Pystyykö huonon itsetunnon omaavan ihmisen kanssa tasapainoiseen suhteeseen? Onko teillä muilla kokemuksia miten tällaiseen pitäisi suhtautua ja muuttuuko asiat ajan kanssa?
Olen itse päätellyt että tyttöystäväni kärsii jostain alemmuuden tunteesta hänen käyttäytymisen perusteella. En keksi muuta selitystä sille että ymmärtää usein asiat väärin, muka itseään vastaan. Vääristää sanomisiani miten haluaa eikä mikään selittely enää paranna tilannetta jos kerran kuuli tai ymmärsi väärin.
Suuttuu herkästi näistä tilanteista vaikka tavallaan itse aiheuttaa ne väittämällä minun sanoneen tai tehneen jotain muuta.
Joka pikku asiassakin koettaa osoittaa minun olevan väärässä ja hänen oikeassa takertuen yhteen tai kahteen sanaan ja siitä sitten väitellään.
Mielialat vaihtelevat nopeasti eli hyväntuulisuus saattaa hetkessä muuttua kylmäksi välinpitämättömyydeksi. Ja osaa taidon loukata ilman sanojakin sulkemalla minut itsensä ulkopuolelle esimerkiksi välttelee katsekontaktia ja kohtelee kuin ilmaa.
Mikä tällaiseen käyttäytymiseen on paras "lääke"? Tiedän että on turha lähteä väittelyihin mukaan ihan mitättömistä asioista, mutta alan hermostumaan käytöksestään nykyään helpomin ja helpommin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
hyvään suhteeseen ainakaa. Onko kovin nuoresta naisesta kyse? Aika tasoittaa kyllä osittain luonteen särmät, muttei koskaan kokonaan. Huono homma, jos suhteessa toisella on koko ajan tai melkein kokoajan kurja olo.
Millainenkohan aika siihen tasaantumiseen menee? Yli pari vuotta ollaan seurusteltu eikä hän nuori tyttö ole vaan aikuisia ollaan molemmat, 36-39v.
kykene hyväksymään ja rakastamaan itseään terveellä tavalla, niin ei hän pysty sitä osoittamaan kenellekään muullekaan.
Ikävä, mutta tosi asia. Kaikki asiat, jotka liittyvät itsetuntoon, häneen itseensä, kulminoituvat suhteeseenne ja ennen kaikkea sinuun negatiivisina signaaleina, morkkiksina, syyllisyydentuntoina, masentuneisuutena ym. Ne eivät johdu sinusta, mutta sinä olet lähellä ja elät niiden heijastumien keskellä, jotka johtuvat huonosta itsetunnosta.
yrittää ja tunnet, että typykkä on muuten tosi jees, niin joo !! Kyllä suhteessa voi kehittyä paljonkin!!!!
Sitä itsetuntoa voit sinä toki nostaa mainitsemalla kivoista asioista hänessä ja hänen kanssaan, kiittämällä kun on aihetta ja tykkäämällä lujaa, osoittamalla sen sanoin ja teoin.
Muuten sitten kannattaa avittaa typykkää ohjaamalla kivoihin harrastuksiin, notta saa uppoutua mielekkääseen tekemiseen...siitä sitä itsetuntoa saakin kohotettua...
Sit tiettty kannattaa antaa luettavaksi alan tekstejä...mm. googlesta hakusanalla rakkaus...sieltä löytyy ekana hakutuloksena hyvä tutkimus...tätä itstuntoa, lapsuusajan vaikutuksia ja parisuhteen rakentamista...
Mutta jos koet, että kannattaa olla, tee kaikkesi,,,toisaalta, jos haet kypsempää suhdetta..tee se!
Tee kaikkesi että hänen itsetuntonsa paranisi, älä vähättele, äläkä ainakaan lisää hänen huonoa käsitystään itsestään.
Jos ihminen saa kuulla olevansa hyvä hän siksi yleensä muuttuu, näin luotan.
Itse olen sellaisessa suhteessa, että meitä on kaksi jolla on huonoa itsetuntoa.
Kaksi kipuilevaa ihmistä, väärinkäsityksiä tulee usein, mutt itse olen oppinut selttämään mitä tarkoitin, ettei tarvi ottaa itseensä.
Totta kai yritän selittää mitä olen tarkoittanut, ja että hän on käsittänyt väärin mutta siinä vaiheessa se on myöhäistä.
Pitkän aikaa koetinkin kohentaa itsetuntoaan ja se tulikin aika luontevasti kun rakastunut olin. Mutta hänen jatkuva vähättelynsä mua kohtaan ja mut ulos sulkeva käytös ei oikein kannusta jatkuvaan toisen kannustukseen. En tiedä alanko katkeroitumaan ja se onkin jo pahempi juttu molempien kannalta. Tulee vaan olo että haluu antaa samalla mitalla takasin ku mitä itse oon vastaanottanut pari vuotta.
Ehkä teillä on siinä mielessä helpompaa jos molemmat tiedostatte oman ja partnerin ongelman. Tai ainakin pystytte sitä jotenkin käsittelemään?
Meillä oli alussa samanlainen tilanne kai, hänellä huono it jota minä paransin.
Sitten kun sieltä nousi alkoi latistamaan mun itsetuntoa.
Vaikeitahan nämä ihmissuhteet on kai aina, vai onko...