En juuri käy baareissa, enkä muutenkaan oikein usko niihin seuranhakupaikkoina. Päätin siis kokeilla netin kautta.
Täytyy sanoa, että yllätyin suuresti.
Vaikkei saisi yleistää, niin moni näyttää lopettavan kirjoittelun aivan yhtäkkiä, kertomatta mitään syytä siihen. Näin tapahtuu, vaikka siihen asti juttu on tuntunut luistavan ihan hyvin, ja kiinnostus on vaikuttanut molemminpuoliselta. Mutta sitten sitä jää yhtäkkiä vain ihmettelemään, että miksi näin. Toivoisi jo ikäisilläni 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa syntyneillä olevan sen verran kypsyyttä, ettei toimi tällä tavalla.
Olen tehnyt myös erään toisen havainnon. Olen saanut paljon sellaisia vastauksia, joissa toinen sanoo ”vaikutat kyllä todella (ja sitten seuraa useampia positiivisia adjektiiveja), mutta en kuitenkaan tällä kertaa voi / halua tutustua sinuun tarkemmin, koska...”
Syitä sitten tuntuukin löytyvän. Esimerkiksi:
”koska en nyt juuri jaksa kirjoitella kenenkään kanssa, ja sitähän tutustuminen vaatisi”
- No miksiköhän sinulla sitten on ilmoitus netissä...?
”koska olen kaksi kertaa saanut pettyä huomatessani, että netin kautta tapaamani miehet ovat valehdelleet itsestään, ja siksi haluan tavata miehen jossain muualla. Toivon kuitenkin hänen olevan sellainen kuin sinä”
- Ahaa. Eli koska muut miehet ovat puhuneet paskaa itsestään (mikä tietysti sinänsä on ikävää), niin minuunkaan ei siis kannata tutustua...?
”koska intuitioni sanoo, ettei meillä kuitenkaan synkkaisi”
- Miksi ihmeessä sitten vastaat mitään, jos sinusta siltä tuntuu...?
Paras oli ehkä kuitenkin tämä:
”koska olen saanut niin paljon muitakin vastauksia. Toivon kuitenkin, että voisin kirjoittaa sinulle myöhemmin, ellei heistä löydy sopivaa”
- No tottahan toki. Mielellänihän minä sinun hätävarasi olen :)
Useimmiten noiden viestien lopussa on lukenut vielä ”kaltaisellesi miehelle löytyy varmasti ottajia” tai jotain muuta sellaista.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Jos kerran nämä naiset pitävät minua sellaisena kuin sanovat, niin miksi he käyttäytyvät noin? Ei siis riitä, että on koulutettu, reipas, avoin, sosiaalinen, huomaavainen... pitäisi olla vielä jotain muuta. Nämä ovat siis faktoja, eivät niitä heidän käyttämiään adjektiiveja :)
Onko todellakin niin, että
”ihmissuhdemarkkinoilla” vallitsee niin kova kilpailu, että aina vain etsitään parempaa ja parempaa, vai mistä on kysymys?
Onko tämä vain huonoa tuuria, vai onko tässä touhussa jotkut kirjoittamattomat säännöt, joita en osaa noudattaa?
No, omapahan on häpeänsä, kun eivät hyvän päälle ymmärrä :)

Vastaukset 10
Vanhimmat
oivalsit?ainahan naikkoset ovat kilpailuttaneet miehiä.koko ajan etsitään parempaa.jos löydetään hyvä siitä pidetään kiinni kynsin ja hampain.sitä sanotaan rakkaudeksi.voitko olla vielä noin naiivi?vaikka mentäisiin naimisiin se ei tarkoita sitä etteikö ihminen voi rakastua uudestaan ja paljon tulisemmin.eli paremmin.siksihän liitot särkyy.kun on löydetty parempi tai jos kumppani on vanhetessaan menettänyt arvoansa.kilpailuttaminen ja valinta on rakkautta.
Olen kyllä huomannut liikkeellä näitä nelikymppisiä naisia joilla on lapsia monesta liitosta, kun määrätty aika kuluu niin mies vaihtoon.
Viimeisin suhteenpoikanen kaatuikin siihen etten luottanut naiseen kierrätysjutun vuoksi, ja ihmeellistä kun nainen sanoi minun muistuttavan ensimmäistä puolisoaan joka teki liikaa...siis nainen ei halua tehdä mitään eikä mieskään saisi...pitäisi vaan olla jokin seuranpitäjä... laiskuus huipussaan, tai sellaisiahan näköjään suurin osa naisista on.
pitkälle kouluttautuneen kunnon miehen kannata näillä treffimarkkinoilla deittailla. Ne naiset ovat ihan seinästä repäistyjä, toisten jättämiä lunttuja. Jos ei normaalilla tavalla löydä kunnon naista, olen ainakin minä mieluummin ilman,
kuin että pilaisin koko elämäni tai osan siitä jonkun naisen kiukuttelulla ja oman egonsa jatkuvalla korostamisella. Ja sanon suoraan, että melkein kaikki ovat täysiä lunttuja. En usko, että sellaista haluaisit. Samanlaista touhua on nykyisin ravintoloissa ja yökkäreissä, ei voi todellakaan mitään. Kaikkein fiksuimmat miehet jäävät nykyisin sinkuiksi, mutta ainahan voi katsella muille maille vierahille. Ulkomaalaisten naisten, jotka asuvat Suomessa, ilmoituksia on netissä pilvin pimein, mutta tuntuu, että joka toisen unelma on auringon laskiessa naukkailla Eiffel-tornin huipulla ja sen lemmen pitäisi koko ajan leiskua. Harrastuksia on korkeastikoulutetuilla naisilla
parikymmentä, joku pieni kyläpahanen jossain Uudessa-Seelannissa näkemättä jne. Kuitenkin he
haluavat lapsia, vaikka ikä on päälle 30 v. En käsitä sitä ajatuksenkulkua enkä sitä mistä nämä uraohjukset ottavat ajan siihen perhe-elämään.
Se lasten haluaminen on varmaan joku kikka saada
joku uros kiinnostumaan. Näitä narsistinaisia
en jaksaisi katsella hetkeäkään. On ollut jonkinlaista ajatuksenvaihtoa netissä. Vastausta ei ole tullut, vaikka sähköpostiin on pyydetty
valokuva. Vaikka naamataulu on heille liiankin hyvä, aina löytyy jotain arvosteltavaa esim. olet liian totinen etc. En jaksa enää eikä minun ole pakko.
sun ei tarvi enää koskaan saada tollasia viestejä naisilta, jos otat neuvosta vaarin (ihan kuvainnollisesti vaan): lopeta nettideittailu.
mitäpä jos etsisit naisseuraa sieltä, missä elämäsi on? eli silmät ja muutkin aistit käyttöön työpaikalla, harrastuksissa, lenkillä, lähikaupassa jnejne. olisitte jo valmiiksi samasta maailmasta..
ja muistakin tehdä aloite, älä jahkaa viikkokaupalla..
Voihan sen sanoa ihan noinkin lyhyesti, että sori, et kiinnosta minua. Naiset selittävät, koska eivät halua loukata, saattavat siis pitää sinusta paljonkin, mutta eivät tarpeeksi. Toiset taas ovat niin kilttejä, että selittelevät, vaikkeivät pitäisikään sinusta.
..joka sana
selitykset loukkaavat.nainen aliarvioi miehen älykkyyden selittämällä jotain lapsellista soopaa.pitää sanoa suoraan että naama ei miellytä tai olet liian lihava.siitähän ilmeisesti on kyse.jos on jo pitemmän aikaa kirjoiteltu ja myöhemmin lähetetään kuvat.mutta moni nainen on muka niin kettu ettei lopeta heti kuvan saatuaan,vaan säälistä jatkaa viikon tai kaksi.samman aikaan etsinee jo uutta miestä.sitä komeaa,hyvätuloista,sujuvasanaista,urheilullista ja isomunaista alfaa.
Entä jos nämä naiset nimenomaan pitävät sinua sen verran järkijätkänä, että ajattelevat, että kyllä tämä tapaus tajuaa näiden kiertoilmausten todellisen sisällön?
he kiertelevät itsensä takia,ei minun.ei tarvitse myöntää itselle olevansa sanonut pahasti.eli voi olla yhä kiltti tyttö.
ovat paskaajauhavia tyhjäpäitä ja tyhjätaskuja.
Sallitaan heidän olla kiukkuisia ja hakea yhdenyönjutuista sitä turvaa, jota he luulevat saavansa, vaan ähäkutti eivät saa eivätkä tule saamaan.