Kuinkahan paljon

että varsinkin naiset etsii sitä kertakaikkisen ylimaallisen kolahtavaa ihmistä, sitä ei kaikille tule. Mutta kun se pään ja maailman sekoittava ihastus/rakastus menee aina joskus ohi niin sit tiputaan kovalla vauhdilla maan pinnalle ja erotaan. Kokematta sitä AITOA rakkautta joka tulee vasta myöhemmin jos on tullakseen.

Monet naiset sanoo ettei kannattaisi mennä avioonkaan vain järkisyistä että pitäisi olla rakkauttakin. Totta! Mutta onko naiset tulleet ajatelleeksi ettei se ensisilmäyksen "kolahdus" ole mitään rakkautta vaan se on ihastusta ulkonäköön, tuota kolahdusta ja "kemioiden kohtaamista" naiset oikein odottaa ja vaatii. Mutta valitettavasti se ei ole rakkautta. Oikea rakkaus kypsyy hitaasti kuin hyvä viini tai taidolla tehty juusto, ei se tule taivaalta tipahtaen kuin salama. Se ns. kemioiden kohtaaminen ja kolahtaminen on vain harhaa ja sekoittaa monen naisen pään, sitten ollaan niin suruissaan kun se ei kestänytkään eikä tyyppi ollutkaan se oikea.

Kannattaa pariutua jos tuntuu että sinusta on siihen, kannattaa pariutua jos tuntuu että osaat olla järkevä tunneasioissa ja tajuat ettei se eka kolahdus vielä merkitse mitään vaan että oikea rakkaus vie aikaa syttyäkseen ja hiipiäkseen luoksesi.

ajattelen ns. tunneasioita vain järjen ääntä kuunnellen. Siis tuntuu, että naisten mittamattomat vaatimuksetkin kahlitsevat oman
reviirini ja oman elämisen kenttäni. En tunne mitään erityistä tarvetta liian läheiseen yhdessäoloon, siis intiimiin kanssakäymiseen, minua se jotenkin pelottaa ja rasittaa ajatuksenakin. Silti olen hetero, katselen joskus kauniiden naisten kuvia, mutta ne naisten vaatimukset ja se sänkyvouhotus. Taitaa olla ehdottomsti parempi pysyä ikisinkkuna. Vaikka olen ulkonäöllesesti naisiin menevä, silti ei oikein sisällä sytytä. En missään tapaukessa ole
homo, mutta alan lokeroitua omiin kaavoihini totaalisesti, kun tuntuu, että nykyisin naisilla ei ole oikein mitään annettavaa henkisellä tasolla.