Onkohan mitään toivoa vai olisiko parempi jo luovuttaa? Olemme olleet naimisissa 30 vuotta , lapset ovat jo maailmalla. Tuntuu että heitän hukkaan aikaani,varsinkin kun nyt olisi aikaa nauttia siitä.Siihen asti jaksoin. ,kun olin päättänyt lasten vuoksi "viedä projektin loppuun" Lasten takia venyin ja venyin.Mies oli paljon matkatöissä. Viikkoja muualla ja viikonlopuksi kun tuli kotiin painui baariin.Nyt kuitenkin sikäli paremmin ettei enää näitä matkatöitä ole, mutta alkoholi koko ajan kuviossa mukana. Baaritkin jääneet, mutta kotona joka iltainen pikku känni on otettava. Vetäytyy yksin , ottaa etäisyyttä minuun, ryypiskelee yksikseen , ei keskustelua. Olen siis yhdessä yksin.Minun puoleltani ei tietenkään sitten ole mitään kipinää muuhunkaan touhuun sängyssä. Hän kyllä sitä joskus yrittäisi, mutta siihen minä taas sitten en innostu. Syy siihenkin innottomuuteen lienee.Olen puhunut avioliittoneuvolasta hänelle , mutta siitä hän suuttuu kovasti. Hänen mielestään ; "ollaan vain näin, omissa oloissamme" on ratkaisu.Mitäpä nauvotte?
vaikeuksia
mary
5735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luovuta ihmeessä! Olet jo ansainnut ihan oman ihanan elämän...
En kyllä ymmärrä tuollaisia "luovuta ihmeessä"-kommentteja. Täällä ollaan heti tyrkyttämässä eroa vaihtoehdoksi. Nykyään erotaan aivan liian helposti. Teilläkin on jo kunnioitettava määrä vuosia takananne. Ei se elämä ole eron jälkeen välttämättä sen helpompaa. Toisen kanssa on kuitenkin viettänyt puolet elämästään. Saattaa olla vaikeaa sitoutua enää keneenkään toiseen. Ensin sitä varmaan ajatteleekin, että haluaa olla vain yksin ja nauttia elämästä. Mutta kyllä vanhuuden tullessa on surku keinua yksin kiikkustuolissaan.
Ei tuo teidän tilanne toivottomalta kuulosta. Alkoholi pilasi aikanaan minun nuoruuden suhteeni, mutta se oli aivan järjetöntä touhua. Oma isä'ni oli kyllä tuollainen kotitissuttelija, rasittavaa sellaistakin on katsoa...tiedän.
Nosta kissa pöydälle. Jos et kykene jäsentämään ajatuksia kasvotusten, kirjoita miehellesi kirje. Syyllistämättä, mutta faktat toteamalla. Parannukseen tarvitaan aina kaksi. Älä vielä luovuta, anna toiselle aikaa tajuta että voi todellakin menettää sinut.
Tuli muuten mieleen, että voisiko tuo sinun haluttomuutesi ruokkia miehesi ajatuksia, että ollaan vaan omissa oloissamme? Haluttomuus ja paikallaan junnaava parisuhde on aikamoinen noidankehä...en nyt sano että sinun täytyy tästä lähtien nauttia seksistä miehesi kanssa (mahdotonta varmasti jos on liian tulehtuneet välit), mutta lämpimät eleet, hellyys yms avaavat usein toisenkin sydämen...pikkuhiljaa. Ei minunkaan aina tee mieli olla ihana miehelleni, mutta välillä halaan häntä vaikkei pahemmin mieli tekisikään sillä hetkellä. Kun toiselle tulee hyvä mieli, tulee se lopulta itsellenikin. Ja sitten ollaankin taas rakastuneita yhden minuutin ajan :)
miehesi muistuttaa isääni. isäni on nyt viimeisen 5 vuoden aikana lihonut ja ottanut käyttöön enemmän alkoholia. hän on jo niin lihava ettei jaksa viedä roskia. hän on myös hyvin välinpitämätön, aina kun äitini avaa sun hän huutaa vaan et "ole hiljaa". mihesi käytös muistuttaa isääni. äidin ja siskoni kanssa epäillään et hänel on aikuisiän diabetes. koska silloin ei vaan ole lihava jne, vaan sillo on hyvin eristäytyny ja välinpitämätön. minusta tuntuu et olen jo menettäny isäni koska hän ei edes itsestään enää välitä. hyvä ihminen, vie hänet lääkäriin niin kauan kun voit...
Olen itse ollut sellaisessa tilanteessa, että mies vaikeni ongelmista, enkä itsekään osannut ottaa ongelmia keskustelun aiheiksi. Päällisin puolin kaikki oli OK. Huomasin kuitenkin, että ehkä isoin ongelma oli se, että asiat ärsyttivät mua enemmän. Mies ei kunnioittanut tunteitani, vaan vähätteli niitä. Jos olin jostakin asiasta samaa mieltä, hän ymmärsi mua.
Tein aikoinaan niin, että lopulta "pimahdin" ja sanoin, että haluan vähäksi aikaa pois asumuseroon. Mies kauhistui ja lopulta opettelimme puhumaan. Kävimme jopa yksin ja yhdessä puhumassa ensin työpaikan psykologille ja sen jälkeen yhdessä hänen suosittelemalla parisuhdeterapeutilla.
Kun emme olleet tottuneet puhumiseen, kiistat menivät huutamiseksi. Lupasin miehelle, että kirjoitan hänelle tuntemuksistani ja pyysin kaksi päivää aikaa. Kirjoitin tietokoneella muistaakseni lähes 10 liuskaa tekstiä. Sen jälkeen mies oli aika järkyttynyt, kun hän pääsi selville siitä, mitä hänestä ajattelin, mikä oli ongelmana, mitä kaipaan jne.
Suhteemme päätyi eroon (vaikka oli pieniä lapsia), sillä koko suhde tuntui siltä, että en enää edes halunnut jatkaa. Asumusero oli rankka, mutta päätin sinnitellä päivä kerrallaan. Asumusero johti avioeroon.
Suosittelen kirjoittamista. Sillä tavalla saa rauhassa miettiä asioita eikä toinen voi keskeyttää. Kirjeen lukemisen jälkeen mies voi itse miettiä haluaako hän avioeron uhalla silti olla edes yrittämättä. Mielestäni jos hän haluaa tehdä kaikkensa tehdäksesi sinut tyytyväiseksi, hän on myös valmis parisuhdeterapiaan tai vastaavaan, jos ette kykene asioita kotikonstein hoitamaan.
Monella on tuo sama tilanne, että miestä kiinnostaa eniten viina ja telkkari. Vaimo on lähinnä kätevä yleiskone, pussien tyhjennysautomaatti ja tuopahan samalla työstä muutaman euron lisää rahaa perheeseen. On sinun asiasi, kauanko siedät asiaa.
Ymmärrän hyvin, että jos koet, ettet saa suhteesta mitään, niin miksi sinun pitäisi kaiken muun lisäksi vielä antaa seksiä, kun rakkaudesta ja hellyydestä ei ole ehkä mitään jäljellä. Ainakin itse koen, että seksi on nimenomaan rakkauden antamista ja ottamista. Valitettavasti parisuhteen ongelmat heijastuvat juuri siihen. Omassa avioliitossani varmaankaan viimeiseen 8 vuoteen ei enää suudeltu eikä halailtu.
Mieti, mitä menetät, jos eroatte. Mieti, mitä jäät kaipaamaan, jos eroatte.
Jos mietit esimerkiksi rahallista tilannetta, omaisuuden jakoa tms, niin saat niistä kyllä apua kotikunnaltasi (esim. oikeusaputoimisto, joka on pienituloisille maksuton ja keskituloisille kohtuuhintainen).
Tuntuu siltä, että hänellä on ongelmia... Omat vanhempani olivat jokseenkin samanlaisessa tilanteessa kun muutin kotoa pois. Isäni oli toki reissuhommissa edelleen ja äiti koki sen pahana, että kun isukki tuli kotiin niin baarissa piti käydä ottamassa kunnon kännit. En tiedä miten teillä mutta äitini ei koskaan yrittänyt edes ymmärtää isääni vaan otti mieluummin marttyyrin osan jopa liioitellen sitä väh'n. sen yhden tulokännin jälkeen isä oli selvänä ja erittäin hyvä isä meille lapsille, mutta sen vaivaisen yhden kotiintulokännin jälkeen hän sai kuunnella jatkuvaa nalkutusta ja kylmää vettä niskaansa. Oletko puhunut lastesi kanssa miten he tilanteen näkevät? Olisko sulle jäänyt pahan olon putki päälle joka heijastuu myös miehen käytökseen ei oo helppoa selvin päin jos kotona odottaa hapan omppu:)