En ole hullumpaa kuullut. Uutisissa pitkin päivää on kerrottu nuijista jotka tekevät työnantajan töitä omalla ajallaan. Vieläpä ilman palkkaa. Kyllä heille pitäis antaa työnsankarin palkinto ja panna Lapinlahteen huilaamaan. Vielä ihmetellään kun Lipposen hallitus ei pysty työllisyyttä parantamaan. Perun kaikki moitteeni Lipposen työllisyyspolitiikasta.
työn sankarit
Hessuherman
10499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pelko pistää aikuisenkin ihmisen nöyristelemään
Jos olis sota-aika, tommoset pelkurit katottas rintamakarkureiks ja vietäs paskahuusin taa ja ammuttas. Ainakin böndellä, miss on muutenkin paljo työttömii.
Ja 10 rivityötöntä yhdessä ei pysty tekemään yhden pätevän ammattilaisen hommia (nyt ei ole siis kyse ojankaivuusta, siivoamisesta tms.)
Jonkun kuitenkin pitää kuitenkin tehdä se tulos, että yrityksillä on mahdollisuus maksaa näiden ammattilaisten palkat jne. jotta saadaan rahaa verojen kautta työttömille.
Todella päätöntä alkaa syyttelemään näitä työn sankareita omasta työttömyydestään...
Voihan se kymmenen työttömän rivi olla vaik diplomi-inssejä. Olen silti sitä mieltä, että työttömyys johtuu paljolti näistä "työn sankareista" tai niistä pelkureista, jotka ei osaa sanoa pomolleen ei. Mistä ne verot kertyy, jos nää nuijat tekee ilmasia hommia omalla ajalla.
Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt tätä jatkuvaa työnantajien edessä kyyristelyä, sairaana työskentelyä ja varsinkin palkattomia ylitöitä. Ja sitä että työttömiä syytetään siitä etteivät he työllisty.
Mistä sitä työtä saa, kun sitä ei jaeta niille joille pitäisi PERÄTI PALKKAAKIN maksaa?!
Jos meikäläistä aletaan joskus pakottaa ilmaisiin töihin, vetoankin tuohon veropuoleen... Hiton hyvä huomio!
Suomessaa ei ole mitään työttömyyttä!Ihmiset vain ei halua tehdä töitä.Ei semmoinen ihminen ole työtön joka ei halua tehdä työtä hän on työhaluton!Pääkaupungissa on huutava pula ammattimiehistä rakennusalalla ja metalliteollisuudessa!Mutta missä tekijät?Ei missään!Kysytään pohjois-karjalassa päivällä kuka lähtee töihin jos löytyy,niin kaikki lähtee!
Sitten kun tulee se päivä että töitä on niin kukaan ei lähde,kaikilla on jokin sairaus että ei voi lähteä,tämmöistä tämä sUOMEN työttömyys on!Se on väärin että rahat maksetaaan kotiin pitäisi laittaa vaika risusavottaan tai muihin töihin!
Kun sulla on työ, jonka vain sinä voit tehdä. En tarkoita, että sitä ei toinen osaa tehdä. Mutta siihen liittyy kaikenlaista salassapitoa-, sopimuksia- jne. asiakkaan suuntaan. Et sinä voi tällöin itse määrätä sitä, milloin sulla on puhelin auki, milloin pidät lomasi jne. On aina oltava asiakkaan tavoitettavissa. Käytännössä ollaan siinä tilanteessa, että olet koko ajan töissä. Tosin useinhan tästä saa ihan hyvää palkkaa. Esim. itselläni on työsopimus, että teen minulle kuuluvat työt. On sitten oma asiani, teenkö ne yöllä, päivällä, vai milloin. Kunhan vaan teen ne. Ja riippuu ihmisestä itsestään, mitä asioita arvostaa. Jos haluaa tehdä juuri kahdeksan tuntia työtä, kaikki lomat ja mitä niitä pekkasia onkaan, niin sellaisen on valittava työnsä esimerkiksi liukuhihnalta, paikallisbussihommista jne. Ja eihän yhteiskunta ole milloinkaan sellainen, että edes jonkinlaisesta tasa-arvosta voitaisiin puhua.
Teen myös työtä sopimuksella, jossa on määritelty minulle kuuluvat tehtävät. Palkka on kiinteä kuukausipalkka, käytetyistä tunneista riippumatta.
Sopimuksen ulkopuolelle kuuluvat projektit tms. korvataan kuitenkin tapauskohtaisesti erikseen.
Tälläinen sopimus on nykyään melko yleinen, on vain kyettävä neuvotelemaan itselleen kohtuullinen sopimus.
Katsos kun, mitä enemmän kuukaudessa tunteja tekee, niin periaatteessa sitä halvemmalla vapaa-aikaansa myy.
Jos ollaan ns. "vieraan leivissä", en itse ole sille valmis elämääni uhraamaan. Yhdestä "vahingosta" viisastuin.
Kyllä asia on niin, että yleensä intoa on paljonkin tehdä pitkiä työpäiviä juuri opiskelun jälkeen. Itse muistan juuri AMK:sta valmistumisen jälkeen tehneeni töitä itseni kipeäksi. Mutta nämäkin asiat on monen kohdalla opittava kantapään kautta. Ei itse huomaa itsetuhoisaa toimintaa vasta kuin liian myöhään. Nyt olen erittäin tyytyväinen, kun työpäiväni pituus on n. 7-9 tuntia. Ja sen jälkeen voi lähteä vaikka keppikävelyä harrastamaan.
ongelmana se, että on liian kiinnostunut työstään (etenkin tekniikan alalla). Jos harrastukset ja työ on samaa niin ei ne pitkät työpäivät ole välttämättä niin rasittavia tai ainakaan niitä ei koe sellaisiksi. Eri asia on sitten kuinka terveellistä on pidemmän päälle touhuta vain yhden tyyppisten asioiden parissa..
Minusta taas on rasittavaa kuluttaa aikaa 8-16 josta saa korvauksen riippumatta siitä mitä tekee.