rinnat..

..ovat a-b kuppia, riippuu liiveistä. Onko mitään keinoa jolla saisi rinnat kasvamaan vielä. Olen 22 vuotias ja hoikka. Syön kuin hevonen ja silti se ei näy missään. Vanhempani ovat kauhuissaan kun kerron miten paljon olen päivän aikana syönyt. Luulisi että niillä annoksilla saisi hieman muutakin kuin luitten päällä nahkaa. Olen 160cm pitkä ja painan vaan 45kg. Kerran olen saanut painoni nousemaan 50kg, mutta se ei kauaan pysynyt siellä. Olen huolissani miksi olen näin laiha.

Ei siinä mitään että olen hoikka, mutta eniten mua häiritsee olemattomat rinnat. Jos en käytä "topattujaliivejä" niin paidan alta ei näy mitään vaan näytän ihan laudalta jota en halua.
Auttaisko jotkut vitamiinit että söisi niitä enemmän. Jos auttaa niin mitkä?
71051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

http://www.silikonitieto.net/artikkeli.phtml?ID=5

Itse olen enemmän kuin tyytyväinen pieniin rintoihini. Ne eivät hölsky urheillessa ja ei tarvitse aina käyttää liivejä. Miehet kiihottuvat minusta ihan liikaakin, joten rintojen koolla ei ole merkitystä heidänkään osaltaan. En ikinä vaihtaisi omiani isompiin. Syömällä rasvaa lihot varmasti. Juo ja syö vähän aikaa vaikka pelkkää kermaa ja suklaata, niin paino nousee takuulla.

Äänestä
  • Siellä on paljon tärkeää asiaa. Kannattaa käydä etusivun kautta katsomassa myös niitä valokuvia ja muita juttuja.

    Äänestä

Ole ystävä kulta tyytyväinen rintoihisi,minulla on kokoa 85E ja sanon suoraan että rintani ovat kauheat,mm. kolme lapsen imetys on pilannut ne...Jatkuvia niska-hartia kipuja,päänsärkyä ja ainainen ongelma mistä löytyy sopivat liivit ja kun löytyy niin ne MAKSAA ja pirusti.
Jos minulla olisi varaa niin olisin kauan sitten käynyt pienennysleikkauksessa,olisin leikkauksella selvinnyt näistä ainaisista niska kivuista ja hartia kivuista joista on nyt tullut krooniset....

Äänestä

tämä nyt on sanottu satakertaa mutta uskokaa nyt että ei se rintojen koko ole niin tärkeää..olemme luojanluomia ja kaikki erilaisia ja erikokoisia...hyvä niin! monien miesten mielestä juuri pienet rinnat ovat juuri ne kaikkeis eroottisimmat/seksikkäämmät väitän näin..asioista on sentään juteltu kymmenien mies kaverien kanssa...ja sillä on pärjättävä mitä on luoja luonnut...eli ole mitä olet ja ylpeä siitä se kyllä näkyy ulospäin....eikä vain rintojen koko.

Äänestä

Inhoan isoja läskiutareita!

Äänestä
  • Onko näin että miehet rakastaa pieni rintaisia, mutta miksi katsotte aina isorintaisia? Kaikissa pornoleffoissa ja auto lehdissä kuvataan vaan isorintaisia. Ja kaikki katsoo niitä kuola valuen. Samaten jos kadulla kävelee nainen jolla näkyy rinnat paidan kauluksen alta niin se kääntää samantien katseet. Mutta entäs me jolla ei ole "vakoa" mitä näyttää.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Onko näin että miehet rakastaa pieni rintaisia, mutta miksi katsotte aina isorintaisia? Kaikissa pornoleffoissa ja auto lehdissä kuvataan vaan isorintaisia. Ja kaikki katsoo niitä kuola valuen. Samaten jos kadulla kävelee nainen jolla näkyy rinnat paidan kauluksen alta niin se kääntää samantien katseet. Mutta entäs me jolla ei ole "vakoa" mitä näyttää.

    Se vain on miehinen tapa kun ei itse asiassa suomalaiset naiset ole niitä kaikkein isorintaisempia, ei sitä pidä pahana ottaa jos pää kääntyy isorintaisen naisen perään , naisen rinnat vaan vetoaa miehiin, toiset tykkää isoista toiset pienistä.
    Itse pidän hoikista naisista ja pienemmistä rinnoista jotka sopii vartaloon paremmin kuin isot.
    Mun pään kääntää pitkä hoikka kaunis kasvoinen nainen ja ei tarvi olla mitään c-d kupin rintoja.
    On varmasti sexympi kuin joku isorintainen mahtavine kaulaaukkoinensa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen kirjoitti:

..ovat a-b kuppia, riippuu liiveistä. Onko mitään keinoa jolla saisi rinnat kasvamaan vielä. Olen 22 vuotias ja hoikka. Syön kuin hevonen ja silti se ei näy missään. Vanhempani ovat kauhuissaan kun kerron miten paljon olen päivän aikana syönyt. Luulisi että niillä annoksilla saisi hieman muutakin kuin luitten päällä nahkaa. Olen 160cm pitkä ja painan vaan 45kg. Kerran olen saanut painoni nousemaan 50kg, mutta se ei kauaan pysynyt siellä. Olen huolissani miksi olen näin laiha.

Ei siinä mitään että olen hoikka, mutta eniten mua häiritsee olemattomat rinnat. Jos en käytä "topattujaliivejä" niin paidan alta ei näy mitään vaan näytän ihan laudalta jota en halua.
Auttaisko jotkut vitamiinit että söisi niitä enemmän. Jos auttaa niin mitkä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu