Olemme seurustelleet puolisen vuotta. Minua vaivaa parisuhteemme, eikä keskustelua parin kanssa ole tuottanut minkäänlaista tulosta. Hän kun ei halua asiasta keskustella. Ongelma on tämä:
Minkäänlaista avoimuutta tunteissa ja ajatuksissa ei ole. Hän ei kerro juuri mitään henkilökohtaista, vaan keskustelut pyörivät vain opiskeluiden ympärille. Jos hänellä ahdistaa, on ollut huono päivä, huolestuttaa jotain, on suuttunut jostain, ihan mitä vain, hän kertoo niistä vain parhaimmalle ystävälle. Tunnen ettei minuun luoteta, eikä tiivis yhteenkuuluvuuden tunne pääse syntymään. Emotianaalisen etäisyyden lisäksi hän pitää fyysistä etäisyyttä. Hänen mukaan hänelle riittää pelkkä ajatus seurustelukumppanista ja kerran viikossa tapaaminen, sekä muutama tekstiviesti viikossa riittää hänelle.
Tämä tuntuu ihan kuin olisimme edelleen treffailu/tapailu-vaiheessa, mutta kun olemme seurustelleet jo melko pitkään, eikä pienintäkään muutosta ole havaittavissa. Tuntuu ettei toinen osapuoli edes tosissaan yritä. Eihän tämä voi olla normaali saatikka tervettä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
jotain parempaa kiikarissa.. Pitää sua varalla sen paremman saamiseen/saapumiseen saakka. Kenkää sille!