HEI! Anttilan nettimyynnissä on myynnissä Williams W1010 akustinen kitara, normaalihinta 99, nyt 70 euroa. Tietääkö kukaan, minkä laatuinen kitara on kyseessä? Mitä ylipäänsä suosittelette aloittelevan soittajan soittimeksi? Olen soittanut kitaraa opiskeluaikoina, mutta siitä on jo 15 vuotta ja opit ovat melkein kokonaan unohtuneet. Käyttäisin kitaraa työssäni luokanopettajana. Entä kuljetus postipakettina, ei tee hyvää kitaran kaltaiselle herkälle soittimelle...
Anttilan myymä Williams W1010 kitara?
55
35669
Vastaukset
- Muutaman vuoden soittanut
Kyllähän tuo halpa hinta noissa Anttilan kitaroissa houkuttaa, mutta kannattaa muistaa että soittimissa hinta ja laatu kulkevat aikalailla käsi kädessä. Eli Anttilan kitarat ovat kaikin puolin aika heikkolaatuista tavaraa, niin soundin, kestävyyden, soitettavuuden kuin viimeistelynsäkin puolesta. Kun itse ostin ekaa kitaraani, soitinliikkeen myyjä sanoi, että "markettikitaroita" ei hän luokittelisi edes kitaroiksi.
Jos on varaa pistää hintaan suunnilleen puolet lisää, eli jotain 130-160€, niin saat jo huomattavasti paremman kitaran. Nylon-kielisissä Yamahan C40 on oiva peli aloittelijalle, hinta noin 110-130€ ainakin täällä keski-suomessa (muistaakseni). Ei muutakun lähimpään soitinliikkeeseen kyselemään, osaavat takuulla auttaa ja tekevät usein tarjouksia, eli lopullinen hinta ei välttämättä ole aina se mitä hintalappu sanoo.
Mutta minun neuvoni on, että älä koskaan kajoa Anttilassa yms. myytäviin soittimiin. Tekisi ihan mieli kutsua niitä leluiksi... Laadukkaissa soittimissa hankintahinta varmasti hirvittää, mutta sitä hankintaa ei sitten tarvitse jälkeen päin katua (150€ ei todellakaan ole paha hinta kitarasta!). Usko myös korviasi ja itseäsi kitaraa valitessa, mikä sopii käteen ja mikä kuulostaa mielestäsi hyvältä :)- Karoliina
Kiitos suorasta vastauksesta, taidan siis pysytellä erossa markettikitaroista ja satsata laatuun. Lähinnä minua houkutti ajatus helposta ostotavasta, mutta asiaan lienee syytä perehtyä vähän paremmin, kyseessä on kuitenkin pitkäikäinen hankinta, josta on iloa pitkään. Kiitos!
- on halpa ja hyvä.
Karoliina kirjoitti:

Yamaha C-40 on aloittelijoille hyvä (kokeneille myös) ja niinkuin toinen viesti sanoi 110-130€.
- Äsken katoin
on halpa ja hyvä. kirjoitti:
Yamaha C-40 on aloittelijoille hyvä (kokeneille myös) ja niinkuin toinen viesti sanoi 110-130€.
Pari kolme vuotta sitten ostin Hyvinkäältä juuri tuon soittimen. Olikohan 136 e. Nykyään melkein soitan halpaa kiinalaista Ibanetsia, teräskielisenä, puoliakustisena samassa kaupassa n. vuosi sitten 199 e. Ei siinä juuri huomaa saundissa eroa kaverin akustiseen Fenderiin, joka Tomannilla oli jotain 300 e, eli täällä kai n.400 e.
Mutta välilä tulee tuo nailonkieli kaivettua käteen, siinä niin tumma mehevä sointi, kevyt koppa resonoi joskus hienosti kun laulun ja soiton sävel menee yksiin ja laulaa lähellä koppaa. Hyvä peli. Paljon on painoeroa tuohon puoliakustiseen teräskieliseen, eli siinä koppa paljon tanakampi ja puuta muutenkin enempi, siksi ei sitä resonanssia kai siihen niin hyvin saa.
Fenkun Stratolla soitto jäänyt vähiin, vaikka semmoisenkin tässä talvella Thomannilta hankin. Kaikki aikanaan. Sähkärillä taas omat musatkin... - ööö123
hinta ovh 129 williams elektroakustinen kitara..eikö se ole sama hintaluokkaa kuin yamaha jne..akustisilla skeboilla? Hyvä yksilö voi olla tosi hyvä...
- Timppa Karjalasta
Jopas annoit The väärää tiotoa The Anttilan kitaroista! Olen soittanut Rollings Tone The bändissä ja myö Led Zeppeliini bändissä . . . . . The lieneekö nuo The tuttuja nimiä siulle ensinkää? Minä olen aina käyttänyt The Anttilan kitaroita siitä lähtien kun The Anttilan Antti rupesi niitä tekemään. Joten katkaistaampas sinun jutuilta The siivet nyt . . . . . . NAPS! ja toinen The siipi . . . NAPS! Nyt voit taapertaa maita ja mantuja pitkin minkä The jalkapohja antaa myöten . . . . hih! hih! ;))
- eadghe
Jos soittaa omaxi huvixseen niin kerro mikä siinä on niin huonoa , virittäminen natsaa ja HINTAANSA nähden hyvä.Naurettavaa alkaa verrata kalliimpiin citaras.
- NoJust...
eadghe kirjoitti:
Jos soittaa omaxi huvixseen niin kerro mikä siinä on niin huonoa , virittäminen natsaa ja HINTAANSA nähden hyvä.Naurettavaa alkaa verrata kalliimpiin citaras.
Nimenomaan omaksi huviksihan ne paremmatkin kitarat pääsääntöisesti hankitaan:D
Eihän esim. livetilanteissa yleisö yleensä edes huomaa, onko soittajalla joku custom shopin kallis instrumentti vai joku halpiskopio...muutakun tietysti ulkonäöstä:D
Ikuinen klise, että vehkeet ei tee kenestäkään parempaa soittajaa pitää tietysti sanan varsinaisessa merkityksessä paikkansa, mutta jos kitara tuntuu hyvältä ja tuottaa sitä kautta soittajalle mielihyvää, niin sen saattaa kuulla myös sitten siinä soitossa;D
...mutta jos tuo kitara tuntuu sinusta hyvältä, niin silloinhan kaikki on hyvin?
- nininininii
menee mökkikitarana kun soittelee itekseen jne. ei kyl kokemusta noista merkettikitaroista, mut jos ite nylonia ostaisin ostaisin sen kyllä musaliikkeestä ja maksaisin pari kybää enemmän.
kandee käydä kirpparilta zoomailemassa, niistä löytyy joskus ainakin jotain landola nyloneita parilla kympillä.- Voihan nulli!
Kande käydä voi . . . . . vittu mitä kieltä!! Syö ruisleeppee ja opi suomen kieltä. Löytyy kyllä kirpputoreilta kieroja otelautaisia Landoloita itse erikeepperillä turottuja.
- EADGH
LANDOLA ?? kitara ? .made in USA/KIINA.
- JJK
....mistään Anttilasta osta
Jos sulla on hiukankin varaa parempaan niin ei kannata ostaa mistään Anttilasta
Mee kunnon soitinkauppaan - guitaristi
Tuskin kannattaa tilata jos aikoo työssä käyttää!
Kohtuu hintaisia ihan kelpo kitaroita harrastajille
löytyy mm.merkeistä Yamaha,Ibanez,Takamine ja Fender
jos puhutaan akustisista.
Näillä valmistajilla ei yleensä ole yhtään
täysin kelvotonta mallia vaan kelpo soittimia
löytyy halvemmissakin.
Voit tutustua aluksi vaikka Thomannin nettisivuilla
kyseisiin merkkeihin ja malleihin.
Samoja kitaroita löytyy varmaan useista musiikkiliikkeistä joissa voit paikanpäällä testata.
Käy tutustumassa liikkeessä ota tarjous ja vertaa
Thomannin hintaan.Joskus lähes samanhintaisia
jos lasketaan tilausrahti Thomannilta tilattavaan!
Toisinaan ero voi olla huikea ,mutta tinkivaraa
hinnassa yleensä silloin löytyy!
Hinnat alkavat noissa harrastelu käyttöön
sopivissa n.130€ jos ei kitarassa mikrofoneja.
300€ asianmukaisesta soittimesta ei ole paljon
ja siitä on iloa pitkäksi aikaa.
Hyvässä soittimessa arvo säilyy ja parhaassa tapauksessa nousee!
Onnea hankintaan!- Karoliina
Kiitos!Olette kaikki liikuttavan yksimielisiä, joten otan neuvoistanne vaarin. Kitaran hankinta ei kiikasta rahasta, 300 euroa ei tunnu pahalta hinnalta kapineesta, jota käyttää työssä ja omaksi ilokseen toivottavasti eläkeikään saakka. Mutta kolmen alle kouluikäisen lapsen äitinä tuntuu hankalalta järjestää kunnollista perehtymisreissua lähikaupungin musiikkiliikkeisiin; joko otan lapset ja miehen mukaan tai organisoin isompien lasten hoidon kotiin ja otan vain vauvan mukaan taapertelemaan ympäriinsä ja kaatelemaan soittimia... Taitaa jäädä kitaran hankinta ensi vuoteen, olen onneksi hoitovapaalla vielä pari vuotta ja ehdin verestää vanhoja soittotaitojakin ennen luokan eteen joutumista. Anttilan tilaus olisi ollut niin helppo ratkaisu, mutta jääköön...
- hae kitara

Älä nyt ostamista jätä jos soittaa oikeesti meinaat. soittaminenhan on elämäntapa, ainakin mulle. Helppoa se on yks kitara kaivaa musaliikkeestä, tai tilata Thomannilta vaikka akustinen Fenkku. Vai pitikö sen olla nylonkieli?
Eihän kai lapsikatras voi kitarakauppaam menemistä estää? Tykkäävät kun soitat niille ja alkavat itekin soittaan seinien maalamisen sijasta, kun kasvavat.
- Liian kallis
Anttilasta sai muuten joskus puoli vuotta sitten Williamsin akustista kitaraa hintaan 39 euroa. Oiskohan ollu peräti kyseessä sama kitara.
- kommentoida,
kun vasta näin tämän keskustelun. Akustista skittaraa hommattaessa kannattaa erityisesti panostaa muihin kuin tuollaisiin alle satasen vanerihökötyksiin. Sähkiksissä halpa keppi voi (siis voi) olla ihan ok, jos on hyvä kolvaaja ja kohtelee kaulaa niinkuin naisen vastaavaa. Sen sijaan akustisissa ei itse juurikaan pysty halpiskeppien sheissesoundille tekemään mitään, eikä liitosten hajoamisesta johtunutta pörinää enää kannata korjauttaa.
Itse kokeilin joskus alle satasen markettikitaraa, ja huvituin suuresti, kun huomasin että sen nauhat olivat epätasaiset ja lovilla kuin kynnetty pottupelto.. lisäksi ne nauhat olivat niin pehmeää metallia, että melkein sai kynnellä painettua jäljet niihin. - ###
Ei se soittimen ostopaikka aina laatua takaa. Itse ostin aikoinaan basson ihan oikeasta soitinkaupasta ja sain kierokaulaisen värkin. Täällä kirjottelee jotkut vähä niinku slowhandit, että kaikki marketti kamat on peffasta, mutta tuntuu ihmeelliseltä kun jotkut ihan oikeat kaupat pyytää Williamseista käytettynäkin 120 euroo, että ilmeisesti ovat niin surkeita lankkuja, että kannattaa pyytää???
- pepepe
Ostin kyseisen kitaran anttilasta hintaan 39,90.
Vähän kun viitsii ostovaiheessa katsoa, että kaula ei oo propellilla ja on suora, niin toimivan pelin siitä saa. Kannattaa tarkistaa myös lakkapintaa otelaidan reunoista. Williamsin sähkökepeistä en tiedä, mutta tää nailonkielinen on ihan ok. Ei jää paljoa takaminesta, paitsi hinnassa ja soundissa. Soitettavuus on hyvä- Halavalla
Tuli Anttilasta hankittua paketti, jossa kitara, vahvistin, kassi, piuha, viritysmittari, varakielet ym. hintaan 99,-.
Erinomainen ostos, ei mitään valittamista. - Kitaristityttö
Anttilasta sekä Williamsin tavallisen sekä elektroakustisen, eikä mitään valittamista ole ollut. Oikein toimivat pelit.
On niitä ihan tosi halpiskitaroitakin tullut soitettua. Kammottavaa hommaa.
Williamseja ei niihin voi edes verrata. - hynn
Halavalla kirjoitti:
Tuli Anttilasta hankittua paketti, jossa kitara, vahvistin, kassi, piuha, viritysmittari, varakielet ym. hintaan 99,-.
Erinomainen ostos, ei mitään valittamista.ostin net anttilasta saman paketin hintaan 149,- ja olen ollut ihan tyytyväinen. Toki hieman säätöä on vaainut mm. kielet on pitänyt säätää aika ylös ettei ne rämisisi ja vire katoaa myös melko pian.
- nöpä
joo onse ihan hyvä aloittavalle ainut että jos soittaa plektralla pleku suojus puuttuu mut kyllä sillä pärjää todella hyvin kokeneempikin
- Kitaraseppä
Williams pitää pintansa, ostin Anttilasta 25.3.08 matkakitaran rakenteluaihioksi 39,90€.
Neljännestä paketista purkamassani oli jo melko suora kaula ja kielet kotona viritettyäni tatsi osoittautui hyväksi. Ääni oli tietysti vanerikoppaisen kaiuton. Sahasin kaikukopan vannesahalla kolmioksi kaikuaukkoa ja tallaa hipoen, tein reunat 18mm kuusilevystä, katkaisin lavan ja kiinnitin sen virityskoneistoineen kitaran perään 90 asteen kulmaan tallasta. Kaulan yläpäähän alumiinikiskosta kielten kiinnityspala. Sointi muuttui (odotetusti) linnunpönttömäisen puisevaksi, mutta halvalla syntyi helposti moottoripyörällä kyydissä kulkeva, soitettava nuotiotunnelman lämmittäjä! - mijkoki123456
no ekaksi kitaraksi ihan hyvä mutta ei paras
- Yammahhaa
Tilaa Yamahan kitara. Tässä on erinomainen hinta-laatusuhde: http://www.dv247.com/guitars/yamaha-fg730s-acoustic-guitar-natural--32860
Yamaha fg730 on huippuhyvä kitara. Hinta-laatusuhde kohdallaan.- saakelin homot
Vittu se on ihan sama mitä vitun kitaroita ostaa kaikki ne melkee samanlaisilta kuulostaa kuha vaa säätää sen omaan makuun joten osta vaa se anttilan kitara kyl se kestää kuhan et vaa seinille ala heitellä sitä kitaraa.!!
Joku voi kyl ajatella toisin mut sama se kitaral on!!!! - fender88
saakelin homot kirjoitti:
Vittu se on ihan sama mitä vitun kitaroita ostaa kaikki ne melkee samanlaisilta kuulostaa kuha vaa säätää sen omaan makuun joten osta vaa se anttilan kitara kyl se kestää kuhan et vaa seinille ala heitellä sitä kitaraa.!!
Joku voi kyl ajatella toisin mut sama se kitaral on!!!!Tuo Williamsin akustinen on ihan kohtuullinen, mutta älkää ikinä sekaantuko Williamsin sähkökitaraan. Siinä menee sormet ruvelle ja ei varmana taivu enää mihinkään. Kitaran kaulakin on yleensä kiero ja mikit on liian alhaalla ja kielet ei pysy vireessä. En ole mikään ammattilainen mutta tuo Williamsin sähkis on ainakin ihan p**kaa.
- ewaretdyu
Ostin just ton kyseisen wiiliamsin 20 eurolla kirppikkseltä, googletin sen ja löysin tän topicin. Ihan paskaa laatuahan se on mutta soi ja osat on ehjiä. Ajattelin huvikseni hioa ja maalata sen ja käyttää muutaman tunnin työhön niin kyllä siitä ihan oivan kitaran vaikka katusoittoon tai nuotiolle saa. En kyllä uutena mitään suosittele ostaan mutta vaikka ibanezin puoliakkari hyvässä kunnossa olis sellanen joka riittäis vielä muutaman vuodenkin jälkeen.
- nakkikeppimakkat5ra
Anttilassa on '-99 e williamsin kitara plus vahvistin jne... kannattaako ostaa? Olen aloittelija ja tavallaan onko edes mitään järkeä tälleen aluksi panostaa kitaraan paljon rahallisesti?
- mika2
nakkikeppimakkat5ra kirjoitti:
Anttilassa on '-99 e williamsin kitara plus vahvistin jne... kannattaako ostaa? Olen aloittelija ja tavallaan onko edes mitään järkeä tälleen aluksi panostaa kitaraan paljon rahallisesti?
... itsehän sinä määrittelet sen missä on järkeä. Kyllä aloittelijakin tarvitsee kuitenkin asiallisen soittimen eli soitin pitää voida sada vireeseen ja intonaatiot pitää olla jotakuinkin kohdallaan. Soittotuntuma on sitten jo asia jossa mielipiteet jakautuu ja se on vähän semmoinen soittajakohtainen mieltymyskysymys mihin kukanenkin haluaa sen kompromissin tehdä.
Ostamalla williamsin voit saada ihan toimivankin kitaran tai sitten sulla voi käydä huono tuuri etkä saa. Oma kokemukseni noista williamseista on, että laatu vähän vaihtelee. Toisaalta laminaattivehkeinä eivät ole niin kranttuja alkuunsa sen ilman kosteuden kanssa. Kannattaa tsekata vähän myös noita muita edullisia merkkejä ja malleja. Esim. samick on varsin hyvaksi havaittu, vaikka silläkin on mallistossaan varsin edullisia kitaroita. - nakkikeppimakkat5ra
mika2 kirjoitti:
... itsehän sinä määrittelet sen missä on järkeä. Kyllä aloittelijakin tarvitsee kuitenkin asiallisen soittimen eli soitin pitää voida sada vireeseen ja intonaatiot pitää olla jotakuinkin kohdallaan. Soittotuntuma on sitten jo asia jossa mielipiteet jakautuu ja se on vähän semmoinen soittajakohtainen mieltymyskysymys mihin kukanenkin haluaa sen kompromissin tehdä.
Ostamalla williamsin voit saada ihan toimivankin kitaran tai sitten sulla voi käydä huono tuuri etkä saa. Oma kokemukseni noista williamseista on, että laatu vähän vaihtelee. Toisaalta laminaattivehkeinä eivät ole niin kranttuja alkuunsa sen ilman kosteuden kanssa. Kannattaa tsekata vähän myös noita muita edullisia merkkejä ja malleja. Esim. samick on varsin hyvaksi havaittu, vaikka silläkin on mallistossaan varsin edullisia kitaroita.Äh, kauheen vaikeeta ku toiset sanoo toista ja toiset toista. No, pitää katella..
- mika2
nakkikeppimakkat5ra kirjoitti:
Äh, kauheen vaikeeta ku toiset sanoo toista ja toiset toista. No, pitää katella..
.... se ihmisten kanssa on, kun kaikilla on se oma mielipide. Yksi tapa on keskittyä niihin perusteisiin eli jos joku sanoo, että ihan paska eikä muuta, niin sehän ei ole kovin informatiivista, vaan kertoo ainoastaan sen että se kirjoittaja sattui juuri sillä hetkellä olemaan sellaista mieltä tai kirjoitteli muuten vain. Jos joku perustelee näkemystään, niin niitä perusteita voi arvioida ja jos jollain on jotain ihan konkreettista heittää, niin silloin ollaan jo vähän tukevammalla maaperällä.
Kitaroiden kanssa vain on se ongelma, että ne ovat tehty orgaanisesta materiaalista joka vaikuttaa väistämättä siihen että ne ovat enemmän tai vähemmän yksilöitä ja kun vielä huomioidaan, että varsinkin akustinen kitara muuttuu vielä jälkeenkin päin kun puut kuivuessaan elävät ja asettuvat, niin on jokseenkin mahdotonta ennakoida miten se tulee menemään. Laminaatti ja viilupuristekitarat ovat elämisen kannalta vakaampia kuin puukitarat, mutta eivät tavallisesti soi yhtä heleästi eivätkä ole niin herkkiä.
Vaikka jollakin olisi se sinun harkitsemasi kitara, niin hänen mielipiteensä koskee lähinnä sitä yksilöä joka hänellä on. Toisaalta jos on asiasta ymmärtävä henkilö niin hän osaa arvioida kitaran rakenteellisten ratkaisujen yhteyttä kitaran elämiseen. Esimerkiksi jos kaulan liitosblokki on sellainen, että altistaa pattikaulalle, niin voi varoittaa muita, että ei ole hyvä.
Kyllä me kaikki kokeneemmat ja aloittelijat olemme samassa veneessä siinä, että joudumme hankkimaan yrityksen ja erehdyksen kautta soittimiamme ja tietty riski siihen aina kuuluu varsinkin akustisissa. Mun mielestä nykyisin halvat kitarat ovat parempia kuin koskaan ja tuo haikailemasi williams on ihan ok soitin aloittamiseen. - nakkikeppimakkat5ra
mika2 kirjoitti:
.... se ihmisten kanssa on, kun kaikilla on se oma mielipide. Yksi tapa on keskittyä niihin perusteisiin eli jos joku sanoo, että ihan paska eikä muuta, niin sehän ei ole kovin informatiivista, vaan kertoo ainoastaan sen että se kirjoittaja sattui juuri sillä hetkellä olemaan sellaista mieltä tai kirjoitteli muuten vain. Jos joku perustelee näkemystään, niin niitä perusteita voi arvioida ja jos jollain on jotain ihan konkreettista heittää, niin silloin ollaan jo vähän tukevammalla maaperällä.
Kitaroiden kanssa vain on se ongelma, että ne ovat tehty orgaanisesta materiaalista joka vaikuttaa väistämättä siihen että ne ovat enemmän tai vähemmän yksilöitä ja kun vielä huomioidaan, että varsinkin akustinen kitara muuttuu vielä jälkeenkin päin kun puut kuivuessaan elävät ja asettuvat, niin on jokseenkin mahdotonta ennakoida miten se tulee menemään. Laminaatti ja viilupuristekitarat ovat elämisen kannalta vakaampia kuin puukitarat, mutta eivät tavallisesti soi yhtä heleästi eivätkä ole niin herkkiä.
Vaikka jollakin olisi se sinun harkitsemasi kitara, niin hänen mielipiteensä koskee lähinnä sitä yksilöä joka hänellä on. Toisaalta jos on asiasta ymmärtävä henkilö niin hän osaa arvioida kitaran rakenteellisten ratkaisujen yhteyttä kitaran elämiseen. Esimerkiksi jos kaulan liitosblokki on sellainen, että altistaa pattikaulalle, niin voi varoittaa muita, että ei ole hyvä.
Kyllä me kaikki kokeneemmat ja aloittelijat olemme samassa veneessä siinä, että joudumme hankkimaan yrityksen ja erehdyksen kautta soittimiamme ja tietty riski siihen aina kuuluu varsinkin akustisissa. Mun mielestä nykyisin halvat kitarat ovat parempia kuin koskaan ja tuo haikailemasi williams on ihan ok soitin aloittamiseen.Kiitos vastauksista, pitääkin lähteä sitä kitaraa kohta kattelemaan :)
- nakkikeppimakkat5ra
nakkikeppimakkat5ra kirjoitti:
Kiitos vastauksista, pitääkin lähteä sitä kitaraa kohta kattelemaan :)
Nyt on sitten tuo kitara ostettu, jos sais vielä ton Tunerin avulla kitaran viritettyä.
- greenpower
mika2 kirjoitti:
.... se ihmisten kanssa on, kun kaikilla on se oma mielipide. Yksi tapa on keskittyä niihin perusteisiin eli jos joku sanoo, että ihan paska eikä muuta, niin sehän ei ole kovin informatiivista, vaan kertoo ainoastaan sen että se kirjoittaja sattui juuri sillä hetkellä olemaan sellaista mieltä tai kirjoitteli muuten vain. Jos joku perustelee näkemystään, niin niitä perusteita voi arvioida ja jos jollain on jotain ihan konkreettista heittää, niin silloin ollaan jo vähän tukevammalla maaperällä.
Kitaroiden kanssa vain on se ongelma, että ne ovat tehty orgaanisesta materiaalista joka vaikuttaa väistämättä siihen että ne ovat enemmän tai vähemmän yksilöitä ja kun vielä huomioidaan, että varsinkin akustinen kitara muuttuu vielä jälkeenkin päin kun puut kuivuessaan elävät ja asettuvat, niin on jokseenkin mahdotonta ennakoida miten se tulee menemään. Laminaatti ja viilupuristekitarat ovat elämisen kannalta vakaampia kuin puukitarat, mutta eivät tavallisesti soi yhtä heleästi eivätkä ole niin herkkiä.
Vaikka jollakin olisi se sinun harkitsemasi kitara, niin hänen mielipiteensä koskee lähinnä sitä yksilöä joka hänellä on. Toisaalta jos on asiasta ymmärtävä henkilö niin hän osaa arvioida kitaran rakenteellisten ratkaisujen yhteyttä kitaran elämiseen. Esimerkiksi jos kaulan liitosblokki on sellainen, että altistaa pattikaulalle, niin voi varoittaa muita, että ei ole hyvä.
Kyllä me kaikki kokeneemmat ja aloittelijat olemme samassa veneessä siinä, että joudumme hankkimaan yrityksen ja erehdyksen kautta soittimiamme ja tietty riski siihen aina kuuluu varsinkin akustisissa. Mun mielestä nykyisin halvat kitarat ovat parempia kuin koskaan ja tuo haikailemasi williams on ihan ok soitin aloittamiseen.Niinhän se on että kaikki kitarat on yksilöitä. Sillon ku ite alotin soiton, tilasin nimenomaan anttilasta williamsin elektro-akustisen alle satasella ja kävi ihan uskomaton tuuri. Sattui tosi hyvä yksilö joka pitää vireen hyvin ja on kevyt ja hyvä soittaa. Toista samanlaista kitaraa olen kokeillut ja se oli ihan järkyttävän huono. Nauhanpäät oli terävät, kaula kiero ja soittotuntuma surkea..
Nykyään en osta mitään soitinta ilman testauksen mahdollisuutta. - mika2
greenpower kirjoitti:
Niinhän se on että kaikki kitarat on yksilöitä. Sillon ku ite alotin soiton, tilasin nimenomaan anttilasta williamsin elektro-akustisen alle satasella ja kävi ihan uskomaton tuuri. Sattui tosi hyvä yksilö joka pitää vireen hyvin ja on kevyt ja hyvä soittaa. Toista samanlaista kitaraa olen kokeillut ja se oli ihan järkyttävän huono. Nauhanpäät oli terävät, kaula kiero ja soittotuntuma surkea..
Nykyään en osta mitään soitinta ilman testauksen mahdollisuutta..... se tekee tepposia. Nuo törröttävät nauhan päät on tyypillinen kuivumisen oire ja sitä esiintyy myös paremmissa kitaroissa joskin ehkä aivan huippukitaroissa (suomalaisen soitinrakentajan tekemissä) se on harvinaista, koska soittimet tehdään huolellisemmin kuivatuista puista. Jos kitara kuivuessaan alkaa kiertyä korkkiruuville, on tilanne hankalampi ja usein mahdoton (halpa kitara muuttuu kalliiksi polttopuuksi). Nauhan päät toki voi vielä hioa/hiotuttaa (ei sitä kuitenkaan tarvitse tehdä kuin kerran, koska ei se loputtomasti puukaan kuivuessaan kutistu) tässä tilanteessa myös nauhat saattaa helposti pullahtaa paikoiltaan ja ne pitää naputella/naputteluttaa takaisin uransa pohjaan.
Puiden varastointiajat on varmasti asia, josta on helppo tinkiä niissä kaikkein halvimmissa kitaroissa. On hyvä, että kitara on kuivunut kippuralle myyjän varastossa, niin se ei päädy ainakaan asiakkaan tappioksi, mutta tosiasiassa tuo voi ihan hyvin tapahtua vasta sitten kun ihminen on ostanut kitaran. Kitaroissa takuut on asioita joista valmistaja/myyjä voi helposti vetäityä vastuusta kuivumistapauksissa vetoamalla vääriin säilytyskosteuksiin (sitä kun et oikein millään pysty todistamaan, että olet säilyttänyt sitä kitaraa juuri siinä oikeassa ilmankosteudessa ja lämpötilassa. Laminaattirakenteet pelastaa jonkin verran noita kuivumisvaurioita kaulaliitoksen ja kopan osalta.
Eipä noita kaikkein halvimpia kitaroita kovin helposti soitinsepällekään viedä entrattavaksi, mutta jos soitin on hyvä ja mieleinen, niin minusta ei liikaa pitäisi tuijottaa siihen halpaan ostohintaan vaan arvioituttaa korjaajalle se onko kulloisetkin kuivumisvauriot kohtuudella korjattavissa, koska se uusi kitara ei ole sen parempi, vaan siinäkin ne kuivumisongelmat on edessä, mutta korjattu kitara on jo valon puolella.
Suomen talvi on ankara koetus akustiselle soittimelle ja sitähän sanotaan, että kaikkein kriittisin aika on se ensimmäinen vuosi suomessa. Puissa tapahtuu asettumista vielä useammankin vuoden, mutta se pahin tapahtuu yleensä melko uutena kun puut voivat kuivuessaan muuttaa eniten muotoaan. Minusta erinomainen vaihtoehto akustisen ostajalle on ostaa käytetty kitara ja mitä vanhempi kitara, niin sen varmemmin puut on asettuneet eivätkä aiheuta enää ikäviä yllätyksiä. Esim Aron soittimessa myydään paljon käytettyjä akustisia hienoja suomalaisia käsintehtyjä kitaroita. Noita vanhoja Jaakko Noson tekemiä kitaroita saa yllättävän edullisesti.
No nyt meni ja pahasti ohi aiheen. - williamshakespäärynä
mika2 kirjoitti:
.... se tekee tepposia. Nuo törröttävät nauhan päät on tyypillinen kuivumisen oire ja sitä esiintyy myös paremmissa kitaroissa joskin ehkä aivan huippukitaroissa (suomalaisen soitinrakentajan tekemissä) se on harvinaista, koska soittimet tehdään huolellisemmin kuivatuista puista. Jos kitara kuivuessaan alkaa kiertyä korkkiruuville, on tilanne hankalampi ja usein mahdoton (halpa kitara muuttuu kalliiksi polttopuuksi). Nauhan päät toki voi vielä hioa/hiotuttaa (ei sitä kuitenkaan tarvitse tehdä kuin kerran, koska ei se loputtomasti puukaan kuivuessaan kutistu) tässä tilanteessa myös nauhat saattaa helposti pullahtaa paikoiltaan ja ne pitää naputella/naputteluttaa takaisin uransa pohjaan.
Puiden varastointiajat on varmasti asia, josta on helppo tinkiä niissä kaikkein halvimmissa kitaroissa. On hyvä, että kitara on kuivunut kippuralle myyjän varastossa, niin se ei päädy ainakaan asiakkaan tappioksi, mutta tosiasiassa tuo voi ihan hyvin tapahtua vasta sitten kun ihminen on ostanut kitaran. Kitaroissa takuut on asioita joista valmistaja/myyjä voi helposti vetäityä vastuusta kuivumistapauksissa vetoamalla vääriin säilytyskosteuksiin (sitä kun et oikein millään pysty todistamaan, että olet säilyttänyt sitä kitaraa juuri siinä oikeassa ilmankosteudessa ja lämpötilassa. Laminaattirakenteet pelastaa jonkin verran noita kuivumisvaurioita kaulaliitoksen ja kopan osalta.
Eipä noita kaikkein halvimpia kitaroita kovin helposti soitinsepällekään viedä entrattavaksi, mutta jos soitin on hyvä ja mieleinen, niin minusta ei liikaa pitäisi tuijottaa siihen halpaan ostohintaan vaan arvioituttaa korjaajalle se onko kulloisetkin kuivumisvauriot kohtuudella korjattavissa, koska se uusi kitara ei ole sen parempi, vaan siinäkin ne kuivumisongelmat on edessä, mutta korjattu kitara on jo valon puolella.
Suomen talvi on ankara koetus akustiselle soittimelle ja sitähän sanotaan, että kaikkein kriittisin aika on se ensimmäinen vuosi suomessa. Puissa tapahtuu asettumista vielä useammankin vuoden, mutta se pahin tapahtuu yleensä melko uutena kun puut voivat kuivuessaan muuttaa eniten muotoaan. Minusta erinomainen vaihtoehto akustisen ostajalle on ostaa käytetty kitara ja mitä vanhempi kitara, niin sen varmemmin puut on asettuneet eivätkä aiheuta enää ikäviä yllätyksiä. Esim Aron soittimessa myydään paljon käytettyjä akustisia hienoja suomalaisia käsintehtyjä kitaroita. Noita vanhoja Jaakko Noson tekemiä kitaroita saa yllättävän edullisesti.
No nyt meni ja pahasti ohi aiheen.ainoostaan saa virittää aika paljo mut kyl se 20 biisiä kesttää virittämättäkkii PERKELE!!! ainakkii sen ossoon
joo omistan williamssin sähkösen aikojen alusta sillä menty about 13vuotta ja parempaa ei oo ei kenenkään kaverinkaan mielestä tietty pikku säätöö tehny mutta hyvät tatsit (riittää mulle) les paulin joku joku kallis kopio ihan paska verrattuna willarriin en syytä tiiä tainnu hyvä yksilö löytyy willarista mut makusa kullakkii olihan se alkuun jäykkä yms.kielien vaihto / laskeminen ja pikku viilailu ei muuta tartte alkuun kelpaa minun mielestä mikä vaan jos kiinnostaa nii kyl se siitä muotoutuu (oon kokeillu kalliitakkii pelejä mutta ei istu minulle) - williamshakespäärynä
williamshakespäärynä kirjoitti:
ainoostaan saa virittää aika paljo mut kyl se 20 biisiä kesttää virittämättäkkii PERKELE!!! ainakkii sen ossoon
joo omistan williamssin sähkösen aikojen alusta sillä menty about 13vuotta ja parempaa ei oo ei kenenkään kaverinkaan mielestä tietty pikku säätöö tehny mutta hyvät tatsit (riittää mulle) les paulin joku joku kallis kopio ihan paska verrattuna willarriin en syytä tiiä tainnu hyvä yksilö löytyy willarista mut makusa kullakkii olihan se alkuun jäykkä yms.kielien vaihto / laskeminen ja pikku viilailu ei muuta tartte alkuun kelpaa minun mielestä mikä vaan jos kiinnostaa nii kyl se siitä muotoutuu (oon kokeillu kalliitakkii pelejä mutta ei istu minulle)taittiinnii puhua jostai akustisesta sori kommentista
- mika2
williamshakespäärynä kirjoitti:
ainoostaan saa virittää aika paljo mut kyl se 20 biisiä kesttää virittämättäkkii PERKELE!!! ainakkii sen ossoon
joo omistan williamssin sähkösen aikojen alusta sillä menty about 13vuotta ja parempaa ei oo ei kenenkään kaverinkaan mielestä tietty pikku säätöö tehny mutta hyvät tatsit (riittää mulle) les paulin joku joku kallis kopio ihan paska verrattuna willarriin en syytä tiiä tainnu hyvä yksilö löytyy willarista mut makusa kullakkii olihan se alkuun jäykkä yms.kielien vaihto / laskeminen ja pikku viilailu ei muuta tartte alkuun kelpaa minun mielestä mikä vaan jos kiinnostaa nii kyl se siitä muotoutuu (oon kokeillu kalliitakkii pelejä mutta ei istu minulle).... pahimmoillaan hyvät virittimet voi maksaa melkeen saman kuin koko kitara muuten, niin tuntuuhan se vähän roisilta alkaa tuunata sitä, mutta toisaalta jos skitta on ihan kelpo työkalu niin mikäpä siinä. Heikki Silvennoinen kertoi julkisuudessa käyttävänsä keikkakitaranaan edullista Fernandesia, johon se oli vaihtanut vaan mikit eli miksei sellainen edullinen kitara voisi olla ihan kurantti ratkaisu.
- Aku Kusti
Höpö höpö. Ainakin akustinen Anttilan Williams on kelpo tavaraa, sokkotesti ammattimuusikolla....Tietoisestihan sekin olisi tietysti tullu teilattua.
- jepulis123
HEH näitä provoja
Ammattimuusikko tietää sokkotestissä välittömästi painon, tunteen ja kuulemisen perusteella kyseessä olevan kauttaaltaan täysin susip...ska kitara.
- w
hyvät kitarat nuo williamsin
- jepulis809oj
Tämäkin provo joten kiss my ass kun ei muuta järkevää sulle kande kertoa.
- anteroinennn
Mulla oli sama kyseinen kitara vuosia käyttämättä, mutta nyt otin sen projektikitaraksi. Höyläsin tallan matalammaksi ku kielet oli turhan korkealla. Yllättävän hyvä sointi 49 euron kitaraksi. Aattelin vielä hioa kannen, maalata, lakata ja kiinnittää nupit hihnaa varten. Mukava säätää ja askarella ku ei tarvi stressata hajoamista. Nii joo, kaulan liimasin uudestaan kiinni ku,kiinnitys petti.
- jepulis809oj
Joo, tällanen Villiamssin tuunaus on ihan sopiva askare tämän palstan mikalle ja terolle! Toivottavasti taputtavat selkään ja kannustavat jatkamaan valitsemallasi tiellä laatuskeban kanssa.
- kramer/ibanez/jackson
jepulis809oj kirjoitti:
Joo, tällanen Villiamssin tuunaus on ihan sopiva askare tämän palstan mikalle ja terolle! Toivottavasti taputtavat selkään ja kannustavat jatkamaan valitsemallasi tiellä laatuskeban kanssa.
Annoin williamsin pojalleni sanoen "jos tolla opit soittamaan niin osaat soittaa millä vain". Menin ja ostin itselleni oikean kitaran.
- amatööri
vaimo osti joululallajaksi anttilan wiljamssin että alkaisin opetellasoitaa sitä ei sillä voi soitaa aikuine se on lasten kitara ja ku paina sormella kielä nii se rämisee ku soitaa kieli otaa joka kohasta kiinni huomasin siitä sen vian se on liia suora malli eli kielet pitäs olla perästä korkeammalla ??kertokaa minulle mikä mättää olen amatööri apua
- kitaramaailma.com
Tuo Williams ei välttämättä ole laadukkaimmasta päästä muutenkaan ja vaikuttaa siltä että tuossa sinun kitarassa on säädöt vähän pielessä. Eli kielten korkeutta ja kaulan suoruutta voidaan yleensä säätää. Eli ei ole suoria ja vähemmän suoria malleja erikseen :) Liian matalalla olevat kielet tai liian kovera/suora kaula aiheuttaa juurikin tuota räminää. Ehdotan parinsadan lisäystä budjettiin ja vierailua paikallisessa musiikkiliikkeessä, siellä ne laittavat samalla kitaraan säädöt kohdalleen.
- GuitarGuy
Mikään ei tapa soittointoa niin hyvin, kuin heikkotasoinen kitara. Kuinka paljon sitten kannattaa maksaa riippuu sitten ihan käyttötarkoituksesta ja tarpeesta. Kaikilla ei tietysti ole sitä ammattilaista mukana kitarakaupoilla, mutta käykää nyt ehdottomasti kokeilemassa ennen kuin ostatte. Pyytäkää virittämään jos ette itse osaa, rämpäyttäkää kieliä ja kuunnelkaa sointia. Vertailkaa muihin. Kysykää mitä materiaaleja kitarassa on. Pienemmissä musaliikkeissä hinta voi olla pari kymppiä korkeampi, mutta neuvontapuoli sitten taas parempi, kuin Anttilan puhelinvaihteessa. Jos postitavarana ostat niin mieluummin sitten Yamaha kuin Williams. Katso varauksella keskustelupalstoja. Koeta kysyä neuvoa paikallisilta kitaran soitto-opettajilta.
- maage1
Itsellä on ollut jo 20 vuotta Landola joka on pitänyt muotonsa ja pelannut hienosti. Eiköhän pelaa seuraavatkin 20 vuotta. Tosin on siitä lakka jo pinnalta pahasti kulunut. Nyt kun alle kouluikäiset lapset 1-vuotiaasta lähtien haluavat rämpyttää kitaraa, ajattelin ostaa toiseksi kitaraksi Anttilasta tuon Williamsin 29 eurolla. Ei harmita niin jos lapset rikkoo. Ja eiköhän sillä pysty lastenlauluja soittelemaan, jos lapset antaa vuoroa...
- Kalakkuna
Ehkä juuri ja juuri saattaa saada jotain soitettua, jos vire pitää.
- bädääs
itekki ostin melkeen 2 vuotta sitten williamsin kitaran anttilasta hintaan 39.90.Siinä oli kielet tosi korkeella ja se oli tosi hankala soittaa... Se jonkin aikaa pelas mutta sitten se kaula jotenki väänty ja takakansi lähti paikoiltaan... vietiiin takaisin kauppaan ja saatiin rahat takaisin. sitten ostin vähän käytetyn Yamaha c40 BL - kitaran ja olen ollut tosi tyytyväinen. pysyy hyvin vireessä ja muutenki tosihyvä soittopeli ! :)
- Asajoku
Millainen kitara on Williams W-4010A?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019