Surullista

Tulee aivan uskomattoman paha mieli, kun lukee kuinka toiset vain pettää seläntakana. Miks ei vaan voida sanoa rehellisesti miten asiat on. Itse arvosta rehellisyyttä ihan älyttömästi. Vaikka mies sanosi baari illan jälkeen mitä olikaan tullut tehtyä, niin voisin antaa anteeksi jo senkin takia että mies on ollut rehellinen. Enkä itse sortuisi koskaan sellaiseen, mulla on nimittäin pari tuttua miestä joitten maailma on musertunut naisen pettämisen takia. Enkä vois koskaan aiheutta sellaista tuskaa kenellekään.

Ehkä elän haavemaailmassa, mutta haluan elämänkumppanin, joka olisi mulle paraskaveri ja rakastaja samaan aikaan. Ja jonka kanssa voisi puhua ihan kaikesta. Tärkeintä mulle on suhteessa rehellisyys, enkä vois koskaan elää valheessa.
3569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ajattelet kauniisti. Kumarran sinulle syvään.

Äänestä

yleensä pettäminen kuitenkin jätetään kertomatta. Jo siksi, että kun sen on kerran tehnyt, vaikka baari-illan jälkeen, niin ajatus jää itämään mieleen josko sen joskus tulevaisuudessa tekisi uudelleenkin. SEn vuoksi sitä ei kerrota,,, kuka haluaisi varta vasten naisensa syyniin.

Äänestä

Ehkä tuo olisi mahtavaa, se vaan pitää muistaa joka ikisessä tilanteessa muistaa otta se puoliso huomioon AINA. Kun naimisiin asti pääsee, ei saa jäädä itsekään miksikään soffapotuksi, tai kun lapset, työ ja harrastukset vievät aikaa juuri vääristä asioista, eikä saisi väsyä mistään. Joskus huomaa (liian myöhään), ettei pidäkään samoista asioista, kun puoliso. Tuntuu, että hän menee liikaa, tai ei mene mihinkään, eikä itse saa toista muutettua siihen suuntaan, kun itse haluaa( sehän on yleistä, mutta kuulostaa jo ihmisoikeuksien loukkaukselta sinänsä), niin saattaa huomata itse jo etsivänsä uutta, jonka kanssa ilot ja surut jakaa. Aina pitäis olla alusta asti avoin ja ymmärtää ihmismieltä, sanoa ennenkuin on myöhäistä. En nyt missään nimessä halua latistaa mieltäsi, haaveesi on HIENO!!! Onnea, mutta elämän tosiasiat kannattaa aina pitää mielessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unelmako vain? kirjoitti:

Tulee aivan uskomattoman paha mieli, kun lukee kuinka toiset vain pettää seläntakana. Miks ei vaan voida sanoa rehellisesti miten asiat on. Itse arvosta rehellisyyttä ihan älyttömästi. Vaikka mies sanosi baari illan jälkeen mitä olikaan tullut tehtyä, niin voisin antaa anteeksi jo senkin takia että mies on ollut rehellinen. Enkä itse sortuisi koskaan sellaiseen, mulla on nimittäin pari tuttua miestä joitten maailma on musertunut naisen pettämisen takia. Enkä vois koskaan aiheutta sellaista tuskaa kenellekään.

Ehkä elän haavemaailmassa, mutta haluan elämänkumppanin, joka olisi mulle paraskaveri ja rakastaja samaan aikaan. Ja jonka kanssa voisi puhua ihan kaikesta. Tärkeintä mulle on suhteessa rehellisyys, enkä vois koskaan elää valheessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu