Tutustuin yllättäen ihanaan mieheen. Tuttavuus eteni nopeasti sänkyyn asti. Tapailimme toisiamme aina kun mahdollista ja nautimme toistemme seurasta kovasti. Olemme molemmat naimisissa, mutta ainakin minun avioliittoni on ollut jo useamman vuoden tyhjää täynnä. Uusi mies tuli elämääni yllättäen ja hakematta, mutta kuin tilauksesta. Molemmille oli uskomatonta huomata, miten hyvin yhteinen sävel alkoi soida. Meillä on samat arvot ja samantyyppiset toiveet elämältä. Pystymme keskustelemaan tuntikausia kaikista maailman asioista, mutta nautimme myös hiljaisuudesta ja muista elämän pikkuiloista. Luonteet ovat kyllä aika erilaiset, sillä hän on rauhallinen, päämäärätietoinen, aikaansaava, älykäs Mies. Minä olen kuin "luonnonlapsi" eli lapsellisen avoin ja välillä levoton sielu, mutta myös täynnä intoa ja kunnianhimoa. Kummallekaan sänkytouhut ei ole se päällimmäinen syy tähän suhteeseen vaikka se kruunasikin ihanasti monet yhteiset hetket. Muutaman kuukauden tapailemisen jälkeen päätimme rauhoittaa tilanteen. Kumpikin väsyi suhteen salaamiseen, koska se on äärimmäisen raastavaa ja vie hohdon koko jutusta. Kummallakin on omat avioliitot/-erot selvitettävänä ja lapset huolehdittavana. Sovimme, että tapaamme parin kuukauden tauon jälkeen ja nyt se tauko alkaa olla kohta ohi. Tapaamme pian ja olen todella hermostunut. Toisaalta olen tyyni ja varma siitä, mitä minä haluan, koska tunteeni häntä kohtaan eivät ole muuttuneet. Mutta miehestä en voi olla varma. Olen ajatellut häntä päivittäin enkä kai koskaan aiemmin ole ollut näin rakastunut. Haluaisin tehdä hänet onnelliseksi! Luotan häneen ja tiedän, että minkä tahansa ratkaisun hän tekeekään oman elämänsä suhteen, minun pitää vain taipua siihen. Vain hän tietää, mikä on hänelle parasta. Minua pelottaa, koska en tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos tämä mies ilmoittaa haluavansa lopettaa suhteemme ja että hän ei näe meille yhteistä tulevaisuutta, niin se tulee olemaan kova paikka. Oma avioliittoni on käytännössä joka tapauksessa jo ohi, mutta yritän jatkaa aviomieheni kanssa saman katon alla asumista, koska tulemme kuitenkin ihan hyvin toimeen. Jaksan kyllä jatkaa perhe-elämää, koska toista samanlaista rakkautta ei taida tulla enää koskaan vastaan! Aviomieheni ei tiedä suhteesta mitään, mutta aavistaa varmasti. Hän on niitä miehiä, jotka eivät halua minkään tutun ja turvallisen muuttuvan ja ovat siksi valmiita joustamaan ja ymmärtämään loputtomiin. Mutta jos "uusi" mies haluaa yhä minut, on aika tehdä suuria ratkaisuja nykyisessä elämässä. Hän on sen arvoinen ja mikä vielä tärkeämpää; oma elämäni on sen arvoinen. Kerran täällä eletään... Voi, kun ymmärtäisin miehen logiikkaa paremmin, jotta voisin olla rauhallisin mielin!
Kerran elämässä
toivossa on hyvä elää
8588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
..minua tässä jutussa hämmästyttää, on kykysi kirjoittaa hyvälaatuista tekstiä yhteen pakettiin.
Paina nyt hyvä ihminen välillä enteriäkin, ei tuota pysty lukemaan.
Kappalejako on kyllä pitkissä teksteissä hyvä, helpottaa lukemista. Joten asiaa puhut.
Ja mielummin kaksi enterin painallusta jotta se kappalejako saadaan, yhdellä vain vaihtuu rivi.
Vaikket oikeastaan edes kysynyt mitään, lopussahan taisi olla enemmänkin retorinen kysymys, niin vastaan kuitenkin. Valitettavasti kukaan ulkopuolinen ei voi tietää tämän miehen tuntoja. Johan sinä itsekkin sen totesit. Toivotaan parasta muttei kuitenkaan pelätä pahinta :)
Et kysynyt mitään, mutta mieleeni tuli pari ajatusta.
Jos mies päättää että jatkatte, hoidatte avioeronne ja "jaatte" lapsenne. Aloitatte yhdessä onnellisen elämän. Onnea.
Kuitenkin ero ilmeisesti tulee yllätyksenä puolisoillenne. Lapsillenne.
Tavallaan toivoisi että päättäisitte jättää yhdeisen elämänne ja kokeilla miten saisitte omien puolisoidenne kanssa liittonne kuntoon.
Nii´n, kun rakastuu niin turha neuvoa...
Tuo kuukauden ero on aika lyhyt, ei hullaantuminen, rakastuminen niin nopeasti häviä. Toisaalta mies saattaa olla "älykkäänä" miettinyt sitä mihin ero ja teidän yhteen meneminen johtaa.
Mutta kävipä niin tai näin niin toivon teille ja perheillenne hyvää Kesää !
Tutustuin yllättäen ihanaan mieheen. Tuttavuus eteni nopeasti sänkyyn asti. Tapailimme toisiamme aina kun mahdollista ja nautimme toistemme seurasta kovasti. Olemme molemmat naimisissa, mutta ainakin minun avioliittoni on ollut jo useamman vuoden tyhjää täynnä.
Uusi mies tuli elämääni yllättäen ja hakematta, mutta kuin tilauksesta. Molemmille oli uskomatonta huomata, miten hyvin yhteinen sävel alkoi soida. Meillä on samat arvot ja samantyyppiset toiveet elämältä. Pystymme keskustelemaan tuntikausia kaikista maailman asioista, mutta nautimme myös hiljaisuudesta ja muista elämän pikkuiloista. Luonteet ovat kyllä aika erilaiset, sillä hän on rauhallinen, päämäärätietoinen, aikaansaava, älykäs Mies. Minä olen kuin "luonnonlapsi" eli lapsellisen avoin ja välillä levoton sielu, mutta myös täynnä intoa ja kunnianhimoa. Kummallekaan sänkytouhut ei ole se päällimmäinen syy tähän suhteeseen vaikka se kruunasikin ihanasti monet yhteiset hetket.
Muutaman kuukauden tapailemisen jälkeen päätimme rauhoittaa tilanteen. Kumpikin väsyi suhteen salaamiseen, koska se on äärimmäisen raastavaa ja vie hohdon koko jutusta. Kummallakin on omat avioliitot/-erot selvitettävänä ja lapset huolehdittavana. Sovimme, että tapaamme parin kuukauden tauon jälkeen ja nyt se tauko alkaa olla kohta ohi.
Tapaamme pian ja olen todella hermostunut. Toisaalta olen tyyni ja varma siitä, mitä minä haluan, koska tunteeni häntä kohtaan eivät ole muuttuneet. Mutta miehestä en voi olla varma. Olen ajatellut häntä päivittäin enkä kai koskaan aiemmin ole ollut näin rakastunut. Haluaisin tehdä hänet onnelliseksi! Luotan häneen ja tiedän, että minkä tahansa ratkaisun hän tekeekään oman elämänsä suhteen, minun pitää vain taipua siihen. Vain hän tietää, mikä on hänelle parasta.
Minua pelottaa, koska en tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos tämä mies ilmoittaa haluavansa lopettaa suhteemme ja että hän ei näe meille yhteistä tulevaisuutta, niin se tulee olemaan kova paikka. Oma avioliittoni on käytännössä joka tapauksessa jo ohi, mutta yritän jatkaa aviomieheni kanssa saman katon alla asumista, koska tulemme kuitenkin ihan hyvin toimeen. Jaksan kyllä jatkaa perhe-elämää, koska toista samanlaista rakkautta ei taida tulla enää koskaan vastaan! Aviomieheni ei tiedä suhteesta mitään, mutta aavistaa varmasti. Hän on niitä miehiä, jotka eivät halua minkään tutun ja turvallisen muuttuvan ja ovat siksi valmiita joustamaan ja ymmärtämään loputtomiin.
Mutta jos "uusi" mies haluaa yhä minut, on aika tehdä suuria ratkaisuja nykyisessä elämässä. Hän on sen arvoinen ja mikä vielä tärkeämpää; oma elämäni on sen arvoinen. Kerran täällä eletään... Voi, kun ymmärtäisin miehen logiikkaa paremmin, jotta voisin olla rauhallisin mielin!
Rakkaudessa on vielä parempi elää, ehtii toivomaan muitakin asioita elämässään, kehittyä. Tartu tilaisuuteen, jota sydän ojentaa ja pitää sinnikkäästi ojennettuna läpi tuulten ja tappuroiden.
ansainneet toisenne. Petturille petturi, joten tunnette etukäteen tapanne toimia parisuhteen kriiseissä(pienemmissäkin).
Luuletko olevasi petturille niin erityinen, ettei hän petä, kun pikku arki saapuu ja joka päivä ei riitäkään niitä sielunkumppanin jututsteluja.
Niin ja vielä kaiken lisäksi salailet ja valehtelet miehellesi ja jatkat elämää(mikäli pilvilinna ei rakennu) niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, mistä sikiää tämänkaltaisia ihmisen näköisiä eläimiä, kuten sinä olet. Veikkaisin, että heinäladossa siitetty äpäräpentu vailla ehjää kotia olet.
Kai sä olet jo puhunut erosta sille miehelles? Kannattaa kysästä myös tältä mieheltä mikä hänen suhteensa omaan muijaansa nykyään on, ennen kuin alat taas jakamaan karvaista reikääsi.