Ongelmana on nykyinen suhteeni,olemme olleet yhdessä pari vuotta,avoliitossa kohta vuoden. Suhteeseemme on tullut paljon ongelmia eikä se anna iloa niin kuin ennen. Normaalisti tässä vaiheessa olisin jo pistänyt poikki,mutta tämän suhteen alkaessa lupasin itselleni etten luovuta helpolla. Mutta millon on tarpeeks yrittänyt,kauan pitää taistella? Nyt on ollut jo pari kuukautta tappelua ja toisen naamaan kyllästymistä.. Mutta jollen saa tätä suhdetta onnistumaan niin miten kävisi seuraavan suhteen kohdalla kun ongelmia ilmenee? Toistaisinko vain itseäni vai enkö muka vieläkään ole "sen oikean" kanssa.. Muilla sama tilanne..?
millon on tarpeeks?
kiia86
81727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
onko ongelma/t lahtoisin sinusta vai toisesta?
jos siita toisesta niin uutta vaan etsimaan.
no kai sitä vikaa on molemmissa mutta enempi siinä toisessa osapuolessa.. Mutta ne on kuitenkin sellasia "perus ongelmia" (riitaa menemisistä,rahasta,juomisesta..)ja ne tulis varmasti vastaan seuraavassakin suhteessa et toisaalta tuntuu ettäj os niitä ei nyt kohtaa ja selvitä niin sit niitä välttelee jatkossakin eikä saa mitään suhdetta toimiin. Tosin kaikki mun tekemät suhteen elvytys keinot tuntuu olevan toiselle osapuolelle ihan samantekevää joten voi olla ettei kohta tarvi edes miettiä tämmösiä ku toinen tekee ratkaisun
Olen miettinyt samaa oman suhteeni kohdalla jossa aikaa tuntuu menevän enemmän riitelyyn ja soviteluun kuin "normaalielämään".
Olen ollut tässä tilanteessa jo n vuoden päivät eikä se tunnu helpottavan asiaa yhtään.. Kyse on kuin onkin mustasukkaisuudesta josta yritän avomiestäni parantaa melkein väkipakolla koska rakastan häntä suunnattomasti ja uskon häneen mutta silti hän ei tiedä ongelman olemassaolosta eikä hänen täten tarvitse tehdä mitään asialle.
Mietin viimeksi eilen että kauanko minun pitää yrittää korjata asioita ja sovitella kun toinen tuntuu lisäävän kuormaa sitä mukaa kun saan jotain siitä pois. Niin vaikealta tuntuu ajatus luovuttamisesta kun se olisi itsellekin tuskallista enkä todellakaan ainakaan nyt halua sitä.Jotenkin tiedän että tämän riitelyn täytyy loppua kun se alkaa masentaa jo turhan paljon. Koska on siis lupa ajatella itseä rakkauden ohi?
Luinko oikein - yrität siis parantaa avomiestäsi mustasukkaisuudesta melkein väkipakolla? Luuletko onnistuvasti?
Voin sanoa, ettet tule ikinä onnistumaan, etenkään jos hän ei ongelman olemassaolosta tiedä. Toista ihmistä ei voi kukaan muuttaa. Ihminen voi muuttua vain jos itse haluaa, ja silloinkin sen eteen joutuu tekemään kovasti työtä.
Anteeksi suorat sanani, mutta tiedän ihan varmasti, että yrityksesi ovat tuhoontuomittuja. Suosittelen avointa keskustelua miehesi kanssa. Sen jälkeen voitte yhdessä päättää mikä on järkevää.
Alkuperäinen kirjoittaja ei kertonut minkäasteisesta mustasukkaisuudesta on kysymys. Kyllähän jokainen jollain tavalla on silloin kun välittää jostain ihmisestä. Terveellisellä pohjalla se on parisuhteen hyvä suola. Mutta jos puhutaan omistushaluisesta kontrollipohjaisesta mustasukkaisuudesta niin sitä voi verrata esim. alkoholismiin, ei siitä voi parantua jos ei sitä itse tiedosta ja halua toimintaansa muuttaa.
Mustasukkainen / omistushaluinen ihminen syö toista ihmistä sisältä ja se johtaa väjäämättä ennemmin tai myöhemmin siihen ettei sitä kestä.. arpiakin seuraa tuleviin suhteisiin, joten suosittelen myös asiasta avointa keskustelua ja sen pohjalta toimenpiteisiin ryhtymistä. Suosittelen myös että pidät omasta kannastasi kiinni, nimittäin näillä kontrollibesserwissereillä on erinomainen taito puhua toinen ympäri "kompromissiin", joka on kaikkea muuta kuin mitä pystyt noudattamaan.. ja siitähän taas meteli syntyy!
"Kyse on kuin onkin mustasukkaisuudesta josta yritän avomiestäni parantaa..."
Voi tsiisus kun jotkut voi olla tyhmiä. Oliskohan mahdollista että kaikki menisi paremmin jos vain eläisit omaa elämää parisuhteessanne etkä keskittyisi toisen parantamiseen. Ehkäpä mitään ongelmia ei olisikaan. Nimittäin kun oikein etsit toisen vikoja niin alat nähdä niitä joka paikassa ja itseäsi alat pitää täydellisenä. Miestäsi voi käydä ottaan päähän sellainen. Mitäköhän miehesi sinusta ajattelee?
Iso kiitos suorista sanoistasi, harvoin kukaan uskaltaa sanoa suoraan miten itse asian näkee.
Mieheni on nyt sitten pitkän mietinnän jälkeen itse päätynyt hakemaan apua ja sanoo sen olevan vaikeaa minkä uskonkin, mutta haluan auttaa häntä pääsemään siitä ja/tai ainakin ymmärtämään mitä kaikkea se tuo suhteeseen. Aika näyttää kannattiko toiseen luottaa, ajoittain tunnen olevani tässä turhaan, enhän tietenkään voi toista muuttaa. On se Rakkaus vain mielenkiintoinen asia.
että miehesi ymmärtää ja tiedostaa ongelman ja hakee siihen apua. Pystytte myös ilmeisesti avoimesti aiheesta puhumaan, se on jo puoli voittoa! Olet aivan oikeassa että sinun panostasi tarvitaan myös ettei jää pelkäksi sanahelinäksi! :)
Oletteko puhuneet tai onko sinulla muuten käsitystä mistä miehesi mustasukkaisuus johtuu? Miten se ilmenee?