METSÄNHENGET

ja on niitä olemassa. Riippuu siitä, mitä henkiä etsii, puiden hnkiä näkee puiden lähellä, männinkäisiä yleensä kallioisilla paikoilla kuusten alla, näkkejä veden lähellä, jne.

Mitenkä niitä näkee? Istumalla alas ja virittäytymällä luonnon omaan energiaan. Älä ajattele mitään vaan katsele ja tunne ympäristöäsi. Aluksi henget saattavat olla pelkkiä varjoja silmänurkassa, mutta muuttuvat sitten pikku hiljaa kiinteämmiksi olennoiksi.

Kysyit, että onko olemassa jotakin oikeata tekniikkaa metsän henkien tapaamiseen...
Oma ajatusmaailmani ei ole ainoa, muttei myöskään yhtään sen pahempi kuin muutkaan.
Pieni perehdytys "henkioppiin":
Jokaisella elävällä olennolla on henki. Kun ruumis kuolee, jää henki jäljelle. Tämä henki on ihmisen "sielu" / "sisin" / "syvin olemus". Tästä voidaan päätellä, että ihminen on kuollessaan pelkkänä henkenä samanlainen kuin eläessäänkin.
En usko taivaaseen tai helvettiin. En usko puhtaasti hyviin tai pahoihin henkiin. Henget ovat ihmisen kaltaisia ja jäävät maailmankaikkeuteen. Tällöin osa voi tykätä olla paljon metsässä ja toiset entisessä kotitalossaan jne jne. Toiset ovat ilkeitä toisille ja ystävällisiä toisille. Toiset ovat tavallisten työssä käyvien ihmisten henkiä ja toiset työttömien henkiä jne.
Tällöin voidaan päätellä, ettei henkien tapaamiseen tai kohtaamiseen ole yhtä toimivaa kaavaa sillä se on kuin tapaisit ihmisen.
Tilanne edistyy miten edistyy, mutta suurin osa ihmisistä pitää kunnioittavasta käytöksestä.
Ja mikäli mietitään, että minkälaisten ihmisten henget tykkäävät olla mettässä suurimman osan ajastaan, voidaan myös päätellä, että millaisella tavalla mettäläisiä pitäisi kohdata.
Maalaisjärjen käyttö on sallittua, eikä mielestäni pitäisi opetellakkaan kirjasta hienoja ja röyhelöisiä juttuloita... se siitä.

Käy joka päivä vähintään kaksi viikkoa metsässä samassa paikassa, paikalla ei ole muuta väliä kuin että se on rauhallinen ja syrjässä. Asuinlähiöiden metsissä et näe mitään.
Istu aina samalla kivellä, kuusen alla tai missä tahansa paikassa. Muuta et tarvitse kuin olla rauhallisesti aloillasi, ennen pitkää, kun eläimet (hiiri, jänis, pikkulintu tms.) ovat ensin käyneet luonasi, alkaa metsänväki lähestyä sinua. Ne tietävät että olet juuri heitä siellä odotellut. Kärsivällisyytesi palkitaan aivan varmasti.

.. Luonnonhenget elävät eetteritasolla. Näinollen niitä voi nähdä kun osaa virittäytyä eetteritasolle. Monet ihmiset osasivat tämän taidon ennenvanhaan, ja se oli luonnollista kun asuttiin luonnon lähellä. Nykyajan kaupungistuneelle ja kiireiselle ihmiselle tämä on huomattavasti vaikeampaa.

Henget voivat myös muuntaa värähtelyjään ja 'näyttäytyä' ihmiselle niin että ihminen näkee vaikkapa jonkin tietyn hengen jonkin aikaa hyvinkin selkeästi, vaikka ei tätä yleensä aina näkisikään muuten.

Luonnonhenget ovat hivenen eri asia kuin ihmishenget, sillä ne kuuluvat kiinteämmin luontoon, eivätkä yleensä synny fyysiselle tasolle. Siitä en ole varma, että voivatko he joskus kehittyä sellaisiksi että pääsevät fyysisellekin tasolle inkarnoitumaan. Käsittääkseni luonnonhenkien sielurakenne poikkeaa ihmisen yksilöllisestä sielurakenteesta melko tavalla.

Täällä noissa viesteissä kerrotut tekniikat voivat hyvinkin toimia, mutta luulenpa, että ihmisen täytyy joka tapauksessa saavuttaa jonkinlainen syvempi yhteys luontoon, henkinen herkistyminen ja tietynlainen avautuminen ja harmonisoituminen ennenkuin se onnistuu ... Mutta hyvää onnea.

Suosittelen muuten lukemaan kirjaa 'Kirjeitä Valon Maailmasta', siinä on eräs luku, jossa kuvaillaan erään keijukaistyyppisen luonnonhengen ja ihmisen välistä omalaatuista suhdetta jonkin verran.

- Vortac

Miksi ihmisen tarvitsisi kohdata Luonnonhenkiä,henkiä,enkeleitä,ja muita entiteetejä,muksi 'luotte'olentoja joilla ei ole 'Yhteyttä',heistä tulee 'teihin'riippuvaisia olentoja?,etsikää ennemmin sitä mikä 'hyvää'on,rakastakaa toisianne,'nähkää'Maailma 'kuin ulkopuolelta',ja silti olette 'Sisällä',etsikää'Itsenne'ja kaikki on mahdollista.
*Etsivä löytää:Etsikää ensin 'Jumalan'Valtakuntaa',ja kaikki tämä ja enemmän teille annetaan,sillä 'Jumala'on ylitsevuotavainen 'Rakkaudessa'.
*Maailma jossa 'Elämme',on vain kalpea aavistus missä 'Olemme'*.
*Alussa oli 'Elämä',ja Elämä Loi 'uutta',sillä kaiken keskus'Elämä'oli 'Hänessä'*.
*Ja 'Jumalan Henki liikkui vetten päällä,kaiken maanpäällä Hän liikkui,antaen *Elämän*kaiken lihan päälle,niin pienen kuin suurenkin päälle,jotta 'kunnia'tulisi 'Hänestä',kaiken 'Isä'hän on*.

kerran olin tekemässä harvennushakkuuta metsässä ja istuin tauolla kiven päälle. aikani kahvia juotuani ja eväitä syötyäni, siihen tuli ilmielävä metsänhenki, joka kysyi:Paljonko satasella saa? kysyin että mitä pitäs saaha, nii se sano et oli kaamee darra päällä ja tarttis pikkusen sinolia. mulla just oli traktorisa pullo"sinistä liekkiä" ja se mettänhenki joi sen naamariin. sen jälkeen se katos mettään. vaan pari päivää kului ja se saatanan mettänhenki oli ottanu mun traktorin rekkarin ylös ja lähettäny finderiin textarin, josta sai mun osoitteen ja tuli perkele taksilla kysyyn et oisko vielä jotai äkästä juotavaa? No annoin sille vielä yhen pullon sinolia, mut tyyppi lähti sit pinkoon ku Carl Lewis, ja munhan se piti se taksiki maksaa. Taksimies sano et ne oli ajellu pitkin lääniä ennenku ajoivat mun pihaan. Oli kuulemma tarttenu käydä kattoon Pyhännän Tavastkengällä asuvaa serkkupoikamettänhenkeä. kaksi kuukautta tapahtuneesta olin hakemassa joulukuusta metästä, niin tämä saamarin mettänhenki hilluu sielä Dressmannista ostettu palttoo päällä, ja tulee pyytään röökiin tulta. Sit se pyysi anteeksi sitä taksinmaksattamista ja työntää korvaukseksi mulle jotain fuckin alennuskuponkia Vianorille , jolla sai renkaiden tasapainotuksen puoleen hintaan. oli kuulemma voittanu sen mettänhenkien pikkujouluista.sanoin et saatana ei riitä ja lähe nyt vittuun mun metästä.sit se paljasti ittensä kasvot kokonaan palttoon uumenista ja kuka sieltä näkyikään!!!!! Jumalauta: Matti Nykänen. oli kuulemma ollu Mepin kaa pikku riitaa, nii se oli lähteny tsekkaan pärjääkö mäkikotka yksikseen, mut sehän on luettu jo kauan aikaa sitte Seiskasta et kotkan siiistä on sulat tippunu jo kauan aikaa sitte.

Muutaman kerran olen nähnyt eräänlaisen... hmm... "peikon". En nyt kuvaavampaakaan nimeä kyseiselle hengelle keksi.. Seurasi ja tarkkaili minua sopivan matkan päästä. Hellyyttävä ja hupainen otus. :)

Mitään kummempaa tekniikkaa metsänhenkien kohtaamiseen ei taida olla. Itse pidän silmät, korvat ja mielen avoimena. Metsä on täynnä ihmeellisyyksiä kun lähtee lapsen mielellä ja ennakkoluulottomasti liikkeelle.

Moi.

Olen "nähnyt"(enemmänkin moniaistinen kokemus) "metsänhengen" kertaalleen sienitripillä(P4 ehkä P5, ilman MAOI) vaellusreissulla metsässä. Kommunikaation tai sen kuvaamisen pelkästään näköaistilla en ollut valmis niin kuin se antoi ymmärtää. Kämpässäni en ole koskaan tuota tavannut. Ensi kuussa olisi taas tarkoitus yrittää tuota tapaamista tällä kertaa plateau 5. Ennen kuin sanotte että kyseessä on vain mieleni illuusio. Sanon että en ole ainoa ketä näihin uskoo ja kokemukset ovat mielestäni monilla liian samanlaisia ollakseen yhden ihmisen mielikuvitusta. Lukekaapa hieman näiden happofilosofien tekstejä...
Ennen psykedeelien maailmaan tutustumista olin vielä uskossa siitä että tällaista "porttia" toiseen maailmaan ei olisi kuin mielikuvituksissamme. Tuohon en nykykäsityksieni mukaan voi enää yhtyä vaikka en ole vielä päässytkään käymään toisessa maailmassa...
Toivon kyllä että pääsisin "hänen"/"heidän"(en voi olla varma) mukaansa tuonne... Pelko on kummiskin aivan turhaa näitä kohtaan. Ne tuntevat kyllä pelon.

Olisi mukava jutella jonkun kanssa, joka on käynyt siellä, mutta ei silti usko siihen... Ketään sellaista en tähän mennessä ole tavannut, tosin toiset eivät usko kokemaansa säilyttääkseen "mielenterveytensä".

Ps. Muuten minulla ei ole kummoisia kokemuksia ollut. Ainoastaan "enneunia"(näin unta että outo varjo tiputti lampun katosta ja heräsin lampun tippumiseen).

metsässä luonnonhengen läheisyyden lumoavana tuksuna paikassa, jossa ei ollut kuin havupuita ja sammalta. Ilma täyttyi muutamaksi hetkeksi kukkaistuoksusta ja olo oli miellyttävä.
Erään toisen kerran ranteeseeni tartuttiin, kaksi eri kertaa, tämä tuntui vähän kummalliselta, mutta ei pelottavalta, lopulta kun kuljin "vedettyyn" suuntaan, löysin pienen kanttarellipaikan, mitä olin ollut etsimässäkin..

Päätin vierailla metsässä etsimässä näitä olentoja, ja yritin rauhoittua että pääsisin siihen tilaan missä henget oleilevat. Kävelin aikani metsässä, tutkien samalla luontoa, kutsuin heitä. En nähnyt sillä reissulla mitään, mutta kun saavuin kotiin mennäkseni nukkumaan.. tajusin jonkin seuranneen metsästä.
Myönnän että pelästyin paljon kun tämä näkymätön pikku olento alkoi juoksennella sohvani vierellä aina välillä ilmaan hypäten. En tosiaan olentoa nähnyt mutta askeleista päättelin tämän olevan n. 30 cm korkea eli hyvin pieni. Tämä juoksi huoneen poikki ainakin 10 krt. Menin peiton alle ja rukoilin olentoa jättämään mut rauhaan, sanoin pelkääväni.
Vierailu jätti toisenkin jäljen, myönteisen! Eräs käpypalmuni oli jo kauan kärsinyt hoidossani ja oli aivan keltainen, eikä uusia versoja syntynyt. Meni hieman aikaa tuon olennon vierailusta, tuo kasvi on versonut aina uusia oksia ja voinut hyvin muutenkin.
En ennen ole uskonut ns. yliluonnollisiin asioihin, nykyään olen kiitollinen tästä mitä olen saanut kohdata.

Oijoi, olen kyllä kovin kiinnostunu aiheesta!

Huomenna aion kyllä mennä jonnekinpäin metsään ja tutkiskella. Onko tämä vain kesällä ja syksyllä vai onnistuuko myös talvella? Eihän tämä mikään temppu ole, vaan ihan faktaa. Vähän vaan pitää olla avoimempi ja tarkastella itseään ja tunteitaan ja pelätä ei varmasti saa.

Kyllä kun tämän näen ensimmäisen kerran niin voin sanoa että tietoisuuteni laajenee kummasti. Olen uskonut tähän jo lapsesta mutta olen vielä ollut vähän epävarma oliko kaikki vain mielikuvitukseni tuotetta. Nyt aion tehdä itsetutkiskelu matkan metsään ja muuallekin luontoon ottaakseni asiasta selvän ja todistaakseni itselleni miten asia on, ja elää sen mukaan!

Upeaa settiä! Mukava nähdä, kuinka kaikkia ei ole pinnallinen nykymaailma ja materialismi turmellut, vaan asioita edelleen koetaan ja tiedostetaan.

Vaikka itsellänikin on ollut aikamoisia seikkailuja luonnonhenkien kanssa, ei se ole mitään verrattuna isäni kokemukseen nuorena:

Kun isäni oli nuori (12-15v, en nyt tarkkaan muista), hänellä oli kaverinsa kansa tapana käydä läheisessä metsässä, ihan muuten vain kiertelemässä ja touhuamassa kaikenlaista, mitä nyt 60-luvulla nuoret sähläsivätkin. Metsä oli sammalpeitteinen, vanha kuusimetsä. Eräänä heinäkuun myöhäisiltapäivänä he istuivat erään pienen kallion päällä olevalla kivellä ja katselivat alas. Kallion alapuolella meni pieni polku, hyvin epätasaisessa maastossa.

He vain istuskelivat juttelemassa, kun yhtäkkiä linnut lakkasivat laulamasta ja tuuli tyyntyi. Tuli täysin hiljaista ja epätodellinen olo. Kun he katsoivat alas kalliolta, he näkivät sen. Pieni ja vanha "mies" käveli polkua pitkin. Hänellä oli pitkä harmaa parta ja ns. "muinaiset" vaatteet

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Ukon_Wacka.jpg.

Haltija työnsi kottikärryjä. Vanhat puiset kottikärryt kuitenkin sisälsivät jotakin niin kirkasta, että oli mahdotonta sanoa, mikä kiilsi. Kottikärryt myöskin "leijuivat" ilmassa, eivätkä keinuneet kivikkoisen polun mukaan, vaan etenivät tasaisesti. Isäni tuijotti olentoa kaverinsa kanssa kauan. Haltija eteni pitkän matkan polkua pitkin, kunnes isäni, tai kaveri liikahti. (Ei muista, että kumpi) Samalla haltija pysähtyi kohtaan, missä polku haarautuu. Se käänsi katseensa poikia kohti ja katosi. "Häivettyi".

Pojat juoksivat peloissaan koteihinsa. Seuraavana päivänä kumpikin alkoi selittää nähneensä ihmeellistä unta. Kuten arvata saattaa, kumpikin kuvaili täysin saman unen. He järkyttyivät ja asiasta vaijettiin pitkäksi aikaa. Jottei heitä luultu hulluiksi, tarina oli aiemmin kerrottu vain lapsille, vaimolle ja eräälle omalle luotetulle ystävälleni. Nyt myöskin teille. Muuten isäni ei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Yhteys kaveriin katkesi nuoruusvuosien jälkeen, eikä ole sen jälkeen näkynyt. Tosin isäni haikailee yhä, että hänet olisi kiva tavata ja näin vanhanakin jutella asiasta. Ilmeisesti nuorena siitä tuli ns. tabu, josta ei liiemmin keskusteltu. Ei tarvitse uskoa. Sehän nykymaailmassa on muotia. En voi muuta kuin vakuuttaa asian olevan tosi.

Me suomalaiset olemme erityisessä asemassa. Järjestäytyneen vallan, kristinuskon (jonka yhdistän vain valtaan ja politiikkaan, toisin kuin "idän tietäjä" jesse olisi halunnut) ja materialismin tulo ovat olleet täällä hitaampaa kuin muualla. Tietäjät, taito aistia ja yhteys luontoon ovat säilyneet pidempään, kuin missään muualla euroopassa, eikä ole täysin kuollut vielä nykyäänkään. Olkaamme tästä ylpeitä ja kunnioittakaamme luonto ja sen näkyviä, että ihmissilmälle näkymättömiä asukkaita. Yhteys on yhä olemassa ja meidän jokaisen harteilla on velvollisuus vahvistaa sitä. Ikävä kyllä todella harva vaivautuu nykyään edes asiaa harkitsemaan. Itse käyn yhä tuolla kalliolla. Tiedän sen sisältävän paljon voimaa ja ympäröivän metsän olevan täynnä haltijoita, maahisia, hiisiä jne.

Yhteys näihin olentoihin vaatii harjoittelua, mutta on kaikille mahdollinen, vaikkakin on joillekkin luonnollisesti helpompaa kuin toisille. Vaikka luonnonhenkien näkeminen fyysisesti on hyvin harvinaista, voivat ne näyttäytyä korkeammalla asteella eli ne voidaan aistia. Fyysinen todellisuus on kuitenkin alhaisin ja epätäydellisin.

Mettänpeitto on ilmiö, mikä johtuu erityisen vahvan luonnonvoiman läsnäolosta (muinaissuomalainen termi) . Käytännössä se tarkoitta epätodellista oloa ja metsän täydellistä hiljaisuutta. Metsä näyttää tuntemattomalta ja se alkaa "elämään". Henget muuttuvat yhä "todellisemmiksi" ja läsnäolo tuntuu vahvana. Tämä on viimeistään merkki, että täytyy olla valppaana, sillä tila voi johtaa täysin toiseen värähtelytasoon siirtymiseen. Voi olla huono juttu. Olen itse kokenut tämän todella voimakkaana ja sama edelsi isäni kokemusta. Kannattaa siksi myöskin muistaa metsän kunnioitus ja itse esimerkiksi vien aina välillä pientä uhrattavaa metsään.

Joku saattaa ihmetellä, että mistä tämä polku/haltija sitten tuli. Polku on edelleen olemassa ja olen seurannut sitä loppuun asti. Se tekee jyrkän käännöksen ja päättyy tiheään ja luonnolliseen kuusiaitaa. Aidassa on reikä, josta ihminen ei mahdu ja siihen on kaatunut puita poikittain ns.portiksi. Portin takana on laaja suo. Kuusiaita ympäröi koko suota sen sisälle oli todella vaikea päästä. Siellä "vibat" on kovimmat. Myöskin "portin" edessä olevat heinät ovat menneet matalaksi, kuin joku kulkisi säännöllisesi siitä ulos.

Vielä lopuksi: Jos olentojen kanssa haluaa päästä väleihin, ei kannata koskaan kantaa mitään sähkölaitetta metsässä (Tai miksi ei vaikka järvellä=veden väki). Nämä herkät, mutta viisaat olennot häiriintyvät kaikistä sähkökentistä, kuten kännykästä.

Kiitos lukijoille!

Oli vuosi 1983 tai 4. Englannissa pidettiin suomiviikko Albert Finlay Halleyssa Stanstedissa.
Jalkani olivat kipeät enkä jaksanut seistä jonottamassa huonetta. Jätin tavarani halliin ,kävellen nurmikon yli puun luokse josta olin kuullut paljon puhuttava. Kiersin puun, niin että kartano näkyi taustalla.

Puu oli iso kuulemma 500 vai oliko 700 vuotta sitten istutettu Tulppaani puu.
Katsoin sitä kuin olisin itsestään selvänä pitänyt hahmon joka siitä erkani, ollen n 5cn irti kaarnasta.
Hän oli kuten satukirjoissa kuvataan.
Soikiot silmät pystyssä. Oikea käsi meni lähellä olevaan oksaan ylöspäin. Vasen toiseen oksaan - Jalat muodostuivat juuren muotoisena siihen ruohikon päälle. On vaikea kuvata näkemää se täytyisi itse kokea. Aikani katsottuani päätin lähteä katsomaan oliko jonotus ohitse. En kertonut näkemääni kennellekään, sillä luulin muidenkin sen nähneen.
Päivien aikana tuli useamman kerran käytyä puun juurella. Silloin erottui kaarnan kuviosta missä kohtaa alkoi hahmon ääriviivat. Vartalo oli sellainen tasapaksu kankea. Enää en henkeä n'hnyt, pelkän kaarnan.

Joitakin vuosia myöhemmin oli jälleen suomiviikko. Raahasin ystäväni katsomaan hahmoa, joka ei ilmestynyt. Ainoastaan kaarnan muodon muutos raja oli selvänä.
Siinä seistessä päähäni kopsahti siemenkota. Istutin sen kotona ruukkuun, vaan eipä lähtenyt itämään.

Tuolle joka epäili kertonustani avannosta katsovalle hahmolle kerron: Ei 1953 -54 harrastettu maalla avantouintia. Ei myöskään potilaita olisi päästetty ulos, ei ainakan yksin. Muista että asuin siinä vieressä mäellä.
Minulla ei ole mitään syytä valehdella tapahtumat on minulle sattuneet ja minulle totta. Toiset sa olla toista mieltä
Maagikko

tuossa vuosia sitten ollessani kotonani näin sisäisen näköni kautta,että ikkunani takana seisoskeli kolme luonnonhenkeä. Annoin heille luvan settua pikkuiselle pihalleni .
Kesällä sitten selvisi että kyseessä oli uudet kasvit jotka pihalleni asettuivat, mm.ojakellukka.

Onhan metsissä vaikka mitä ja kuinka paljon.
Käykää jokainen ajallaan tai kun on aikaa reippaasti niin pohjoisen erämaassa.

Pitää olla hiljaa,ajatuksissaan antaa energioiden virrata.

Avoimin mielin eikä sulkeutuneesti.