hyvästi

Kesä on melkein ohi ja jätän sinulle viimein lopulliset hyvästit mielessäni, vaikka jo talvipakkasten aikaan jätit minut pakkaseen yksin ja sydän särkyneenä jäiselle hangelle. Se kevät kului tuskan sumussa. Vuosi yhdessä oltiin taivallettu ja oli ylä-ja alamäkiä, mutta myös intohimoa ja harmoniaa. Näin jälkikäteen kuitenkin hyvin raastavaa ja tiedän olleeni sinulle vain korvike,laastari ja välivaihe erosi jälkeen. Et ollut silloin valmis rakastamaan ja minä kuvittelin, että olisin voinut rakastaa molempien puolesta sinutkin ehjäksi. Ei se niin mene, hyvä, että jätit minut vaikka tiesitkin satuttavasi paljon. Uskon nyt, että myös tiesit jossain syvällä, että selviän.

Minulla on nyt kaikki hyvin. Kiitos, että päästit etsimään onneani ja vapautit minut. Eheydyttyäni löysin ihmisen, jonka kanssa on sekä hyvä olla, että ristiriidaton olo. Hän on minulle se Oikea, hellä ja sopivasti erilainen kuin minä, jotta täydennämme toisiamme oikealla tavalla. Kun katson tunteesta tummuviin sinisiin silmiin, tiedän että olemme molemmat aivan yhtä sekaisin toisistamme. Kun istun kainalossa ja hellä käsi silittää hiuksiani, tiedän, että haluan olla siinä vielä 10 vuoden kuluttuakin.

Kiitos lahjastasi, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan, kun pahin suru oli päällä. Tuskan päässä odottaa joskus paratiisi ja aina välillä tuhkasta versoo uusi parempi alku.
0827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jää lopullisesti kirjoitti:

Kesä on melkein ohi ja jätän sinulle viimein lopulliset hyvästit mielessäni, vaikka jo talvipakkasten aikaan jätit minut pakkaseen yksin ja sydän särkyneenä jäiselle hangelle. Se kevät kului tuskan sumussa. Vuosi yhdessä oltiin taivallettu ja oli ylä-ja alamäkiä, mutta myös intohimoa ja harmoniaa. Näin jälkikäteen kuitenkin hyvin raastavaa ja tiedän olleeni sinulle vain korvike,laastari ja välivaihe erosi jälkeen. Et ollut silloin valmis rakastamaan ja minä kuvittelin, että olisin voinut rakastaa molempien puolesta sinutkin ehjäksi. Ei se niin mene, hyvä, että jätit minut vaikka tiesitkin satuttavasi paljon. Uskon nyt, että myös tiesit jossain syvällä, että selviän.

Minulla on nyt kaikki hyvin. Kiitos, että päästit etsimään onneani ja vapautit minut. Eheydyttyäni löysin ihmisen, jonka kanssa on sekä hyvä olla, että ristiriidaton olo. Hän on minulle se Oikea, hellä ja sopivasti erilainen kuin minä, jotta täydennämme toisiamme oikealla tavalla. Kun katson tunteesta tummuviin sinisiin silmiin, tiedän että olemme molemmat aivan yhtä sekaisin toisistamme. Kun istun kainalossa ja hellä käsi silittää hiuksiani, tiedän, että haluan olla siinä vielä 10 vuoden kuluttuakin.

Kiitos lahjastasi, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan, kun pahin suru oli päällä. Tuskan päässä odottaa joskus paratiisi ja aina välillä tuhkasta versoo uusi parempi alku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu