Minun naisystäväni (olemme molemmat sinkkuja), pyysi että jos me molemat ollaan edelleen sinkkuina jotain 35 vuotiaina, niin voitasko silloin olla yhdessä ja mennä naimisiin.
Kuinka tavallista on että reilusti yli parikymppiset (20-30v) sinkut pyytävät vastakkaisen puoleista ystävää varalle. Ala-asteella tällainen lienee tavanomaisempi, mutta entäs oletko te kokeneet tai kuulleet vastaavasta aikuisiällä? Mitä mieltä olette muutenkin sellaisesta?
Kuinka tavallista on että reilusti yli parikymppiset (20-30v) sinkut pyytävät vastakkaisen puoleista ystävää varalle. Ala-asteella tällainen lienee tavanomaisempi, mutta entäs oletko te kokeneet tai kuulleet vastaavasta aikuisiällä? Mitä mieltä olette muutenkin sellaisesta?
Vastaukset 17
Vanhimmat
No että naimisiin asti varamiehen tai -naisen kanssa ja yhteisellä sopimuksella, eipä onnistuisi ainakaan mulla. Tuntuisi yhtä houkuttelevalta kuin hirttotuomio. Kuulostaa kyllä siinä mielessä rehelliseltä, että moni tosiaan menee naimisiin sen kanssa, jonka sattuu saamaan. Ja kyllähän sellaista varalla pitämistä (roikottamista) näkee, siinä ei vaan sanota suoraan mikä on homman nimi.
Minusta tuollainen varallapito on todella törkeää, loukkaavaa ja epäinhimillistä. Siinä ei ajatella muuta kuin omaa napaa! Vähän käsittämätöntä että ap:n naisystävä voi ollakin noin itsekäs ja lapsellinen. Sitä joko ollaan tai ei olla mutta varalla ei pidetä! Ei siis niin että jos ei muiden kanssa onnistu niin sitten se viimeinen hätävara. Tosin naiset tuntuu sortuvan yhtälailla tohon varallapitoon kuin miehetkin joista asiaa yleisemmin syytellään!
Vitsillä kylläkin! Eli yhden hyvän ystäväni kanssa sovittiin pari vuotta sitten, että jos vielä molemmat sinkkuja 35-vuotiaina, niin sitten lyödään hynttyyt yhteen. Asiasta puhuttiin tietenkin pilke silmäkulmassa ja itseasiassa muutaman viinilasillisen jälkeen. Korostaisin tosiaan tuota, että asian vakavuuden taso oli melko matala.
Enkä nää olevani kenellekään mikään vara, ei myöskään se mies ole minulle vara. Ainoastaa erittäin tärkeä ja rakas ystävä. Eli mielummin näkisin sopimuksen luottamuksena. Tiedän, että tulee mitä tahansa, niin tuohon ihmiseen voin luottaa. Oli ilo tai suru niin hänen kanssa voin aina jakaa ne asiat.
Ja jos tosissaan miettii, että pitäisi järkiavioliittoon mennä niin siinä olisi oiva ehdokas. Ja oikeasti.. Mies ja nainen voivat olla erittäin hyviä ystäviä ilman mitään seksuaalista.
eli siis teitte ns. korsolaiset eli korsolaisen diilin kun viinilasien kanssa teitte sen?
eli sekö kun sopii jotain viinilasillisen kera on "korsolainen diili".. mistäköhän tuollainen sanonta peräisin? ja kuinkahan sitova tuo "korsolainen diili" on?
tuomitaan ankarimman mukaan jalkapuuhun 10 vuodeksi
No minusta kuulostaa aika hassulta. Ja näin 36 vuotiaana ehkä vähän loukkavaltakin, kuulosti vähän siltä että tykkäätte että elämä on tässä vaiheessa ohi ja viimeinen hätävara pitää käyttää :).
Mutta mutta, eikö sinua itseäsi yhtään loukkaa se että nainen ikäänkuin etsii "parempaa" siihen asti? Ja jos sitä ei löydy niin ehkä siinä tapauksessa sinä saattaisit kelvata.
Älä loukkaannu tosta. Naisystäväni joka niin sanoi varmaan aatteli sitä lapsien saannin kannalta. Naisilla kello tikittää, mutta mieheillä sitä hätää ei ole :)
Kieltämättä tuo ikävältä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna. Olen joku hätävara jos ei parempaa löydy. Ei se ainakaan itsetuntoa hivele. Tai enpä ole, sillä en vastannut siihen mitään. Jotenkin tuntuu että kaikki naisystäväni ovat vuosien varrella yrittäneet vaan hyötyä jotenkin minusta. Ystävyys on aina loppunut kun minua ei enää tarvita, esim. kun alkavat seurustella. Miesten kanssa en ole hyväksikäyttöön koskan törmänyt...
kannattaa noin ottaa, että olet hätävara. Kysehän on siitä, ettei ystäväsi ole rakastunut sinuun, mutta muutenhan kelpaisit.
"Minun naisystäväni (olemme molemmat sinkkuja), pyysi että jos me molemat ollaan edelleen sinkkuina jotain 35 vuotiaina, niin voitasko silloin olla yhdessä ja mennä naimisiin."
Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä. Jos molemmilla on elämäntilanne ja muu ajatusmaailma samanlainen. Vielä on aikaista sanoa, mutta taidan olla parhaillaan vastaavassa tilanteessa. Olen tuntenut erään (silloisen naisenalun) jo 20 vuotta. Ikää on nyt molemmilla hieman päälle kolkyt.
Lievää vispilänkauppaa on ollut aina ilmassa, mutta vielä ei ole tapahtunut sitä ratkaisevaa askelta. Saas nährä miten käy...
Ai niin, mun tapauksessa kyse ei ole niinkään varalla olemisesta.
olisi kuin järkiavioliitto. Mikäs siinä, jos kaksi ihmistä tuntevat toisensa hyvin ja viihtyvät yhdessä, jos eivät ole löytäneet ketään "oikeampaa".
Hei!
Kyselit mitä mieltä ollaan tuollaisista hätävarapuolisoista.Minulla on kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta, mutta ei siinä ihan tosissaan sellaisesta sovittu. Tuollaista juttua aletaan heittää kun kaveriporukassa kaikki alkavat pariutua ja perheellistyä ja viimeisille sinkuille tulee myös kiire löytää joku.
Minä ainakin ikuisena romantikkona haluan uskoa aitoon rakkauteen ja mieluummin etsiä ihmistä keneen oikeasti rakastuu.Olen sitä mieltä että tuollainen " varailu" jotenkin halventaa koko käsitteen rakkaudesta ja avioliitosta.Silloinhan siinä ei toteuteta perimmäistä tarkoitusta vaan koko juttu on vaan järjestetty, feikkiä. Vaikka kaveri olisi mukavakin ja toimeen tultaisiin hyvin,ei se riitä.Jos välillä olisi aitoa kemiaa, kaipa sitä sitten päätyisi tämän henkilön kanssa yhteen muutenkin kuin vain sopimuksesta.
Ei ole missään määritelty, että kun lähestyt kolmeakymmentä, on pakko " tehdä jotain" ja ikäänkuin viimeisenä keinonaan naida joku mukava tuttu.Tässä on mielestäni kyse puhtaasti ympäristön painostuksesta ja oman toivon heittämisestä kaivoon. On ihmisellä oikeus rakastua vaikka viisikymppisenä, ei tarvitse päätyä hätäratkaisuihin ollakseen "normaali".
Tässä tietenkin varmaan vaiktuttaa se että naisilla alkaa tuo biolooginen kello raksuttaan 30 vuotiaana ja osa naisista haluavat ehdottomasti lapsia. Eli voi olla että viisikymppisenä löytäiskin se oikean, mutta lapsista on melko turha silloin enää haaveilla. Ja toisaalta tuntuu että jossain vaiheessa elämässä, jos on ollut kaksikymmentä vuotta sinkkuna, niin ystäväavioliittokin olisi mukavampi vaihtoehto yksinäiselle sinkkuelämälle. Vois kuvitella että varsinkin joulut voisivat olla melko masentavia viettää yksin.
ei taatusti kannata mennä avikseen. Kyllä ne kolme päivää menee vaikka hirressä roikkuen.
TV päällä ja joulumusa ja valmiit ruuat saa kaupasta eikä ajattele koko joulua ja jos on sisaruksia, niin ryntää niille ja tietenkin niin kauan kun vanhemmat elävät niin siellä on kiva viettää joulua.
Se rakkaan etsintä nykyisin on kuin joku aarteenetsintä, joka mahdollisesti on jollekin kartalle merkitty tai sitten ei.
En vaivaa enää päätäni niillä asioilla. Kirjoittelin vain.
En ole sen koommin sen naisen kanssa keskustellut (mistään).
Mulla on ollut juuri sellainen nainen kerran. Mä olin siihen aika totaalisen lääpällään se muutama kuukausi mitä meillä sänkyseurustelua oli mut sit se lähti ensin kotimaahansa ja sit jenkkeihin. Se pyysi muakin mukaansa mutta mitä hemmettiä mä siellä olisin tehnyt, sitäpaitsi mulla oli omat kuviot täällä. Mä pyysin sitä jäämäänkin mutta se lähti kuitenkin "toteuttaan itteensä".
No sit kun se tuli takaisin muutaman vuoden päästä niin se otti yhteyttä ja tuli mulle tekemään safkaa, siivos koko talon ja sängyssäkin se teki kaikkee mitä mies vaan voi toivoo. Oikeestaan se olis voinut pitää päänsä yläpuolella plakaattia missä lukee: ota mut tänne sun kanssa asuuan.
Sit kun mä parin päivän päästä sanoin, että mä oon oikeestaan vähän kattelemassa yhtä toista muijaa niin se sai sätkyn. Se huusi ettei sillä oo ollu ketään miestä tässä välissä ja mulla on ollu naisia vaikka kuinka. No vittu, mä sille mitään luvannu enkä mä mikään kaikkien naisten suojelusenkeli oo. Olis jääny aikanaan. Sit kun se vaan jatko sitä keuhkoomista vittu mun talossa nin mä heitin sen ulos.