Olen tavannut miehen, joka on eronnut vuosi sitten. Ero on ollut hänelle vaikea, enemmänkin huoltajuusasioissa.
Tunteeni häntä kohtaan ovat erittäin lämpöiset ja hänkin kertoo saman suuntaisista ajatuksista, muttei pysty keskittymään seurusteluun, koska entiset asiat vaivaavat liikaa.
Olen miettinyt, onko hän masentunut vai miksi hän ei kykene uuteen onneen. Olenko sittenkin väärä ihminen hänelle?
Kysyisin teiltä eronneilta:
Kuinka pian eron jälkeen kykenee uudelleen rakastamaan? Yksilöllistähän se on, mutta rakastutaanko silloin, jos oikea on kohdalla ongelmista huolimatta?
Miten minun tulisi suhtautua, jos ongelmat ovat sen suuntaisia, ettei kykene seurustelemaan? Lähdenkö "suhteesta", vai yritänkö kannustaa ja tukea? Odotanko turhaan hänen tunteidensa heräämistä rakkaudeksi?
Tunteeni häntä kohtaan ovat erittäin lämpöiset ja hänkin kertoo saman suuntaisista ajatuksista, muttei pysty keskittymään seurusteluun, koska entiset asiat vaivaavat liikaa.
Olen miettinyt, onko hän masentunut vai miksi hän ei kykene uuteen onneen. Olenko sittenkin väärä ihminen hänelle?
Kysyisin teiltä eronneilta:
Kuinka pian eron jälkeen kykenee uudelleen rakastamaan? Yksilöllistähän se on, mutta rakastutaanko silloin, jos oikea on kohdalla ongelmista huolimatta?
Miten minun tulisi suhtautua, jos ongelmat ovat sen suuntaisia, ettei kykene seurustelemaan? Lähdenkö "suhteesta", vai yritänkö kannustaa ja tukea? Odotanko turhaan hänen tunteidensa heräämistä rakkaudeksi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
vaihtelee aikalailla tapauskohtaisesti.
Kannattaa vielä seurata tilannetta ja olla tukena.
Hän tarvitsee aikaa eron ja kipeiden kokemusten läpikäymiseen. Kuinka paljon, sitä ei voi ennakoida. Sinun kannaltasi on kuitenkin hyvä, ettei hän heittäydy heti suhteeseen kanssasi - vaarana piilee, että olisit vain laastari.
Odotatko vai vetäydytkö? Jos omistaisin kristallipallon, niin kertoisin. Läheisyyttä ja tukea hän kaipaa, välittämistäkin, mutta vetäydy takavasemmalle, jos edes aavistelet olevasi hänelle vain pakotie yksinäisyydestä.
Hidas alku antaa suhteellenne paremmat tulevaisuudennäkymät. Anna hänen löytää itsensä.
Sen jälkeen voit luottaa, että hän oikeasti pystyy rakastamaan.
Olet laastari, näin se vaan menee. Itselläni meni ainakin 2 vuotta, ennenkuin pystyin ajattelemaan edes mitään uutta. Hän käyttää sinua yksinäisyytensä poistamiseen ja siihen että saa kipata sulle turhautumisensa ym. Älä odota liikoja, melkeimpä sanoisin, että elä eteenpäin ja anna hänen mennä menojaan!
"suhde" on vielä tuore ja olemme vasta tutustumassa. Itsekään en tässä vaiheessa vielä ole edes seurustelua ajatellut mitenkään vakavasti. Halua lähinnä tutustua häneen ihmisenä ja katsoa miten etenemme. Emme tapaile kovin usein, tutustuminen on käynnissä lähinnä viestien ja soittojen muodossa.
Mietin, onko se sitten niin paha asia, jos vaikka meistä tulisikin ystäviä? Eihän aina vastakkaisen sukupuolen tarvitse tarkottaa intiimiä suhdetta.
Lähinnä ongelmaksi itse koen sen, kuinka tosissaan hän on kanssani - edes ystävänä. Vähän tietysti pelkään olevani hänelle yksinäisyyden korvike, jonka hän heittää pois kun on valmis suhteeseen vakavasti jonkun ihmisen kanssa - enkä olisi silloin edes "ehdolla". Tietysti, jos tämä ystävyydeksi kehittyy, sillä ei silloin ole edes merkitystä.
Aina olen ollut sitä mieltä, että jos tuntee toista kohtaan syviä tunteita, niitä ei tarvitse odotella, vaan ne ovat heti käytettävissä. Ehkä aika näyttää, miten tästä eteenpäin.
Voi olla, että hänellä ei ole ns. ystäviä, ja nyt hakee naisesta tälläistä korviketta. Itse valitset tiesi, mutta varaudu siihen että se olet sinä joka päätyy särkyneen sydämmen kanssa tänne vuodattelemaan vuoden päästä.
Valitettavaa, mutta usein totta.
Oletko miettinyt miksi itse hinkuat vaikeasti saatavan miehen puoleen?
Ovatko aikaisemmatkin suhteesi olleet sellaisia missä sinun on täytynyt "voittaa" mies puolellesi?
Kenties kysymys kuuluisikin esittää sinulle..........miksi haluat miestä jonka kanssa on hankaluuksia odotettavissa.
No, jokainen voi analysoida omia tekemisiään, ja löytää niistä vielä samanlaisen kuvionkin.
kommentti.
Juuri tästä on kyse. Otsikon aiheen aloittanut on laittamassa tätä miestä itsensä edelle. On valmis odottelemaan,vaikkapa vain ystävyyttä josko sen kautta enemmänkin.
Siis miksi jäädä roikkumaan tilanteeseen joka tuo mukanaan vain hankaluuksia?
Liekö omassa sisimmässä jotain selviteltävää.
Kyllä vuosi on eronneelle tosi lyhyt aika. Oma eroni oli myös rankka ja siitä on kulunut reilut kolma vuotta. Täytyy sanoa, että vasta nyt olen alkanut ajattelemaan, että voisin mahdollisesti solmia uuden suhteen. Yksi yritys tässä välillä oli, kun erosta oli kulunut reilu vuosi. Kyllä ne vanhat asiat olivat vielä niin pinnalla, ettei uudella suhteella ollut onnistumisen edellytyksiä. Onneksi tajusin sen itse, ennen kuin satutin toista ja itseäni.
Kuunnella toki voit ja olla tukena. En kuitenkan usko, että suhde pidemmän päälle kantaa. Kannattaisi lukea Bruce Fisherin kirja Jälleenrakennus. Sen luettuasi ymmärtää paremmin eronnutta ihmistä ja myös näkökulmaa yleensäkin ihmissuhteisiin.
on mennyt ja nyt voisin rakastua.
Laastari on ollut koko ajan mutta emme me rakasta vaan olemme olleet toistemme tukena kun hänelläkin vaikeaa.
Eli aikaa menee.
Mutta on hyvä olla joku kelle saa kertoa pahasta olosta sillä se helpottaa aina.
Se mies ei ikinä pääse entisestään eroon. Kun kerran on lapset kyseessä. Ei kannata edes yrittää.
Etpä pahemmin maininnut että miten mies oikein "oireilee" kun ei pysty uuteen suhteeseen?
Et myöskään maininnut että kauanko olet hänet tuntenut.
Tuollaseen ylimalkaiseen kysymykseen saatkin paljon typeriä vastauksia.
Eiköhän (yleisesti ottaen) mies halua eron jälkeen uuden naiskumppanin eikä mitään lohduttajaa. Tai en ole aikanaan itse mitään lohduttajia kaivannut.
Eikö olis parempi yrittää keksiä jotain uusia
asioita ja lopettamaan tuollainen vanhan avioliiton kanssa surkuttelu? Voithan itse ainakin aluksi yrittää keksiä kaikkea uutta joka
veisi hepun ajatukset tähän päivään ja nykyhetkeen. Kannattaisko kokeilla?
Näin minäkin naisena ajattelen, ettei siinä vanhassa kannata velloa. Mikä on mennyt, se on mennyt. Eteenpäin sano mummo lumessa! Semmoinen tekee niin vanhoissa piehtaroivalle miehelle kuin naiselle itselleenkin hyvää :) Maailma alkaa näyttää valoisammalta, kun mies saa itsensä takaisin, tuntee olevansa hyväksytty ja ehkä jopa rakastettu.
Solmi eromme jälkeen ystävyys-suhteen naiseen.
Muutama vuosi kului näin ja nyt he ovat rakastavaisia.
Nainen oli tukena eron jälkeisissä tunnekuohuissa.
Vain ystävänä.
Mies kun oli selvittänyt vanhat kuviot hän myös
pystyi ajattelemaan samaisen naisen elämänkumppanina.
Minusta hieno alku suhteelle.
Ensinnäkin, on suuri merkitys sillä, onko ollut ns. jättäjä vai jätetty. Jos on ollut "jättäjä", on luultavasti jo aikoja sitten päässyt eroon tunteista ex-puolisoon ja mahdollisesti työstänyt suhdetta ja sen ongelmia jo pitempään. Silloin voi nopeamminkin olla valmis uuteen suhteeseen. Tietenkin huoltajuus- ja omaisuuskiistat voivat silloinkin viedä voimia, mutta niillä ei sinänsä ole tekemistä parisuhteen muodostamisen kanssa.
"Jätetyn" osa taas on vaikeampi, koska silloin voi kulua pitkäänkin ennen kuin on pystynyt pääsemään eroon entisestä myös tunnetasolla. Varsinkin jos ero on tullut yllätyksenä ja tapahtunut nopeasti, voi viedä aikaa saada se käsiteltyä.
mielenkiintoisista ja ajattelemisen aihetta antavista kommenteista.. ;)
Tilanne on nyt se, että annan hänelle aikaa tutustua itseensä uudelleen ja etsiä sitä mitä hän oikeasti elämäänsä haluaa. Oma elämäni on kunnossa ja avoin olen kivoille suhteille, joista molemmat saa jotain.
Tiedän, että tällä miehellä oli tunteita minua kohtaan. Tunsin kuitenkin, että tästä puuttuu jotain, ehkä ne olivat omat tunteeni... en tiedä. Välitän hänestä todella paljon, mutta hän alkoi kääntämään jokaisen lauseen nurin ja halusi suorastaan ymmärtää asiat väärin, vaikka kuinka kauniisti hänelle kirjoitin tai puhuin....hyökkäsi kommenteillaan. Tulin tulokseen, etten kaipaa elämääni ihmistä, jolle olen sanko johon huono olo heitetään. Ehkä tukeminen on myös sitä, mutta varsinkin suhteen näin alussa ollessa, luulin sen olevan edes ajoittain vähän toisenlaista. Kirjoitin hänelle hyvät jatkot yllättänen, erään hänen viestinsä jälkeen eikä hänestä ole sen koommin kuulunut. Taisi ottaa vähän luonnolle, kun ei ole tottunut jätetyksi tulemaan. Yritin, mutttei se riittänyt... toisille näköjään ero on vaikeampi ja toiset voivat hyvinkin pian solmia uusia suhteita.
Vuonna 1994 minä, mieshenkilö, lopetin melkein 19 vuotta kestäneen avioliiton, ja jälkeenpäin on tuntunut, että rouva (avioitui sitten kahden vuoden kuluttua itseään lähes kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa) taisi jotain päätöksentekoa jopa odottaa, että saisi olla marttyyrin osassa. Erotilanteessa käytettiin lähes kaikki aseet, mitä perinteisesti on olemassa, omasta mielestäni minä olin siinä enemmän lyöntejä vastaanottavassa asemassa, ja parin vuoden kuluttua siitä, kun ei minkäänlaista kontaktia ollut (lukuunottamatta kuukausittaisia pankkisiirtoja minun puoleltani), onkin kaikki kanssakäyminen ollut ongelmatonta. No siihen eroon ei todellakaan ollut yhtään syytöntä osapuolta, itse asiassa keskusteluidenkin perusteella, kiivaimman sodankäynnin aikana, tultiin järkiratkaisuun. Ja nyt jo tietenkin lapset ovat jo vuosia olleet täysi-ikäisiä.
Minäkin olen jo vuodesta 2002 ollut avioliitossa, mutta sekin alkaa tympiä, kun vaimo jostain syystä epäilee minua milloin mistäkin asiasta, lieneekö omaa epävarmuutta? Huutamista olen jo tässä lyhyessä ajassa kuullut ihan tarpeeksi. Vaimo on myös toisessa avioliitossaan, meillä molemmilla omat lapset.
Elikkä anna toiselle aikaa, mutta joku raja pitää joka tapauksessa olla, se selviää ainoastaan rauhallisesti keskustelemalla.