=( =(=(

huooh...mikäköhän siinä on että miehet juoksee karkuun jos on yh? vaikka ei mitenkään ole tarkotus hankkia isää lapselle? niin monta vuotta yksin ollu,joka ilta yksin nukkumaan,olis ihanaa kun tietäs et saa herätä oman rakkaan vierestä...mutta se että saa lapsen taitaa jättää useimmat vanhoiksi piioiksi.
18935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

löydät sen oman rakkaasi vielä
hymyä naamalle vaan niin kyllä se löytyy

Äänestä

Tätä asiaa on varmasti puitu jo monta kertaa aiemminkin mutta käydään se läpi vielä kertaalleen. Alle 30-vuotiaita miehiä kiinnostaa harvemmin tutustua yksinhuoltajiin juuri sen lapsen takia. Ei kukaan loppuunajettua autoakaan osta ellei ole aivan pakko. Yksinhuoltajat eivät välttämättä enää edes halua lisää lapsia ja jos mies haluaa niin voi tulla ongelmia. Kannattaisi varmaan lykätä lasten tekoa siihen saakka että on aikuinen eikä tehdä niitä kenen kanssa tahansa. Sitä paitsi lapsi on riesa kun sen kanssa joutuisi joka tapauksessa olemaan tekemisissä. Vai kuinka moin yh olisi valmis antamaan lapsensa adoptoivaksi? Lapseton mies ei välttämättä halua olla vieraan miehen lapsen kanssa missään tekemisissä. Jos miehelläkin on lapset tehtyinä ja on uusiosinkku niin sitten tilanne olisi erilainen. Silloin yh:kin kelpaisi varmasti yhtä hyvin kuin lapsetonkin ellei paremmin.

Äänestä
  • jonka mies vaati antamaan lapsen pois tai ei mennä naimisiin. Äiti antoi lapsensa pois ja yhteisiä he eivät tehneet (mies ei kai saanut). Erosivat 10 - 15 v jälkeen ja nainen kai tapailee nyt jo aikuista lastaan nykyään. Silloin se oli kiellettyä kun mies vielä määräsi.

    Äänestä

(Alle 30v) yh:sta tulee mieleen nainen, joka on harrastanut irtoseksiä niin kauan, että on käynyt vahinko.

Äänestä
  • Ei kauaakaan jos on kerrasta tullut raskaaksi. Neitsytkin voi tulla raskaaksi.

    Äänestä

  • hyvä miesten logiikka kirjoitti:

    Ei kauaakaan jos on kerrasta tullut raskaaksi. Neitsytkin voi tulla raskaaksi.

    yli 2006 vuotta sitten ennen Jeesuksen syntymää.

    Äänestä

  • tapahtui kirjoitti:

    yli 2006 vuotta sitten ennen Jeesuksen syntymää.

    Olettekos ihan varmoja että Jeesus syntyi nimenomaan ilman sukupuolisen kanssakäymisen seurausta? Tuskinpa kukaan pystyy varmaksi vannomaan ettei Maria olisi ollut Jeesuksen biologisen isän kanssa. Ihmeitä kyllä voi tapahtua mutta kyllähän se oudolta silti kuulostaisi että neitsyt tulisi raskaaksi. Mikä sitten on Josefin asema? Kaikki mitä olemme kuulleet on vain kuulopuhetta ja kuulopuheella on tapana muuttua matkalla joten mitään vedenpitävää todistetta ei ole Marian neitsytraskaudesta.

    Äänestä

  • ihan varmoja? kirjoitti:

    Niin ikävä asia kuin seksi onkin, elokuva Life of Brian saattaa kertoa totuuden kuulopuheista.

    Eräässä intiaaniheimossa (apassit?) ihannoidaan myös neitseellisesti raskaaksi tulevia naisia. Naiset pystyvät hyvin vastaamaan odotuksiin, mitä heitä kohtaan missäkin yhteiskunnassa on.

    Äänestä

Ihan ystävällisesti pyydän, että yrität asettua sen miehen asemaan. Mitkä sinun mielestäsi ovat syyt, että miehet juoksee karkuun?

Jos saadaan oikeat syyt esille, niin ehkä keksitään millaisiin miehiin sinun kannattaisi panostaa:)

Äänestä

myös miehiä, joita tämä yh status ei häiritse.
Älä siis tuosta huoli, lisää pilkettä silmäkulmaan ja menoksi :)

Äänestä

mietityttää että miksi olet tullut yh ksi.oletko harrastanut irtosuhteita vai onko miehesi jättänyt ja jos on niin miksi? myös mies haluaa kantaa lapsestaan vastuun.yleensä mies jätää lapsensa äidin vain pakkotilanteessa.eli äidissä täytyy olla jotain pahasti vialla.sinkku mies ajattelee juuri näitä asioita.kukaan mies ei halua sellaista joka ei muille kelpaa.kyllä kelpaat jollekkin mutta tasoa pitää laskea.mies jolla on paljon valinnanvaraa ei ota yksinhuoltajaa.

Äänestä
  • mikä vastenmielinen ääliö sä oot. Toivottavasti olet provo.

    "myös mies haluaa kantaa lapsestaan vastuun.yleensä mies jätää lapsensa äidin vain pakkotilanteessa.eli äidissä täytyy olla jotain pahasti vialla".

    Miehet nimenomaan varsinkin nykyään ei kanna vastuuta. Poikkeuksia tietenkin on mutta aina vaan enemmän tulee niitä miehiä jotka hylkää perheensä heti arjen tultua kun se ei ole enää "kivaa".
    Miehet jättävät lapsensa ja lapsensa äidin mitä helpoimmista syistä nykyään, pettäminen ja uusi eukko on suurin syy.
    Eli äidissä ei tarvitse olla mitään vikaa, äijä haluaa vaan uutta pillua ja jättää sit senkin heti ku kyllästyttää.

    Minä aloin surusteleen ex-mieheni kanssa kun olin 17. 18vuotiaana menimme naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi kun olin 19 ja sen jälkeen vielä pari muuta. Olimme naimisissa 12 vuotta.
    Olimme mielestäni onnellisia ja mitään "outoa" en huomannut. Sitten räjähti.. Mies jäi pettämisestä kiinni. Sitä kun selvitettiin niin kävi ilmi että suhde on kestänyt jo puoli vuotta. Mies heti jätti panonsa eikä missään nimessä halunnut erota.

    Sitten alkoi "ystävät" kertomaan että ainahan sillä niitä vieraita on ollut. Ja niitä naisia oli paljon. Yksi oli jopa väittänyt että mieheni on sen lapsen isä. Se selittikin sen yhden muuton toiselle paikkakunnalle (minulle asia selitettiin, että mun koulu on lähempänä ja hän ajattelee vain minun parastani )
    Se oli nussinut minun naispuoleisia "ystäviäni" ja ylipäätänsä ketä vaan 18-60v väliltä.
    Sitten kostoksi ero haluistani hän alkoi näkyvästi oleen toisten naisten kanssa ja perjantaisin sanoi, että mene yläkertaan lasten kanssa nukkuun kun hän tuo tyttöystävänsä meidän sänkyyn panolle. Ei kyllä sitten tuonut, kuhan uhkaili.

    Minulle riitti ja halusin erota. Siitä alkoi helvetti joka kesti 5 vuotta.
    Mieheni huusi ja riehui, pahoinpiteli minua ja selitti, etten saa ottaa eroa koska ei ole mitään hyvää syytä. Niillä toisilla naisilla ei ole mitään väliä, ne on vaan huoria jotka jakaa kaikille, eikä minun pidä niistä välittää koska hän rakastaa vain minua eikä missään nimessä halua erota.

    Tän viiden vuoden sisällä on tapahtunut paljon pahaa ja olen ihmeissäni ja iloinen, että ylipäätänsä hengissä selvisin.
    Hän kyllä sanoikin etten hengissä selviä jos hänestä' eron otan mutta selvisin sittenkin. Poliisia on tarvittu, omaisuuteni jätin sinne ja lähestymiskieltoa on tarvinnut hakea ja sosiaalitätien on tarvinnut sille pitää monta puhuttelua ja jopa yhdessä oikeuden tuomiossa lukee, ettei mies saa puhua minusta mitään lapsille tai kysyä minun asioista. Se kun monta vuotta puhu minusta lapsille nimellä "huora" ja haukkui koko ajan. Keksi kaikkia ihme valeita ja lapsille niitä selitti.

    Minulla ei ole ollut poikaystävää ja ex vaan jankkaa lapsille, että kuka soittaa ja onko mulla miestä ja lapset sanoi että ei ole niin se huusi niille että te vaan valehtelette hänelle ettekä halua kertoa koska ette enää rakasta häntä ja äitinne on manipuloinut teidät. Muutaman kerran on lapset ilmoittanut ettei mene enää isälleen kun eivät jaksa sen sekoiluja. Sitten vaan ilmoitus taas sosiaalitädeille ja he pitää sille puhuttelun ja taas vähän aikaa on rauha.

    Minä olen sitä mieltä että suurempi syy tässä on kyllä minun ex miehessä vaikka väititkin, että minussa on jotain pahasti vialla kun mies hylkäs.

    En minä enää välitä vaikka minut on leimattu joksikin huorayh:ksi. Vihdoinkin minulla on rauha elämässäni ja hyvä/turvallinen olo. Ja se on tosi hyvä ettei kukaan mies enää minua huoli koska minäkään en enää huoli ketään. En enää ikinä antaudu samaan vaaraan missä olin.

    Toivoisin kuitenkin, kun lehdistä on varmasti saanut lukea näistä naiskohtaloista, että ymmärtäisitte, ettei kaikki ole aina pelkästeen naisen vikaa ja eikä niitä yh:ta tarvisi aina niin haukkua ja "lyödä". Joitakin meistä on jo niin hakattu ettette pysty ikinä kuvittelemaankaan.

    T: Onnellinen YH :D

    Äänestä

  • juma.. kirjoitti:

    mikä vastenmielinen ääliö sä oot. Toivottavasti olet provo.

    kuka käski tekemään muksuja sellaisen dorkan kanssa? oliko se taas sellainen "ihanan jännittävä" ja "pilke silmäkulmassa" -mies? Oma vikasi koko paska.

    lasten tekoa kyseisen miehen kanssa.vai oliko kyseessä vahinko raskaus?silloin voisi ajatella että miehesi ei alun perin halunnutkaan olla kanssasi,vaan ajatteli lapsen parasta.tietenkin mies harrastaa irtosuhteita jos elää naisen kanssa jota ei rakasta.kuulostaa siltä että miehesi eli kanssasi 12 vuotta lasten takia. se jos mikä on uhrautumista lasten eteen jos elää rakkaudettomassa liitossa niinkin pitään.

    joo, eihän tuossa tarinassa ole kuin yksi huora, sinun ex-miehesi. Vaikka en haluaisi syyllistää sinua, niin vähän on kuitenkin pakko: miksi otit tuollaisen äijän? Oliko pakko ottaa "jännittävä" ja "ihanan pelottava" "tosimies"?

    Äänestä

  • harkinnut kirjoitti:

    lasten tekoa kyseisen miehen kanssa.vai oliko kyseessä vahinko raskaus?silloin voisi ajatella että miehesi ei alun perin halunnutkaan olla kanssasi,vaan ajatteli lapsen parasta.tietenkin mies harrastaa irtosuhteita jos elää naisen kanssa jota ei rakasta.kuulostaa siltä että miehesi eli kanssasi 12 vuotta lasten takia. se jos mikä on uhrautumista lasten eteen jos elää rakkaudettomassa liitossa niinkin pitään.

    Kyllä me mentiin naimisiin ihan rakkaudesta. Mies keksi sen naimisiin menon ja se sopi minulle.

    Ensimmäinen lapsi syntyi 1,3v kuluttua häistä ja lapsentekokin oli ihan miehen idea. Sekin sopi minulle. Avioliitto oli ihan onnellinen kunnes mies sai jonkin 30 kriisin ja siitä se lähti.
    Mies ei sitä ennen ikinä juonut kahta päivää peräkkäin ja sen jälkeen alkoi veteleen viikonkin putkia.

    Ei siinä mitään jos haluaa alkaa viettään vapaata elämää tms. Kyllä minä ymmärrän, että voidaan "kasvaa erilleen" yms mutta se ettei kuitenkaan halunnut erota ja vieraita piti saada.
    Se on mahdoton yhtälö ainakin minun kanssa. Minähän en tietenkään saanut edes baarissa käydä kun kaikki naiset on siellä ihan huoria (hänhän sen hyvin tiesi :).
    Korostan, että alussa ei ollut mitään ongelmia ja kaikki meni hyvin n 10 vuotta ja sitten ne ongelmat vasta alkoi.

    Yhdessä oikeuden päätöksessäkin ex:ni kehotettiin menemään hoitoon. Nykyään hänen omat sukulsisensakin on sitä mieltä, että jotain on pahasti vinksahtanut sillä päässä. On aivan eri mies kuin ennen.
    En oikein voinut kuvitella alussa, että 10 vuoden päästä käy näin :(

    Mitähän mä tätäkin teille yritän selittää..??
    Tuskin ikinä ymmärrätte ja täällä netissä on vielä niin kiva olla ymmärtämättä ja haukkua ja provota lisää. Huvinsa kullakin.

    Joo, munhan syy tämäkin tietysti oli, taidankin tästä mennä samantien vetään itseni jojoon ku oon niin paska huorayh, moro.

    Äänestä

Oma on syysi ja kärsi nahoissasi jos vahinkoja teet kenelle tahansa. Miten lapsi saadaan kun yleenä lapsi tehdään suunnitellusti? Rahastamismielessäsikö lapsen olet yksin tehnyt?

Virheistä saa maksaa ja itse olet osasi valinnut. Elämässähän voi valita toisinkin että ensin vakaa pitkä parisuhde ja sitten vasta lapsi maailmaan. Lapsen kanssa yksinhuoltajan uuden suhteen luominen onkin sitten kahta vaikeempaa jo ei ole edes ensimmäistäkään suhdetta onnistunut luomaan ja pitään.

Järjen käyttö ei ole kiellettyä ja jos mokaa ei pidä valittaa jälkeenpäin. Isäksihän siinä joutuu auttamattomasti jos yh:n ottaa, vai eikö muka? Katsele yh miehiä ja ota lapsellinen mies ja tiedät että lapset tulee pakkauksen mukana automaattisesti.

Mikään vanha piika et ole kun lapsi sinulla on. Vanhat piiat ovat lapsettomia, miehettömiä. Oletko tullut ajatelleeksi että miehet pelkäävät sinun tekevän heti lapsen kenelle tahansa vaikkei tunteita ole edes tullut suhteeseen, elävä todistehan on jo olemassa?

Äänestä
  • taas yksi arvostelija joka ei osaa ajatella avarakatseisesti.Luulet tietäväsi kaiken.Raskaaksi tulin pitkästä suhteessa,jossa asuttiin vuosia yhdessä ja kihloissa oltiin,häitä suunniteltiin.Ja lastakin yritettiin vuosi.Mutta kun mies kuuli että vihdoin olen raskaana muutaman viikon päästä jätti ja muutti uuden luo.Ja tästähän kehkeytyy klisee "et minkäs takia et huomannu et sillä on toinen",sitä en ymmärrä,oltiin koko ajan yhdessä,samassa työpaikassakin,samat harrastukset yms..ja sanaakaan sanomatta lähti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jenskulimami kirjoitti:

huooh...mikäköhän siinä on että miehet juoksee karkuun jos on yh? vaikka ei mitenkään ole tarkotus hankkia isää lapselle? niin monta vuotta yksin ollu,joka ilta yksin nukkumaan,olis ihanaa kun tietäs et saa herätä oman rakkaan vierestä...mutta se että saa lapsen taitaa jättää useimmat vanhoiksi piioiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu