Pieni varoituksen sana kaikille aupairiksi ryhtyville..Olen itse ollut Englannissa au pairina muutama vuosi sitten. Perhe, johon lähdet, ei aina välttämättä ole sellainen kun odottaisit. Saati sitten työ. Monesti au pair ilmoituksissa sanotaan, että työnkuvaan kuuluu lasten hoito, sekä KEVYET kotityöt. Myös työaikoja vähätellään. Yleensä työnkuvaan kuuluu koko huushollin pyöritys, jolloin pääset kokemaan "koti-äidin" maailmaa. On pyykkien pesua, silittämistä, siivousta PÄIVITTÄISESTÄ vessan pesusta lattianpesuun. Perhe saattaa olla erityisen tarkka työsi laadusta, jolloin saatat joutua tekemään työn kahdesti. Tehtäväsi on herättää lapset ja huolehtia heidät kouluun/päiväkotiin. Sen jälkeen siivousta yms.jonka jälkeen ehkä muutama tunti vapaata. Kuitenkin lapset on huolehdittava kotiin iltapäivällä. Sen jälkeen heidän kanssaan tehdään läksyt. Sitten tehdään ruoka. Sitten huolehditaan lapset kylpyyn ja iltapalan jälkeen nukkumaan.Ehkä illalla vielä "babysitting".Työpäivä tällöin yhteensä vähintään 10h jollei enemmän!!!!!! Muista aina se, että ASUT TYÖPAIKASSASI. Periaatteessa et ole koskaan vapaalla, vapaa-aikana kannattaakin lähteä ulos, sillä muutoin sinua ehkä pyydetään tekemään sitä sun tätä..Muista, että olivat lapset minkä ikäisiä tahansa, heidät on todennäiköisesti kasvattanut muutama kymmentä au pairia ympäri maailmaa. Ja tulos on sen mukainen. PALKKA. ENglanti on KALLIS maa. Au pairin palkka on mitätön, joten jos aiot nauttia maassa olostasi mahdollisena vapaa-aikana ota rahaa mukaan, sillä sitä kuluu..(au pairin työ ON orjatyövoimaa..)
KUITENKAAN, en voi väittää, että kaikki perheet olisivat yhtä kamalia kuin omani oli, mutta esimerkiksi jos sinulle selviää, että kyseisen perheen au pair on vaihtunut tiuhaan tahtiin, silloin kyse tuskin on enää epäpätevistä työntekijöistä...Kiva, jos joillakin on mukaviakin kokemuksia ja muistoja. Ennenkaikkea varautukaan KAIKKEEN, mutta muistakaa että myöskään kaikkea ei ole pakko kestää. Pitäkää huoli oikeuksistanne!!
KUITENKAAN, en voi väittää, että kaikki perheet olisivat yhtä kamalia kuin omani oli, mutta esimerkiksi jos sinulle selviää, että kyseisen perheen au pair on vaihtunut tiuhaan tahtiin, silloin kyse tuskin on enää epäpätevistä työntekijöistä...Kiva, jos joillakin on mukaviakin kokemuksia ja muistoja. Ennenkaikkea varautukaan KAIKKEEN, mutta muistakaa että myöskään kaikkea ei ole pakko kestää. Pitäkää huoli oikeuksistanne!!
Vastaukset 11
Vanhimmat
aina kun lukee tällasta niin tulee tosi huono fiilis, alkaa epäilyttää oma au pairiksi ryhtyminen. ei siinä mitään, kiitos varoituksesta :(
tarkoitukseni ei tietenkään ole pelotella, mutta itselläni oli kovin ruusuiset kuvitelmat au pairin työstä ja siksi halua varoittaa muita siitä mitä SAATTAA olla luvassa. Lisäksi ystäväni joka oli siellä yhtä aikaa, lähti minua ennen kotiin, sillä hänen perheensä oli vielä hirveämpi. Ja molemmat ollaan ihan tavallisia tyttösiä ja totuttu paiskimaan töitä. Mutta kohtuus kaikessa. Kuitenkin reissuni poiki paljon uusia kokemuksia ja tuli sitten kierrettyä maailmaa enemmänkin sen jälkeen..
ei se mitään, niinku kirjotinki niin kiitos vain varoituksesta. onhan se totta, että nuori ja kokematon saattaa lähteä matkaan ruusunpunaiset lasit silmillään ja pettyä pahasti.. olen huomannu, että mitä vähempi on odotuksia ja vaatimuksia asioiden suhteen niin sitä paremmin kaikki onnistuu ja tuntuu tosi hyvältä. ehkä se on sitä suomalaista pessimismiä, odota aina pahinta!! ;)
Ja olisi kannattanut mainita etta olit Lontoossa. Lontoo on kallis, Englanti ei. Mene Machesterin ylapuolelle ja kas, hinnat putoaa ainakin 20%.
Meilla taas on ollut vaikeuksia saada totta puhuvaa au pairia. Kaikki ovat "iloisia, avuliaita ja omatoimisia, runsaasti kokemusta lastenhoidosta".
Mita olemme saaneet on elamaansa kyllastyneita, kaikelle mahdolliselle allergisia (paitsi kaljalle ja tupakalle) olevia tyttosia joilla ei itse asiassa sitten ollutkaan lastenhoitokokemusta. Viimeisinta 4 vuotias talutti kadesta ympari taloa, au pairi haukoitteli ja esitti mykkakoulua koko 4 tunnin tyopaivan. Lapsella oli lopulta niin tylsaa etta nukahti lattialle kasi paan taakse vaantyneena. "No siihen se ny nukahti, ma kyl tarjosin sille ruokaa niinku on sanottu mutta jos ei kelpaa nii turha tulla mulle itkeen. Ai niin mun pitais paasta kaljalle ja Lontooseen".
Taman kaiken huomasin vain koska olin yhtena paivana kotona sattumalta tekemassa etatyota. Ehka tama on teista normaalia ja vaadin liikaa.
..ja kaupunki oli MANCHESTER ei LONTOO. JA kallis kuin mikäkin!!!
joo näinhän se on.Tosi moni sieltä kotiin lähtee ennen aikojaan.Oli aika inhottavaa kun kaveri kaverin jälkeen lähti menemään.Mut ymmärtäähän ton, mitä sitä kitkuttelemaan jäämään.
Kaikki tällaiset varoitukset on erittäin tärkeitä, eikä vaan olemassa sen takia että sais jonkun matkatunnelmat pilattua, vaan että jokainen joka sinne lähtee, pitäisi tiukasti kiinni rajoituksista ja etukäteen sovituista säännöistä.Unohtakaa se suomalainen ns.sisu, se on pelkkää itsemurhaa.Ei pidä lähtee nielemään mitä vaan.Sillähän ne just pelaa ne perheet, ku tietää että meillä ei ole tapana jurista vastaan ja pitää pahaolo itellä.SIKSIHÄN ME SUOMALAISET OLLAANKIN NIIN HALUTTUJA MAAILMALLA.Ja sen ne tietää.
Luulin, että minussa olis sitä sisua pysyä perheessä.. ja Saksassa. Mutta ei ole. En halua olla täällä, tahdon pois. Periaattessa perheessä ei vikaa, kaikki menee niinku pitikin. Mutta en viihdy, eikä minusta ole tämmöiseen hommaan. Ei hermoja eikä ehkä tarpeeksi kykyäkään. Eikä halua. Nyt en edes tiedä miksi tulin. Perhe on vihainen, tietysti. Mutta parempi näin kaikille. Pitäisi vain jaksaa elää heidän kanssaan. Saas nähä miten onnistuu.
Sen verran minäkin antaisin ohjeita varsinkin teille nuoremmille lähtijöille.
Ole itse ollu kahdessa paikassa,USAssa ja Lontoossa.USAn paikan äiti oli suomalainen,Lontoossa taasen kummatkin osapuolet suomalaisia.Eivät kokemukseni hirveän pahoja olleet,mutta,mutta.Jos nyt lähtisin vaatisin ehdottomasti kirjallisen työsopimuksen,jossa olisi kaikki mahdolliset asiat.Mitkä työt kuuluvat,työaika,palkan suuruus,milloin palkka maksetaan,mikä on sopimuksen pituus ja ennenkaikkea minkälaisissa olosuhteissa työsuhteen voi purkaa ( koskee tietenkin kaikkia osapuolia )Esim USAn kulttuuri jo erilaista,yllätyksiä tulee jopa ruokailusta.Minulle kävi juuri niin.
Kummassakin tapauksessa asioista sovittiin siis puhumalla.Lontoossa minut petettiin pahemman kerran,kun mikään ei pitänyt paikkaansa.USAssa taasen tuli monta pikku-asiaa,jotka muuttuivat työn kestäessä.Aivan totta jos ei lähde suurin odotuksin on pettymyskin pienempi.
olen hakemassa Yhdysvaltoihin auppariksi, millä tavalla siellä oli erilaista? kiinnostaa kauheesti lähtee sinne kun se on niin kaukana, pääsee tosissaan irti Suomesta, mutta onko siel sitten niin kauheen isoja eroja perhe-elämässä?
eroja on.Minua itseäni harmitti erityisesti amerikkalaisten se tapa,jossa monista asioista puhutaan niin että suomalaisena luulet heidän todella tarkoittavan sitä.Eli monesti törmäsin siihen että;suunniteltiin tehtäväksi jotain,peräti sovittiin.Mitään ei kuitenkaan tapahtunut,aluksi olin hyvin hämmentynyt,kunnes huomasin sen olevan todella yleistä.Siksi juuri kirjallinen sopimus erittäin tarpeellinen.Minun perheeni lapsilla oli aikamoiset ruokailuongelmat,joita minun oli hyvin vaikea ymmärtää.Todella pienten lasten ruuaksi ei kelvannut kuin keitetty makaroni ja ketsuppi.Ei mitään lihaa,kalasta puhumattakaan.Laihoja olivat kumpikin,miettimään jäin milloin selviää joku paha puute esim kivennäiaineista.No muroja kyllä söivät aamuisin ja USAssahan niihin on lisätty kaikki mahdolliset vitamiinit ja lisäaineet.No tässä hieman esimakua sinulle.
Näin on.Koin sen käytännössä itsekin pari v. sitten.Ei ne mitään aupairia hae, vaan kotiäitä.Lempparini oli jokapäiväinen koko talon imurointi portaineen päivineen.Kokolattiamaton ja paskan imurimen kanssa se on oikeen mukavaa.Tähän tietenkin vielä ne muut hommat.