Romanttinen???

Mitä se romanttisuus oikein tarkottaa?
Kysyn siis tosissani. Onko romanttisuus sitä kun heppu soittaa banjoa ruusu hampaissa tytön tornin juurella, tai istuu kynttiläillassella tuojjottaen ihastuksissaan pöydän toiselle puolen?
Tarkottaako romanttisuus suomeksi ihan tavallista vonkaamista?
51368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Vonkaaminen" viimeksi tulee mieleen. Tuolla sanalla on ihan erityyppinen "kaiku". En pidä siitä edes sanana.

Romanttisuuden kokee varmasti jokainen tavallaan, ja kuvasitkin sen olemusta oikein kauniisti :). Mulle se käsite on jotain herkkää, tunteellista, sanan varsinaisessa merkityksessä toisen huomioimista ja onnellisuutta kahden (ei siis monen-) ihmisen suhteessa. Miten nyt kaikin mahdollisin tavoin voikaan kauniisti kertoa toiselle ihmiselle, sanoin tai teoin sen, että välittää.. Romanttisuushan voi näkyä pukeutumisessakin, tai ihmisen koko olemuksessa herkkyytenä ja kauneutena ( mutta kauneushan sinänsä on rakkaudessa sivuseikka. Luonne ja luontevuus on kaiken a ja o).

Äänestä
  • Vonkaaminen kuulostaa kyllä pahalta sanalta vaikka tarkottaaki lähes samaa kuin kuin romanttisena oleminen.
    Tai jos lukee oikein tarkkaan tuon sinun määrityksen näistä sanoista niin voi sanoa lyhyesti: Tunteella vonkaaminen on romanttista.

    Äänestä

  • meidänisi kirjoitti:

    Vonkaaminen kuulostaa kyllä pahalta sanalta vaikka tarkottaaki lähes samaa kuin kuin romanttisena oleminen.
    Tai jos lukee oikein tarkkaan tuon sinun määrityksen näistä sanoista niin voi sanoa lyhyesti: Tunteella vonkaaminen on romanttista.

    Voi että! Miehet ajattelee -ja naisetkin ajattelee ;) asioista niin eri tavalla... Olkoon sitten vaikka noin, jos asian haluat noin ilmaista, pääasia, että molemmat on tunteiden osoittamisessaan samoilla linjoilla, eikä "vonkaaminen" ole yksipuolista tunnelmointia? ;) ;)

    Äänestä

vaan akustinen kitara, mielellään nailonkielinen.

Äänestä

Ihana Elisa, tv 2:n sarja (pyörii parhaillaan), on yksi esimerkillinen katselmus romantiikasta kaikkinen puvustoineen ja maisemineen. Ja aaaaah-se rakkaus&dramatiikka!! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meidän-isä kirjoitti:

Mitä se romanttisuus oikein tarkottaa?
Kysyn siis tosissani. Onko romanttisuus sitä kun heppu soittaa banjoa ruusu hampaissa tytön tornin juurella, tai istuu kynttiläillassella tuojjottaen ihastuksissaan pöydän toiselle puolen?
Tarkottaako romanttisuus suomeksi ihan tavallista vonkaamista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu