maistua ja sitten perustetaan yhtäaikaa Palestiina ja Israel sillä ehdolla että sopu maistuu. Muuten ne kiellettäisiin.
Israel lakkautettava kunnes yhteistyö
alkaa siellä
6165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Israelin sijaan terroristijärjestöt lakkautettava, rauha palaa lähi-itään välittömästi.
mentiin toisten maille- historiallinen tosiasia- se on terrorivaltio ollut aina. Sortsi vaan olen lukenut asian. Palestiinan nimikin kertoo keille se kuului alunperin.
lukenut olen minäkin. Israel ei mennyt toisten maille, vaan otti omansa takaisin ja on nyt YK:n virallisesti tunnustama valtio.
Alunperin kaikkia alueella asuvia kutsuttiin palestiinalaisiksi, myös juutalaisia.
Juutalaisten hallussa alue on ollut 1310 vuotta, joten eivät he mitään uudisasukkaita siellä ole.
Jos muuta väität esitä väitteillesi faktaa, muuten on syytä olettaa että puhut paskaa!
kuka puhuukaan paskaa: Israel valloitti Egyptin keikan jälkeen maat alkuperäisiltä asukkailta joista sodista on Raamattu täynnä paskaa. Opettelehan faktumit.
Abraham ei ollut eri rotua vaan keksi keksimällä juutalaisuuden se ei ole mikään muu kuin poliittinen paskajuoni.
Juutalaisterroristien valtio ei ole alun alkaenkaan tyytynyt niihin maa-alueisiin jotka sille aikoinaan kaavailtiin. Lähi-Idässä olisi rauha jos USA ei tukisi Israelin valloittajapolitiikkaa.
Et tajua mitään. Mitä sieä oikeasti tapahtuu. Arabit haluaa hävittää Israelin. Ei he halua sopia mitään. Sopuun pitää pakottaa Arabit.