Olen ollut mieheni kanssa yhdessä viitisen vuotta. Alkuajat menivät ihan hyvin minun työttömyyttäni lukuunottamatta. Tapeltiin toki joskus, mutta riitelyhän kuuluu jokaiseen suhteeseen.
Vuosien aikana on tapahtunut kaikkea eikä meillä ole aina ollut helppoa. Stressiä ja surua.
Mieheni on joskus lyönyt minua suutuspäissään, mutta ollut jälkikäteen todella pahoillaan. Kuitenkin viime aikoina homma on mennyt huonompaan suuntaan. Kaikki on olevinaan minun syytäni (ehkä onkin?), olen alkanut kuulemaan todella henkilökohtaisia loukkauksia ("olen ruma, oksettava, en pysty mihinkään" jne). Lyöminen on lisääntynyt. En minä nyt päivittäin turpiini saa. En edes joka kuukausi, mutta lisääntynyt se jokatapauksessa on. Ja pahentunut.
Eilen sain syvän haavan, muutaman mustelman ja minua kuristettiin kolmesti (jota ei ole ennen tapahtunut).
Anteeksi on miljoonasti pyydetty, mutta minä en enää tiedä mitä ajatella...
Pois en helpolla voi muuttaa. Ilman rahaa, ilman huonekaluja, ilman mitään. Pitkälle ei pääse.
Kaikesta huolimatta rakastan miestäni, mutta missä ihmeessä menee raja?
Vuosien aikana on tapahtunut kaikkea eikä meillä ole aina ollut helppoa. Stressiä ja surua.
Mieheni on joskus lyönyt minua suutuspäissään, mutta ollut jälkikäteen todella pahoillaan. Kuitenkin viime aikoina homma on mennyt huonompaan suuntaan. Kaikki on olevinaan minun syytäni (ehkä onkin?), olen alkanut kuulemaan todella henkilökohtaisia loukkauksia ("olen ruma, oksettava, en pysty mihinkään" jne). Lyöminen on lisääntynyt. En minä nyt päivittäin turpiini saa. En edes joka kuukausi, mutta lisääntynyt se jokatapauksessa on. Ja pahentunut.
Eilen sain syvän haavan, muutaman mustelman ja minua kuristettiin kolmesti (jota ei ole ennen tapahtunut).
Anteeksi on miljoonasti pyydetty, mutta minä en enää tiedä mitä ajatella...
Pois en helpolla voi muuttaa. Ilman rahaa, ilman huonekaluja, ilman mitään. Pitkälle ei pääse.
Kaikesta huolimatta rakastan miestäni, mutta missä ihmeessä menee raja?
Vastaukset 9
Vanhimmat
että olet vielä siellä ja kirjoittelet!!!
Lueppa oma teksti ja ajattele siihen joku toinen ihminen sun tilalles.Varmaan ihmetelet miksi jäi odottamaan sitä toista lyöntiä ensimmäisen jälkeen.
Mene sossuun ja sano mikä tilanne,asunto vetämään ja saat avustusta sielä elämän alkuun.
Herra varjele jos vielä jäät sinne.ehkä joku lyönti on sit viimeinen...joka lehessä on juttuja taposta...
MIETI!!!
ei! Todellakin,mene sossuun tai turvataloon.
Suomessa kuolee liikaa naisia pahoinpitelyihin,älä ole tilastolisä,lähde pois.
Muuten saattaa olla seuraava huonekalusi ruumisarkku.
Jos rakastaa, ei tartte kättäpitempää.
Itse en koskaan voisi kuvitella lyöväni naista, aivan järjetöntä, jos joskus lyön naistani (jota minulla ei ole) niin toivon todella että naiseni lähtee pois, sillä silloin en voi olla täysissä järjissä jo pelkästään alistaminen ja haukkuminen on aivan järjetöntä. Eli muutat vaikka vanhempies luokse, mutta tuo ei käy.
olisipa maailmassa enemmän miehiä jotka ajattelevat noin. lähteminen on vaikeaa, tiedän kokemuksesta, joskus asiat selviää puhumalla ja terapialla joskus kaikki päättyy eroon. onneksi minulle sanottiin vähän aikaa sitten että kyllä täällä vielä kunnon miehiä on. harmi että päästin tämän yksilön karkuun
Kirjoitat "Onneton", että " ... viime aikoina homma on mennyt huonompaan suuntaan. Kaikki on olevinaan minun syytäni (ehkä onkin?)"
Kertoistko tästä puolesta tätä teidän kuviota jotakin. Tekstissäsi vain viittaat asiaan noin, muttet kerro yhtään, mitä tuo "sinun syysi" oikein tarkoittaa. Mistä puolisosi siis sinua syyttää ja oletko oikeasti sitä mieltä, että nuo puolisosi nimeämät "syyt" ovat jotenkin olennaisia sen suhteen, että hän kohdistaa sinuun väkivaltaa.
Mene heti hakemaan apua!
Onko teilläpäin turvakotia? Kävitkö lääkärissä? Kerroitko, mistä vammasi tulivat?
Sosiaalitoimi on velvollinen auttamaan. Rahapula ei ole este saada apua.
HAE HETI APUA!!!
Ei kuulosta hyvältä tuo tilanteesi!Ei kenenkään tarvitse kestää väkivaltaa, varsinkaan parisuhteessa..Et voi syyttää itseäsi mistään vaikka ukkos niin sanoo, sillä koskaan ei ole oikeutta lyödä!Eli älä usko noihin syytöksiin joita ukkos latelee..se siinä suhteessa paska on ja yrittää hakea lyönti oikeutta, vierittämällä sitä sinun syyksi..
Ei ole mukava katsoa tilastoja perheväkivallasta joka on suomessa lisääntynyt..
en tiedä miten sua pitäs pelotella jotta heräisit todellisuuteen...
NAINEN EI OLE NYRKKELYSÄKKI
ps. ja noihin muihin kommenteihin niin kyllä löytyy kunnon miehiä jotka ei lyö...VAAN RAKASTAA!!!
Minunkin kihlannuni on ruvennut hakkaamaan minua. Ennen se rajottui vain tavaroihin. mutta nyt se on muuttunut mínun hakkaamiseksi ja haukkumiseksi. Saan myös kuulla olevani oksettava ja ruma. Tätä ei ole jatkunut kauvaa, mieheni on pahoillaan, mutta ei pysty hallitsemaan itseään suutuspäissään. Hän painaa minut maahan, pitää kaulastani kiinni, kuristaa, läpsii kasvoihin, lyö nyrkillä jalkoihin, mutta ei koskaan jätä jälkiä. Hän on aivan toinen ihminen, rauhoittuessaan hän on se kenet opin tuntemaan ja ketä rakastan. Olen kysynyt, mikä painaa olen saanut epämääräisiä vatsauksia, että työ stressaa ja että hänellä on kamala ikävä kuolutta äitiään. (asiaa ei ole käsitelty perheessä ollenkaan, siitä ei puhuta, erittäin arka aihe) Häne ei osaa puhua asioista, vaan kasaa kaiken sisäälleen, hän haluua että muillakin on paha olo kun hänellä on. Hän ymmärtää kyllä että tekee väärin, ja haluaisi että lähden pois ettei hän satuta minua, mutta rakastan häntä ja yritän viimeiseen asti auttaa, en halua hänen jäävän yksin ongelmiensa kanssa.. olen 19-v tyttö, en pelkää häntä, muutan kun hieman vihaisena. Hän on vain paljon isokokoisempi kun minä. OLen sekaisin tunteudeni ja järkeni kanssa.. itken surusta.
Kokoa hyvä tyttö nyt kimpsusi ja kampsusi, pura kihlaus ja lähde vielä kun voit.
Älä missään tapauksesas mene sen miehen kanssa naimisiin saati tee lapsia. Ei siitä seuraa kuin tuhoa ja murhetta koko perheelle.
En suosittele kokeilemaan. Tämä maa on täynnä mielenterveysongelmaisia lapsia, sairaita perheitä ja pahpoinpideltyhä vaimoja, jotka katuvat "menetettyä" nuoruuttaan.
Usko nyt kerralla, että ET voi rakastaa kihlattuasi terveeksi. Hän on se mikä on ja itse asiassa pahenee vaan. Saat aina vaan enemmän ja pahemmin turpiin ajan mittaan. Joudut joka tapauksessa hakemaan apua fyysisiin tai henkisiin oireisiin tai henki lähtee, jos siihen jäät.
Tästä on kuule paljon kokemusperäistä tietoa. Joka viikko yksi suomalainen nainen kuolee kumppaninsa (puoliso, kihlattu, seurustelukumppsni tms.) tappamana. Ethän sinä halua olla seuraava.
Toivon sinulle hyvää ja miellyttävä nuoruutta ja iloista syksyä. Etsi itsellesi tervehenkistä seuraa. Olet juuri parhaassa "seuranhakuiässä".
Katso itse millaista olla suhteessa luonnehäiriöisen (sitä kihlattusi on)kanssa. Löytyy tiedostosta: www. narsistienuhrientuki.info. Sieltä erityisesti parisuhdepalsta.