Kertokaahan omakohtaisia kokemuksia. Millaista on elää raskaana olevan naisen kanssa, alusta loppuun..
Kertokaa miehet omia kokemuksia ja naiset mitä olette miehiltänne kuulleet.
:)
Kertokaa miehet omia kokemuksia ja naiset mitä olette miehiltänne kuulleet.
:)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hmm. Eipä tämä elo ole tässä miksikään muuttunut ja muutama viikko olis vielä jäljellä ;)
Elikkä onko ollut hirveitä riitoja, alku vai loppuvaiheessa.
Onko tullut outoja uusia hyviä tai huonoja piirteitä raskaana olevaan naiseen.
Onko tullut ero mieleen.
Miten seksi mennyt ja miten mies suhtautunut siihen..
Jne..
Noihin luettelemiisi asioihin, ei muutoksia. Yhtä vähän ollaan riidelty kuin ennenkin (oikein riita riita ollut joskus viime vuonna edellisen kerran), minussa ei ole kuulemma ilmennyt mitään uusia piirteitä :D ja eipä ole seksiinkään tila vaikuttanut.
Ja miten ihmeessä erokaan tulisi mieleen, kun nimenomaan tässä kolmatta perheenjäsentä odotellaan :)
naisen sisällä kuohuu hormonit ja miehen täytyisi ymmärtää noita kuohuja. Itsellä kyllä tuli raskaana seesteisempi vaihe, riitoja ei ollut, ei itkuja tai muitakaan latauksia, mistä aina toitotetaan. Ehkä siinä oli osasyynä se, että lapsi oli poika ja mieshormoneillaan tasoitti äidin omia naishormoneja. Sanovat taas, että tyttöä odottavat äidit on ihan mahdottomia, kun silloin naisessa pääsee jyllään tuplanaishormonit.
Itse olen molempien aikana ollut ihan mahdoton. Välillä masentunut, välillä tosi aggressiivinen, lähes koko ajan tosi hermostunut. Esikoinen oli tyttö, toinen poika, eroa ei ollut. Pojalta vaan seksihalut säilyi kauemmin :) Tosin lopussa olin niin kamala norsu, että itteäkin inhotti, ja vaikka mies olisi halunnut olin niin vakuuttunut että oon niin kamalan näköinen etten edes kehdannut vaatteita riisua hänen edessään. Mies uhkasi monta kertaa lähteä nyt poikaa odottaessani, ja pakkasikin tavaransa varmaan kerran viikossa. En vain voinut purkauksilleni mitään, tulivat ihan odottamatta, ja tunteet heittelivät laidasta laitaan...
Miulla oli kanssa kauhiat hormonihyräkät tyttöä odottaessani, sain kamalia itkukohtauksia ja toisinaan havaitsin vallan agressiivisia piirteitä miestäni kohtaan. Ja normaalisti olen kutakuinkin tasainen ja rauhallinen luonne. Luulen että tein siinä samalla itse voimakasta kasvua vanhemmuuteen ja äitiyteen, esikoinen siis kyseessä. Noh, kaikesta selvittiin suht täysjärkisinä ja synnytys olikin meille molemmille järisyttävä ja toisiamme lähentävä kokemus.
Meillä esikoista odottaessa parhaillaan, mies petti koska pelästyi tätä "ei koskaan enää ketään muuta, eikä elämää"..itse olen ainakin ollut herkempi itkemään itseeni kohdistuvasta kritiikistä..tappeluita on ollut aika lailla samanlailla...ehkä hieman enempi koska olen itkenyt herkemmin ja miehellä on mennyt hermot, kun ei voi ymmärtää eikä käsittää että hormonit ne vaan...seksissä oli kuivempi vaihe tossa keskiraskauden aikana, koska minä kyllästyin tekemään koko ajan aloitetta ja mies ei sitä itse useasti tehnyt..siitäkin syntyi riitoja koska minä ajattelin sen johtuvan rumasta ja isosta ulkonäöstäni..en sitten tiedä johtuiko se silloin siitä hänen pahasta olostaan kun oli pettänyt minua, eikä kertonut, koska kertomisen jälkeen, hän on taas ollut aktiivisempi...vaikka minä itse taas olen k.o tapahtuman takia passiivisempi...
Meillä ei ollut mitään ongelmaa.. päinvastoin. mahasta sai seksikkään ja seksiä sain enempi kun ilman raskautta.
Joskus joutu olee olkapäänä yöllä kun itketti, mutta ei mitää vakavaa.