kun kaveri jättää

Törmäsin sattumalta 30 vuoden takaiseen ensirakkauteeni. Hän jätti minut aikanaan ilman selittelyjä, katosi vain elämästäni. Pari kuukautta itkin ja odotin, kunnes isäni hermostui ja sanoi, ettei katsele nurkissaan parkuvia vanhojapiikoja. Suutuin ja otin ensimmäisen vastaantulevan miehen itselleni. Eihän siitä mitään tullut ja kaiken kukkuraksi ensirakkauteni törmäsi minuun tämän uuden kanssa ja käyttäytyi kuin minä olisin se roisto ja petturi.

En tajunnut miten tämä tapaus oli rikkonut sisintäni ennen tuota äskeistä tapaamista. Suhde pitäisi aina lopettaa reilusti, eikä tehdä toiselle tuollaista halpamaista tekoa. Se vie itsetunnon ja saa kärsiä pitkään hyväksikäytetyn tunteesta. Kärsin myöhemmin masennuksesta ja lääkärini sanoi sen johtuvan voimakkaasta hylätyksitulemisen pelosta ja tunteesta. Joten on aina parempi reilusti sanoa että se on loppu nyt, kuin jättää toinen epätietoisuuden valtaan. Ei se ole mies eikä mikään, jolla ei ole rohkeutta sellaiseen. Onneksi minulla nyt on hyvä mies, eikä tuollaista luuseria.
1669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinpä, ensirakkautta ei unohda koskaan.

Ja miehethän lakkaavat rakastamasta napin painalluksella, mutta naisten rakkaus kestää pitempään. Ei siis kannata leikkiä toisten tunteilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eijux kirjoitti:

Törmäsin sattumalta 30 vuoden takaiseen ensirakkauteeni. Hän jätti minut aikanaan ilman selittelyjä, katosi vain elämästäni. Pari kuukautta itkin ja odotin, kunnes isäni hermostui ja sanoi, ettei katsele nurkissaan parkuvia vanhojapiikoja. Suutuin ja otin ensimmäisen vastaantulevan miehen itselleni. Eihän siitä mitään tullut ja kaiken kukkuraksi ensirakkauteni törmäsi minuun tämän uuden kanssa ja käyttäytyi kuin minä olisin se roisto ja petturi.

En tajunnut miten tämä tapaus oli rikkonut sisintäni ennen tuota äskeistä tapaamista. Suhde pitäisi aina lopettaa reilusti, eikä tehdä toiselle tuollaista halpamaista tekoa. Se vie itsetunnon ja saa kärsiä pitkään hyväksikäytetyn tunteesta. Kärsin myöhemmin masennuksesta ja lääkärini sanoi sen johtuvan voimakkaasta hylätyksitulemisen pelosta ja tunteesta. Joten on aina parempi reilusti sanoa että se on loppu nyt, kuin jättää toinen epätietoisuuden valtaan. Ei se ole mies eikä mikään, jolla ei ole rohkeutta sellaiseen. Onneksi minulla nyt on hyvä mies, eikä tuollaista luuseria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu