohon paikalliseen ja ystävien/tuttujen vakkaripaikkaan, niin ei voi olla törmäämättä juttukaveriin. Baariin en lähde siksi että olisin yhden illan panon tai elämäni miehen toivossa. Lähinnä se on pakoa. Säälittävää.. Ei kai.. ;D
Mutta onneksi nuo hetket vain ja toistaiseksi ajoittaisia. Eli järki pelaa vielä sen verran että osaan priorisoida asioita ja tajuan että mulla on asiat aivan helvetin hyvin!
Oikeesti.. Mulla kuitenkin on niitä ystäviä, mulla on vielä mun rakas perhe. Mulla on työtä ja opiskelupaikka, ja jopa aikaa opiskella kun ei tarvitse olla ihastunut ja rakastunut ja vehdata sohvalla ;D Olen terve ja ainakin fyysisesti hyvässä kunnossa, koska mulla on aikaa harrastaa. Oikeastaan olen jopa onnellinen, noita ajottaisia kohtauksia lukuunottamatta. Ja hei.. Mun auto toimii ja sillä pääsee vaikka Rovaniemelle jos tarvis tulee! Eikä tarvii miettiä että pitääkö kysyä lupa :)
Tsemmpiä ja voimia alkavaan syksyyn! Pitääkää ittene arvossa! =)
Sinähän siitä omasta elämästäsi päätät, miksi katkeruus? Ei parisuhteessa olemisen pitäisi olla mikään hyvän elämän mittapuu. Opiskelut voit ehkä suorittaa loppuun, tai aloittaa jollain muulla alalla.
Vähän liian usein sinkkuihmiset kuvittelevat, että kun se parisuhde on löytynyt, elämä alkaa jollain tavalla uudestaan. Kaikki entiset ongelmat ovat pois pyyhkäistyjä ja koko elämä yhtä onnea. Eläkää omaa elämäänne, hyvät ihmiset, ottakaa ohjat omiin käsiinne, niin näette!
Olen samaa mieltä kanssasi tuosta, että turhan usein kuvitellaan että parisuhde olisi ratkaisu ongelmiin. Ja että se olisi ikäänkuin oman elämän ja elämäntilanteen nollaamista. Näin ei todellakaan ole. Parisuhde vain on yksi positiivinen lisä siihen elämään! Eikä se vie pois muutakuin sinkkuuden. Ja takuulla se tuo uusia haasteita ja asioita joista tulisi selviytyä, tällä kertaa yhdessä.
Minä ajattelen juurikin noin. Että nyt on minun aikana viedä opiskelut loppuun ja luoda kenties uraa. Löytää uusia harrastuksia ja ottaa aikaa itselle. Toki sitä katselee miehiäkin ja lähden kyllä treffeille jos pyydetään. Ja toki sitä kaipaa läheisyyttä ja huolenpitoa, asioitten jakamista. Etenkin niinä masennuksen/katkeruuden hetkinä. Joskus niitä vain tulee heikkoja hetkiä, minä en sille voi mitään. Mutta tähän asti niistä ollaan selvitty kunnialla, kun on katsottu asioita positiiviselta kannalta.
Kyllä se rakkaus sieltä vielä tulee! Koska se on jo kerran aikaisemminkin tullut. Ja kun sen aika on niin ajattelin olla siihen valmis =)
"Vähän liian usein sinkkuihmiset kuvittelevat, että
kun se parisuhde on löytynyt, elämä alkaa jollain
tavalla uudestaan."
Tässä oli ehkä paras kommentti, jota olen tänään lukenut.
Elämä on käynnissä joka hetki. Eilen, nyt ja huomenna.
Se on lähinnä itsestä kiinni surkutteleeko joka päivä
yksinäisyyttään ja odottaa kumppanin löytymistä, vai
yrittääkö tehdä siitä omasta elosta mielekkäämpää.
Oman elämäsihän sinä siihen parisuhteeseenkin tuot
ja sitten yritetään sovitella yhteen kumppanin elämän
kanssa. Ei silloin nollata tilannetta ja aleta elämään
sitä "oikeaa elämää".
Jos se kotona leffan kanssa murjottaminen alkaa nyppimään,
kannattaa miettiä mitä muuta voisi tehdä. Kovin moni
ei ole saanut elämäänsä muutettua pelkästään siitä valittamalla.
Sitten tuo katkeruus-kommentti:
Moni kommentoi sinulle, että älä siitä välitä, ei se
kaveri mitään tiedä. Itse olen eri mieltä.
Tuskin ainakaan hyvä ystävä tuollaista sanoisi, jos siinä
ei olisi mitään perää. Minusta kannattaa ainakin miettiä
asiaa, eikä vain sulkea korviaan tuollaisilta kommenteilta.
Ystävän pitää pystyä sanomaan myös noita vähemmän
kivoja kommentteja.
Joskus tekee ihan hyvää kun saa "kritiikkiä" ja tajuaa
alkaa miettimään käytöstään. Parempi se on kuulla ajoissa,
eikä vasta sitten kun on oikeasti läpeensä katkera narttu.
Tuo pariskuntien kanssa hengailukin on oma taiteenlajinsa,
joka on pääasiassa omasta asenteesta kiinni. Itse nautin kyllä
ystävieni seurasta, oli heillä kumppani tai ei. Useimpien
ystävien kumppanitkin ovat hyviä kavereita.
Se on ihan normaalia, että sinkulta kysellään noita
"ootkos miestä löytänyt" -juttuja. Ei niitä kannata
vittuiluna ottaa.
Onhan siinä paha kysellä esim. "Onkos miehesi jo lomalla",
tai "koskas se omakotitalo valmistuu?", jos elämäntilanne
on täysin erilainen.
Kyllähän minäkin yleensä kyselen ne normikysymykset
kun kaverin pitkästä aikaa näen, riippuen siitä onko
hän sinkku vai ei. Sinkulta tulee usein kyseltyä juuri
niitä "Mites naisrintamalla?" -juttuja ja parisuhteessa
eläviltä niitä "mitäs Maijalle kuuluu?" tai "Joko
se Petteri kävelee?" -juttuja. Ne on minusta ihan
normaalia jutustelua, jonka jälkeen sitten vietetään
aikaa ja puhellaan niitä näitä oli se kumppani tai ei.
Kaiken tämän tilityksen lisäksi minua häiritsee se,
kun moni sinkku valittaa elämän menevän hukkaan kun on
pitkään sinkku. Miten niin hukkaan? Sinun oma elämäsihän
se on. Ei missään ole sanottu, että täytyisi mahtua
siihen "lapsi ja vaimo kolmikyppisenä" -normiin.
Miten elämässä muka voi ylipäätään epäonnistua?
Mikä helvetin urheilusuoritus elämä muka on?
Jos jatkuvasti vakuuttaa itselleen olevansa surkea
ja epäonnistunut sinkku, niin varmasti alkaa muuttuakin
sellaiseksi.
taiteenlaji..
"Tuo pariskuntien kanssa hengailukin on oma taiteenlajinsa, joka on pääasiassa omasta asenteesta kiinni. Itse nautin kyllä
ystävieni seurasta, oli heillä kumppani tai ei. Useimpien ystävien kumppanitkin ovat hyviä kavereita."
Joskus minut on jopa jätetty ulkopuolelle, koska olen ollut ystäväni kumppanin kanssa kaveri. Se että pojat ovat ottaneet minut jengiin mukaan, on taas tuonut kateutta niiden tyttöjen puolelta. Ihan käsittämätöntä! Ja luullakseni mahdollista vain naisten puolelta. Jos ei sen vertaa luota kumppaniinsa että tämä sinkkutyttö pitää jättää kutsumatta, niin mahtaakohan jossain olla vikaa.
Puhuit paljon asiaa.
Yksi mikä minun mielestäni saa sinkut ahdistumaan olostaan on sosiaalinen paine. Se, että sukulaiset ja ystävät ahdistelevat asian tiimoilta. Vanhemmat joskus kuulemma jopa vihjaavat, että saavatkohan he koskaan lapsenlapsia kun, lapsi ei edes seurustele vielä.
Ja vaikkei se ole tähtiin kirjoitettu, että jokaisella kolmikymppisellä pitää olla jo kumppani, lapset, talo, auto ja koira, niin kuitenkin sitä monet haluavat. Ja tietyillä se on jossain määrin mittapuu. Vanhanaikaista ajattelua, kyllä. Mutta silti niin yleistä vaikka modernissa maassa asutaankin.
Sinkut on helppo tuomita ja jossain vaiheessa sinkku tuomitsee myös itse itsensä. Vaikkei siihen olisi syytä.
onni nykyisin on, kun puolet avioliitoista kariutuu ja toisenkin puolen kohdalla on syrjähyppyjä, toisen tyranniaa, jatkuvia riitoja, lasten ongelmia, vakavia sairauksia, kokoajan pelko avioliiton kariutumisesta tai kaiken nössööntyminen siihen yhteen tiili- tai betonielementtikehikkoon.
Minäkin olen yksin.
Totaalisesti: minulla ei ole ystäviäkään.
Enkä ole koskaan seurustellut.
Kukaan ei ole koskaan ollut minuun ihastunut (tai ainakaan sitä tietooni saattanut).
Ne joihin minä olen ollut ihastunut, ovat varsin selkeästi tehneet selväksi, etteivät ole minusta kiinnostuneita.
Mutta, minä en ole paha ihminen. Enkä epätoivoinen. Enkä vastenmielinen niin fyysisesti kuin persoonanakaan.
Enkä minä ole katkera.
Miksi ihmeessä en?
Näen tilanteeni seuraavalla tavalla:
Haluaisin ystäviä, mutta sillä välin kun he ovat vielä matkalla elämääni pärjään ihan hyvin näinkin; vielä ei ole tullut eteen juttuja, joita en voisi tehdä ilman ystäviäkin :). Viimeksi tänään olin leffassa ja se oli kivaa.
Haluaisin itselleni miehen, mutta en ketä tahansa. Luulen, että jotakin olen menettänyt, miehet ovat minulle vieras laji ja haluaisin tuntea heitä paremmin, mutta kuitenkin: olen varma siitä mitä haluan, ja vielä ei ole tullut sellaista vastaan. Rakkaus ei ole mielestäni asia, jossa tyydytään. Joten vaikka en miesten mielenkiintoa herätäkään, en asiasta ole suruissani kuin hetkellisesti; olisihan aika kauheata, jos joku ihastuisi minuun palavasti, enkä minä haluaisi häntä! :o Sääliksi kävisi miestä - torjuttu ihastus on vaikea pala ja sitä en toivoisi kenelekään. Siis, sitten kun mieheni tulee elämääni, en ole ketään loukannut, enkä pahemmin loukkaanutunut, kun torjuttukin on vain kaksi kertaa :D.
Heitä katkeruus menemään ja pidä nokka pystyssä, kyllä sinullekin aurinko vielä paistaa! :)