minun anoppini on varmasti yksi maailman itsekeskeisimmistä ihmisistä...
kun odotin esikoistani ja ihan nätisti sanoin että pitäähän sitten kun lapsi on syntynyt minun, mieheni ja tämän uuden pienen ihmisen saada olla mahdollisimman paljon keskenämme, koska tilanne on meille uusi ja haluamme ensimmäisenä tutstua omaan lapseemme! hänellä paloi silmä päässä, kun ilmoitti että hänhän tulee silloin kun huvittaa katsomaan lapsenlastaan! ja sen hän kyllä näytti että häntä ei pois suljeta...alkoi joka päiväinen ravaaminen ja hänen kuului saada aina hoitaa lasta tai pitää lasta sylissä, ja kaiken kukkuraksi kun menin toiseen huoneeseen imettämään hän tuli hyvin määrätietoisena perässä ja hoki vieressä:mummi täällä tänne pitää katsoa! siis ajatelkaa minä syötän lastani ja lapseni pitäisi anoppia tuijottaa..huhhuhuh!!! ja sama meininki jatkuu edelleen, vaikka kaikki yrittää hänen käytöstään rauhoitella ei mikään tehoa. kaikki minun ystävät ovat sanoneet että ei voisi sietää tuollaista anoppia, kuin minulla on, jokainen vain pyöritellee päätään ja taputtaa säälivästi olalle ketkä ovat samaan aikaan olleet anopin kanssa meillä ja nähneet kuinka sikamaisesti hän käyttäytyy minua kohtaan!
yksi päivä lapsellani oli minulle jotain asiaa ja hän huusi ÄITIÄ...ennenkuin kerkesin mitään sanomaan anoppi huutaa:mitä kulta? minusta tuntuu etä hän ei oikesti tajua välillä että lapseni ei ole hänen!!! kauankohan tämä pa..a jatkuu??? onko muilla vastaavia tapauksia anoppinaan?
kun odotin esikoistani ja ihan nätisti sanoin että pitäähän sitten kun lapsi on syntynyt minun, mieheni ja tämän uuden pienen ihmisen saada olla mahdollisimman paljon keskenämme, koska tilanne on meille uusi ja haluamme ensimmäisenä tutstua omaan lapseemme! hänellä paloi silmä päässä, kun ilmoitti että hänhän tulee silloin kun huvittaa katsomaan lapsenlastaan! ja sen hän kyllä näytti että häntä ei pois suljeta...alkoi joka päiväinen ravaaminen ja hänen kuului saada aina hoitaa lasta tai pitää lasta sylissä, ja kaiken kukkuraksi kun menin toiseen huoneeseen imettämään hän tuli hyvin määrätietoisena perässä ja hoki vieressä:mummi täällä tänne pitää katsoa! siis ajatelkaa minä syötän lastani ja lapseni pitäisi anoppia tuijottaa..huhhuhuh!!! ja sama meininki jatkuu edelleen, vaikka kaikki yrittää hänen käytöstään rauhoitella ei mikään tehoa. kaikki minun ystävät ovat sanoneet että ei voisi sietää tuollaista anoppia, kuin minulla on, jokainen vain pyöritellee päätään ja taputtaa säälivästi olalle ketkä ovat samaan aikaan olleet anopin kanssa meillä ja nähneet kuinka sikamaisesti hän käyttäytyy minua kohtaan!
yksi päivä lapsellani oli minulle jotain asiaa ja hän huusi ÄITIÄ...ennenkuin kerkesin mitään sanomaan anoppi huutaa:mitä kulta? minusta tuntuu etä hän ei oikesti tajua välillä että lapseni ei ole hänen!!! kauankohan tämä pa..a jatkuu??? onko muilla vastaavia tapauksia anoppinaan?
Vastaukset 20
Vanhimmat
näin oma äitini joutui toimimaan anoppinsa kanssa.
anoppi hoitoon.
Voi helkkari taas. Kyllähän toi on nähty. Kaksi neuvoa! Ole rauhalinen ja sano kerran tomerasti, että et tykkää hänen toimistaan. Pyydät myös miehesi apuun!!
Jos ei auta! Muuta mahdollisimman kauas hänen luotaan!!! Muuten pilaat vielä parisuhteesi, mielenterveytesi ja elämäsi...Nähty on!!!
Ikäväkseni totean, että pahemmaksi tuo tuppaa menemään vielä kun aikaa kuluu jos et siihen puutu. Tuskin se muuten tulee mitään uskoon tai tajuaan. Sitten se hiffaa sen tosiasian kun hiacen perävalot näkyy enää....sitten se on hänen kohdallaan myöhäistä. Mutta sinulla alkaa elämä!! Usko pois!!!
...äitini oli kauhistuttavan samanlainen aikoinaan kun mulla oli pieniä.
Minun oli pakko sanoa hänelle, ettei meille sitten enää tulla ilman, että vähintään päivää aiemmin sovitaan. Siis nimenomaan sovitaan, ei ilmoiteta!
Vähensin hänen vierailujaan radikaalisti koska hän ilmestyi ovelle siitä huolimatta harvase päivä. En yksinkertaisesti avannut ovea.
Kauhea haukkuminenhan siitä seurasi ja takanapäin morkkaaminen, mutta mä pidin pääni.
Onneksi sukulaiset tiesivät millainen hän on.
Ja tuo imetysjuttusi, huh huh, AIVAN samoja kokemuksia, kunnes käskin hänen häipyä niin, että muutkin kuulivat ja hakivat kylmästi toiseen huoneeseen.
Nyt olen mummi ja tiedän ainakin miten EN käyttäydy lapsenlasten kanssa, kiitos äiteen. Edes siitä.
Yksi asia kuitenkin sulle ja monille muille uusille äideille: mummi, minä mukaan lukien, saattaa joskus VANHASTA TOTTUMUKSESTA sanoa itseään äidiksi. Siis aivan vahingossa.
Multa on pari kertaa päässyt tavu "äit" mutta en onneksi ole loppuun asti kerinnyt sanomaan kun olen huomannut mitä olen sanomassa. Poikani ja miniäni olivat paikalla ja naurahtivat vaan, ei sen kummempaa.
Se jos vahingossa sanoo itseään äidiksi pikkuisen kanssa johtuu yksinkertaisesti siitä, että me ollaan oltu äitejä parhaassa tapauksessa yli 30-VUOTTA, niin kun esim. minä.
En siis todellakaan yritä omia äidin paikkaa miniältäni vaan kun on (melkein) aina sanottu äidiksi, se vaan joskus pääsee, eikä siitä tarvitse välttämättä ottaa nokkiinsa.
Toinen asia on kokonaan jos siitä tulee mummille tapa, tai selkeästi yrittää mollata/nollata miniän äitiyden. Silloin ainakin minä kysäisisin anopilta, että KENENKÄS äiti sinä nyt olitkaan ja varmaan kieltäisin hämmentämästä lasta tuollaisella höpötyksellä.
Joskus täytyy olla kovana jos nätti puhe ei auta.
En sentään ole vastannut lapsen kutsuun jos hän äitiä kyselee, SE kuulostaa kyllä, sanoisinko, tahalliselta jo.
Sun täytyisi miehesi kanssa ottaa perheesi ns. "haltuun", vaikka sitten kovemman kautta. Kyllä me vanhat koiratkin opimme uusia tapoja, JOS haluamme.
Toivottavasti anoppisi on viisas ja haluaa!
Lykkyä.
Jälleen neuvoisin keskustelemaan asiasta. Vie lapsi vaikka omalle äidillesi hoitoon ja menkää miehesi kanssa anoppilaan kylään. Istukaa alas ja selittäkää anopille kuinka tärkeä hän lapselle on, vaikkei olisikaan koko aikaa lapsen kanssa. Kertokaa kuinka tarvitsette omaa tilaa ja muistuttakaa häntä hänen omasta ensimmäisestä lapsesta. Selittäkää asia sievästi ja kertokaa tunteenne. Ei ole hyväksi olla puhumatta asioista. Se on vaikeaa mennä vaan puhumaan, mutta muuten asiat menevät vaan pahemmiksi ja lopulta edessä voi olla jopa ero.
Olen itse puhunut anoppilassa asiat selviksi ja nykyään me puhumme paljon tunteistamme toisillemme.
Ehkä hän ymmärtää jos te käyttäydytte aikuisesti ja selitätte hänelle. Älkää suuttuko, se vaan pahentaa tilannetta, olkaa rauhallisia.
Anopille on nyt tärkeää, että hän on lähellä lasta ja lapselle tärkeä. Sitä hän tulee aina olemaan vaikka ei jokapäivä lasta näkisikään.
Muuten yhdyn edelliseen kirjoittajaan, MUTTA
Tärkein on Teidän perhe ja anoppi-mummun on ymmärrettävä olevansa vain vierailija.
Tehkää selväksi vaikka vuorovierailut eli vain joka toinen kerta anoppi saa/voi tulla teille ja joka toinen kerta Te käytte sillä.
Näin voitte tarpeen tullen venyttää vierailujen väliä.
Kyllä niitä vierailujen venymisiä voi sitten selittää, jos selväksi tehdyt käytös tavoitteet eivät mene perille. Eli siinä hyvä rako tähdentää miten käyttäydytään mummuna ja anoppina teidän kodissanne.
mutta yritetty on puhua molemmat minä ja mieheni, vaan eipä auta! anoppi ei mielestään tee mitään väärää ja valittaa pitkin kyliä kun minä hänen mielestään käyttäydyn viileästi häntä kohtaan!!!
teidän pitää ottaa etäisyyttä!!!
Ei sen ihmeeellisempää ole kuin tavarat autoon ja väh. 500km.päähän.!!!
että anoppini ryntää lasteni luo kun huutavat äitiään ja kysyy pokkana mitä asiaa. Joko hän on tyhmä tai sitten tekee sen tahalleen. En ole sanonut siitä mitään kun pyrin vastaamaan takaisin heti lapsilleni jottei anoppini ehdi ensin.
Todella raisvostuttavaa kuitenkin.
Mutta olen anoppiani fiksumpi ja tiedän yleensä miten toimia jotta hän huomaa mokansa ilman että sanon hänelle sanaakaan.
Aluksi otinkin kaiken itseeni anopin puheista mutta ajan kuluessa olen huomannut että se kaikki puhe ja toiminta perustuu vain hänen omaan huonoon itsetuntoon ja osaan aina nokittaa sen verran takaisin että anoppi ryhdistäytyy toviksi. Pahinta siinä vain on että kun ei kykene minua enään painostaa ja sanomaan elämän viisauksia niin heti lasten käytöksessä on ongelmia.....
On myös vanhuudessa esiin tulevia aivosairauksia esim. Dementia joka usein kehittyy Alzheimerin taudiksi.
http://www.alzheimerintauti.net/
Nämä taudit ovat rasitteita kanssa ihmisille, potilas ei niitä huomaa, edes varhaisvaiheessa.
Onko suvussa perimää?
No onpas nyt anoppi ollut taas ilkeä ja tyhmä. Minulla on kaksi neuvoa: älä vie lapsia anoppisi luo äläkä päästä anoppia kotiisi, jos et halua. Tuolla se ongelma ratkeaa. Anoppisi kävelee sinun ylitsesi juuri niin kauan, kun annat hänen niin tehdä. Ota itseäsi niskasta kiinni.
"ihan nätisti sanoin että pitäähän sitten kun lapsi on syntynyt minun, mieheni ja tämän uuden pienen ihmisen saada olla mahdollisimman paljon keskenämme, koska tilanne on meille uusi ja haluamme ensimmäisenä tutstua omaan lapseemme! hänellä paloi silmä päässä, kun ilmoitti että hänhän tulee silloin kun huvittaa katsomaan lapsenlastaan! ja sen hän kyllä näytti että häntä ei pois suljeta..."
Hän näytti? Ongelma on se, että sinä et näyttänyt mitään. Sanot vain anopille, että lähtee pois tai ei tule ovesta sisään. Jos tulee väkisin, heität hänet ulos vaikka käsipuolesta taluttaen. Ihminen saa omasta kodistaan poistaa vieraan ihmisen, kunhan ei käytä tarpeetonta väkivaltaa. Miehesi pitää tietysti tukea sinua. Jos ei tue, pistä mieskin pihalle kämpästä, kunnen tukee.
Sinulla on ratkaisun avaimet kädessäsi, kunhan vain käytät niitä. Älä anna anopin määräillä sinua lapsesi hoidossa!
Ei lapsi tarvise mummua. Isä ja äiti riittää. Hullun käyttäytymiseltä tuo vaikuttaa.
valittajalta (=aloittajalta) selittämään, että kaiken takana on asennevamma.
Kun Sinä suuressa viisaudessasi lataat anopin omilla vaateillasi, niin eihän tuosta mitään hyvää miniä/anoppi-suhdetta tule kai koskaan...
Olet varmaan päättänyt jo miehesi ensitapaamisella, että hänen äitinsä ei ole mitään. Monesti tällaiset miniät ovat myös jo lapsuuskodeissaan "sanelleet" äideilleen, miten olla, jotenka sama jatkuu sitten myös avioliitossa, suhteissa anoppiin...
lapselle todellakin riittää kun on rakastavat vanhemmat, siskoja, veljiä, kavereita, setiä, tätejä jne.. Jos isovahemmat ovat vaaraksi lapselle ja vanhemmille, niin kylmä-linja vaan..En vaan jaksa ymmärtää mikä niistä isovanhemmista tekee jotain niin mukamas tärkeätä lapselle??
osui tämä kommentti. Itsellä aivan samanlaiset kokemukset. Tosin tuo anopista pitämättömyys oli päätetty jo ennen ensitapaamista.
että päästit rakentumaan noin ikävän "suhteen", et halunnutkaan ajatella anopistasi mukavasti alusta alkaen.
Etpä tunne perheitä, joissa on mummot ja vaarit ja kaikki ok.
Ja näissä lapset tietävät mummojen ja vaarien olevan tärkeitä - tosi tärkeitä henkilöitä ilman, että heidän kanssaan tarvitsisi elää kuin "käsikynkässä"...
että tiedä mitään! Ajattele hetki millaista se voi olla kun homma ei ota toimiakseen. Jos ollaan sovittu asioita mitä ei tehdä. Jos tullaan parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä käymään. Tullaan sisälle koputtamatta!, Ollaan alkoholin vaikutuksen alaisena. En jaksa eritellä. Et voi ymmärtää etkä tietää, koska et vaan tiedä, joten....
Ps. Sääli on muuten sairautta!
Mikä vamma aloittajalla on? Eikö ole ihan normaalia, että tuore lapsiperhe haluaa kasvaa hetken aikaa ihan keskenään? Ei siinä alkuun ole hyväksi äidin tai anopin neuvot välttämättä.
Jokaisella kai saa olla oma tapa olla äiti... Kunhan tietysti oikeesti pitää huolta eikä äityis ole heitteillejättöä, tarkoitan.
kaiken, juopot ei ole ihmisiä, semmoisia ei tarvitse päästää kenenkään sisälle iekä varsinkaan lasrwn näkyviin. ei mummoja, pappoja, äitejä eikä isiä.
ja jos ei ihmiset saa ovia lukkoon niin silloin voi tulla koputtamatta.
eli ovi lukkoon ja juopot hevonkuuseen .
Kyllä anoppi, raivoraitis, voi olla noin inhottava, että työntyy toisten kotiin ilmoittamatta. Olen itse mummo, ei tulisi mieleenikään mennä noin tyttäreni kotiin, minulle on suuri lahja silloin kun saan olla ainoan lapsenlapseni kanssa, hoidame häntä pari-kolme kertaa vuodessa noin viikon verran kerrallaan, jotta parisuhteelle jää omaa aikaa ja me saamme nauttia lapsesta, joka asuu toisella paikkakunnalla. Mitä olen oppinut omasta anoppisuhteesta aikanaan, yritän siirtää, niin, että en tekisi ainakaan niitä virheitä, kuten kertomuksia, mitä lapsi on kertonut mummolle meidän perhe-elämästä.Täytyy kunnioittaa aikuisten lasten perheitä, eivät he ole enää meidän määräysvallassa, toki voimme auttaa heitä esim. taloudellisesti, jos varaa ja tarvetta on, ilman mitään suurta numeroa.