Mielipiteitä

Olen seurustellut 42-vuotiaan miehen kanssa kuutisen vuotta. Olin hänelle eka sängyssä että seurustelusuhteena. Olen muutaman vuoden häntä vanhempi ja eronnut.
Ehkä en olisi tähän suhteeseen lähtenyt jos olisin tiennyt kaikki vaikeudet.
Tuo kokemattomuus teki alussa sen, että sai jonkun sortin paniikkikohtauksia kun nähtiin tuttuja ym.

Keväällä mentiin kihloihin, minä onnellisena hän ilmeisesti ei.
Hän ei ole pitänyt sormusta kai muulloin kuin silloin kun me ollaan yhdessä, eli viikonloppuisin ja lomalla.
Kysyin ekana työpäivänä että mitä työkaverit sanoi kun sormuksen huomasivat, niin sanoi että onnittelivat ei muuta.
Myöhemmin huomasin ettei pidä sormusta ja ihmettelin etteikö kaverit ihmettele, mutta sanoi ettei kun ei se aina hänellä ole. Tyyliin joskus unohtuu.
Nyt sitten selvisi ettei pidä ollenkaan viikolla.
Hänen asiat ei muille kuulu sanoi syyksi...
Minulle tuli tietty tunne, että häpee kun kihlasi minut tai että häpee minua.
Minusta kun sormusta pidetään jos sellainen hankitaan, mutta hän kai meni leikkikihloihin minun kanssa.
Kuljetaan kyllä yhdessä sukulaisissa ym. ettei siten tuntuis häpeävän.
Mutta mikä tuo sormus juttu teidän mielestä on?
Työ eikä harrastukset ei kuitenkaan ole sellaisia että sormus haittaisi.
Hän on tavallansa ihana, mutta nuo oudot tavat kyllä pistää miettimään, että kannattaako suhdetta edes jatkaa.
Kaikissahan meissä kyllä vikaa on.
Tulipa sekava kirjoitus, mutta kun pää on jälleen sekas.
Kiitos kaikille etukäteen.
7774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuulostaa kyllä jotenki tosi oudolta. Onko hän sanonut mitään syytä asialle? Minä ainakin loukkaantuisin moisesta. Kyllä hänen pitäisi välittää sinusta sen verran, että sormusta pitäisi, jos kerran kihloihin on menty.

Äänestä
  • sanoi syyksi sen, ettei hänen asiat kuulu muille.
    Todella tyhmä selitys.

    Äänestä

  • hän.... kirjoitti:

    sanoi syyksi sen, ettei hänen asiat kuulu muille.
    Todella tyhmä selitys.

    Tyly ukko. Kyllä tuo sormusasia ainakin sinulle kuuluu. Suhteessa lähes kaikki asiat pitäisivät olla yhteisiä, ja varsinkin tuollainen juttu. Että minkä ihmeen takia!?? En kyllä käsitä.. tsemppiä sulle

    Äänestä

Jos se on oikeesti naimisissa jonkun muun kanssa ja viettää kaksoiselämää.

Äänestä
  • edes ollut, niin ei olisi näitä lapsellisia ongelmia.
    Niin ja kerroinhan että suku tietää kihlauksesta ja tavataan niitä säännöllisesti.

    Äänestä

Kuulostaa siltä, että hänellä on joku hoito työpaikalla tai toiveita tällaisesta.

Äänestä
  • En ole salaisuus siellä, mutta luulen ettei lapsellisuuttaan kehtaa käyttää sormusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitos... kirjoitti:

Olen seurustellut 42-vuotiaan miehen kanssa kuutisen vuotta. Olin hänelle eka sängyssä että seurustelusuhteena. Olen muutaman vuoden häntä vanhempi ja eronnut.
Ehkä en olisi tähän suhteeseen lähtenyt jos olisin tiennyt kaikki vaikeudet.
Tuo kokemattomuus teki alussa sen, että sai jonkun sortin paniikkikohtauksia kun nähtiin tuttuja ym.

Keväällä mentiin kihloihin, minä onnellisena hän ilmeisesti ei.
Hän ei ole pitänyt sormusta kai muulloin kuin silloin kun me ollaan yhdessä, eli viikonloppuisin ja lomalla.
Kysyin ekana työpäivänä että mitä työkaverit sanoi kun sormuksen huomasivat, niin sanoi että onnittelivat ei muuta.
Myöhemmin huomasin ettei pidä sormusta ja ihmettelin etteikö kaverit ihmettele, mutta sanoi ettei kun ei se aina hänellä ole. Tyyliin joskus unohtuu.
Nyt sitten selvisi ettei pidä ollenkaan viikolla.
Hänen asiat ei muille kuulu sanoi syyksi...
Minulle tuli tietty tunne, että häpee kun kihlasi minut tai että häpee minua.
Minusta kun sormusta pidetään jos sellainen hankitaan, mutta hän kai meni leikkikihloihin minun kanssa.
Kuljetaan kyllä yhdessä sukulaisissa ym. ettei siten tuntuis häpeävän.
Mutta mikä tuo sormus juttu teidän mielestä on?
Työ eikä harrastukset ei kuitenkaan ole sellaisia että sormus haittaisi.
Hän on tavallansa ihana, mutta nuo oudot tavat kyllä pistää miettimään, että kannattaako suhdetta edes jatkaa.
Kaikissahan meissä kyllä vikaa on.
Tulipa sekava kirjoitus, mutta kun pää on jälleen sekas.
Kiitos kaikille etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu