Tässä vasta 3 vuotta naimisissa oltuamme olemme tulleet sellaiseen tienhaaraan, missä emme koskettele, emme harrasta seksiä (viimeiseen vuoteen ei yhtään), emme suukottele....:-( Tunteeni ovat jotenkin kadonneet? Miten ihmeessä näin voi käydä? Kuuluuko tämä normaaliin avioliiton kulkuun, tulee niitä ylä- ja alamäkiä. Onko tämä nyt sitä alamäkeä?
Haluaisin niin paljon enemmän. Mutta meilläkin on lapset vieneet kaiken energian, sairasteluja, yövalvomista rajulla kädellä, uhmaikää....Yhteistä aikaa ei ole. Aina on lapset mukana arjessa.
Mietin mistä kiikastaa. Yhteinen arvomaailma meillä kuitenkin on, huumoria löytyy ja molemmat elämme arkea kavereina. Mutta se intohimo puuttuu. Pitäisikö sellaista löytyä? Ja miten sen saa kasvamaan? Mieheni ei ole koskaan ollut mikään Romeo, enempi tällainen työnarkomaani, tekee työnsä hyvin ja paremminkin. Hoitaa lapsia ja on hyvä isä. Mutta minä vaimona, naisena jään vaille huomiota. Nykyään tuntuu, etten oikein jaksa enää minäkään yrittää...
Aika surulliset tunnelmat. Haluaisin kyllä saada kipinän syttymään mutta kaikki tuntuu niin vaikealta. Niin, niin...puhukaa. Mutta kun tuntuu että senkin saan tehdä itse. Hän ei ole mikään tunteidensa tulkitsija, enkä minäkään jaksaisi hänen puoleltaan lähteä analysoimaan hänen tunteitaan. Omissanikin on ihan tarpeeksi työtä.
Onko avioliitto tahdon asia? Mennäänkö pelkällä tahdon voimalla eteenpäin, vaikka kipinä puuttuu? Onko kellään kokemuksia liiton kriiseistä, miten niistä selviää? Kuinka paljon kannattaa yrittää?
Haluaisin niin paljon enemmän. Mutta meilläkin on lapset vieneet kaiken energian, sairasteluja, yövalvomista rajulla kädellä, uhmaikää....Yhteistä aikaa ei ole. Aina on lapset mukana arjessa.
Mietin mistä kiikastaa. Yhteinen arvomaailma meillä kuitenkin on, huumoria löytyy ja molemmat elämme arkea kavereina. Mutta se intohimo puuttuu. Pitäisikö sellaista löytyä? Ja miten sen saa kasvamaan? Mieheni ei ole koskaan ollut mikään Romeo, enempi tällainen työnarkomaani, tekee työnsä hyvin ja paremminkin. Hoitaa lapsia ja on hyvä isä. Mutta minä vaimona, naisena jään vaille huomiota. Nykyään tuntuu, etten oikein jaksa enää minäkään yrittää...
Aika surulliset tunnelmat. Haluaisin kyllä saada kipinän syttymään mutta kaikki tuntuu niin vaikealta. Niin, niin...puhukaa. Mutta kun tuntuu että senkin saan tehdä itse. Hän ei ole mikään tunteidensa tulkitsija, enkä minäkään jaksaisi hänen puoleltaan lähteä analysoimaan hänen tunteitaan. Omissanikin on ihan tarpeeksi työtä.
Onko avioliitto tahdon asia? Mennäänkö pelkällä tahdon voimalla eteenpäin, vaikka kipinä puuttuu? Onko kellään kokemuksia liiton kriiseistä, miten niistä selviää? Kuinka paljon kannattaa yrittää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei, tosi hieno juttu, että olet huolissasi asiasta mutta olet kuitenkin valmis vielä yrittämään etkä heti lyö hanskoja tiskiin. Laitan tähän joitain linkkejä joista minulle ja vaimolleni on ollut apua myös kyseiseen ongelmaan.
Kun näitä juttuja alkaa ruotimaan voi joutua raapimaan pohjamutia mutta ajan mittaan se kantaa hedelmää.
Alla olevat linkit sisältävät jonkinverran uskonnollista materiaalia mutta kannattaa poimia jotain hyödyllistä näistä, jos oma vakaumus ei ole samankaltainen.
Voimia arkeen, tuosta teidänkin ongelmasta pääsee parempaan päin..tiedän
http://www.hnmky.fi/avioliittotyo
http://personal.inet.fi/koti/hnmkyaviol/
http://www.avioliitto.info/
http://www.memennaaneteenpain.fi/
googleen ja hae sanalla rakkaus. Eka hakutulos antaa hyvän sivun rakkauden tutkimuksesta( ei puiseva, eikä liian pitkä!!) Ja siinä tulee tietoa mm. kriiseistä(niitä on muuten parisuhteessa kaksi!!!) ja siitä miten liekin voi pitää yllä.
Pikana siitä liekin ylläpidosta: kun teette asioita yhdessä ja koette uutta!!!! VOi "rakastua uudelleen". .Liian monesti arki on aina samaa ja sit kun joskus saa rentoutua on sekin aina samalla kaavalla...Eli kaikki latistuu..
on myös hyvää settiä sillä sivulla siitä miksi tuntuu että latistuu ja onko se oikeasti sitä, ettei tunne....hyvät sivut!!!! Semppiiääääää!!
Aika, jolloin lapset ovat pieniä, nukkumiset sitä sun tätä ja tekemiset väkisinkin rajallisia, koettelee jokaista avioliittoa rankasti. Tästä syystä tuntuukin aivan uskomattomalta se joidenkin ihmisten ajatus tehdä lapsi mukamas "parantamaan" avioliittoa. Ei välttämättä kaikki ole pilalla, kuka nyt rättiväsyneenä voisi olla intohimoinen ja seksiin virittynyt. Toisenkinlainen aika koittaa vielä, mutta keskusteluyhteydestä pitäisi huolehtia: meillä ainakin noihin kuvaamasi laisiin aikoihin kaksi väsynyttä kyllä ymmärsi toisiaan, vaikka helppoa ei ollut.
Josko edes joskus pääsisitte kahdestaan käymään jossain, edes pienellä pyrähdyksellä? Pienelläkin vaihtelulla saattaa olla tosi suuri merkitys, kun elämä on täynnä toisista huolehtimista: muistan joskus vajaan tunnin kestävän kahdestaan rannalla istuskelun helpottaneen kummasti oloa hetkeksi.
Voimia, et ole yksin, ja monet ovat selvinneet tähän pisteeseen saakka: lapsikatras kahdenkympin kahta puolta ja kaikki hyvin!
Kiitos kovasti vastauksista! Kävin katsomassa linkkivinkit ja sain niistä paljon eväitä...jos vaikka saisimme miehen kanssa käytyä niitä läpi.
Tämä on kyllä raskasta aikaa, vaikka toisaalta juuri nuo lapset saavat elämän tuntumaan rikkaammalta kuin koskaan, toisaalta he taas vievät viimeisetkin voiman rippeet. Joskus muistelee, kuinka "helppoa" oli ennen perhettä...mutta mistään hinnasta en antaisi tätä pois. On tämä kaiken arvoista....
Mutta silti, olisi kuitenkin kiva jos myös parisuhde jaksaisi tämä väsymyksen yli....
Aloita joka iltainen hyvän yön suukon antaminen miehellesi ja kiitä häntä! Taputtele/koskettele häntä ohi mennessäsi. Näin lähetät sanatonta viestiä: olet ok, olet ihana. Kyllä se mies alkaa vastaamaan teoin, vaikka ehkä alussa ihmettelee. Muistelkaa mihin rakastuitte toisissanne. Katselkaa seurusteluaikojen kuvia. Järjestäkää aikaa toisillenne edes hiukan. (me mentiin sohvalle, kun lapset jäivät nukkumaan meidän sänkyyn). Lue kauniita eroottisia kirjoja. Herättele itseäsi! Älä luovuta, kuori se ihana miehesi esiin. Kuori ihana naisellisuutesi esiin.Keksi pieniä yllätyksiä. Älkä unohtako huumoria! Rakastelu vaatii joskus vain päätöksen siihen ryhtymisestä: kosketellessa ja leikkiessä sitten syttyy pikku hiljaa. Iho muistaa. Älä siis luovuta ja pyydä toinen mukaan leikkiin -älkää pyrkikö täydellisyyteen alussa. Naurakaa, jos kaikki ei heti onnistu. Uskokaa, että viehätätte edelleen toisianne.
Kun pikku hiljaa löydätte intohimon uudelleen saatte voimia myös arkeen. Voitte näyttää lapsillekin miten luonnollista suukottelu ja koskettelu on isin ja äidin välillä. Heille piirtyy hyvä avioliiton malli! Rakkaus on läheisyyttä, sitoutumista ja intohimoa - välillä eri elämänvaiheissa joku näistä kolmesta kuluu/katoaa, mutta aina voi ammenta "kupin" taas täyteen. Mutta kupit on ammennettava itse puolison kanssa eli suhteen eteen pitää nähdä vaivaa, vaikka väsyttäisi:) t. vaimo 47v, 26 vuotta naimisissa
otan osaa sinun tilanteesi kohdalla, koska oma tilanteeni on aivan samanlainen, ollaan vaan oltu kauemmin naimisissa ja on kaksi lasta ja minä haluaisin vieläö yhden, mutta miten saat kun ei ole seksiä... Täytyykö mennä aidan toiselle puolelle, en kyllä haluais olen vissiin sit 2 lapsen äiti.