Tämä ei varsinaisesti ole työpaikkaromanssi, mutta...
Miksi opettaja-oppilas-suhteet ovat kiellettyjä?
Hän tuskin edes haluaa minua, vaikka käyttäytyykin aina niin ihanasti minua kohtaan, puhuu kauniita ja hymyilee, häärää kanssani kaikenlaista ja katselee kaukaakin, kysyy aina vointiani ja on silti tietoinen tunteistani. Miksei hän välttele? Ei ole edes sanonut mitään asiasta. Hän ei luultavati halua satuttaa minua. Hän on myös naimisissa ja monen lapsen isä, jonka vuoksi hän myöskään tuskin ajattelee minusta kummempia. Ymmärrän tilanteen täysin ja pidänkin itseäni naurettavana. Kolmenkaan vuoden jälkeen tunteeni eivät ole mihinkään hälvenneet, ne vain voimistuvat päivä päivältä ja satuttavat minua yhä enemmän. Hänen ei olisi koskaan pitänyt tulla lohduttamaan minua. ..pian on viimeinenkin lukuvuosi ohi, enkä ehkä enää näe häntä. Toivottavasti vihdoin luovutan ja tukahdutan rakkauteni. Minulla on jo poikaystäväni, jonka kanssa suunnittelemme yhteistä asuntoa. Sen tulee riittää. En tarvitse siihen häntä... mutta silti... aina ajattelen häntä, hän tulee uniini ja esiintyy taiteessani. Millä katkaisen tuon kahleen? Himoitsen sitä miestä vaikka tiedän fantasiani turhaksi. Ikävöin häntä...
...jos olisin edes vähän vanhempi... kolmekymmentä vuotta ikäeroa lienisi ilman vaimoa ja opettajan ammattia hänen mielestään liikaa. Itse en siitä välitä.
En jaksa tällaisa enää kauaa, minuun sattuu. Ja silti, hänet aina nähdessäni olen niin onnelinen ja yhäkin toivon... toivon, että hänkin tuntisi jotain. Toivon, että hänen ruskeiden silmiensä katse tahtoisi sanoa muutakin. Että hänen hymynsä tarkoittaisi enemmän... että hänkin haluaisi minua. Miksi minun oli mentävä juuri tähän oppilaitokseen? Miksi juuri hänen oli oltava siellä opettajana?
Miksi opettaja-oppilas-suhteet ovat kiellettyjä?
Hän tuskin edes haluaa minua, vaikka käyttäytyykin aina niin ihanasti minua kohtaan, puhuu kauniita ja hymyilee, häärää kanssani kaikenlaista ja katselee kaukaakin, kysyy aina vointiani ja on silti tietoinen tunteistani. Miksei hän välttele? Ei ole edes sanonut mitään asiasta. Hän ei luultavati halua satuttaa minua. Hän on myös naimisissa ja monen lapsen isä, jonka vuoksi hän myöskään tuskin ajattelee minusta kummempia. Ymmärrän tilanteen täysin ja pidänkin itseäni naurettavana. Kolmenkaan vuoden jälkeen tunteeni eivät ole mihinkään hälvenneet, ne vain voimistuvat päivä päivältä ja satuttavat minua yhä enemmän. Hänen ei olisi koskaan pitänyt tulla lohduttamaan minua. ..pian on viimeinenkin lukuvuosi ohi, enkä ehkä enää näe häntä. Toivottavasti vihdoin luovutan ja tukahdutan rakkauteni. Minulla on jo poikaystäväni, jonka kanssa suunnittelemme yhteistä asuntoa. Sen tulee riittää. En tarvitse siihen häntä... mutta silti... aina ajattelen häntä, hän tulee uniini ja esiintyy taiteessani. Millä katkaisen tuon kahleen? Himoitsen sitä miestä vaikka tiedän fantasiani turhaksi. Ikävöin häntä...
...jos olisin edes vähän vanhempi... kolmekymmentä vuotta ikäeroa lienisi ilman vaimoa ja opettajan ammattia hänen mielestään liikaa. Itse en siitä välitä.
En jaksa tällaisa enää kauaa, minuun sattuu. Ja silti, hänet aina nähdessäni olen niin onnelinen ja yhäkin toivon... toivon, että hänkin tuntisi jotain. Toivon, että hänen ruskeiden silmiensä katse tahtoisi sanoa muutakin. Että hänen hymynsä tarkoittaisi enemmän... että hänkin haluaisi minua. Miksi minun oli mentävä juuri tähän oppilaitokseen? Miksi juuri hänen oli oltava siellä opettajana?
Vastaukset 5
Vanhimmat
...joskus niin "epäreilua" !!!!!
voi tuo kuulostaa niin tutulta. halusin vain tulla kertomaan ettet ole yksin tuollaisten tunteiden kanssa!
itselläni samanlainen tilanne, mies reilusti vanhempi, ihan kyllä työkavereita, mutta tunteet omalla kohdallani ainakin suuret, ja samanlaisia kohtaamisia minulla hänen kanssaan kuin sinulla opettajasi kanssa!
tunteet ovat joskus mielestäni "julmia", eikä niitä voi määrätä, vaikka joskus se helpottaisi huomattavasti elämää.
jotenkin niiden kanssa on opittava elämään, en kyllä itsekään vielä tiedä miten, koska välillä sattuu niin kovasti sisimpään näiden tunteiden takia. eikä loppua tunnu näkyvän, tunteet on olemassa ja tuntuu että kasvavat päivä päivältä suuremmiksi! jokin tarkoitus silläkin on kuitenkin oltava!!! ehkä se selviää myöhemmin, ainakin toivottavasti!
toki, se ei auta tähän hetkeen kun tunteet ovat niin voimakkaita ja todellisia!
toivottavasti viestistä on sinulle edes hieman apua!!!
tiedän kyllä, sitä odottaa että joku kertoisi vastauksen miten pitäisi toimia, ja pitäisikö tunteet kertoa ja puhua asiasta, mutta se on niin helpommin sanottu kuin tehty.
mieti tunteitasi ja mieti olisitko valmis ottamaan riskiä ja kertomaan hänelle, ja puhumaan asiasta hänen kanssaan.
koska eihän sitä koskaan tiedä mihin se johtaisi!!!
elämässä lopulta kaikki on mahdollista, jos vain on valmis toimimaan!!!! pitää vain muistaa että kaikella on seuraamuksensa ja vastuu omista teoistaan pitää kantaa!!!!!
tsemppiä Sinulle !!!!!!
Minkälainen isäsuhde sinulla mahtaa olla?
Jotkut naiset etsivät kadonnutta isäsuhdetta ja rakastuvat itseään huomattavasti vanhempiin miehiin. Mietipä sitä...
teoria. Päteeks toi toistekin päin?
Kiitos. Eipä kuitenkaan suurempaa vaikutusta, kiva kuitenkin, että vaivaiduit kirjoittamaan. Piristää, kun joku noteeraa. :)
Itse asiassa yritinkin kerran jutella hänelle, koska eräs kaverini... kirottu olkoon, meni kertomaan miehelle ummet ja lammet tilanteestani. Hän sivuutti sen aika tyylikkäästi..
Kysyin tovin junnailtuani, mitä kaverini oli maikalle (kuullostaapa hölmöltä kutsua sitä maikaksi) tarkalleen sanonut, koska olin kuullut vasta hänen oman versionsa asiasta. Maikka huiskutti naama punaisena kättään ``Ei se mitään, ei se mitään. Maailman hassuja asoita. Tuota... mennään.´´ Sitten lähdimme luokasta molemmat vähän vaivautuneena. Ei siis mitään! Ei sanonut asiasta yhtään mitän. Ymmärrän toki, mitäpä se olisi voinut. Opettajana se ei varmaan sa ottaa mitään kantaa kook asiaan... ehkä jos yritän uudestaan. Sillain sivumennen jotain möläytää, joka saattaisi johtaa keskusteluun. x) Koska kuitenkin se punastaui taas ja on muutenkin niin salaperäinen tapaus. En ymmärrä sitä miestä, mutta voi, mikä mies. Heh heh...
Näen isääni suhteellisen harvoin, porukat erosivt minun ollessa kaksi, mutta eipä minulla ole sen enempää äitiäkään, jos lähdetään oikein viilaamaan. Tuo teoria tuli esille kun olemme kavereideni kanssa keskustelleet. Enpä usko sen pätevän minuun... haluan mistä seksuaalisesti, enkä koe tuollaista muita vanhempia miehiä kohtaan. Olen varmaan itse vähän aikaisemmin kypsynyt, koska en koe mitään vetoa itseni ikäisiin kundeihin. Ja ihan tämä normaali elämänikin vaatii vähän aikuistuneemaa luonnetta. En varmaan muuten olisi jo 17-kesäisenä muuttanut omilleni. Poikaystävälläni ja minulla on vain seitsemän vuotta ikäeroa, mutta siitäkin huomaan, että katselen muutenkin vähän vanhempia.
Ei mitään isää, kiitos, vain hän.