Stalin vain hämäsi syksyn 1939 neuvotteluissa

Stalin ei maininnut lokakuussa 1939 Moskovan neuvotteluissa Paasikivelle sanallakaan, että Saksa oli salaisella etupiirijakosopimuksella 23.8.1939 myynyt Suomen,Baltian maat ja itä-Puolan NL:lle ,että saisi NL:lta vapaaat kädet hyökätä Puolaan.Stalin kuitenkin väitti syksyn neuvotteluissa ,että Saksa voi uhata Leningradia hyökkäyksellä Suomen kautta.

Saksa ei voinut uhata Leningradia Suomen kautta,
koska Saksa oli nimenomaan luvannut 23.8.1939
NL:lle ettei hyökkää Suomeen.

Eli Saksa oli 23.8.1939 myynyt Suomen NL:lle,eikä mitenkään voinut uhata Suomen kautta Leningradia.

Stalin vain hämäsi Syksyllä 1939 suomalaisia antamalla neuvotteluisa sen kuvan että sota voidaan estää joillakin rajansiirroilla.

Vaikka Suomi olisi suostunut Stalinin vaatimuksiin olisi NL silti hyökännyt Suomeen koska Suomi oli alistettava NL:n etupiiriin
niinkuinNL ja Saksa olivat 23.8.1939 sopineet.

Eihän Suomi voinut jäädä puolueettomaksi maaksi,
koska oli liitetty 23.8.1939 NL:n etupiirimaaksi,
eli NL:n olisi ollut pakko hyökätä Suomeen vaikka
Suomi olisi suostunutkin syksyllä 1939 rajanmuutokseen Kannaksella.

NL:N ETUPIIRIIN 23.8.1939 LIITETTY SUOMI EI OLISI VÄLTTYNYT NL:N HYÖKKÄYKSELTÄ ,VAIKKA OLISIKIN SUOSTUNUT STALININ ALUEVAATIMUKSIIN SYKSYLLÄ 1939.

SUOMEN PUOLUEETTOMUUS OLI TUHOTTAVA KOKONAAN, KOSKA NL OLI NIIN SOPINUT TEKEVÄNSÄ 23.8.1939 SAKSAN KANSSA JA PUOLUEETTOMUUDEN VOI TUHOTA VAIN VALTAAMALLA PUOLUEETON MAA SODALLA, ELI SOTA NL:A
VASTAAN OLI VÄISTÄMÄTÖN SYKSYLLÄ 1939.

Stalin oli päättänyt hyökätä Suomeen heti salaisen etupiirijakosopimuksen solmimisen 23.8.1939 jälkeen ,eli syksyn 1939 neuvottelut oli vain hämäystä, jolla suomalaiset saatiin laiminlyömään sotavalmisteluja samalla kun NL valmistautui täysillä sotaan Suomea vastaan.

Tekosyyksi hyökkäykselle NL lavasti Mainilan laukaukset, ampumalla Mainilan kylässä Kannaksella
NL:n puolella rajaa omiin asemiinsa tykillä omiin asemiinsa ja väittämällä suomalaisten ampuneen rajan yli tykillä.

Suomi vaati laukausten tutkimista ,mutta NL ei siihen suostunut vaan NL väitti Suomen aloittaneen Mainilan laukauksilla sodan ja NL hyökkäsi 30.11.1939 koko rajan pituudelta Suomeen
sotaa julistamatta ,eli kertomatta syytä miksi aloitti sodan.

Eihän Stalin voinutkaan kertoa ,että aloitti 30.1.1939 sodan sen takia ,että Suomen puolueettomus on tuhottava, koska Suomi liitettiin
23.8.1939 salaisella sopimuksella NL:n etupiiriin.

Ei NL:n etupiiriin liitetty Suomi voinut jäädä puolueettomaksi ja puolueettomuuden voi riistää
toiselta maalta vain valtaamalla koko maan sodalla ja siihenhän Stalin pyrki kun aloitti talvisodan 30.11.1939

HUOM ! KIRJOITUKSEN TOISTO ON HARKITTU TEHOKEINO
3199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikka Suomi olisi suostunut syksyllä 1939 Stalinin vaatimiin alueluovutuksiin Karjalan Kannakselta ja luovuttanut NL:lle tukikohdan Hangosta,ei se olisi estänyt NL:n hyökkäystä Suomeen.

Suomi oli siirretty salaisella etupiirijaolla 23.8.1939 puolueettomasta maasta NL:n etupiirimaaksi ELI RIISTETTY SUOMELTA PUOLUEETTOMUUS SUOMELTA MITÄÄN KYSYMÄTTÄ.

NL EI VOINUT JÄTTÄÄ ETUPIIRIMAATAAN PUOLUEETTOMAKSI MISSÄÄN TAPAUKSESSA.

NL:n etupiirimaaksi Suomen saattoi käytännössä
liittää vain valtaamalla sodalla koko Suomi ja
tuomalla Helsinkiin Terijoen hallitus ,joka oli tehnyt NL:n kanssa yya-sopimuksen.

Eli Stalin olisi aloittanut sodan Suomen valtaamiseksi ,vaikka Suomi olisi luovuttanut NL:lle syksyllä 1939 palan maata Kannakselta ja tukikohdan Hangosta.Suomea EI VOINUT jättää puolueettomaksi maaksi ,kun se ei sitä enää ollut
Saksan ja NL:n 23.8.1939 tekemän salaisen sopimuksen jälkeen jossa sopimuksessa puolueeton Suomi liitettiin NL:n etupiirimaaksi.

Mainilan laukaukset olisi hyvin voitu lavastaa sodan syyksi ,vaikka Suomi olisi suostunutkin Stalinin vaatimuksiin syksyllä 1939.

Joka muuta väittää on idiootti.

Äänestä

todisteita,yksi on puna-armeijan marssi-opas Suomeen,painettu 1936.....

Äänestä
  • sehän todistaa koko Suomen valtausta suunnitellun
    NL:ssa jo kauan ennen talvisotaa.

    Ei sellaista kirjaa tarvitse tehdä jos ei aio
    hyökätä Suomeen ja vallata koko maata

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sota oli väistämätön kirjoitti:

Stalin ei maininnut lokakuussa 1939 Moskovan neuvotteluissa Paasikivelle sanallakaan, että Saksa oli salaisella etupiirijakosopimuksella 23.8.1939 myynyt Suomen,Baltian maat ja itä-Puolan NL:lle ,että saisi NL:lta vapaaat kädet hyökätä Puolaan.Stalin kuitenkin väitti syksyn neuvotteluissa ,että Saksa voi uhata Leningradia hyökkäyksellä Suomen kautta.

Saksa ei voinut uhata Leningradia Suomen kautta,
koska Saksa oli nimenomaan luvannut 23.8.1939
NL:lle ettei hyökkää Suomeen.

Eli Saksa oli 23.8.1939 myynyt Suomen NL:lle,eikä mitenkään voinut uhata Suomen kautta Leningradia.

Stalin vain hämäsi Syksyllä 1939 suomalaisia antamalla neuvotteluisa sen kuvan että sota voidaan estää joillakin rajansiirroilla.

Vaikka Suomi olisi suostunut Stalinin vaatimuksiin olisi NL silti hyökännyt Suomeen koska Suomi oli alistettava NL:n etupiiriin
niinkuinNL ja Saksa olivat 23.8.1939 sopineet.

Eihän Suomi voinut jäädä puolueettomaksi maaksi,
koska oli liitetty 23.8.1939 NL:n etupiirimaaksi,
eli NL:n olisi ollut pakko hyökätä Suomeen vaikka
Suomi olisi suostunutkin syksyllä 1939 rajanmuutokseen Kannaksella.

NL:N ETUPIIRIIN 23.8.1939 LIITETTY SUOMI EI OLISI VÄLTTYNYT NL:N HYÖKKÄYKSELTÄ ,VAIKKA OLISIKIN SUOSTUNUT STALININ ALUEVAATIMUKSIIN SYKSYLLÄ 1939.

SUOMEN PUOLUEETTOMUUS OLI TUHOTTAVA KOKONAAN, KOSKA NL OLI NIIN SOPINUT TEKEVÄNSÄ 23.8.1939 SAKSAN KANSSA JA PUOLUEETTOMUUDEN VOI TUHOTA VAIN VALTAAMALLA PUOLUEETON MAA SODALLA, ELI SOTA NL:A
VASTAAN OLI VÄISTÄMÄTÖN SYKSYLLÄ 1939.

Stalin oli päättänyt hyökätä Suomeen heti salaisen etupiirijakosopimuksen solmimisen 23.8.1939 jälkeen ,eli syksyn 1939 neuvottelut oli vain hämäystä, jolla suomalaiset saatiin laiminlyömään sotavalmisteluja samalla kun NL valmistautui täysillä sotaan Suomea vastaan.

Tekosyyksi hyökkäykselle NL lavasti Mainilan laukaukset, ampumalla Mainilan kylässä Kannaksella
NL:n puolella rajaa omiin asemiinsa tykillä omiin asemiinsa ja väittämällä suomalaisten ampuneen rajan yli tykillä.

Suomi vaati laukausten tutkimista ,mutta NL ei siihen suostunut vaan NL väitti Suomen aloittaneen Mainilan laukauksilla sodan ja NL hyökkäsi 30.11.1939 koko rajan pituudelta Suomeen
sotaa julistamatta ,eli kertomatta syytä miksi aloitti sodan.

Eihän Stalin voinutkaan kertoa ,että aloitti 30.1.1939 sodan sen takia ,että Suomen puolueettomus on tuhottava, koska Suomi liitettiin
23.8.1939 salaisella sopimuksella NL:n etupiiriin.

Ei NL:n etupiiriin liitetty Suomi voinut jäädä puolueettomaksi ja puolueettomuuden voi riistää
toiselta maalta vain valtaamalla koko maan sodalla ja siihenhän Stalin pyrki kun aloitti talvisodan 30.11.1939

HUOM ! KIRJOITUKSEN TOISTO ON HARKITTU TEHOKEINO

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu