Erosimme avovaimoni kanssa hiljattain melko pitkälti minun aloitteestani. En pystynyt lupautumaan ts. menemään kihloihin kun jotenkin oli sellainen fiilis että jossain odottaa jotain parempaa. Oli sellainen fiilis etten oikeasti rakasta tätä ihmistä.
Meillä oli omat erimielisyytemme rahasta ym. mutta mitään hirveää riitelyä ei ollut eikä ole eron aikanakaan ollut.
Nyt kun olen pari viikkoa oleillut soolona niin alkaa tuntua siltä että teinkö sittenkään oikein. Tunnen itseni todella yksinäiseksi ja tällä hetkellä kun muistelen exää en oikein löydä mitään vikoja hänestä päin vastoin. Yritän olla hirveästi häntä miettimättä mutta en pysty vaan jostain jokin aina muistuttaa hänestä. Eli onko tämä normaalia eron jälkeistä fiilistelyä vaikkakin olin jättävä osapuoli? Hirvittää vaan että meninkö tekemään elämäni virheen.
Meillä oli omat erimielisyytemme rahasta ym. mutta mitään hirveää riitelyä ei ollut eikä ole eron aikanakaan ollut.
Nyt kun olen pari viikkoa oleillut soolona niin alkaa tuntua siltä että teinkö sittenkään oikein. Tunnen itseni todella yksinäiseksi ja tällä hetkellä kun muistelen exää en oikein löydä mitään vikoja hänestä päin vastoin. Yritän olla hirveästi häntä miettimättä mutta en pysty vaan jostain jokin aina muistuttaa hänestä. Eli onko tämä normaalia eron jälkeistä fiilistelyä vaikkakin olin jättävä osapuoli? Hirvittää vaan että meninkö tekemään elämäni virheen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vanha suola janottaa aina.
kestää se aikansa, erituska, vaikkei rakkautta olisikaan ollut jäljellä.
Kyllä se siitä. Jos kerran suhteen aikana tuntui, että voisi olla jotain parempaakin, niin eihän se suhde silloin tyydyttänyt. Kun suhde on hyvä, ei kaipaile muuta.
Tsemppiä vain!
Kiitos tuesta....
Tottahan se on eli ei kai me oltais ajauduttu tähän tilanteeseen jos suhde olis ollu toimiva. Sitä vaan ei muista miltä tuntui esim. kuukausi sitten.
Olet varmasti tehnyt oikein. Erossa on tietenkin ne huonotkin puolet. Et varmasti ole tehnyt väärin -yhteiselonne ei tuosta enää paranisi kihlauksen myötä tai muutenkaan.
Yksinäisyys kyllä helpottaa pian ja alkaa nähdä asiat eri näkövinkkelistä. Ansaitset kumppanin jossa "on sitä jotain" heti alusta asti.
Kuivaa siis kyyneleet ja aloita uudelta sivulta!
että jonkin asian arvon ymmärtää vasta menettämisen jälkeen. Tuollainen "oiskohan jossain jotain vielä parempaa"-ajattelutapa voi helposti johtaa noidankehään. Jokaisessa suhteessa tulee aikoja, jolloin miettii että tämän ihmisen kanssako haluan tosiaan olla loppuelämäni. Joskus tuntuu, ettei rakasta yhtään. Näissä tilanteissa tarvitaan tahdonvoimaa, jotta päästään taas paremmille laitumille. Siinä samassa suhteessa.
Omaa sydäntä kannattaa ja pitää kuunnella, mutta se voi johdattaa myös harhaan. Mieti tilannettasi suhteessa, kauanko olitte olleet yhdessä? Saitko suhteesta henkistä ja fyysistä tyydytystä tarpeeksi? Koitko olevasi tärkeä toiselle, oliko toinen tärkeä sinulle? Oliko teillä samankaltaiset haaveet tulevan kannalta? Eron jälkeen sitä ymmärtää, kuinka vaikeaa on lopulta löytää sopiva ihminen rinnalleen.
Itse en ole vieläkään myöntynyt miehen kihlaushöpinöihin. Kyllähän minäkin joskus mietin, että kuuluisiko minun kiljua riemusta kun toinen haluaisi mennä kanssani naimisiin. Ja jos en kilju riemusta, niin onko kyse silloin siitä etten rakasta häntä? Ei se ole niin. Ihmiset etenevät suhteessa usein eri tahtia. Menneisyydessä koetut asiat vaikuttavat valinoihimme, ja siihen että pelkäämme ehkä sitoutua. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä, ja uskon että minullekin tulee jonain päivänä sellainen olo, että haluan astua eteenpäin suhteessamme.
Ei näissä voi kukaan ihminen neuvoa antaa. Ei kukaan voi sanoa, teitkö oikein vai väärin. Voi olla, että on kulunut liian vähän aikaa tietääksesi vastauksen. Vaikka susta myöhemmin tuntuisi, että teit väärin, niin voi olla että esim. henkisen kasvusti kannalta teit kuitenkin oikein. Itse menetin aikanaan "sen oikean" ihmisen, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna se oli ehkä kuitenkin hyvä asia. En olisi tämä ihminen mitä nyt olen, ellei elämä olisi kuljettanut eteenpäin.
Jos hetkenkin tuntuu siltä ettei rakasta toista ihmisistä niin paljon kuin voisi ja halua rakentaa jotain kestävää niin voi hyvinkin olla että suhde kannattaa lopettaa. Sinä teit täysin oikein.
Ja jos on olo että jossain on oikeasti jotain parempaakin olemassa niin sekin voi olla totta. Minulla oli joskus samanlainen tunne, ja uskon niihin tunteisiin. Tein saman kuin sinä olet tehnyt ja tunsin itseni yksinäiseksi ja mietin teinkö oikein, mutta kun aikaa on kulunut tiedän sen satavarmaksi että parempaa päätöstä en olisi voinut tehdä.
Toki kannattaa lopettaa suhde, jos tuntuu, että toista ei todellakaan enää rakasta. Toisaalta monella ainakin lähipiirini ystävälläni on ongelmana se, että he odottavat tuon rakkauden olevan yhtä huumaa ja tunteiden paloa ja tämähän ei tosielämässä tule koskaan toteutumaan. Vaikka toista rakastaa, ei se tarkoita sitä, etteikö voisi ajoittain olla kyllästynyt toiseen, toisen tekemiset ja tavat eivät ärsyttäisi tai etteikö toista jopa vihaisi välillä. Mikään rakkaus ei ole ainaista ruusulla tanssimista, vaan tunteet muuttuvat alun huumaavasta intohimosta rauhallisempaan hyvän olon tunteeseen toisesta ihmisestä.
Toisaalta ainakin parin ystäväni kohdalla olen huomannut ongelman olevan siinä, että he eivät vain osaa nauttia elämästä sellaisena ja niin hyvänä kuin se kulloinkin on. Heitä tuntuu riivaavan jokin pakonomainen epäilys/unelmointi siitä, että jossain on vielä jotain parempaa. Tottakai jossain voi esim. sinullekin olla parempi ihminen, mutta kun sitten olet tämän uuden ihmisen kanssa, niin todennäköisesti silloinkin olisi mahdollista löytää jopa vielä parempi ihminen.
aivan hemmetin hyvin sanottu! Mullakin on kavereita, joille mikään ei oikeen tunnu riittävän. Kun yks parisuhde on olevinaan "katsottu loppuun", vaikka sen suurempia ongelmia yms. ei olisikaan, aletaan haikailla uudemman ja "paremman" perään. Ja sama kuvio toistuu .. toistuu .. toistuu.. Ja lopulta sitä sitten kai se parempaa haikaileva huomaa jääneensä yksin?
Aina vaan!!!
Taas kerran niitä, jolle hyvä ei ole riittävän hyvää. Pitää olla satumaista, euforista ja ihanaa!
Ikävä kyllä, sitä ei ole olemassa. Arki tulee vastaan joka ikisessä ihmissuhteessa. Tietenkin nyt muistelet exääsi, koska teillä oli pikkuriitojen ohessa aika mukavaa, eikös?
Nyt sitten vaan baanalle ja etsimään parempaa! Äläkä lopeta, kun olet taas löytänyt jonkun "kivan". Kyllä sulle löytyy jotain vielä parempaa!!! Sä olet sure.
Helvetin luuseri, teet kanssaihmiset onnettomiksi ja aivan turhaa. Haukkaa paskaa.