Petti ja jätti

Puoli vuotta sitten muija jätti mutta sain puhuttua että jos vielä katsottais. Tona aikana ei tapeltu ja kaikki oli ihan kunnossa. Muija vaan oli etäinen ja kylmä, paitsi joskus hän halaili, kosketteli ja suuteli. Nyt kuitenkin sain tietää että hänellä oli alkanut pelia toisen miehen kanssa kaksiviikkoa sitten. Olivat harrastaneet seksiä meidän asunnossa. Muija oli ollut jättämässä mua kuitenkin. Niin minustakin oli näyttänyt tässä viimeaikoina. Miksi pitää pettää? Eikö olisi voinut ekana jättää ja sitten aloittaa uusi suhde. Sattuu niin paljon ja mikään ei tunnu miltään. Ihme kyllä että ruoka maittaa edes jotenkin ja tuli oltua baarissa eilen ja oli siellä yksi mukava tyttökin. Siellä kavereiden kanssa tämä asia unohtui mutta aamulla taas sattui. Enkö ole vielä tajunnut mitä on tapahtunut vai olinko jo niin henkisesti valmistautunut eroon tässä puolen vuoden aikana? Rakastan sitä tyttöä enemmänkuin mitään muuta mutta se ei jätä sitä uutta jätkää. Oltiin kuin paita ja peppu. Niin ainenkin luulin. Tehtiin kaikki yhdessä ja oltiin aina yhdessä. Kaikki perusasiat oli kunnossa. Olivat vielä harrastaneet seksiä toisenkin vielä kun kaikki tavarani oli meidän asunnossa :(
Hassua on että en ole vihainen hänelle koska ehkä ymmärrän häntä koska olen jättänyt ex-muijani melkein samalla tavalla. Tunteen menee järjen edelle. Eniten mua pelotta olla yksin ja se aika kun tulee ikävä häntä. Olenko nyt vaan vihainen mutta en tajua sitä vai luulenko tän olevan vaan pahaa unta? Kertokaa te jo selvinneet?
Tiedän että pitäs toivottaa se muija sinne minne aurinko ei paista mutta jotenkin ehkä vähän ajattelen että olkoo sit sen jätkän kanssa jos on sen kanssa onnellisempi...niin paljon häntä rakastan ja haluan hänen parasta. Itkua pukkaa...
Hän oli kaikki minun koko elämäni. Olen sanonut että tämä meidän suhde on hyvä suhde mutta hän ei ole koskaan aikaisemmin seurustellut niin hänellä ei ole mitään mihin verrata. Hän erittäin pahoillaa ja haluaa ehdottomasti olla minun kaverini mutta sanoin että olen kaveri vasta sitten kun hän lopettaa sen suhteen sen toisen kanssa. Sitä hän ei tehnyt vaikka ekaksi lupasi.
Tiedän että kaverina oleminen lisää vaan mun paranemis aikaa. Mutta näkeminen ja jutteleminen hänen kanssaan helpottaa joskus, joskus se vaan pahentaa. Tunteeni heittelee niin laidasta laitaan koko ajan. Mitä tää kaikki on?
31070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tona puolen vuoden aikana harrastettiin seksiä, löhöiltiin sohvalla vierekkäin, käytiin etelässä ja tehtiin muutenkin kaikkea kivaa yhdessä. Että ei se silleen ollut etäinen. Olimme toistemme parhaimmat kaverit. Välillä vaan oli niin vaikeaa kun pelkäsi menettävänsä aarteensa.

Äänestä
  • eipä tässä oikein osaa sanoa mitään järkevää..mutta yritän. sinun kannaltasi olisi hienoa, jos voisit ja haluaisit säilyttää hänet hyvänä muistona. ilman katkeruutta ja vihaa. voithan tietysti tuntea kaikenlaisia tunteita, mutta se kertoo vain siitä, kuinka sinua sattuu. minäkin luovuin ensirakkaudestani jokunen aika sitten, mutta oikeasti en vihannut häntä, vaan sitä tilannetta, mikä oli. kaiken aikaa oli kamala ikävä jne..hän on erittäin rakas ihminen minulle vieläkin, ja haluan säilyttää hänet muistoissani hyvänä...niinkuin hän on. elämä on vaikeaa, yritä jaksaa.jossakin vaiheessa varmasti sinullekkin tulee se "jossittelu" vaihe, ajattelet että palaatte yhteen jne..ja mistäs sitä koskaan tietää..mutta niinkuin jo tuossa aikaisemmin sanoin, sinun kannaltasi olisi erittäin hienoa, jos muistaisit häntä rakkaudella, et katkeruudella..se ei ole hyväksi. semmoista vaan, ja hyvää joulua sulle! =)

    Äänestä

"Hassua on että en ole vihainen hänelle koska ehkä ymmärrän häntä koska olen jättänyt ex-muijani melkein samalla tavalla. Tunteen menee järjen edelle".

Tunteilleen ei voi mitään, sitähän kaikki pettäjät tuntuvat toitottavan täällä. Mitä sitten tuut tänne keskustelpalstalle itkemään, kun kerran olet itsekin toista ihmistä samoin kohdellut? Luulisi juuri sinulta ja kaltaisiltasi löytyvän ymmärrystä, kun rakastamanne ihminen lähtee toisen matkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karppa kirjoitti:

Puoli vuotta sitten muija jätti mutta sain puhuttua että jos vielä katsottais. Tona aikana ei tapeltu ja kaikki oli ihan kunnossa. Muija vaan oli etäinen ja kylmä, paitsi joskus hän halaili, kosketteli ja suuteli. Nyt kuitenkin sain tietää että hänellä oli alkanut pelia toisen miehen kanssa kaksiviikkoa sitten. Olivat harrastaneet seksiä meidän asunnossa. Muija oli ollut jättämässä mua kuitenkin. Niin minustakin oli näyttänyt tässä viimeaikoina. Miksi pitää pettää? Eikö olisi voinut ekana jättää ja sitten aloittaa uusi suhde. Sattuu niin paljon ja mikään ei tunnu miltään. Ihme kyllä että ruoka maittaa edes jotenkin ja tuli oltua baarissa eilen ja oli siellä yksi mukava tyttökin. Siellä kavereiden kanssa tämä asia unohtui mutta aamulla taas sattui. Enkö ole vielä tajunnut mitä on tapahtunut vai olinko jo niin henkisesti valmistautunut eroon tässä puolen vuoden aikana? Rakastan sitä tyttöä enemmänkuin mitään muuta mutta se ei jätä sitä uutta jätkää. Oltiin kuin paita ja peppu. Niin ainenkin luulin. Tehtiin kaikki yhdessä ja oltiin aina yhdessä. Kaikki perusasiat oli kunnossa. Olivat vielä harrastaneet seksiä toisenkin vielä kun kaikki tavarani oli meidän asunnossa :(
Hassua on että en ole vihainen hänelle koska ehkä ymmärrän häntä koska olen jättänyt ex-muijani melkein samalla tavalla. Tunteen menee järjen edelle. Eniten mua pelotta olla yksin ja se aika kun tulee ikävä häntä. Olenko nyt vaan vihainen mutta en tajua sitä vai luulenko tän olevan vaan pahaa unta? Kertokaa te jo selvinneet?
Tiedän että pitäs toivottaa se muija sinne minne aurinko ei paista mutta jotenkin ehkä vähän ajattelen että olkoo sit sen jätkän kanssa jos on sen kanssa onnellisempi...niin paljon häntä rakastan ja haluan hänen parasta. Itkua pukkaa...
Hän oli kaikki minun koko elämäni. Olen sanonut että tämä meidän suhde on hyvä suhde mutta hän ei ole koskaan aikaisemmin seurustellut niin hänellä ei ole mitään mihin verrata. Hän erittäin pahoillaa ja haluaa ehdottomasti olla minun kaverini mutta sanoin että olen kaveri vasta sitten kun hän lopettaa sen suhteen sen toisen kanssa. Sitä hän ei tehnyt vaikka ekaksi lupasi.
Tiedän että kaverina oleminen lisää vaan mun paranemis aikaa. Mutta näkeminen ja jutteleminen hänen kanssaan helpottaa joskus, joskus se vaan pahentaa. Tunteeni heittelee niin laidasta laitaan koko ajan. Mitä tää kaikki on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu