Pari vuotta ollaan yhdessä oltu ja asutaan yhdessä.. Ikäeroa on ihan jonkinverran. Joskus kaikki kai oli hyvin , tai sitten olin niin rakastunut etten välittänyt. No jokatapauksessa nyt alan olla henkisesti ihan hajalla...meidän suhteesta puuttuu kokonaan läheisyys, ollaan ihan ku jotkut kämppikset. Seksielämäkin on jopa niin mahtavaa, että ehkä viikon tai kahden välein lauataina sellanen pikapano vailla mitään kunnollista esileikkiä-eikä todellakaan ikinä suudella, halailla tms. Minä kaipaan läheisyyttä ja olen sen kumppanilleni sanonut monesti, mutta ku ei.. jos minä halaan häntä niin hän vain vaivaantuu siitä..
Kun ajattelen tätä meidän suhdetta järjellä niin tiedän, että ainoa järkevä vaihtoehto olisi ero..Mutta sitten kun tunteet tulee peliin-rakastan miestäni ja en haluaisi häntä menettää.. Alan olla henkisesti ihan rikki..tälläinen parisuhde kuluttaa ihan loppuun...kun edes joskus toinen halaisi tai ottaisi lähelleen...
Pakko vaan johonkin purkaa ajatuksiaan kun tuntuu ettei enää jaksa!....
Kun ajattelen tätä meidän suhdetta järjellä niin tiedän, että ainoa järkevä vaihtoehto olisi ero..Mutta sitten kun tunteet tulee peliin-rakastan miestäni ja en haluaisi häntä menettää.. Alan olla henkisesti ihan rikki..tälläinen parisuhde kuluttaa ihan loppuun...kun edes joskus toinen halaisi tai ottaisi lähelleen...
Pakko vaan johonkin purkaa ajatuksiaan kun tuntuu ettei enää jaksa!....
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei auta, ei auta mikään.
Avokkisi tietää mitä kaipaat, mutta häntä ei kiinnosta.
Näitä suhteita on aivan liikaa.
Minä olisin valmis lähtemään välinpitämättömästä suhteesta jos asioista on jo yritetty puhuakin.
Nämä miehet eivät yleensä muutu, koska eivät ymmärrä ongelman olemassa oloa edes.
meillä on kotona aivan sama tilanne. ei hellyyttä, ei seksiä eikä oikeastaan mitään muutakaan. eilen mies ilmoitti haluavansa lomaa minusta.
oon henkisesti rikki ollut jo pitkään, mutta jotenkin en pysty lähtemään koska luulen rakastavani miestä niin paljon...
sama juttu täällä! yhteiseloa jo 11v ja vielä kaksi pientä lasta! en tiedä pitäisikö erota...? entäs lapset? ja minä sentään ajattelen mieheni tunteita! kuinka hän erosta selviytyisi? en osaa olla itserakas! olen aina ajatellut muita ennen itseäni... kamala tilanne...
Se on vaan niin, että miehet ovat niin erilaisia, kuin naiset. Naiset on tunteellisia ja miehet ei halua tunteilla niin paljon. Olen itse mies ja halailen ja pussaan välillä. Se on kuitenkin miehestä kiinni, eli minkälainen mies on. Esim. liika alkoholi kuihduttaa tunneelämän. Mutta kyllä miehissä muutenkin on eroja. Toiset ovat "tosi" miehiä ja toiset, niinkuin minä mies ja aika tarkka kaikesta eli ulkonäöstä ja tunnustan olenvani, joskus hiukan naismainen. Eli osaan näyttää tunteeni. Kaikki on kiinni kuitekin parisuhteesta ja minkälainen "suhde" teillä on. Onko se hyvällä mallilla ja onko miehesi tyytyväinen suhteeseen ja sinuun.
Eli onko teillä ongelmia.
Ehkä sillä on toinen!
Tässä olis aluksi tämmösiä mietteitä
Kannattais puhua, siitä mikä on vialla!
Sun viesti oli juuri sellainen kun olisin voinut itse kirjoittaa. Ero on vain siinä että ainoa mikä meillä enää toimii on seksielämä ja se toimii aivan yhtä hyvin kuin alussa.
Toi lause on niin kuvaava minkä laitoit, tuo "Joskus kaikki oli hyvin, tai sitten olin niin rakastunut etten välittänyt."
Oon miettinyt aivan samaa, ja ikävä tosiasia on että mä olen mieheeni hulluna vieläkin, mutta en mä voi sen kanssa elää. Oon tässä kauan jo miettinyt että miten sen teen, mistä saan voimaa tehdä eron joka on molemmille parempi. Eipä se munkaan mies näytä nauttivan mun seurasta vaikka väittääkin että suhde on normaali.
Mies on latistanut mut täysin, oon tätä nykyä bentsokoukussa ja kulutan psykiatrin sohvaa. Ja rakastan. Rakastan niin mielettömästi. Olen puhunut paljon ja lisää, kirjottanut kirjeen jota se ei edes jaksanut lukea. Oon yrittänyt hyvällä ja pahalla kaikkeni antaen.
En todellakaan osaa neuvoa, enhän mä itsekkään tilanteesta osaa irrottautua, mutta myötätuntoa löytyy. Ero olis paras ratkaisu mutta sen kai tiedät itsekkin. Voimia, mitä ikinä päätätkin.