chättäily

Olen tänne samasta aiheesta kirjoittanut ennemminkin.Mieheni chättäilee suomi24:n seksibaarissa joka ikinen päivä kun olen poissa kotoa.Olen nyt puhunut miehelleni että en pidä siitä lainkaan (koska vuosi sitten hän löysi sieltä seksiä varten naikkosen).Koko chätti on minulle kuin punainen vaate.
Puheet ei auta, vaikka kuinka sanoisin miksi en tykkää hänen siellä käyvän, silti käydään.Kaikki kotityöt jää tekemättä, koska chätti on se mitä tehdään kun on aikaa olla hieman yksin.
Kuulemma jutellaan vaan, mutta kyllähän sen tietää että siellä nyt muustakin puhutaan kun eläimistä ja säästä.Itse olen käynyt kurkkaamassa menoa ja ainahan se seksi on pääaiheena siellä (yllätys,yllätys).
Ei siinä mitään, mutta nyt hän on ruvennut puhumaan kännissä niistä hänen chättitutuistaan(ei muista ikinä itse mitään kun juovuksissa puhuu).
Viimeksi sain kuulla kuinka se ja se on ihania, että tekis mieli mennä tapaamaan.
Olen sanonut tästäkin että mikä ihme on että niistä kännissä pitää puhua ja samalla loukata mua.
Kokoajan olen varpaisilleen pettämisen takia, että taasko mennään pettämään, mutta mies väittää oppineensa sen verran ettei ikinä tekis sitä enää minulle.(ja kyllähän sellaset näkee toisesta kun rupee pettään, mieheni ainakin on todella huono valehtelemaan)
Ja vaikka ei mennä pettämään niin sitten näiden chättituttujen kanssa tekstaillaan tai kirjoitellaan sähköpostia seksistä..eli harrastetaan täysin nettiseksii...
Onko tämä kenties normaalia???
Itseni mielestä ei todellakaan.Olen nyt niin paljon asiasta jankuttanut ettei mua oteta enää tosissaankaan ja hermostutaan aina kun sanonkin sanan chätti.Mitä ihmettä pitää tehdä asialle??
Rupeen pian oleen neuvoton.
Erota mieheni ei halua, koska rakastaa mua niin paljon..ainakin sanoo niin ja myös kyllä näyttääkin..mutta en jaksa tätä pirun chättäilyä..
Olisiko varteen otettavia neuvoja kenties minulle..
51870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"rakastaa" mutta ei ole ainakaan seksiin tyytyväinen kanssasi.

Äänestä

"Erota mieheni ei halua, koska rakastaa mua niin paljon..ainakin sanoo niin ja myös kyllä näyttääkin"

Jos todella olisit tärkeä ja miehesi ei haluaisi sinun jättävän häntä, ei hän todellakaan istuisi päiviään chatissa tai kertoisi sinulle siellä tapaamistaan naisista. Nämä ovat ihan selviä merkkejä siitä että olet hänelle b-kategoriaa. Mies joka todella rakastaa naistaan ei missään tapauksessa ala jonkun chat-tuttavuuden takia riskeeraamaan suhdettaan rakkaansa kanssa. Se että hän mieluummin loukkaa sinua kuin luopuu typerästä harrastuksestaan, että hän sinullekin selostaa noista tapaamisistaan ja että seksistä puhutaan muutenkin kuin vain "ystävien kesken neuvotaan toisia" kertoo omaa karua kieltään siitä, miten äijäsi suhtautuu sinuun. Yleisesti ottaen voidaan sanoa että ansaitsisit paremman. miehen. Jonkun joka on tarpeeksi terve näkemään ristiriidan sen välillä että sanoo ettei haluaisi erota mutta tekee itse aika paljon sen eteen että saisi korkokengän kuvan perseeseen hyvin nopeasti.

Äänestä

Miehesi vaikuttaa nettiriippuvaiselta ja hyvin helposti käy niin että todelliset, arvokkaat ihmissuhteet jäävät toiseksi, varsinkin kun tarjolla on chatissä "jännittäviä seikkailuja". Kannattaa jutella hänen kanssaan miksi hän käyttäytyy noin. Monet tosin tekee tuota täysin salassa, etsien salarakkaita..Olen pahoillani puolestasi, mutta kuulostaa sille, että jos tuo meno jatkuu niin suhteenne on pian historiaa.

Äänestä

Hei mulla hiukka samaa ollut vaikka kuitenkin eri mutta mies viihtyi pornon parissa ja sitä tuli kotiin vaikka mitä sontaa (ei voi ees mainita) aina uutta juttua.Oli seksilinjat ja oli teksti-tv salaa etti seksijuttuja mutta ei kuulemma koskaan toteuttanut,haaveili vaan.Niin se haave sit mun osalta loppui ja laitettiin eri vireille.Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa ukon jatkaa tai sitten koota oma mielenterveys ja jatkaa yksin eteenpäin.Helppoa ei se ollut ja mies eron jälkeen sanoikin että kaikki mistä haaveili olikin yhtä kuplaa ei tuntunut missään toteutus vaan kaipas takas vaimon luo joka olikin niin hyvä vaimo mutta nyt siitä aikaa 3-vuotta ja en huoli enää yhtään miestä jossa samoja piirteitä.joten se on todella paha addikti josta ei yleensä selviä ilman terapiaa ja täyskäännöstä.Netti pois ja silleen...mutta ekana pitää miehen päässä paljon tapahtua.Munkin mies sanoi että rakastaa vaan mua mutta se himo oli silti suurempi kuin vaimo.Se vie järjen ja sitä vielä tässä maassa suositaan ja suositellaan.

Äänestä

nyt valinnan paikka.Tuolla sätissähän touhutaan vaikka mitä...sovitaan päiväpa..ja,harrastetaan nettiseksiä..(kurkkaappa kirjoituspöydän kansilevyn alle onko sinne lentänyt mitään...heh)..toki jutellaan tavallisiakin..mutta sinuna sanoisin että nyt on lastentunnit ohi ja palataan arkeen tai ottakoon koneen kainaloon ja muuttakoon muualle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mansikka111 kirjoitti:

Olen tänne samasta aiheesta kirjoittanut ennemminkin.Mieheni chättäilee suomi24:n seksibaarissa joka ikinen päivä kun olen poissa kotoa.Olen nyt puhunut miehelleni että en pidä siitä lainkaan (koska vuosi sitten hän löysi sieltä seksiä varten naikkosen).Koko chätti on minulle kuin punainen vaate.
Puheet ei auta, vaikka kuinka sanoisin miksi en tykkää hänen siellä käyvän, silti käydään.Kaikki kotityöt jää tekemättä, koska chätti on se mitä tehdään kun on aikaa olla hieman yksin.
Kuulemma jutellaan vaan, mutta kyllähän sen tietää että siellä nyt muustakin puhutaan kun eläimistä ja säästä.Itse olen käynyt kurkkaamassa menoa ja ainahan se seksi on pääaiheena siellä (yllätys,yllätys).
Ei siinä mitään, mutta nyt hän on ruvennut puhumaan kännissä niistä hänen chättitutuistaan(ei muista ikinä itse mitään kun juovuksissa puhuu).
Viimeksi sain kuulla kuinka se ja se on ihania, että tekis mieli mennä tapaamaan.
Olen sanonut tästäkin että mikä ihme on että niistä kännissä pitää puhua ja samalla loukata mua.
Kokoajan olen varpaisilleen pettämisen takia, että taasko mennään pettämään, mutta mies väittää oppineensa sen verran ettei ikinä tekis sitä enää minulle.(ja kyllähän sellaset näkee toisesta kun rupee pettään, mieheni ainakin on todella huono valehtelemaan)
Ja vaikka ei mennä pettämään niin sitten näiden chättituttujen kanssa tekstaillaan tai kirjoitellaan sähköpostia seksistä..eli harrastetaan täysin nettiseksii...
Onko tämä kenties normaalia???
Itseni mielestä ei todellakaan.Olen nyt niin paljon asiasta jankuttanut ettei mua oteta enää tosissaankaan ja hermostutaan aina kun sanonkin sanan chätti.Mitä ihmettä pitää tehdä asialle??
Rupeen pian oleen neuvoton.
Erota mieheni ei halua, koska rakastaa mua niin paljon..ainakin sanoo niin ja myös kyllä näyttääkin..mutta en jaksa tätä pirun chättäilyä..
Olisiko varteen otettavia neuvoja kenties minulle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu