Kihlattuni jätti minut toukokuun alussa ja sitä ennen sain hänet kiinni kirjoittelusta toisen naisen kanssa. Kevät oli vaikeaa aikaa, hän muutti toiselle paikkakunnalle ja sitä ennen riitelimme pahasti ja hänen mukaansa minä heitin hänet ulos, vaikka pyysin häntä lähtemään siksi aikaa jonnekin, että suostuisi puhumaan asioista. Ei puhunut, vaan lähti. Ja lähtikin sit lopullisesti pois, sanoi itsensä irti töistä ja lähti. Sanoi, ettei tarvitse tarkoittaa vielä mitään. Selvitimme muutamaan otteeseen asioita ja loppukeväästä kaikki tuntui olevan jo hienosti selvillä vesillä. Sanoi rakastavansa ja haluavansa olla kanssani, vappu meni loistavasti ja kuvittelin kaiken olevan hyvin. Mutta sitten kaikki kaatui niskaan, sain hänet kiinni "pettämisestä" ja sitten hän totesi, että parempi erota.
Itse olen ollut totaalisen rikki ja edelleenkin itken, en ehkä päivittäin, mutta olen kadottanut elämäniloni ja jaksamiseni. Kun kysyin, että oliko hän miettinyt asiaa pidempään jo, niin kuulemma kevään. Eli sen jälkeen kun muutti pois. Eli kun hermostuin hänelle ihan totaalisesti, hän otti ja lähti ja sanoo, että itse käskin häipyä. Ja vaikka miljoona kertaa olen sanonut, että pyysin häntä valitsemaan joko puhumisen tai siksi aikaa lähtemisen pois, että voi puhua, en tarkoittanut lähtemistä lopullisesti! No, olemme nyt siis olleet erossa 3kk, eikä asioista keskusteleminen suju oikein edelleenkään. En vain ymmärrä, että millainen ihminen ei ymmärrä asioita toisen näkökulmasta ja joka ei osaa antaa anteeksi ja joka lähtee karkuun, koska ei ymmärrä puhua asioita selväksi? Voin siis syyttää vain itseäni siitä, että kilahdin kerran kunnolla ja rauhoituttuani halusin puhua asiat selväksi. Voiko se tappaa tunteet todellakin niin, että haluaa erota yli 4 vuoden suhteesta, jossa on jo tulevaisuudensuunnitelmia? Kaikki oli hyvin ennen sitä. Jotenkin vain tuntuu niin uskomattomalta...
Itse olen ollut totaalisen rikki ja edelleenkin itken, en ehkä päivittäin, mutta olen kadottanut elämäniloni ja jaksamiseni. Kun kysyin, että oliko hän miettinyt asiaa pidempään jo, niin kuulemma kevään. Eli sen jälkeen kun muutti pois. Eli kun hermostuin hänelle ihan totaalisesti, hän otti ja lähti ja sanoo, että itse käskin häipyä. Ja vaikka miljoona kertaa olen sanonut, että pyysin häntä valitsemaan joko puhumisen tai siksi aikaa lähtemisen pois, että voi puhua, en tarkoittanut lähtemistä lopullisesti! No, olemme nyt siis olleet erossa 3kk, eikä asioista keskusteleminen suju oikein edelleenkään. En vain ymmärrä, että millainen ihminen ei ymmärrä asioita toisen näkökulmasta ja joka ei osaa antaa anteeksi ja joka lähtee karkuun, koska ei ymmärrä puhua asioita selväksi? Voin siis syyttää vain itseäni siitä, että kilahdin kerran kunnolla ja rauhoituttuani halusin puhua asiat selväksi. Voiko se tappaa tunteet todellakin niin, että haluaa erota yli 4 vuoden suhteesta, jossa on jo tulevaisuudensuunnitelmia? Kaikki oli hyvin ennen sitä. Jotenkin vain tuntuu niin uskomattomalta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähän saman tapainen tilanne mullakin. En ollut huomannut minkään olevan vialla. Seurusteltu ollaan 6 vuotta, asuttu yhdessä n 4 vuotta, kihoissa 1 vuosi ja oma asunto ostettiin alle vuosi sitten. Nyt yhtäkkiä miehelle tulee joku kriisi ja nyt ollut 3kk muualla asumassa, kun ei tiedä jatkaako mun kanssa vai ei. Olen kysynyt, että miksi ei vain painu helvettiin kokonaan mun elämästä, mutta vastaa vain, että välittää musta niin paljon ja olen hänelle niin tärkeä. Tilanne on vaikea, ei ole viikkoakaan, ettenkö itkisi. Tuntuu, että haluaisin jo luovuttaa, mutta en kuitenkaan halua koska rakastan häntä niin paljon.
Tilanne kärjistyi siihen, kun hän yhden laivareissun aikana suuteli ja käpälöi jotain toista naista. Sanoi, ettei tiedä voiko antaa itselleen koskaan sitä anteeksi, koska ei uskonut että olisi ikinä voinut loukata mua niin. Siksi hän kyseenalaisti sen, että rakastaako mua enää kun pystyi tuollaista tekemään. Sitten hän on ollut niin puhki töidensä takia, ettei varmaan loppuunpalaminen ole ollut kaukana. Hän ei ikinä sitä minulle näyttänyt, enkä ollut tiennyt kuinka paha hänellä on ollut olla. Myönsi itsekin, että toimi niin kuin tyypillinen suomalainen mies, ei puhunut asiasta vaan odotti että kaikki korjaantuisi itsestään.
Nyt olen odottanut että hän saisi asiansa kuntoon ja haluaisi palata luokseni. Hän on todella hyväsydäminen ja ihanin mies mitä olen ikinä tavannut, enkä haluaisi menettää häntä.
Kaikki sanovat, että tämä on jo selvä homma, että ei se takas tuu, mutta kun minä olen eri mieltä. Hän on sielunkumppanini ja paras ystäväni. Tuntuu että joka päivä ilman häntä on kuin pieni kuolema.
No enpä jaksa enempää avautua, taisi mennä jo niin sekavaksi.
Yritin vain sanoa, että et ole yksin. Näitä tapauksia tuntuu olevan ihan liikaa.
Ja teille miehet (ja miksei naisetkin), puhukaa jos tuntuu pahalta, vaikka asia tuntuisi kuinka mitättömältä niin puhukaa, ja te joille puhutaan niin kuunnelkaa. Niin monta turhaa eroa saataisiin niin pienellä keinolla estettyä. Muistakaa rakastaa toisianne.
Kiitos omasta avautumisestasi, on toisaalta helpottavaa jakaa asioita sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet samaa kuin niiden, joilla menee vaa hyvin ja jotka kyllä kuuntelee, mutta eivät tunnu ymmärtävän kumminkaan ihan täysin, miltä tuntuu.
Tällä mun miekkosella oli myös paha olla siellä töissä, mistä irtisanoi itsensä ja se oli ihan ok juttu. Oli hakemassa toiselta paikkakunnalta töitä ja sit loppujen lopuksi saikin sen. Mutta nyt ei ole tyytyväinen siihenkään. Mutta pääsi kouluun ja lähtee opiskelemaan unelma-alaansa. Kommunikointi ei meillä pelaa,koska edelleen takkuamme samassa missä silloin aiemminkin... puhuttiin nimittäin just tänään puhelimessa ja se ei ollut kivaa. tuntuu pahalta, että asiat meni näin ja kun olimme myös toistemme tärkeimmät ihmiset ja parhaat ystävät. Nyt kummallakin on edessä uudet tuulet, mulla uusi työ ja muutin myös paikkakuntaa, kotipaikkakunnalle takaisin, täällä on sillä tavalla turvallista olla, kun on kavereita ja perhe, kenen kanssa voi puhua. Toivoisin vain että pystyisimme selvittämään välimme siihen kuntoon, että asioista voisi keskustella niin, että kumpikin ymmärtäisi toista. En usko enää paluuseen, mutta en haluaisi luopua kuitenkaan ystävyydestäkään... vaikka se ei vielä niin mahdollista olisikaan, koska omat tunteet on vielä niin voimakkaat. Tsemppiä sulle ainakin, päivä kerrallaan, asioilla on tapana järjestyä, kävi sitten miten kävi!
Myös minulle on käynyt samoin. Vuosien jälkeen kaikki näytti hyvältä ja yks kaks vähän aikaa sitten kumppani halusikin jättää minut. Kesä on ollut yhtä selviämistä päivästä päivään. Itkeminen ainakin helpottaa oloa ja ehkä jonain päivänä kaikki taas näyttää hyvältä. Yksin tai ilman kumppania, aika näyttää. Puhumattomuus suhteen ongelmista on meilläkin ollut suurin syy tähän tilanteeseen, johon liittyy pettämistä ja muuttaminen kotoa toiselle paikkakunnalle. Itse näin suhteemme toimivana, joka vuosien yhdessäolon jälkeen oli paljon kumppanuutta ja huolenpitoa. Nyt tunnen itseni petetyksi ja katkeraksi. Kaikki tunteet on tällaisessa tilanteessa sallittuja ja ne on käytävä läpi, joko yksin tai mielummin puolison kanssa yhdessä, jos mahdollista. Meitä saman kokeneita on paljon. En ymmärrä miksi nykyisin tavoitellaan suurta onnea, vaikka tavallinen arkinen elämä suurine ja pienine iloineen pitäisi riittää.
Yritetään selvitä.
et ole yksin surusi ja murheittesi kanssa! Kohtalotovereita on monia! Puhuminen auttaa,itse sain avun puhumisen kautta. Puhua voi ystävälle, läheisille ja ns hoitohenkilöille.
Elämänilo voi olla kadoksissa pitkään. Sen tiedän, itse kokeneena pettyneenä rakkauteen ja rakkaaseeni. Itkuisuuteni ja masennukseni kestivät reilut puoli vuotta. Sitten elämään alkoi löytyä taas iloa ja rakkauttakin!
Mutta ennen kuin voi aloittaa uuden puolison kanssa alusta, on menneisyytensä kanssa tehtävä "tilit selviksi". Jos ei kaksin niin sitten yksin sinun. Harmi siinä on vain se, ettet välttämättä tule koskaan saamaan selvyyttä kaikkeen, ellei entinen puoliso ole läsnä keskusteluissa.
Tuska helpottaa aikanaan, muistot jäävät sydämeesi. Anna huonojen muistojen poistua savuna ilmaan ja tee tilaa mukaville, uusille muistoille ja ihmisille. Jaksamista! Aurinko paistaa pilvienkin takaa! Vaik et uskoisi sitä nyt, pidä se silti mielessäsi!