Hei,
nappaimistostani puuttuu aakkosten viimeiset kirjaimet, pahoittelen..
Toivon etta jaksaisitte lukea taman, jokainen joka itse karsii tai on karsinyt masennuksesta tai jokin laheinen on karsinyt. Tarvisin kultaisia neuvoja miten toimia. Jotta tajuaisitte tilanteen, on kerrottava vahan taustatietoa.
Olen nainen 23v. Tapasin kesan alussa miehen 24v, jonka kanssa meilla oli pieni suhteenalku, kunnes tiemme erkanivat (asun ulkomailla, han Suomessa). Han halusi kuitenkin pitaa yhteytta edelleen, ja soitteli monen viikon ajan jopa 3h paivassa ulkomaanpuhelua minulle. Ihastuimme enemman ja enemman, ajatusmaailmamme oli niin samanlainen. Han oli tosin hyvin takertuva ja halusi edeta nopeasti, mutta koska itsellani on juuri kaatunut vakava suhde takana ja sen myota luottamuspula, kaskin ottaa hitaasti. Han ymmarsi. Han lupasi lentaa luokseni kaymaan tanne ulkomaille tiettyna paivana. Suunnittelimme asiaa pitkaan, odotimme innolla.
Paria paivaa ennen tuloaan hanen kayttaytymisensa muuttui, han ei enaa pitanyt yhteytta niin paljon. Aloin itse aavistaa ettei han ehka olekaan tulossa, ja kysyin asiaa. Han vastasi, hieman akaisestikin, ettei saakaan toista lomaa.
En uskonut hanta, koska han oli lopettanut yhteydenpidon taysin. Oletin etta han alkoi vain lvistamaan ja keksi tyon tekosyyksi. Meilla oli pieni riita, mutta sen jalkeen emme olleet missaan yhteydessa viikkoon.
Tanaan han kirjoitti etta kaipaa edelleen. Olin erittain vihainen alussa, koska olin sita mielta etta han oli vain leikkinyt kanssani vaikka hyvin tiesi juuri kaatuneesta suhteestani ja luottamuspulastani.
Han alkoi kertoa (juttelimme muuten msn:ssa, ihan tarkennuksesi) kuinka on yrittanyt tappaa itsensa nuorempana 2 kertaa. Selvisi etta han jatti ottamatta minuun yhteytta koska tunsi niin suurta hapeaa siita ettei paassytkaan tulemaan luokseni vaikka oli niin luvannut ja olimme kaiken suunnitelleet. Han oli hyvin masentunut, pelkasin etta han tekee itselleen taas jtn. Puhui etta oli miettinyt junan alle hyppaamista, vaikkei ehka ihan tosissaan, mutta mietti josko lahipiiri sitten tajuaisi miten tosissaan han oli kun keraisivat hanen rippeitaan junaradalta. Tiedan sen verran etta hanella on rakastava perhe ja mukava ystavapiiri, mistaan syrjinnasta ei siis oikeasti ole kyse, vaan omasta sisaisesta pahasta olosta.
Yritin keskustella hanen kanssaan ystavallisesti, yritin kuunnella ja auttaa. Aloin todella pelata etta han masentuu taas pahasti. Sanoin etta huomaan sinulla olevan syva masennus, mutta sanoi ettei tunne itseaan masentuneeksi koska ei joudu syomaan masennuslaakkeita. Vastasin etta silloin ihminen juuri onkin pahimmillaan kun on masentunut eika syo laakkeita. Se, joka syo laakkeita on jo oman olonsa tajunnut ja hakenut apua.
Han alkoi puhua uudelleen luonani vierailusta pian. Mietti jos saisi toista sairaslomaa. En tiennyt mita sanoa. Valitan hanesta edelleen, sisaisesti olen edelleen ihastunut siihen viattomaan ihmiseen keneen tutustuin. Mutta koska olen itsekin viela aivan hajalla edellisesta suhteesta, pelkaan syoksya mihinkaan tammoiseen. Haluaisin tavata hanet, tutustua paremmin siihen ihmiseen keneen ihastuin. Mutta nyt kun selvisi hanen masennuksensa, pelkaan sen olevan liian iso kuorma itselleni. Ei silla ettako se hanesta eri ihmisen tekisi, mutta pelkaan aloittaa mitaan ihmisen kanssa joka karsii masennuksesta eika osaa kasitella vastoinkaymisia millaan tavalla (paitsi vaipumalla syvaan masennukseen pienimmastakin vastoinkaymisesta elamassa tai toissa.). Enta jos huomaankin pian ettei meita ole luotu yhteen. Jos sanon sen hanelle, romahtaako han taysin. En voi aloittaa suhteenpoikasta ajattelemalla etta jos tama ei toimi, toinen saattaa romahtaa ja masentua niin etta vo pian taas satuttaa itseaan.
Han kysyi voisinko harkita ottaa hanta vastaan luokseni vierailulle. Vastasin etta toivon hanen ensin kayvan ammattilaisen juttusilla omasta olostaan ja hankkimassa apua. Han ymmarsi ja lupasi menna huomena, ja ilmoitella miten meni.
Nyt en tieda mita tehda. Mita tekisitte itse vastaavassa tilanteessa, ja mika olisi kannattavaa hanen hyvinvointinsa kannalta? Haluan tavata sen ihmisen johon tutustuin, haluan katsella rauhassa, antaa ajan nayttaa. Nyt mukaan astui kuitenkin enemman, ja minua alkoi ahdistaa. En ole viela valmis mihinkaan nain vakavaan edellisen suhteeni jalkeen. En myoskaan halua tyontaa itseani johonkin jossa myohemmin saattaisin satuttaa toista niin etta aiheuttaisin vaaran hanen hyvinvoinnilleen. Se tuntuu liian isolta taakalta.
Toivon etta ymmarsitte tilanteen.. Olisi suuri apu jos osaisitte neuvoa, tai edes kirjoittaa myotatunnosta tai omia kokemuksia... En ole itse koskaan ollut syvasti masentunut, vaikka eroni jalkeen vaivuinkin todella syvalle pohjalle ja itseni ja ystavieni avulla nousin sielta vahitellen 5kk:n ajan takaisin omaksi itskseni.Milloinkaan en kuitenkaan ole menettanyt elamanhaluani, elamassani on aivan liian paljon hyvaa. Siksi en tieda, miten reagoida ystavaani - vai onko han enemman kuin ystava?
nappaimistostani puuttuu aakkosten viimeiset kirjaimet, pahoittelen..
Toivon etta jaksaisitte lukea taman, jokainen joka itse karsii tai on karsinyt masennuksesta tai jokin laheinen on karsinyt. Tarvisin kultaisia neuvoja miten toimia. Jotta tajuaisitte tilanteen, on kerrottava vahan taustatietoa.
Olen nainen 23v. Tapasin kesan alussa miehen 24v, jonka kanssa meilla oli pieni suhteenalku, kunnes tiemme erkanivat (asun ulkomailla, han Suomessa). Han halusi kuitenkin pitaa yhteytta edelleen, ja soitteli monen viikon ajan jopa 3h paivassa ulkomaanpuhelua minulle. Ihastuimme enemman ja enemman, ajatusmaailmamme oli niin samanlainen. Han oli tosin hyvin takertuva ja halusi edeta nopeasti, mutta koska itsellani on juuri kaatunut vakava suhde takana ja sen myota luottamuspula, kaskin ottaa hitaasti. Han ymmarsi. Han lupasi lentaa luokseni kaymaan tanne ulkomaille tiettyna paivana. Suunnittelimme asiaa pitkaan, odotimme innolla.
Paria paivaa ennen tuloaan hanen kayttaytymisensa muuttui, han ei enaa pitanyt yhteytta niin paljon. Aloin itse aavistaa ettei han ehka olekaan tulossa, ja kysyin asiaa. Han vastasi, hieman akaisestikin, ettei saakaan toista lomaa.
En uskonut hanta, koska han oli lopettanut yhteydenpidon taysin. Oletin etta han alkoi vain lvistamaan ja keksi tyon tekosyyksi. Meilla oli pieni riita, mutta sen jalkeen emme olleet missaan yhteydessa viikkoon.
Tanaan han kirjoitti etta kaipaa edelleen. Olin erittain vihainen alussa, koska olin sita mielta etta han oli vain leikkinyt kanssani vaikka hyvin tiesi juuri kaatuneesta suhteestani ja luottamuspulastani.
Han alkoi kertoa (juttelimme muuten msn:ssa, ihan tarkennuksesi) kuinka on yrittanyt tappaa itsensa nuorempana 2 kertaa. Selvisi etta han jatti ottamatta minuun yhteytta koska tunsi niin suurta hapeaa siita ettei paassytkaan tulemaan luokseni vaikka oli niin luvannut ja olimme kaiken suunnitelleet. Han oli hyvin masentunut, pelkasin etta han tekee itselleen taas jtn. Puhui etta oli miettinyt junan alle hyppaamista, vaikkei ehka ihan tosissaan, mutta mietti josko lahipiiri sitten tajuaisi miten tosissaan han oli kun keraisivat hanen rippeitaan junaradalta. Tiedan sen verran etta hanella on rakastava perhe ja mukava ystavapiiri, mistaan syrjinnasta ei siis oikeasti ole kyse, vaan omasta sisaisesta pahasta olosta.
Yritin keskustella hanen kanssaan ystavallisesti, yritin kuunnella ja auttaa. Aloin todella pelata etta han masentuu taas pahasti. Sanoin etta huomaan sinulla olevan syva masennus, mutta sanoi ettei tunne itseaan masentuneeksi koska ei joudu syomaan masennuslaakkeita. Vastasin etta silloin ihminen juuri onkin pahimmillaan kun on masentunut eika syo laakkeita. Se, joka syo laakkeita on jo oman olonsa tajunnut ja hakenut apua.
Han alkoi puhua uudelleen luonani vierailusta pian. Mietti jos saisi toista sairaslomaa. En tiennyt mita sanoa. Valitan hanesta edelleen, sisaisesti olen edelleen ihastunut siihen viattomaan ihmiseen keneen tutustuin. Mutta koska olen itsekin viela aivan hajalla edellisesta suhteesta, pelkaan syoksya mihinkaan tammoiseen. Haluaisin tavata hanet, tutustua paremmin siihen ihmiseen keneen ihastuin. Mutta nyt kun selvisi hanen masennuksensa, pelkaan sen olevan liian iso kuorma itselleni. Ei silla ettako se hanesta eri ihmisen tekisi, mutta pelkaan aloittaa mitaan ihmisen kanssa joka karsii masennuksesta eika osaa kasitella vastoinkaymisia millaan tavalla (paitsi vaipumalla syvaan masennukseen pienimmastakin vastoinkaymisesta elamassa tai toissa.). Enta jos huomaankin pian ettei meita ole luotu yhteen. Jos sanon sen hanelle, romahtaako han taysin. En voi aloittaa suhteenpoikasta ajattelemalla etta jos tama ei toimi, toinen saattaa romahtaa ja masentua niin etta vo pian taas satuttaa itseaan.
Han kysyi voisinko harkita ottaa hanta vastaan luokseni vierailulle. Vastasin etta toivon hanen ensin kayvan ammattilaisen juttusilla omasta olostaan ja hankkimassa apua. Han ymmarsi ja lupasi menna huomena, ja ilmoitella miten meni.
Nyt en tieda mita tehda. Mita tekisitte itse vastaavassa tilanteessa, ja mika olisi kannattavaa hanen hyvinvointinsa kannalta? Haluan tavata sen ihmisen johon tutustuin, haluan katsella rauhassa, antaa ajan nayttaa. Nyt mukaan astui kuitenkin enemman, ja minua alkoi ahdistaa. En ole viela valmis mihinkaan nain vakavaan edellisen suhteeni jalkeen. En myoskaan halua tyontaa itseani johonkin jossa myohemmin saattaisin satuttaa toista niin etta aiheuttaisin vaaran hanen hyvinvoinnilleen. Se tuntuu liian isolta taakalta.
Toivon etta ymmarsitte tilanteen.. Olisi suuri apu jos osaisitte neuvoa, tai edes kirjoittaa myotatunnosta tai omia kokemuksia... En ole itse koskaan ollut syvasti masentunut, vaikka eroni jalkeen vaivuinkin todella syvalle pohjalle ja itseni ja ystavieni avulla nousin sielta vahitellen 5kk:n ajan takaisin omaksi itskseni.Milloinkaan en kuitenkaan ole menettanyt elamanhaluani, elamassani on aivan liian paljon hyvaa. Siksi en tieda, miten reagoida ystavaani - vai onko han enemman kuin ystava?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Masentuminen on oikeasti vaikea sairaus. Monet luulevat, että masentuminen on vain pikkuisen pahaa oloa, joka lähtee mukavalla tekemisellä pois. Sinäkin selvästi tiedät, ettei se niin yksinkertaista ole. Oikeasti masentunutta ihmistä on vaikea tietämättömän auttaa. Parisuhteen aloittaminen masentuneen kanssa on varmasti todella vaikeaa - jopa mahdotonta, jos toinen ei tiedä, miten masennusta pitäisi hoitaa.
Teit mielestäni oikein, kun kehotit miestä hakemaan ammattiapua. Kun ihmisellä on jalka poikki, ei häntä kotikonstein aleta hoitamaan. Sama on masennuksen kanssa. Kotiväen tuki on tärkeää, mutta ammattimainen hoito on kuitenkin varmempaa.
Jos sinulla itselläsikin on vaikeaa, voi masentunut ihminen pahimmassa tapauksessa vetää sinutkin mukaan masennukseen. Sen vuoksi pelkosi on minusta tervettä. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan voi sinulle kertoa, mitä tehdä. Vain sinä tiedät, miten paljon jaksat ja kuinka paljon kyseinen mies sinulle merkitsee.
Ensimmäinen vaimoni oli masennukseen taipuvainen ja hän söikin välillä lääkkeitä sen hoitoon. Vaikka hänen masennuksensa ei hirvittävän paha ollut, se vaikutti minunkin elämääni paljon. Nykyään en alkaisi parisuhteeseen masentuneen kanssa. Minä en osaa tukea masentunutta oikein, joten siitä suhteesta ei seuraisi lopulta muuta kuin pahaa mieltä kaikille.
Kuulostaa aivan sellaiselta tyypiltä joka suhteen kariuduttua alkaa uhkailemaan itsemurhalla ja jos vaikka toteuttaisikin sen, aiheuttaa toiselle valtavat syyllisyydentunteet.
Valitettavasti kertomukseesi en osaa mitään järkevää kommenttia antaa, koska en ole kokenut masennusta eikä lähipiirissäni ole ollut.
Itse kyllä vastaavassa tilanteessa antaisin olla. Kehoittaisin katselemaan hitaasti tilannetta. Toiselle turhia toiveita antamatta.