muuttuuko asiat

aina ne ongelmat kannattaa ainakin yrittää selvittää, ennen kuin tekee lopullisen päätöksen erosta tai vaihtoehtoisesti suhteen jatkamisesta. Ainahan riippuu tietysti myös siitä, mikä on se ongelma tai ne ongelmat, joiden takia eroa ylipäänsä pohtii.

Entisen mieheni kanssa ehdin olla liki 10 vuotta, kunnes vuoden eroa mietittyäni tein ratkaisuni ja lähdin. Enkä ole katunut. Hyvä mies, mutta ei Se Oikea minulle, jollekin muulle ihan varmasti.

Paraneeko vaihtamalla..? No, mene tiedä, niin ainakin on minun kohdallani käynyt. Oltiin niin nuoria tän entisen kans kun alettiin kulkea yhdessä ja kumpikin seurusteli ekaa kertaa vakavissaan. Ihmiset muuttuvat, ympäristö vaihtui ja asiat vaan menivät siihen pisteeseen, ettei yhteiselo enää ottanut onnistuakseen.

Tähän asiaan kun olisi yksiselitteinen vastaus, niin hyvä, monilta murheilta vältyttäisiin...

Periaatteessa olen sitä mieltä, että vaihtamisella ei parisuhde parane. Aina on edessä ns. samat vanhat "sukupuolten väliset" ongelmat. Mies ei huomioi tarpeeksi, on joskus törppö ja välillä menee kavereiden kanssa överiksi =) (Naisista voi joku mies kommentoida.) Ja suhteessa kun suhteessa toisen jutut ja naamataulu ärsyttää aika ajoin.

Mutta sitten on myös niitä jokaiselle yksilöllisesti tärkeitä asioista, jotka merkitsevät enemmän. Tai joskus vaan väärät ihmiset ovat sattuneet yhteen. Ja jos suhteessa ei tunne oloaan onnelliseksi ja hyviä hetkiä saa hakemalla hakea, niin silloin ei kannata ajatella, että kaikki suhteet olisivat samanlaisia.

Minä itse vaihdoin miehen, ja kyllä se parani. Päivääkään en ole katunut päätöstäni lähteä entisestä suhteesta, vaikka ikävä on joskus ex-miestä ollutkin. Välissä oli myös sinkkuvuosi, jolloin mietin, että löydänköhän koskaan hyvää miestä. Mutta sitten mies löytyi ja nyt kun elän hyvässä parisuhteessa huomaan kuinka onneton olin entisessä elämässäni ollut. Ja hävettää melkein ajatella millainen ihminen sitä silloin välillä oli. Kaikki nalkuttaminen, pihtaaminen ja toisen hyväksi käyttö oli seurausta siitä kun emme olleet oikeat ihmiset toisillemme.

Ja pahinta kaikessa on ollut, että silloin nuorena sitä ajatteli, että tällaistahan elämän tulee olla. Välillä on kivaa ja aika usein ei. "Kaikissa pidemmisää suhteissa arki tulee vastaan ja sitten ei haluta ja tunteet viilenee. Jos saisi lapsen niin suhdekin paranisi kun olisi jotain yhteistä, ja naimisiinkin voisi mennä, niin sittenhän sitä on lupautunut kaikesta huolimatta elämään toisen kanssa." Näin minä ajattelin, mutta onneksi en kerinnyt lasta saamaan, enkä naimisiinkaan menemään. Sillä nyt kai olisin katkeroitunut akka...

Mikä sitten on muuttunut nykyään. Ainakin se, että en tunne jääväni paitsi mistään tässä elämässä. Olen tyytyväinen ja onnellinen kaikkien vuosien jälkeen ja haluan tehdä töitä sen eteen, että myös minun mieheni on onnellinen. Suhteessa on helpompi olla epäitsekäs ja tehdä myönnytyksiäkin, koska tietää, ettei se ole minulta pois. Eikä koskaan ole tullut mieleen erota, vaikka toisen on joskus halunnut nuijia maanrakoon...

Huh, tulipahan tilitys, mutta toivottavasti löytyi myös vastauksia kysymyksiisi=)

tapaus erikseen, mutta minulla parani vaihtamalla.

28 vuotta elin ex-puolison kanssa, jokainen asia parani uuden kumppani myötä, eikä ole eroa tarvinnut katua.
Silti ei pidä asiaa yleistää, sehän riippuu tapauksesta.