Mitä lehdenjakajat tienaavat?

Rahaa köyhälle!

Hei vaan!

Onko täällä lehdenjakajia (=varhaisjakelu, sanomalehdet)? Mitä tienaatte/kk ja minkä alan TES:iin kuulutte? Pitääkö paikkaansa, että lehdenjakajilla olisi Paperiliiton TES? Kannattaako työ rahallisesti, kun varhaisjakelua olisi noin 3-5 tuntia/yössä?

Ilmaiseksi en rupea töihin, rahaa pitäisi tulla myös. Vaihtoehtoina on joko muutaman tunnin osa-aika työ viikolla tai viikonlopputyö la-su.

Kiitos vastauksista!

232

123798

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --------

      Olen tehnyt lehdenjakoa kesälomatuuraajana 7yötä 1vapaa. Tuntipalkka on vähän päälle 7e, sunnuntaisin tuplapalkka. Itsellä yksi iso piiri, jonka jakamiseen menee reilut 2h -palkkaa saan kuitenkin kolmelta tunnilta. Jos on autopiiri, tulee vielä kmkorvaus, joka on n. 0,40e/km.

      Itsellä 20km autopiiri, eli kuussa kertyy rahaa vajaat 800e ( lomakorvaus yht. n.900e)

      Eipä siis rikastumaan pääse. Kesätyönä ihan ok, vaikka vrkrytmi meneekin auttamattomasti sekaisin. Jos pystyy tekemään useampaa piiriä, sen parempi.

      • Rahaa köyhälle!

        Hei!

        Minkä alan TES Sinulla on? Olen ymmärtänyt, että sanomalehdenjakajat olisivat Paperiliiton TES:ssa? Miksi Sinulla on vain 1 vapaapäivä 7 työvuoron jälkeen, miksi lehdenjakajilla ei ole 5 2? Saatko peruspalkan lisäksi yölisää, koska työhän on yötyötä? Kuinka kova työtahti jakajilla on? Ja ehtiikö esim. huonolla kelillä (vesisade, lumisade, liukas talvikeli) jakaa lehdet sovitussa ajassa?

        Miten perusteelinen opastus jakajan työhön annetaan? Saatko työsuhde-etuja, esim. lehtietuja, työterveyshuoltoa tms.? Haluaisin tietää työehdoista mahdollisimman paljon, että voisin vertailla eri vaihtoehtoja.

      • ................
        Rahaa köyhälle! kirjoitti:

        Sanomalehdenjakajat ei todellakaan kuulu paperiliiton tessiin vaan viestintäliittoon tai PAU:hun.
        Kiertävä vapaapäivä kerran viikossa ja vapaa vkl seitsemän viikon välein on ihan normaali käytäntö alalla.
        Perehdytys oli omalla kohdallani niin että olin kahtena yönä edeltäjäni mukana auton kyydissä katsomassa.
        Eipä juuri tällä alalla ole työsuhde-etuja...

        Eipä tule yölisää, ylimääräistä rahaa saa sillointällöin esim. mainoksista, joita pitää nakella ei-tilaaja -talouksiin. Kyllä säälläkin on vaikutusta jakotahtiin, sekä viikonpäivällä.. Sunnuntaihesaria on ihan toisenlaista jakaa kuin maanantain versiota! Talvella varmasti tuplasti hajottavampaa hommaa kuin kesäkeleillä..

        Opastus toimii siten, että toisen jakajan mukana ollaan parina yönä tutustumassa piiriin ja pyynnöstä pääsee kyllä useammankin kerran opastukseen. Ja niistä maksetaan normipalkka. Kesätuuraajalle ei pahemmin työsuhde-etuja heru. Tosin saahan varalehdet pitää itsellään, mitä usimmiten jää jakelupiiristä yli muutama.

      • ARSKATEHTAALLA
        ................ kirjoitti:

        Sanomalehdenjakajat ei todellakaan kuulu paperiliiton tessiin vaan viestintäliittoon tai PAU:hun.
        Kiertävä vapaapäivä kerran viikossa ja vapaa vkl seitsemän viikon välein on ihan normaali käytäntö alalla.
        Perehdytys oli omalla kohdallani niin että olin kahtena yönä edeltäjäni mukana auton kyydissä katsomassa.
        Eipä juuri tällä alalla ole työsuhde-etuja...

        LIITTO ON TEOLLISUUSLIITTO JA TES MYÖS VAPAAT 2 PV JA TYÖTÄ 6PV..OLLU JO 13 V.
        TYÖ TERVEYS ON MEHILÄINEN JA TÄMÄ ON TIETO ...TÖITÄ TEHTY JO 30 V.

    • lehtimies_

      Huonosti tienaa, ainakin täällä Oulussa viestintäalan tes:in mukaan palkka yksityisessä jakelutoimistossa, minkäänlaista yölisää ei tipu, postin suorittamassa varhaisjakelussa muistaakseni eri tes ja kai jonkinlainen yölisäkin jopa maksetaan.
      Ei kannata rahallisesti eikä terveydellisesti, kyllähän tämä kesätyönä menee mutta itse ainakin katselen jo muita hommia kun alkaa olla jo hieman liian kallis harrastus tämä lehdenjako.. :)

      • lehdenjakajan sijainen

        kyllä pääsee rikastumaan todellakin, jos on autopiirillä ja ei mee veroja paljoa. itse sain n.2000e kuussa kun veroa meni vaivaiset 1% :D:D Niin ja palkkaa sai 5 tunnilta vaikka jaossa meni 2tuntia.. Joten kannattaa valita sopiva piiri ;)

      • kovasti
        lehdenjakajan sijainen kirjoitti:

        Jos sä oot tuurannut kaveria,joka on hyvän diilin tehnyt niin tokihan se on eri juttu,kuin mennä uutena hakemaan töitä.

      • ;;;;;;enään
        kovasti kirjoitti:

        Jos sä oot tuurannut kaveria,joka on hyvän diilin tehnyt niin tokihan se on eri juttu,kuin mennä uutena hakemaan töitä.

        diilit enää auta kun posti ottanut vallan,ainkin täällä uudellamaalla.vanhat jakajat sentään saavat jonkun näköistä takuu-palkkaa mutta uutena taloon tullut ei kyllä enään tienaa juuri mitään,joten kannattaa unohtaa nykyään koko juttu.minulla 50% palkasta pelkkää takuu osaa jota uusi jakaja ei saa!!!

      • entinen jakaja
        ;;;;;;enään kirjoitti:

        diilit enää auta kun posti ottanut vallan,ainkin täällä uudellamaalla.vanhat jakajat sentään saavat jonkun näköistä takuu-palkkaa mutta uutena taloon tullut ei kyllä enään tienaa juuri mitään,joten kannattaa unohtaa nykyään koko juttu.minulla 50% palkasta pelkkää takuu osaa jota uusi jakaja ei saa!!!

        Viime jouulukuussa päättyi työsuhde nykyisen postin kanssa. Onneksi. Palkkoja poljetaan uudella maalla piirimittauksien avulla kerta toisensa jälkeen. Tarkoittaen sitä että maksettuja tunteja vähennetään (lue aiempia viestejä).
        Maksettiinpa lehdenjakajille omistajan vaihdon myötä miinus palkkojakin tehdystä työstä...
        Työsuhde etuina kyllä säily alkuun hs tai hbl vuosikerta, muttei enää mahdollista.
        Posti lahjoittaa jouluisin työntekijöilleen viikkolehden vuosikerran. Se on siis lahja. Myös joulukorttien postimerkit 20kpl .

      • ;;;;;;;;;;;;
        entinen jakaja kirjoitti:

        ja ennen sai ostella (tilata) sanoman ja egmontin lehtiä kotiin -50%.nykyisen postin henkilökunta etuja en ole vielä huomannut/löytänyt.ainiin tulihan sieltä tosiaan jotain postimerkkejä aikoja sitten.

      • jakaja
        lehdenjakajan sijainen kirjoitti:

        kyllä pääsee rikastumaan todellakin, jos on autopiirillä ja ei mee veroja paljoa. itse sain n.2000e kuussa kun veroa meni vaivaiset 1% :D:D Niin ja palkkaa sai 5 tunnilta vaikka jaossa meni 2tuntia.. Joten kannattaa valita sopiva piiri ;)

        No kyllä hyvä tuuri käy jos pääsee oikeen valitsemaan! Sä otat sen piirin minkä saat, jos se on hyvä piiri niin sulla on tuuria. Monesti tarjotaan ensiksi pyöräpiiriä koska ainakin täälläpäin autopiireillä on vakiväki joita et pääse kuin tuuraamaan - ei ne hevillä helposta ja mukavasta hommasta lähde. Mutta niin kuin itselleni kävi eli poljin pyörällä ahkeraan ja yritin tehdä hommani hyvin niin tuli lisää piirejä ja sitten myös autopiirejä.

      • kehtaa edes kertoa
        entinen jakaja kirjoitti:

        Viime jouulukuussa päättyi työsuhde nykyisen postin kanssa. Onneksi. Palkkoja poljetaan uudella maalla piirimittauksien avulla kerta toisensa jälkeen. Tarkoittaen sitä että maksettuja tunteja vähennetään (lue aiempia viestejä).
        Maksettiinpa lehdenjakajille omistajan vaihdon myötä miinus palkkojakin tehdystä työstä...
        Työsuhde etuina kyllä säily alkuun hs tai hbl vuosikerta, muttei enää mahdollista.
        Posti lahjoittaa jouluisin työntekijöilleen viikkolehden vuosikerran. Se on siis lahja. Myös joulukorttien postimerkit 20kpl .

        Eipä sitä lehteäkään viime jouluna saanut, toissajouluna sai vielä puolikkaan vuosikerran-
        näistä nyt niin väliä kun saisi edes palkkaa työstä.

      • eläimen kohtelu
        kehtaa edes kertoa kirjoitti:

        Eipä sitä lehteäkään viime jouluna saanut, toissajouluna sai vielä puolikkaan vuosikerran-
        näistä nyt niin väliä kun saisi edes palkkaa työstä.

        Hyvin sanottu, ja niin totta kaikki tämä.
        Palkka on alennettu...en enää muista kuinka monta kertaa...4 x, 5x, joka kerralla useampi kymmen prosentti.
        Aivan laillisesti.
        Erilaisin näppärin tempuin.

        Olen kuullut monen sanovan, että palkka putosi useita satasia kuussa (takuupalkasta huolimatta).
        Olen kuullut erittäin monelta, että he saavat alle tonnin koko kuukauden työstä. Ennen nuo huonoiten palkatut saivat sentään noin1300-1500 brutto kuukauden työstä.

        Laki on laki.
        Rikos on rikos.
        Totuus tulee ilmi, vaikka asia tosin kävi eduskunnassa viime vuoden lopulla.
        Kaikki itellan toiminta todettiin lailliseksi. HA HA HA HA HA HAA

        Ihmistä kohdellaan siten, kuin se antaa itseään kohdella.
        Jakaja ei ole tyhmä eläin, se on alapuolella kaikkien tyhmyysasteikkojenkin.

      • Anonyymi
        lehdenjakajan sijainen kirjoitti:

        kyllä pääsee rikastumaan todellakin, jos on autopiirillä ja ei mee veroja paljoa. itse sain n.2000e kuussa kun veroa meni vaivaiset 1% :D:D Niin ja palkkaa sai 5 tunnilta vaikka jaossa meni 2tuntia.. Joten kannattaa valita sopiva piiri ;)

        Kyllä vtuttaa lukea tälläistä kun jakaa 3.5h piiriä 5h joka yö. Palkkaa tulee tonni kuussa.

    • ex-jakaja

      Mee mieluummin vaikka marketin kassalle osa-aikaseks. Lehdenjakan tienaajotain 7,50 euroo tunti. Oon joskus jakanu lehtiä ja voin sanoa kokemuksesta että se on paska hommaa johon ei kannata käsiään liata. Kesällä se on vielä helppoa mutta kun tulee talvi niin homma voi alkaa ihan tosissaan vituttaa. Sä saat paremman palkan vaikka marketin kasssalla vähemmällä vaivalla kuin lehen jaossa eikä tarvii juosta rapuissa lehtien kanssa ja pilata öitään muutaman muutaman surkeapalkkaisen työtunnin takia. Mikä tahansa muu osa-aikainenkin päivätyö on parempi vaihtoehto useinmiten myös taloudellisesti.

      • kohta myöskin entinen jakaja

        Olen aivan täysin samaa mieltä nimimerkin ex-jakaja kanssa.

      • Valwoja

        Olen uusi täällä, sattuipa silmiin kun ei muutakaan työtä ole vuoteen näkynyt vaikka olen korkeakoulutettu.

        Sinänsä kiinnostava homma, että itse valvon muutenkin joka yö ainakin viiteen - ei sotkisi ainakaan minun rytmiäni kovin pahasti.

      • tuleva ex-jakaja

        Ihan hirveetä duunia, ei tosiaan sen arvosta. Sä oot 7 yönä viikossa töissä, yks vapaapvä. Viikonloppu vapaa joka seittemäs viikko.. hrr. Päivärytmi ihan sekasin. Mitä tahansa muuta!!

      • Jakaja---

        Nämä "ex-jakajathan" lehdenjaosta rutisee kun eivät miesten töihin kyenneet. Parempi vaan mennäkin sinne markettien kassoille piipertämään, pois tosihommista.

      • Anonyymi
        Jakaja--- kirjoitti:

        Nämä "ex-jakajathan" lehdenjaosta rutisee kun eivät miesten töihin kyenneet. Parempi vaan mennäkin sinne markettien kassoille piipertämään, pois tosihommista.

        Nuorempana olin lomittajana aamuyöllä jakamassa lehtiä.Parin viikon kuluttua varmaankin verenpaine nousi,sydän hakkasi,olin saanut nukuttaa n.4 tuntia yössä,minimipalkka,valittavia tilaajia,jos olin myöhässä (huonon kelin takia).Yhä vaan jotkut kannattavat yöjakelua,jopa kirjepostin.Kerrostalossa yörauha menee,koirat haukkuu ja naapurisopu kärsii.HErrat hankki,kun alamaiset juoksee vielä kerkiävät päivällä toiseen työhön.

    • pohjosesta

      kyllä mie olen postin palkoilla eläny viimiset 2 vuotta, talvisin on tiukempaa ku on vähemmän töitä. tuntipalkka on öisin 7, 23 e ja siihen 30% yötyölisä elikkä 9,4 e tunnilta. näin on ollu melkeinpä siitä saakka ku tulin postille. kesällä homma on helppoa, ku ei ole lumi ja pakkanen häiriköimässä..mutta kyllähän se viel helppoa talvella on. tosin vitutus iskee helposti kun lähet yöllä neljän aikaan 30 asteen pakkasessa jakaan jotain reittiä missä pitää juossa paljon..mutta tänäänkin tein reitin puolessatoista tunnissa, palkkaa sain 3 tunnilta 45 minsalta.. eli varsin hyvin..
      työsuhde-etuina tosiaan se jonku lehden vuosikerta, ja 20 kpl postimerkkejä ( tai mulle tuli niitä jostainkumman syystä 40kpl viime jouluksi)..ja ku on liitossa niin saa 2snttiä teboililta alennusta bensasta...ja 10%alennus liiton kortilla postissa tietyistä tarvikkeistä...varmaan kannattaa tsekata postiliiton kotisivut..

      • timppa!

        3.75*9.4e=35.25e -verot.miten helvetissä sillä rahalla voisi elää?????????vaikka saisit 400 postimerkkiä niin sillä ei leipää osteta ja asuntoa makseta!!!!!????

      • pohjosesta
        timppa! kirjoitti:

        3.75*9.4e=35.25e -verot.miten helvetissä sillä rahalla voisi elää?????????vaikka saisit 400 postimerkkiä niin sillä ei leipää osteta ja asuntoa makseta!!!!!????

        siihen sunnuntaityöt päälle, ja mulla on useimmiten viikonloppuisin laitettu päivävuoroja ( jotka yleensä posti laittaa varhaisjakelijoille). esitejakelusta saa mukavasti, 10-20e korkeintaan puolen tunnin työstä. valvojapalkkio (25% parempi palkka ku tavallisesti)
        mulla on pelkästään kahelta viikolta 650e yötöistä. siinä ei ole edes lisiä mukana ( valvojapalkkio, esitejakelu, lisälehdet, työhönsidonnaisuuslisä ja jakeluautolisä). ja kesäsin on päivävuoroja kun vakinaiset on lomalla. niistä tulevat rahat siihen päälle.
        rahoja ei tule ryypättyäkään ku on aina viikonloput töissä. mulla on asunto, hyvä auto ja koira. niihin menee rahaa, mutta laskut kyllä edelleen maksan ajallaan. eli kyllä mie ainakin elän.

      • .........

        työsuhdetuna lehtitilaus,no eiköhän se ollut sun joululahja!!!!!

    • 20v kokemuksella sanon

      Lehtien jakaminen oli kohtuullisen hyvä työ kun jakajat olivat lehtiyhtiön palkkalistoilla. Mutta kun jakelu siirtyi Postille, palkka laski heti kättelyssä -30%, ja sen jälkeen mitotuksia on kiristetty jatkuvasti. Mutta varsinkin 90-luvun laman aikoihin kiristyksiä tehtiin kovalla kädellä, ja niitä perusteltiin sillä, että ihmiset lopetivat tilauksia työttömyyden ym. taloudellisten syiden takia, mikä oli ihan tottakin.

      Jakajat eivät uskaltaneet napista, kun siihen aikaan työpaikat olivat kiven alla. Käytännössä työajan kiristykset olivat luokkaa 10-15%, mutta kun lamasta toivuttiin ja tilaukset taas lisääntyivät, niin työaikoja ei ole palautettu entiselle tasolle vaan kiristyksiä on jatkettiiin uusimalla mitotuksen perusteita.

      Ja sinun kannattaa myös ajatella sitä, mikä vaikutus yötyöllä on elämääsi ja sosiaalisiin suhteisiin. Ne karisevat äkkiä pois, kun joudut nukkumaan silloin, kun muut ihmiset bailaavat ja seurustelevat.

      Lisäksi yötyön terveyshaitat ovat merkittävät pitemmän päälle. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Olkapää ja polvert sökönä lukemattomien kaatuilujen jäljiltä, kun teitä ja pihoja ei aurata ja hiekoiteta. Tunnen lisäksi monta pitempään jakanutta henkilöä, jotka ovat kuolleet 45-60 vuoden iässä. Toisaalta tiedän vain yhden henkilön, joka on selvinnyt jakajana eläkeikään asti.

    • sama homma sama palkka

      En itse tekisi kyllä yötyötä ja lehdejakoa alle 10 euroa / tunti. Sama palkka tulee kun jakaa aamupäivällä lehtiä tai postia, ilmaisjakelua tai Metroa. Ja helpommalla pääsee, ei tarvii kun seistä paikalla 4 tuntia/pvässä ja metrot on jaettu ja yöt saa nukkua rauhassa ja hetii loppupäiväksi kouluun.

    • lade27

      Kuukaudessa tienaan 1600e verot.Käteen jää 1400e.Jotenkinhan sillä elää.Mut muuten aika paska hommaa,varsinkin talvisin tosi rankkaa koska aikataulussa pitäisi pysyä ja kelit on mitä on aina välillä. Joten vaihdan paikkaa kun vain sais uuden paikan. Ja pomoni on todella ärsyttävä,en puhu hänen kanssaa,muuta kuin silloin kun on pakko.

      • delare

        Itse teen paljon sijaisuuksia, joten palkka vaihtelee aika paljonkin, mutta yleensä on siinä 2000-2200e/kk käteen, josta 100-200e on km-korvausta oman auton käytöstä.
        Noista aikatauluista vielä että, pitäähän niissä pysyä, mutta jos töitä on lätkäisty sairaslomien yms. takia jokaiselle liikaa tai lehdet tulevat painosta myöhässä, niin väkisinkin joskus myöhästyy. Piireihin menee aina oma aikansa ja myöhästymiset ovat harvoin jakajan syytä.

      • MMMMMMMM
        delare kirjoitti:

        aika paljon saa juosta että saa 2000e käteen mutta ei mitenkään mahdotonta ainakaan ennen ollut,mutta nyt kun postille tämä eteläsuomen jakelu siirtynyt niin rupeaa toi kunnon tilin saaminen olemaan aika vaikeaa.pakko sanoa että POSTI on perseestä,tulee oiken jellonajakelun aikoja mielen jolloin sitäkin haukuttiin mutta nykyään kaikki paljon huonommin.

      • HK/S
        delare kirjoitti:

        Itse teen paljon sijaisuuksia, joten palkka vaihtelee aika paljonkin, mutta yleensä on siinä 2000-2200e/kk käteen, josta 100-200e on km-korvausta oman auton käytöstä.
        Noista aikatauluista vielä että, pitäähän niissä pysyä, mutta jos töitä on lätkäisty sairaslomien yms. takia jokaiselle liikaa tai lehdet tulevat painosta myöhässä, niin väkisinkin joskus myöhästyy. Piireihin menee aina oma aikansa ja myöhästymiset ovat harvoin jakajan syytä.

        Delare; ihmettelen että kuinkä nämä palkat jne. asiat poikkeavat näin paljon toisistaan. Onko jakelijoilla kk palkka vai tuntipalkka? Onko kuinka vaikea tienata tuota 1500e, monta piiriä pitää olla tuohon summaan nähden. Kerro delare miten itse saat noin paljon rahaa tuosta työstä. Itse olen ajatellut että siirtyisin kokopäivätyöläiseksi tähän varhaisjakeluun, mutta haluaisin tietää että onko noihin ansioihin mahdollista päästä. Itselleni riittää mainiosti 1500e liksaa tuosta työstä=) Kuinka pitkä alue on 1 piiri?

      • ;;;;;;;,
        HK/S kirjoitti:

        eli piirin mukainen tuntipalkka.eli käytännössä urakkapalkka mutta jos nyt tulet uutena taloon ja postin mittausten mukaisesti palkat ovat selvästi huonontuneet,eli peruspalkka laski mutta nyt maksavat yölisää jota ei ennen tunnettu mutta pointti on siinä että posti mitoitti kaikki piirit uudestaan ja maksavat huonommin.vanhat jakajat saavat erotuksen palkkaansa mutta uudet eivät. et todennäköisesti tulisi saamaan itsellesi sellaista piiri kokonaisuutta että saisit tuon 1500e brutto kasaan.eli enään ei kannata aloittaa lehtienjakamista kuin korkeintaan lisäliksan saamiseen,ei elämiseen.

      • marco
        ;;;;;;;, kirjoitti:

        Kyllä tuo ihan mukava lisä on, kun nykyään saa päiväduunista n.2000€ ja työ alkaa 7-8 aikaan ja loppuu 14.30-15.30. Siinä ehtii ihan hyvin heittää ennen varsinaista työtä jonkun 1000-1500€ edestä keikkaa kuussa.
        Kun muutenkin tulee valvottua 01-02 asti niin ei muuta kuin nukkumaan viimeistään 22.00 ja herätys 02.00-03.00 riippuen piirin suuruudesta.

      • delare
        HK/S kirjoitti:

        Delare; ihmettelen että kuinkä nämä palkat jne. asiat poikkeavat näin paljon toisistaan. Onko jakelijoilla kk palkka vai tuntipalkka? Onko kuinka vaikea tienata tuota 1500e, monta piiriä pitää olla tuohon summaan nähden. Kerro delare miten itse saat noin paljon rahaa tuosta työstä. Itse olen ajatellut että siirtyisin kokopäivätyöläiseksi tähän varhaisjakeluun, mutta haluaisin tietää että onko noihin ansioihin mahdollista päästä. Itselleni riittää mainiosti 1500e liksaa tuosta työstä=) Kuinka pitkä alue on 1 piiri?

        Teen paljon sijaisuuksia ja yleensä otan niitä niin paljon kuin tarjotaan / ehdin tekemään. Aika harvoin saan ennen kuutta työt valmiiksi vaikka aloitan puoli kahdelta. Voin tehdä mitä tahansa piirejä alueeltani, myös niitä kerrostalo yms. juoksupiirejä, ja niiltäkin selviää huomattavasti laskettua aikaa nopeammin jos kunto kestää.

    • ihan jees

      Tein hommaa vuoden ennen kuin sopimus muuttui ja jakajat joutuivat postin sopimusten piiriin. Näytti, että liksa laskee reippaasti ja lomaetu kapenee vielä reippaammin joten otin kiireesti loparit. Oli siihen muutakin syytä.

      Neljän tunnin piirit plus ylimääräiset ja liksaa tuommonen vajaa tonni kuussa vähän vaihdellen. Riitti minulle silloin ja jopa pidin työstä.

      Mutta sitten, sen lisäksi että sopimus oli muuttumassa alkoi tapahtua öisin vähän liikakin piireilläni. Uhkaavia tilanteita, suoria uhkauksia väkivallalla ja yrityksiäkin. Yöllä liikkuvat ihmiset näyttivät olevan etupäässä aivan sekaisin joko viinasta tai sitten huumeista, liimoista ja muista myrkyistä. En katsonut enää olevani oikeassa hommassa kun aika meni taustan suojaamiseen ja hulluimpien väistelyyn.

      Jaoin lehtiä etupäässä alueilla joissa ei ole tapana herätä aamulla töihin vaan on aikaa valvoskella yöt.

      • HK/S

        Ihmettelen vain että kuinka nämä liksat eroavat noin paljon toisistaan. Jotkut saavat lähtöpalkkaa 1300e kuukaudessa, ja toiset tienaavat 1600-1800e/kk.

        Toiset puhuvat että saa tuskin 800e/kk. Miten tiedän että kannattaako homma vai ei? kumpi parempi varhaisjakelu vai päiväjakelu?

        Nauttisin varmasti työstä koska siinä ei ole ketään kyttäämässä koko ajan mitä teet ja se on rennompaa sillä tavoin.

        Jos annetaan esim.2 piiriä mitä se käytännössä tarkoittaa paljon siihen menee aikaa jne. itse olen uudeltamaalta, ja haluaisin tietää että onko täällä jotenkin erilainen palkkausjärjestelmä jne. kuinka helppoa on löytää nämä postilaatikot jotka ovat matkan varrella ja tuleeko mitään ongelmia tuon jaon suhteen pimeällä.

        Kaipailen asiallisia vastauksia ja tietty sitä faktaa haastattelu olisi kyseiseen hommaan parin päivän kuluttua ja olisi kiva tietää mitä siellä oikein sitten asian suhteen kysyisi.

        Joten laittakaa vinkkejä mistä tiedän että suostu johonkin paskaan juttuun...

        Kiitoksia vastanneille!

      • hieman.

        faktaa.1piiri voi olla maksettu 1tunti joku toinen esim iso auto piiri voi olla maksettu yli 7tuntia.ja kaikkea siltä väliltä,se mitä saisit jaettavaksi riippuu ihan tuurista.aamulehdenjakajan tienestit ovat täysin jakajakohtaiset,eli joku tienaa sitä ja joku toinen tätä.eli lopuksi sinun ansiot riippuu siitä kuinka nopea olet,eli pystytkö jakamaan kuinka monta piiriä,ja ottamaan lisätöitä.ja näin lopuksi postin hommissa joudut todella näkemään vaivaa jos haluat kunnon tilin,voithan aina kokeilla!!!!!!!ps.jotkut täällä jotka ovat ennen jakaneet entisen leijonajakelun aikaan eivät tiedä mitä on nykyiset postin jutut joten siitäkin syntyy paljon ristiriitaa näissä keskusteluissa,ja asiat eivät todellakaan ole nykyisin paremmin.

      • HK/S
        hieman. kirjoitti:

        omituista, kävin juttelemassa työstä ja tulikin selväksi että työhön olisi otettu ihan kenet vain kunhan olisi esimies vain saanut jonkun tekemään tuon työn. Hain autopiiriä olisin saanut kärrypiirin. Taitaa tuo kärrypiiri olla kaikista alinta mitä tuossa sanomalehdenjakelussa on mahdollista saavuttaa. Autopiiriä en sitten millään saanut koska niitä ei vapaana ole ja tietty sehän on kaikista paras paikka ja rennoin. Yleensä myös piiri mitoitettu pitkäksi esim.6 tuntia ja senkun vetelee nopeasti autolla niin pääsee varmaankin 4.5 tunnilla ja 6 tunnilta maksetaan liksa. ja km korvaukset omasta autosta. Mielipiteitä autopiirin jakajilta kuinka olette saaneet sen piirin ja oletteko joutuneet ennen sitä tekemään kärrypiiriä keskellä yötä. Täytyy sanoa että yllätyin totaalisesti kun kuulin että yölläkin jaetaan kärryllä? Ajattelin että vain nuo 15vuotiaat jakavat kärryillä jakelujunioreissa noita mainoksia, mutta että oikein hesari kärryillä...huh huh

      • jakelija pohjosesta

        ai kun kiva, että saa ite valita kuin monta piiriä ottaa. meillä ei todellakaan oo niin. saiski enemmän töitä.

        puoltoista tuntia menee kesäsin reitillä ja se on siinä. työaika tosin on about 3 tuntia. meillä on yöllä kaikki autopiirejä. piirejä on tosin vain 5.

      • hus hus..
        HK/S kirjoitti:

        omituista, kävin juttelemassa työstä ja tulikin selväksi että työhön olisi otettu ihan kenet vain kunhan olisi esimies vain saanut jonkun tekemään tuon työn. Hain autopiiriä olisin saanut kärrypiirin. Taitaa tuo kärrypiiri olla kaikista alinta mitä tuossa sanomalehdenjakelussa on mahdollista saavuttaa. Autopiiriä en sitten millään saanut koska niitä ei vapaana ole ja tietty sehän on kaikista paras paikka ja rennoin. Yleensä myös piiri mitoitettu pitkäksi esim.6 tuntia ja senkun vetelee nopeasti autolla niin pääsee varmaankin 4.5 tunnilla ja 6 tunnilta maksetaan liksa. ja km korvaukset omasta autosta. Mielipiteitä autopiirin jakajilta kuinka olette saaneet sen piirin ja oletteko joutuneet ennen sitä tekemään kärrypiiriä keskellä yötä. Täytyy sanoa että yllätyin totaalisesti kun kuulin että yölläkin jaetaan kärryllä? Ajattelin että vain nuo 15vuotiaat jakavat kärryillä jakelujunioreissa noita mainoksia, mutta että oikein hesari kärryillä...huh huh

        Usko pois, vapaana olevat piirit ovat juuri niitä jotka eivät kenellekkään kelpaa ja vaikka joku niihin ryhtyy vakkariksi ei pestistä tule pitkää.

        Sinällään kärrypiiri voi olla ihan hyväkin ansio/aikaurakkamielessä vaikkakaan en itse sellaisesta ole kuullut.

        Itse tein alkuun autopiiriä lomasijaisena. Siitä sai vajaan viiden tunnin liksat ja kilometrikorvaukset. Opittuani reitin aikaa meni toisen kuljetuksen hakuineen hiukan yli kaksi tuntia helppoina päivinä ja kolmisen tuntia lauantai ja mainospäivinä. Tuurauksen loputtua tarjottiin piirejä jotka eivät muille kelvanneet. Niistä maksettiin aika tarkkaan neljä tuntia ja aikaa meni tosissaan juostenkin kolme ja puoli tuntia ja vaikka kilometrejä tuli niissäkin yhteensä noin 15 niin niistä ei maksettu koska jokainen yksittäinen piiri oli mitattu alle kolmeksi kilometriksi. Toisaalta ilman omaa autoa niitä ei olisi voinut millään ehtinyt tehdä.

        Sinulle ja jokaiselle jakajalle on tärkeintä se kuinka monta tuntia maksetaan. On melkoisen turhaa ryhtyä heräilemään ja stressaamaan esim joidenkin 3 tunnin kärrypiirien takia. Siinä menee vähintään se kolme tuntia sittenkin kun olet oppinut homman. Alkuun menee varmuudella enemmän ja runsaasti enemmän kun ryhdyt paikkaamaan unohduksia ja juokset laatikoilla lisää lehtiä hakemassa.

        Jos satut saamaan 4-5 tunnin autopiirin pelkästään ok-talo alueille niin sitten olet huipulla. Siitä selviät hyvinkin pian puolessa maksetusta ajasta eikä tarvitse edes autosta nousta kuin lisää lehtiä hakiessaan. Nämä paikat ovat harvassa ja tiukasti miehitettyinä ja varamiesten jono yltää toiseen lääniin asti.

        Lisäpiirejä saa jaettavaksi joskus enemmän joskus vähemmän. Niistä parhaat menevät kyllä muille kuin uusille jakajille. Uudet saavat ne mitä kukaan vanhempi ei huoli suurin surminkaan. Siellä missä itse jaoin oli tietty eliitti joka sai aina ensin valkata parhaat lisäpiirit päältä ja lopuille esimiehet sitten etsivät nuijempia jakajia.

        Lisäpiirien varaan ei kannata laskea mitään. Niitä saa tai sitten ei saa.

        Ansioista sen verran, että leijonajakelun aikaan jakajat alueella jossa liikuin (ehkä 30-40 jakajaa saivat kk tuloa 700-1200/e/kk. Puheet jostain 1600kk tuloista jatkuvana on silkkaa paskaa, oli silloin ja on vielä varmemmin nyt. En usko yhdenkään jakajan ansaitsevan tänä päivänä säännöllisesti yli 1200e/kk.

      • öööööööööööö
        hus hus.. kirjoitti:

        hus hus tietää mistä puhut!!???leijonajakelu aikaan sain joka toinen viikko vähintään 850e käteen(ei sisällä km korvausta) ja nykyään jää noin reilu tonni käteen per kaksi viikkoa lisäpiirit.no nykyään palkasta noin 60%takuupalkkaa.mutta jos sanot että leijonajakelun aikaan ei saannut mukamas 1600e bruttoa tienattua niin ihmettelen suuresti että missä kaupungissa olet ollut töissä.ainakin täälläpäin useat jakajat saivat jo omista piireistänsä 8-11 tuntia palkkaa!!!ja siihen tietysti ekstrat päälle.no enään se ei tietenkään onnistu,näin postin aikoina.

      • tiina-67
        öööööööööööö kirjoitti:

        no onhan tuo nähty,jotkut tienaavat paljon kun muut saavat taskurahaa.riippuu täysin piiristä ja nopeudesta,jotkut saavat saman rahan tunnissa kun jonkun muun täytyy juosta koko yön.urakkapalkka mutta kun jokainen piiri on laskettu eri tavalla niin tuurista kiini paljonko tienaa.ja tämä siis jokunen vuosi sitten kun itse jaoin lehtiä,nykyään lähihoitajana ja ei ne tienestit juuri suurempia ole mutta voi jutella työkavereiden kanssa niin työ sujuu paljon mukavammin kuin yksin juostessa.ja nyt menen nukkumaan.

      • hushus...
        öööööööööööö kirjoitti:

        hus hus tietää mistä puhut!!???leijonajakelu aikaan sain joka toinen viikko vähintään 850e käteen(ei sisällä km korvausta) ja nykyään jää noin reilu tonni käteen per kaksi viikkoa lisäpiirit.no nykyään palkasta noin 60%takuupalkkaa.mutta jos sanot että leijonajakelun aikaan ei saannut mukamas 1600e bruttoa tienattua niin ihmettelen suuresti että missä kaupungissa olet ollut töissä.ainakin täälläpäin useat jakajat saivat jo omista piireistänsä 8-11 tuntia palkkaa!!!ja siihen tietysti ekstrat päälle.no enään se ei tietenkään onnistu,näin postin aikoina.

        Lainaus:

        ""ja nykyään jää noin reilu tonni käteen per kaksi viikkoa lisäpiirit.no nykyään palkasta noin 60%takuupalkkaa.""

        Mikähän spede siellä höpöttää :))

        Spedellähän on liki neljän tonnin tulot lehtien jaosta.

        Speden olisi kannattanut pysyä hiukan lähempänä totuutta, nyt spedeä ei enää usko kukaan.

        Liekkö spede eläissään jakanut ainoatakaan lehteä?

      • käteen
        hushus... kirjoitti:

        joka toinen viikko ei varmaan tarkoita neljää kuukaudessa.

      • HK/S
        hus hus.. kirjoitti:

        Usko pois, vapaana olevat piirit ovat juuri niitä jotka eivät kenellekkään kelpaa ja vaikka joku niihin ryhtyy vakkariksi ei pestistä tule pitkää.

        Sinällään kärrypiiri voi olla ihan hyväkin ansio/aikaurakkamielessä vaikkakaan en itse sellaisesta ole kuullut.

        Itse tein alkuun autopiiriä lomasijaisena. Siitä sai vajaan viiden tunnin liksat ja kilometrikorvaukset. Opittuani reitin aikaa meni toisen kuljetuksen hakuineen hiukan yli kaksi tuntia helppoina päivinä ja kolmisen tuntia lauantai ja mainospäivinä. Tuurauksen loputtua tarjottiin piirejä jotka eivät muille kelvanneet. Niistä maksettiin aika tarkkaan neljä tuntia ja aikaa meni tosissaan juostenkin kolme ja puoli tuntia ja vaikka kilometrejä tuli niissäkin yhteensä noin 15 niin niistä ei maksettu koska jokainen yksittäinen piiri oli mitattu alle kolmeksi kilometriksi. Toisaalta ilman omaa autoa niitä ei olisi voinut millään ehtinyt tehdä.

        Sinulle ja jokaiselle jakajalle on tärkeintä se kuinka monta tuntia maksetaan. On melkoisen turhaa ryhtyä heräilemään ja stressaamaan esim joidenkin 3 tunnin kärrypiirien takia. Siinä menee vähintään se kolme tuntia sittenkin kun olet oppinut homman. Alkuun menee varmuudella enemmän ja runsaasti enemmän kun ryhdyt paikkaamaan unohduksia ja juokset laatikoilla lisää lehtiä hakemassa.

        Jos satut saamaan 4-5 tunnin autopiirin pelkästään ok-talo alueille niin sitten olet huipulla. Siitä selviät hyvinkin pian puolessa maksetusta ajasta eikä tarvitse edes autosta nousta kuin lisää lehtiä hakiessaan. Nämä paikat ovat harvassa ja tiukasti miehitettyinä ja varamiesten jono yltää toiseen lääniin asti.

        Lisäpiirejä saa jaettavaksi joskus enemmän joskus vähemmän. Niistä parhaat menevät kyllä muille kuin uusille jakajille. Uudet saavat ne mitä kukaan vanhempi ei huoli suurin surminkaan. Siellä missä itse jaoin oli tietty eliitti joka sai aina ensin valkata parhaat lisäpiirit päältä ja lopuille esimiehet sitten etsivät nuijempia jakajia.

        Lisäpiirien varaan ei kannata laskea mitään. Niitä saa tai sitten ei saa.

        Ansioista sen verran, että leijonajakelun aikaan jakajat alueella jossa liikuin (ehkä 30-40 jakajaa saivat kk tuloa 700-1200/e/kk. Puheet jostain 1600kk tuloista jatkuvana on silkkaa paskaa, oli silloin ja on vielä varmemmin nyt. En usko yhdenkään jakajan ansaitsevan tänä päivänä säännöllisesti yli 1200e/kk.

        Viestisi taitaa olla juuri näin, ei taida piirejä saada "hyviä" piirejä saada kuin tuttavat kai sielläkin mennään nykyään suhteilla. Ainakin siltä tuo homma tuntui kun haastattelussa kävi. Kaverilla ei taitanut olla oikein esimiehen tehtävät selvillä ja haastattelu taidot totaalisen ruosteessa tai sitten kaveri on tottunut haastattelemaan noita ulkomaalaisia jotka muutaman sanan osaavat puhua.

        Isoon ääneen totesi että ei noita autopiirejä ole tulossa vapaaksi, taitaa esimiehen poika olla jakamassa sitä parasta piiriä kun noin varmasti siitä sanoi.

        Mites on tavallinen postinjakaja? Onko siitä mitään kokemuksia? Palkka onko sama, vai kk palkka? ei taida olla ihan yhtä koiramainen homma kun tuo kärryillä vetely tuolla pilkkopimeässä=)

        Vituttaa vaan että jotkut saavat autopiirit ja saavat niistä enemmän massia kun kärrypojat ja varsinkin kun autopiirit näköjään ovat jo varattuja toiseen lääniin asti...miksiköhän tuota ketjua ei katkaista koskaan?

      • ...........

        kun tuppaavat jäämään jakajalle pitkäksi aikaa,eli vaihtuvuus on suht pientä verrattuna juoksu/rappu piireihin.ja toiseksi niitä usein annetaan vanhemmille jakajille koska vanhetessa tulee erinäisiä vaivoja ja tuo juokseminen ei oikein enään suju.mitä tuossa päivä poikien kanssa jutellut niin ei se postinjakaminen pahemmin liksaa taskunpohjaan tuo,tuppaa tuo postin jakaminen nykyään olemaan suurimmaksi osaksi mainosjakelua.

      • entä toinen
        käteen kirjoitti:

        joka toinen viikko ei varmaan tarkoita neljää kuukaudessa.

        Lehtimies spede puhuukin yli tonnista joten se tarkoittanee noin 1200e/2vk eli noin 2400e/kk puhtaana handuun.

        4000e.n brutosta menee n. 38% veroa joten ei arvio kaukana ole.

        Lehtimies spede on maailman ensteks eniten tienaava jakelumies ja hänet mainittanee pian guinnesin kirjallisissa tuotoksissakin.

        Suurin osa muista lehtimiehistä tienaa vain 20%, (800e/kk) speden ansioista joten joudumme nyt kaikki yhdessä koos, nostamaan spedelle lippalakkejamme oikealla kädellä kohti korkeuksia.

        Spede on kingi.

      • hommaa harkitseva
        ........... kirjoitti:

        kun tuppaavat jäämään jakajalle pitkäksi aikaa,eli vaihtuvuus on suht pientä verrattuna juoksu/rappu piireihin.ja toiseksi niitä usein annetaan vanhemmille jakajille koska vanhetessa tulee erinäisiä vaivoja ja tuo juokseminen ei oikein enään suju.mitä tuossa päivä poikien kanssa jutellut niin ei se postinjakaminen pahemmin liksaa taskunpohjaan tuo,tuppaa tuo postin jakaminen nykyään olemaan suurimmaksi osaksi mainosjakelua.

        Onko kukaan ollut vapaapäivittäjänä ?
        Saako vapaapäivittäjä kilometrikorvauksia tai autokorvausta, kun kuitenkin oltava oma auto jos piirit ovat ympäri kaupunkia ?
        Kannattaako siis rahallisesti ryhtyä vapaapäivittäjäksi 10%lisällä vai ihan vaan vakijakajaksi jollekin pyöräreitille ?

      • jakelija
        hushus... kirjoitti:

        Lainaus:

        ""ja nykyään jää noin reilu tonni käteen per kaksi viikkoa lisäpiirit.no nykyään palkasta noin 60%takuupalkkaa.""

        Mikähän spede siellä höpöttää :))

        Spedellähän on liki neljän tonnin tulot lehtien jaosta.

        Speden olisi kannattanut pysyä hiukan lähempänä totuutta, nyt spedeä ei enää usko kukaan.

        Liekkö spede eläissään jakanut ainoatakaan lehteä?

        Oikeesti nää lukemat pitävät paikkansa, mutta vain harvoilla. Suurin osa tienaa kuitenkin 1000-2000 välillä tehden 7 yötä viikossa, joten ei se nyt niin hulppea palkkaus siihen nähden ole.
        Itse kuulun tuohon parempaan luokkaan ja jos tää ääääää/hus hus ei usko, niin uskaltaisitkohan lähteä miten isoon vedonlyöntiin asiasta ;). Vaikkapa kuukausipalkan hinnasta.

      • Anonyymi
        HK/S kirjoitti:

        omituista, kävin juttelemassa työstä ja tulikin selväksi että työhön olisi otettu ihan kenet vain kunhan olisi esimies vain saanut jonkun tekemään tuon työn. Hain autopiiriä olisin saanut kärrypiirin. Taitaa tuo kärrypiiri olla kaikista alinta mitä tuossa sanomalehdenjakelussa on mahdollista saavuttaa. Autopiiriä en sitten millään saanut koska niitä ei vapaana ole ja tietty sehän on kaikista paras paikka ja rennoin. Yleensä myös piiri mitoitettu pitkäksi esim.6 tuntia ja senkun vetelee nopeasti autolla niin pääsee varmaankin 4.5 tunnilla ja 6 tunnilta maksetaan liksa. ja km korvaukset omasta autosta. Mielipiteitä autopiirin jakajilta kuinka olette saaneet sen piirin ja oletteko joutuneet ennen sitä tekemään kärrypiiriä keskellä yötä. Täytyy sanoa että yllätyin totaalisesti kun kuulin että yölläkin jaetaan kärryllä? Ajattelin että vain nuo 15vuotiaat jakavat kärryillä jakelujunioreissa noita mainoksia, mutta että oikein hesari kärryillä...huh huh

        Laitoin hakemuksen postille suoraan. Sähköpostiin tuli linkki videohaastatteluun. Haastattelussa iskin haastattelijatyttöselle silmää ja haastattelun lopussa sanoi, että koska voisin aloittaa. Esimies soitti sitten seuraavana päivänä ja kysyi, että haluanko autopiirin ja sanoin että kyllä.

    • kesälomatuuraaja

      Olin tänä kesänä jakamassa Hesaria n. kuukauden ajan. Piirini olivat melko pienet. (Oma toivomus, sillä tein kahta työtä.) Työaikani oli hieman yli 3h, mutta aikaa kierroksella meni kärryjen kanssa n. 1,5h. Välillä selvisin nopeamminkin. Muutama päivä sitten tuli kahden viikon palkka, joka oli muutama euro alle 450e. Mielestäni se on kohtuullisen hyvä korvaus työstä, johon käytin n. 2h yössä sisältäen heräämisen, työmatkat ja työn. Mut sen voin sanoa, että ihan kevyesti ei toi(kaan) raha summa tilille tipahda..

    • jakaja

      viestintäliiton tes, sanomalehtiä jaan. palkka n. 2 700 €/kk l. 34 000 € vuodessa. kohtalaisesti pärjää, työaika 01.00...07.00 kuutena päivänä viikossa, mikä on aika sitovaa.

      • jakaja

        palkka n. 3400e/kk, teen töitä 3 tuntia yössä

      • jakomies
        jakaja kirjoitti:

        palkka n. 3400e/kk, teen töitä 3 tuntia yössä

        Mulla on isot piirit mutta aikaa menee vain 2 tuntia koska olen niin ripeä. Palkaa tulee 4100e/kk puhtaana.

      • joopa joo
        jakomies kirjoitti:

        Mulla on isot piirit mutta aikaa menee vain 2 tuntia koska olen niin ripeä. Palkaa tulee 4100e/kk puhtaana.

        7500e/kk ei tavii kun jakaa yks kerrostalo aikaa menee 10min vittu tollast paskaa kuuntele kukaan jätkät tienaa enemmän kuin jotkut helvetin lääkärit kk just joo

      • jakaja
        joopa joo kirjoitti:

        7500e/kk ei tavii kun jakaa yks kerrostalo aikaa menee 10min vittu tollast paskaa kuuntele kukaan jätkät tienaa enemmän kuin jotkut helvetin lääkärit kk just joo

        2700 €/kk l. 34 000 €/vuosi, työaika 01.00...07.00 riippuu tosin siitä, onko paino ajallaan. 2..4 piiriä aamussa varajakelut. veroprosentti 21.5 muut vakuutusmaksut, käteen jää n. 25 000 €/vuosi. jotenkuten tulee toimeen. työaika on sitova, 1 vapaapäivä menee "palautellessa".

      • .................

        ihan hyvin mutta jos nyt uutena jakajana tulee taloon niin noista summista saa vain haaveilla.ainakin täälläpäin missä posti on ottanut vallan,maksavat suurinpiirtein puolet siitä mitä hyvistä piireistä ennen sai minuuteissa.joten vanhat jakajat (ahkerat=nopeat) saavat ok likasaa mutta muut saavat hiluja!!!!!!!!

      • mielenkiintoista.
        ................. kirjoitti:

        tietää että mitä helsingisä tapahtuu.jokos vanhoille jakajille on takuupalkkoja makseltu tai edes laskettu?oletteko olleet tyytyväisiä palkkaan jos jo tulleet.entäs onko työaika laskenut vai lisääntynyt muutosten myötä?

      • mielenkiintoista.
        mielenkiintoista. kirjoitti:

        jos löytyy joku viisas lehdenjakaja joka voisi järjestää jonkun oman foorumin jakajille missä voisimme purnata ja marista asioista niin olisi aika siistiä,ja voisi jakaa kokemuksia lehdenjaosta eripuolelta maata kun niissä näkyy olevan paljon eroja! ja pistäisit nettitiedot vaikka tähän keskusteluun niin luulisi löytyvän lukijoita.

      • jakaja
        ................. kirjoitti:

        ihan hyvin mutta jos nyt uutena jakajana tulee taloon niin noista summista saa vain haaveilla.ainakin täälläpäin missä posti on ottanut vallan,maksavat suurinpiirtein puolet siitä mitä hyvistä piireistä ennen sai minuuteissa.joten vanhat jakajat (ahkerat=nopeat) saavat ok likasaa mutta muut saavat hiluja!!!!!!!!

        sama on täällä, uuden tekijän tullessa piirille ajasta nipistyy vähän "ilmaa" pois. en ole onnekseni postilla, mutta en viitsi toisaalta alkaa mainostamaan kenellä. jossain välisuomessa kuitenkin :)

        palkkahaitari on joka tapauksessa laaja, itse olen siellä yläpäässä. tosin läheskään kaikki vakituiset eivät jaa lehteä meillä päätoimisesti vaan useimmat 1 tai 2 piiriä aamussa ennen päivätöitä. minulla tämä työ on ainut tulonlähde, joten sen puolesta joudankin tekemään sitten kaikkia auki olevia piirejä.

      • jakaja
        mielenkiintoista. kirjoitti:

        jos löytyy joku viisas lehdenjakaja joka voisi järjestää jonkun oman foorumin jakajille missä voisimme purnata ja marista asioista niin olisi aika siistiä,ja voisi jakaa kokemuksia lehdenjaosta eripuolelta maata kun niissä näkyy olevan paljon eroja! ja pistäisit nettitiedot vaikka tähän keskusteluun niin luulisi löytyvän lukijoita.

        pitäisi vaan löytää se viisas lehdenjakaja ensin :D

        monesti on tosiaan tullut yöaikaan mieleen, mitenköhän muualla suomessa lehti liikkuu. ainoa kontakti muualle taitaa olla nämä jakajien taitokisat, nekin vain niile harvoille mukaan pääseville.

      • yks vaan
        mielenkiintoista. kirjoitti:

        jos löytyy joku viisas lehdenjakaja joka voisi järjestää jonkun oman foorumin jakajille missä voisimme purnata ja marista asioista niin olisi aika siistiä,ja voisi jakaa kokemuksia lehdenjaosta eripuolelta maata kun niissä näkyy olevan paljon eroja! ja pistäisit nettitiedot vaikka tähän keskusteluun niin luulisi löytyvän lukijoita.

        Olis sellainen tapahtuma jo nykyäänkin toi lehdenjakajien SM-kisa( oli tänä vuonna Vierumäellä).
        Palkoista viellä, se mitä saa riippu ihan puhtaasti siitä paljonko kilsoja autolla, jao esim 200 kilsaa niin kilsarahoja jo noin 80 yöstä......

      • Anonyymi
        jakaja kirjoitti:

        sama on täällä, uuden tekijän tullessa piirille ajasta nipistyy vähän "ilmaa" pois. en ole onnekseni postilla, mutta en viitsi toisaalta alkaa mainostamaan kenellä. jossain välisuomessa kuitenkin :)

        palkkahaitari on joka tapauksessa laaja, itse olen siellä yläpäässä. tosin läheskään kaikki vakituiset eivät jaa lehteä meillä päätoimisesti vaan useimmat 1 tai 2 piiriä aamussa ennen päivätöitä. minulla tämä työ on ainut tulonlähde, joten sen puolesta joudankin tekemään sitten kaikkia auki olevia piirejä.

        Katoin lehtiä 40 vuotta yksityisellä mentiin postille.tippu palkka 600.nyt jakajien uusi sopimus huono talviloma lähtee tienasi kuukaudessa 3600

    • jakajaksi kesä 2007?

      Postin palkkalistoilla 6,89€ yötyölisä 30%. Sunnuntaisin kaksinkertainen tuntipalkka ja mahdollisista jaettavista liitteistä erillinen korvaus. Oman auton käytöstä korvaus 0,45€/km.

      Näin Turussa luvataan. Mites muualla päin Suomea?

      • jakaja

        Uudellamaalla suht sama.Tosin posti mittasi piirit uudelleen ja teki suurimmasta osasta pyöräpiirejä.Niistä ei makseta kilometrikorvausta.

      • 4 vuotta jakanut..
        jakaja kirjoitti:

        Uudellamaalla suht sama.Tosin posti mittasi piirit uudelleen ja teki suurimmasta osasta pyöräpiirejä.Niistä ei makseta kilometrikorvausta.

        Aloitin jo leijonajakelun aikana jolloin kk palkka oli lisineen n. 1600e/kk.. talvella parempi kesällä todella huono koska lehdet olivat paksuusluokkaa kirjekuori. Postin palkkajärjestelmä tasoitti kesä-talvi aika erotuksen ja nyt palkka on n. 2100e/kk. Maksetaan 5.5t/päivä palkkaa ja tuntiliksa 7.45 30% km-korvaukset ja lisät.
        Piirimittauksien myötä itseltäni kyllä tiputetaan ilmeisesti syksyllä 0.5t palkkaa päivältä, mutta tekemällä esim. ylimääräisiä piirejä ja ylimääräistä työtä aamupostissa voi palkan helposti nostaa monella sadalla. Jos joku innokas jaksaa tehdä täydet 40t/viikko.. eli paljon ylimääräistä niin palkkakin nousee yli 3000e/kk. MIkäli paljon autopiirejä saa vielä niistä km korvaukset verottomana joka nostaa nettopalkan tasolle joka vastaa paljon kovempaa bruttopalkkaa. Itselläni oma talo(omakotitalo) ja auto sekä elätän vielä opiskelevaa avovaimoani sekä koiraa ja ikää on vasta 24v. Omien piirien jakoon menee vajaat 3 tuntia joten ylimääräistä pystyn tekemään päivittäin muutaman tunnin, joten tohon normaaliin kk-palkkaan voi siis lisätä n. 25-40% riippuen ahkeruudesta. Sanoisin että näin hyvää palkkaa ei kovin helposti mistään marketin kassoilta saa?
        Luontaisedut ovat melko hyvät ja ainakin urheilusta saa paljon alennusta. Esim. puoleen hintaan kaikki pallokentät sun muut.. Ilmaiseksi uimaan, kuntosali maksuista puolet pois jne..
        Sekä se vuosittainen lehtitilaus. Sitten voi tietenkin lukea myös ilmaiseksi hesarin, hbl, kauppalehden, taloussanomat mikäli on onnistunut jakamaan virhettä piirinsä(jolloin yleensä jää jokaista yli 1kpl).

        No, huonot puolet on tosin se 7 1 päivä rytmi mutta sen saa myös vaihtaa 6 2 päivä rytmiin mikäli niin haluaa. Tietenkin pudottamalla omaa palkkatasoa. Rytmi on toinen huono puoli, mutta sekin on vain tottumisasia. Itse menen nukkumaan 23:00 (samaan aikaan avoni kanssa) ja heräilen 13-14 päivällä jolloin vielä 2-3 tuntia extra aikaa verrattuna 8-16 työaikaan. Eli ehtii sopivasti hypermarkettien kassoista ohi ennen ruuhka-aikaa! =)

        Ennen vanhaa sai jopa 5viikkoo kesälomaa ja 2 viikko talvilomaa että pysty vaihtamaan lomarahat lomaksi jolloin pysty pitämään 9 viikkoa lomaa/vuosi. Nykyään pystyy kyllä samaan keräämällä helkkaristi "jousto-vapaita" eli muuttamalla osan palkasta joustovapaiksi jotka sitten voi pitää myöhemmin. Nykyään siis lomat on samat kuin muilla aloilla eli 4 1 viikkoa mutta voi edelleen muuttaa lomarahat lomaksi eli voit pitää 4 1 2viikkoa. =)

        Itse olen tyytyväinen jakaja. Olen niitä harvoja joilla palkka nousi reippaasti postin myötä ja sain siinä mielessä hyvän fiiliksen jatkaa. Nyt teen paljon extraa joten 30t duunia viikossa ja palkka n. 2500-2800e on mielestäni ihan hyvä!
        Mutta jokainen päättäköön itse! :)

      • Katoan
        4 vuotta jakanut.. kirjoitti:

        Kuukauden nyt painellu ympäri näitä piirejä ja voi kun on pompoteltu, mutta kyllä sitä jaksaa, vaikka ite oon kohtuu tukevas kunnos ollu enne ku aloin jakamaan.

        Alotin aika raskaasti. Vedin 5h piirit (3 piiriä sisälty tähän aikaan), tätä jatku 2 viikkoa, sitten vaihtu 2x 2h piireihin, tätä 2 viikkoa, 10 päivää putkeen, sitten 2 vapaapäivää sitten taas 10 päivää putkeen ja 2 vapaapäivää. Luvattiin 6 päivää töitä, 2 vapaata.

        Palkkana se 6,89 30% mikä taitaa olla tessin määrittelemä, sunnuntaina tunnit tuplana. Kovasti kun puhuvat että "mahdollisista lisälehdistä sun muista lisiä" niin ainakin joka keskiviikko ja lauantai löytyy turun sanomien välistä liite... näin siis poikkeuksetta, näistä tosin vaan joku 1,3 senttiä korvausta. Täälläpäin parhaat lisät tulee hesarin kuukausiliitteestä (muistaakseni 6,3 senttiä / litte).

        MUTTA. Positiivisena pitää sanoa et duuni ei oo ollu hirveen raskasta, en oo kuollu, painoa tippunu 15 kiloa, olo tuntuu virkeeltä ja tuntuu siltä et 4h piirit pystyy tekemään opiskelun ohellakin (hemmetisti kivampi tommonen 900-1200 euroa liitteistä ja muista riippuen ku se 450 mitä tarjoavat kelalta). Et kyl mun mielestä opiskelijalle ihan kelpo duunia ja parin vuoden päästähän sieltä taitaa tulla eka ikälisäkin :).

      • Jakaja
        jakaja kirjoitti:

        Uudellamaalla suht sama.Tosin posti mittasi piirit uudelleen ja teki suurimmasta osasta pyöräpiirejä.Niistä ei makseta kilometrikorvausta.

        Minulta vaihtui juuri myös kaksi autopiiriä pois ja tilalle tuli pyöräpiirit, joista ei saa kilometrikorvauksia, vaikka niitä ei pystyisi ikinä pelkällä pyörällä viemään....Eli työt lisääntyi, mutta palkka pysyi samana.

        Posti ei ilmeisesti halua maksaa kilometrikorvauksia.
        Itse tienaan noin 1200 euroa käteen ja työaika on matkoineen ja heräämisineen klo 1.00-6.30.
        Rahaa tästä siis ei kauheasti tienaa, mutta vapaat päivät ovat iso plussa...toisaalta niitä viikonloppu vapaita kyllä kaipaa.
        Matkustelun saa ainakin unohtaa tämän homman ajaksi, jakajista on sen verran pulaa varsinkin viikonloppuisin, että antavat vapaata aika nihkeästi.

    • forum
    • 999

      hoitaako itella hesarin jaon vai kenties joku muu firma? eli tarkoittaako tuo varhaisjakelu hesarin jakoa vai kenties jotain muuta?

      • Lehdenjakaja1

        Minä jaan lehteä pelkästään autolla. Työ aika 1.30-6.30 kuukausi palkka 4500€ miinus kaikki kulut. Kyllä tällä hommalla pärjää. Näyttää tuo palkotus olevan aika laaja. Jotku tienaa ja jotkut ei.

      • yökuhveli
        Lehdenjakaja1 kirjoitti:

        Minä jaan lehteä pelkästään autolla. Työ aika 1.30-6.30 kuukausi palkka 4500€ miinus kaikki kulut. Kyllä tällä hommalla pärjää. Näyttää tuo palkotus olevan aika laaja. Jotku tienaa ja jotkut ei.

        Moi

        aika kirjavaa tietoa porukoilla. Näin se on muuten sen palkankin kanssa. Onhan se aivan eri asia jos on tunnin piiri tai 7 tunnin piiri. Kukin tekee tarpeen ja jaksamisen mukaan.
        Jos on pitkään ollut talossa, voivat ansiot kohota
        4000-5000 euroon kuussa erinäisten takuitten kanssa. HUOM! silloin on laitettava itsensä peliin myös totaalisesti, ilmaiseksi ei mitään saa. Alussa homma on vaikeaa, eikä edes sovi kaikille. Jos olet urheiluhenkinen ja opettelet duunin, voit nopeasti päästä 2000 ansioihin 3 tunnin työllä. HUOM! Yöt ja sunnuntait. Siis haittatyölisistä koostuu suuri osa palkkauksesta. Tuntipalkkahan keikuu 7,5 euron paikkeilla. Eli siitä on lähdettävä liikkeelle. Kohta 30 vuotta alalla olleena en suosittele kenellekkään työurakasi, mutta jos muuta ei löydy, niin kyllä jakamisella leipänsä tienaa. Varaudu erilaisin vaivoihin ja vaaratilanteisiin. Yöllä on pimeää ja usein liukasta.

      • hyvinki.

        jaan myös hesarin lisäksi savon sanomia ja erästä paikallislehteä täällä savon muailla.

      • .............
        yökuhveli kirjoitti:

        Olin lähes vuoden vapaapäivittäjänä. Alueet olivat kaikki yli viittä tuntia. Tein varajakoa kesällä, kun virtaa riitti, ja silti kk-palkka jäi tonniin...Palkkauksen perusteitten muutos huononsi palkkaa.

      • JOskin epäselvä jutt
        hyvinki. kirjoitti:

        jaan myös hesarin lisäksi savon sanomia ja erästä paikallislehteä täällä savon muailla.

        voisko joku kertoo aamujakajist et monelt herää??

      • buubuu
        JOskin epäselvä jutt kirjoitti:

        voisko joku kertoo aamujakajist et monelt herää??

        Itse menin ennen vanhaan nukkumaan klo 23 ja heräsin 1 ja lähdin töihin. Sitten 6 jälkeen kun pitäisi unia jatkaa niin eipä meinaa saada unta. Tosi katkonaista tuli unesta. Nykyään menenkin nukkumaan suoraan töiden jälkeen. Heräilen päivällä klo 14 ja nukkumaan menen n 6... ja palkkauksesta sen verran että 1200e/kk tulee. Sillä elää hyvin ja päiväsaika jää muihin tehtäviin mm etäopiskeluun ja muuhun lusmuiluun. Ihan ok työ mutta nyt kahden vuoden jälkeen alkaa hitusen tökkimään. Plussaa ovat itsenäisyys, mukavat ihmiset joita tapaa ja lyhyt työaika, miinusta ovat lehdenpummijat, kyydinpummijat ja känniläiset. Kaikenmaailman tarinoita on tullut kuultua kännikalojen suusta, kerran kuuntelin huvin vuoksi puolituntia puolialastonta tyyppiä joka oli kuulemma avaruusolioiden toimesta tyrmätty ja jätetty alasti ovensa taakse. Niin uskottavasti sitä selittikin runsaiden kirosanojen saattelemana. About 5 kertaa olen ollut homo, kerran hintti ja kerran jopa natsi kun en kyytejä känniapinoille ole antanut. Tosin yksi homo tuli siitä kun lehteä en hörhölle vipannut. Olen saanut jopa yhden romanttisen illalliskutsun känniläiseltä keski-ikäiseltä mieheltä autettuani hänet kotiovellensa. Ei ole vielä kuitannut lupaustaan... Pitkän päälle tylsää hommaa ja lopettaisin oitis jos olosuhteet sen sallisi...

    • Iloinen jakaja!

      Lehden jakaja tienaa 20€/tunti yölisät 50%, elikkäs 30€/tunti. Työaika on klo 02.00 - 06.00 välisenä aikana. Elikkäs 4-tuntia töitä /vrk.
      Brutto tulot on 2400€, siis ihan perus jakajalle.
      Kun paiskii töitä viikonloppuna niin kerroin on 100%
      Neljässä viikossa on aina yksi viikonloppu vapaa.
      joten tuohon 2400€ lisät päälle niin brutto/kk on n.2760€

      Aika hyvä palkka vai mitä??

      • maaaaazz

        Itse joskus junnuna jaoin ilven jakelussa lehtiä ja palkka taisi juurikin olla jotain 1200e/kk miinus verot. Tein kahta piiriä johon oli laskettu menevän aikaa 4tuntia. Käytännössä tuohon piiriin meni aikaa jokin 3½tuntia. Kyllä itse tuosta työstä ihan pidin kun sitä kesätyönä teki. Sai olla rauhassa, viikonloppusin oli joskus jotakin menoa, mut suht rauhallisis paikois jaoin. Ei tarvi kuunnella mitään paskaa jatkuvasti ja sinänsä vapaata työtä. Itse en oikein koskaan ymmärtänyt miten tuo autojako on parempaa kuin pyörällä ajo.

        Itse jouduin jakamaan autolla viikon verran ja oli kyrpä otsassa. Jatkuvasti joutuu kiihdyttämään, jarruttamaan ja peruuttamaan jne ja aivan kauheeta rääkkiä autolle ja bensaa palo. Parin yön jälkeen sai olla tankkaamassa. Lisäksi itse jaoin noi piirit polkupyörällä nopeammin kuin autolla. Pyörällä saa kätevästi laitettua jokaiseen laatikkoon vauhdista lehden ja nykyisin se on varmasti vielä helpompaa kun laatikot ovat tien vieressä. Myös kerrostalojako tapahtuu pyörällä nopeammin. Ottaa oikean määrän lehtiä laukusta ajon aikana ja hyppää suoraan pyörästä kerrostaloon ja alottaa jakamisen.

      • ex-lehdenjakaja

        Nyt taitaa kaveri puhua paskaa ja varmaankin on Itellan joku vähän isompi pamppu. Koittaa saada lisää työntekijöitä.

        Ennen vanhaa palkkaus sanomalehdenjakajana olikin kannattavaa. Saatoit saada jopa sen 2300€/kk bruttona lisät. Nykyisin asiat ovat kuitenkin muuttuneet täysin. Varhaisjakelusta tienaat parhaimmillaankin vain n. reilu 2000€/kk ja tähän ei kovin moni pysty ainakaan Turun seudulla ja saman pystyn sanomaan Uudenmaan alueelta.

        Voin kertoa esimerkin, joka tietysti on onneton floppi. Piirin jakamiseen menee 1h reippaalla tahdilla ja saat yölisien jälkeenkin vain 6,8€/yö. Ei kovin kannattavaa. Sama linjaus näkyy hyvin muissakin piireissä, mutta tietenkään ei aivan yhtä rajusti. Härskiksi on mennyt touhu.

      • ex-lehdenjakaja

        Yö-lisät on nykyisin 30% eikä 50%. Ja 100% palkan saat ainoastaan sunnuntailta. Jokainen voi tarkistaa nämä vaikka ihan TES:stä.

      • rajaseon

        pitää suhteuttaa 37.5/40h viikkoon. esim joku voi tehdä 50h viikossa ja saada 2000e

      • jaska jokunen

        vastaus iloiselle jakajalle, ettei tollasia palkkoja kyllä ole lehdenjakelusta maksettu vuosiin. Ainakaan Itellan/Postin aikoina. Että lopetappa siellä uusien työntekijöiden kalastelu.

        Itse parhaimmillani tienannut uudellamaalla varhaisjakelussa 1700e käteen kuussa, kolmen tunnin jakelulla 5x viikko. ja tämäkin harvinaista herkkua, taisi olla yllättävän paljon mainosjakelua jne. ja ottaen huomioon kuitenkin, että tuohon sisältyy myös 5 vuoden vuosilisät.

        että silleen.. voin suositella työtä ihmisille jotka ottavat sen kuntoilun kannalta ennen toimistotyötä tms, mukava lisätienesti helpolla työllä.

      • Hessu hopo
        jaska jokunen kirjoitti:

        Jaska on oikeassa. Erinomainen lisätyö tai osa-aikatyö (miten vaan), joka on työaikojensa puolesta helppo sovittaa muuhun elämään. Aamuvirkkujen ja hyväkuntoisten hommaa. Olen tykännyt.

      • snoopy------------
        jaska jokunen kirjoitti:

        vastaus iloiselle jakajalle, ettei tollasia palkkoja kyllä ole lehdenjakelusta maksettu vuosiin. Ainakaan Itellan/Postin aikoina. Että lopetappa siellä uusien työntekijöiden kalastelu.

        Itse parhaimmillani tienannut uudellamaalla varhaisjakelussa 1700e käteen kuussa, kolmen tunnin jakelulla 5x viikko. ja tämäkin harvinaista herkkua, taisi olla yllättävän paljon mainosjakelua jne. ja ottaen huomioon kuitenkin, että tuohon sisältyy myös 5 vuoden vuosilisät.

        että silleen.. voin suositella työtä ihmisille jotka ottavat sen kuntoilun kannalta ennen toimistotyötä tms, mukava lisätienesti helpolla työllä.

        "mukava lisätienesti helpolla työllä"

        Buah.. Napotitko autossa kaiket yöt? No sepä ei vaadi muuta kuin ajokortin. Todellinen työ tehdään kerrostaloalueilla. Se jos mikä erottaa miehet pojista.

      • 26v. jakajana

        HAHAHA..mitähän siellä on jaettu !!??!! 20 tunti??

    • matiketo

      Älä edes haaveile lehdenjakelu työstä(varhaisjakelu) minulla muutama tuttu, jotka tekevät tätä työtä Turun talousalueella.
      Tekevät putkeen 7 yötä ja sitten yksi yö vapaata. Viikonloppu vapaa on vain joka 7 viikonloppu.
      Palkka on surkea työmäärään nähden ja palkan alasmeno kuulemma vain jatkuu. Ulkolaisia on tullut paljon töihin ja hekin ovat huomanneet, kuinka huonosti Itella/posti maksaa.
      Tuttu kertoi, että tämä liitto PAU, ei tee mitään sanomalehdenjakajien eteen. Päiväpostilaisten eteen liitto tekee jonkin verran, kun nyt on saatu lakkokin aikaiseksi.
      Kuulemma kuukaudessa jää käteen vajaa tonni ja jos jakaa koko yön, jotain 3 isoa aluetta, niin käteen sitten jää runsas tonni. Omalla autolla, tekevät vielä töitä, joten tilistä menee paljon bensaan. Suurin osa lehdenjakajista tekee työtä omalla autolla. T. Ari

      • lookie

        Juurikin näin. Itse olen jakanut kesästä asti Turussa ja alkaa hiljalleen kiehua pään sisällä tuo Itellan toiminta. Sen vielä hyväksyisin, että palkka on huono, jos sen saisi kuitenkin tehdystä työstä, mutta monella on nykyisin niin, että eivät saa edes koko työajasta palkkaa. Nykyisin kun tuo palkka perustuu lehtimääriin.

      • lookie kirjoitti:

        Onko Turussa tapahtunut jotain radikaalia jakojen suhteen? Kumpi maksaa Turussa, posti vai paikallinen - ja mikä se on?

    • Sanomalehdenjakaja

      Omalla kokemuksella voin todeta, että aloitin työt tammikuussa ja eka palkka tuli 15pv helmikuuta :D vajaa tonni tuli 19työpäivästä... no tammikuul kyl osu aika pal peittojakeluu... Teen hommaa sijaisena ja autopiiriä koska täällä mis mä jaan ei muita ole... kilometrejä tulee sellaset 112-140km yö mut tykkään ajella ja ku korvessa ajelee voi vähän popittaakkin ku cadys on ihan ok popit :D I LOVE MY JOB. Huom! käyn täs samalla koulua joten sosiaalista aikaa ei kauheesti ole ku pitää miettiä mistä repii 8tunnin yö unet, mutta ainakin mun kohdalla työnantaja on ollu aika joustava ku mun työvuorolistois o n.4työyötä viikos :D

    • lexitella

      itella/varhaisjakelu 6 2 palkka
      vuosi 2009 n. 2500e brutto/kk
      vuosi 2010 n. 2700e brutto/kk
      vuosi 2011 tuskin paljoakaan, kun itellan uudistukset on jo ajanut etsimään passiivisesti uutta työpaikkaa..

      aktiivista työtä keskimäärin n. 4 tuntia yössä.

    • sorry'

      Sanomalehdenjako ei sovi sinulle, jos palkkaakin työstäsi haluat.

      • dsfsfds

        7 euroa tunti yö töistä on saatanan hyvin!!!!!!!!!!!!

      • heh heh

        Sanoo hepsankeikka joka ei ole koskaan kyseistä työtä tehnyt.

    • jk

      en osaa sanoa

    • PAU pau

      Olen joutunut olemaan PAU ammattiliiton kanssa tekemisissä ja voin sanoa sen että PALVELUA SIELTÄ EI SAA! Edunvalvonta ei toimi sitten ollenkaan.
      Hällä väliä vaikka työnantaja on rikkonut työaikalakia, salaillut työntekijöiltä sovellettavaa työehtosopimusta sopimalla keikkapalkkoja ja lisäksi vaikka alalla ollut yleissitova työehtosopimus (TEAM jossa 42 vuosilomapäivää) niin vuosilomatkin työnantaja soveltanut työntekijöihin väärää tessiä, PAU:ta jossa (30 vuosilomapäivää). Ammattiliiton toimitsijat eivät tee asioille mitään!

    • Kartonkimies

      Itse itella Oy:llä lopetin työt ensimäiseen päivään, todella huono palkka, rasittava työ aika... ennemmin säännölliiseen vuorotyöhön kannattaa mennä vaikka paperialalle jos pääsee...

      • olet vain kyvytön

        Kaikki ei tosihommiin pysty..

    • työstä tykkäävä

      olen vakituinen viikkosijainen lahden alueella,palkka riippuu kauanko olet ollut työsuhteessa itse olen ollut vajaat 8.v.ajan pitkiä maaseutupiirejä 4-5 yötä viikossa,ja tuuraan vakituisten kaikki lomat palkka vaihtelee n.1500-2000ekeä,josta maksan myös auton säännölliset huollot ja kulut,lomakorvaukset kuuluu normaalisti myös varajakajalle olen ostanut jo 3 sijoitusasuntoa lehdenjaolla.hyvää kesää kaikille.

      • @@muvirkku

        Pienet kärrypiirit pääkaupunkiseudulla (meniskö jakamiseen aikaa 10-13h/vko rauhallisesti kävellen), työsuhteessa 7 vuotta,vuorotan myös 4-5 yötä, ei sijaisuuksia. Bruttopalkka jotain 750 erkkiä kuussa.

    • turhautunut mies

      olen jakanut vuoden lehtiä ja paras palkka viideltä viikolta on 1368 euroa tämän ansaitsemiseen sain painaa duunia koko kuukauden putkeen ilman ainuttakaan vapaata helmikuun pakkasissa ja painoin lähes joka yö kaksi tai kolme piiriä ja työaika oli 5-6 tuntia yössä joten miten helvetissä joku voi tienata tällä työllä 1500-2500kk siis maksetaanko teille palkka jakajamaatin mukaan eli aloitus ja lopetussoitot ja siitä tulee sitten palkka itse tein yli 70 piiriä eli kahdessa viikossa noin 36 tästä olisi pitänyt kertyä palkkaa yli kaks tonnia joten miten jotkut voi tienata muka sen kaks tonnia tai yli paskapuhetta koska sen enempää ei voi painaa duunia mitä mä tein sen viiden viikon aikana putkeen joka yö ja otin aina jakajamaatista täyden kuuden tunnin jakoajan joka alkoi 00.30-06.30 eli opiskelkaa itsellenne kunnon ammatti se jäi meikäläiseltä välii aikanaa ei tällä työllä elä.

      • pysy toimistossa

        Lehdenjako on kunnon ammatti ja varsin arvostettu sellainen. Se, ettet sinä siihen kykene, ei tarkoita että vika olisi ammatissa. Kaikki ei vain kykene niin vaativaan duuniin =)

      • turhautunut mies
        pysy toimistossa kirjoitti:

        Lehdenjako on kunnon ammatti ja varsin arvostettu sellainen. Se, ettet sinä siihen kykene, ei tarkoita että vika olisi ammatissa. Kaikki ei vain kykene niin vaativaan duuniin =)

        minä pystyn tekemään tätä työtä kyllä mutta minua vituttaa se seikka että jotkut muka tienaa tällä työllä aivan helvetisti mutta miksen minä

    • lehtiä 10kk

      Itse saan kuukaudessa käteen n.1300-1400e. Minulla on vakituiset piirit, aikaa kuluu yössä n.3h 15min, peittojakeluöinä (kerran viikossa) n.4h. Ihan 6 2 systeemillä teen töitä. Olen ollut lehdenjajana 10kk. Omalla autolla jaan.

    • 14+12

      Minä otan usein kesälomituksen aamulehden jakajana, n 5 viikkoa. Homma on ihan ok kun tietää, että se on tilapäistä ja siitä saa "ylimääräistä" palkkaa. Olen muuten toimistotöissä, kesällä on aika hiljaista omassa työssä ja sovitan tuurauksen niin että osan aikaa siitä olen vuosilomalla vakityöstäni niin ei käy liian rankaksi.

      Kesällä se on ihan jees kun yöt on lämpimiä ja valoisia ja tulee pakosti liikuttua, nyt on menossa piiri 4 h ja siihen kuuluu vain muutama rivari, loput kerrostaloja (suurin osa ilman hissiä). Kyllä on paita ja letti märkänä kun pääsee kotiin. Saan 9,xx euroa tunti, sisältää yölisän ja tietysti näitä ylimääräisiä mainosten jaosta lehden välissä ja ylipaksuista hesareista. Ihan hyvä lisä mutta ne heti päivätyötäni vaihtaisi.

    • -Jakaja-

      Vakiojakajana toiminut jo vuosia. Ei tulisi mieleenkään vaihtaa mihinkään toimistonysväilyyn. Mieluummin teen näitä oikeita miesten töitä.

      • Huoh12341234

        Mitä vitun oikeita miesten töitä? "mussun mussun kävelen rappusia ja tiputan lehden"

      • -Jakaja-
        Huoh12341234 kirjoitti:

        Mitä vitun oikeita miesten töitä? "mussun mussun kävelen rappusia ja tiputan lehden"

        Osuiko kynänpyörittelijää hermoon? Miesten töitä, kuten sanoin. Sellaisia joihin "huoh12341234" ja muista kaltaisistasi nysväkkeistä ei ole. Mutta mitäpä tuolin ja monitorin välissä napottava nörtti tosihommista tietäisikään.

      • vain kovat pärjää
        Huoh12341234 kirjoitti:

        Mitä vitun oikeita miesten töitä? "mussun mussun kävelen rappusia ja tiputan lehden"

        Itse jakajana tälläset es jonnejen viestit vituttaa...jakajan työssä voi olla vain kiivettäviä kerrostaloja ja se on saatanan rankkaa miesten työtä.

    • Ei ainakaan optim...

      Työssä itsessään ei ole mitään vikaa mutta palkkauksessa nykysellään on paljolti parannettavaa. T: "Ei ainakaan optimoitunut minun pussi paksummaksi....."

    • näkemiin orjuus

      Törkeääkin törkeämmät palkanalennukset --- eikä loppua näy.

    • varajakaja

      Itse teen varajakajan hommia aamujakelussa. Normaalisti 2-3 lenkkiä yössä, aina eri lenkkejä, muiden sairaslomia yms. Palkkaa tulee kuukaudesta ja työmäärästä riippuen n. 3000-4000 €. Työt aloitan n 00.30 ja yöstä riippuen lopetan 5.00-9.00, parhaimmillaan olen jakanut 14.00 asti. Töitä niin paljon kuin itse haluaa tehdä ja palkkaa tulee sen mukaan. Ihan on ansainta itsestään kiinni, mutta kuntoahan tuo vaatii. Lisäksi vielä normaali päivätyöt, mutta se onkin aihe erikseen...

    • lisääliksaa

      Ihan kivahan se on jos saa lehdet noin aikaisin, nyt vaan on trendinä mitä myöhemmin sen parempi, mutta kenelle se on parempi?

    • Kaarlekustaa

      Meille lehdenjakajille ei makseta ollenkaan yötyö korvauksia. Palkkakin on alle 10e/h. Raskas työ johon vain harvat pystyvät. Vai ollaanko vain niin tyhmiä, että suostutaan tällaiseen? Varmaan molempia. Eiköhän vaadita sellainen palkka, mikä meille kuuluu. Uskomattoman härskiä työnjohtoa täällä, kun vielä kehtaavat vaatia jatkuvasti enemmän tulosta, vaikka nyt jo raadetaan pikkupalkalla. Vähintään 3 euroa lisää joka tunnille.

      • pate sekä kissa.....

        Missä firmassa olet töissä? Et kai kuitenkaan Itellalla? Kyllähän meillä ainakin yölisä maksetaan.

      • Kaarlekustaa
        pate sekä kissa..... kirjoitti:

        Missä firmassa olet töissä? Et kai kuitenkaan Itellalla? Kyllähän meillä ainakin yölisä maksetaan.

        Itellassa maksetaankin normaalit yötyö liksat. Aamulehdenjakajille Almamanun työntekijöille ei makseta. Sitä tässä oon vähän ihmetellyt.

      • Johtuu...
        Kaarlekustaa kirjoitti:

        Itellassa maksetaankin normaalit yötyö liksat. Aamulehdenjakajille Almamanun työntekijöille ei makseta. Sitä tässä oon vähän ihmetellyt.

        ...siitä, että teillä on eri TES. Itellan varhaisjakelussa on PAU:n ja PALTA:n välinen TES, muilla VTA-VAAL:in.

        VTA-VAAL:in tessissä on 2 viikon talviloma, jota ei Itellalla ole. Tämä kompensoidaan meillä yötyölisällä.

      • Kaarlekustaa
        Johtuu... kirjoitti:

        ...siitä, että teillä on eri TES. Itellan varhaisjakelussa on PAU:n ja PALTA:n välinen TES, muilla VTA-VAAL:in.

        VTA-VAAL:in tessissä on 2 viikon talviloma, jota ei Itellalla ole. Tämä kompensoidaan meillä yötyölisällä.

        Ei se siitä johdu. Itellassakin on talvilomat . 15v töissä olleet saavat jopa 7 viikon vuosiloman. Muillakin vähintään 9 päivän talviloma. Aamulehden jakajat tekevät riisipalkalla töitä erittäin hankalissa olosuhteissa. reilusti alle 10 euron tuntipalkalla. Itellassa on parempi tuntipalkkakin. Yötyölisä varmaan vielä 50% päälle. Pitänee varmaan alkaa katsoa muita töitä. Vaikka sinne postiin yötöihin :)
        Tai mihin tahansa muualle. Ei ne pari ylimääräistä lomapäivää kuitenkaan kompensoi mitään.

      • vittuuntunut

        Itellalla ei ole enää tuntipalkkaa vaan kappalekorvaus. Yölisä on säälittävät 30%. Itsellä kertyy vuosilomapäiviä vuodessa 30 kpl.

      • palkka vain alenee
        Kaarlekustaa kirjoitti:

        Ei se siitä johdu. Itellassakin on talvilomat . 15v töissä olleet saavat jopa 7 viikon vuosiloman. Muillakin vähintään 9 päivän talviloma. Aamulehden jakajat tekevät riisipalkalla töitä erittäin hankalissa olosuhteissa. reilusti alle 10 euron tuntipalkalla. Itellassa on parempi tuntipalkkakin. Yötyölisä varmaan vielä 50% päälle. Pitänee varmaan alkaa katsoa muita töitä. Vaikka sinne postiin yötöihin :)
        Tai mihin tahansa muualle. Ei ne pari ylimääräistä lomapäivää kuitenkaan kompensoi mitään.

        Juu, tule ihmeessä kokeilemaan meidän valtavan suuria palkkojamme. Petyt varmasti, varsinkin jos luulet palkkamme olevan yli 10 e. Mulla on seitsemän (aiempia työsuhteita ei sitten huomioida) vuoden lisien jälkeen kasilla alkava tuntipalkka. Ja uusimman optimoinnin jälkeen hyvä kun pääsee edes tuntipalkalleen... Itellan palkka on kpl korvaus, mitä enemmän tilaukset vähenee, sitä vähemmän palkkaa.
        Yölisä on tuo 30%, ei mitään lauantailisiä. Ja 30 vuosilomapäivää mulle ainakin kertyy, siitä napsaistiin näet jo edellisellä uudistuskierroksella viikko talvilomasta pois.
        Mutta tervetuloa, huomaat varmaan että jostain kumman syystä paikkoja on tarjolla vaikka kuinka.

      • Älä...

        ...viitsi kirjoitella paskaa, jos et kerran varmaksi mitään tiedä. Yötyötyölisä varmaan vielä 50 % päälle... Yötyölisä on tasan 30 %. Ja kyllä vain, talvilomat lähtivät tessin vaihdon myötä. Aiemmin oli 30 vuosilomapäivää JA 2 viikkoa talvilomaa. Nykyisin voit säästää osan tuosta 30 päivästä talveksi, mutta entisenlaista talvilomaa ei ole Itellan varhaisjakelussa sovellettavassa tessissä.

        Uutuutena tosin pari vuotta takaperin alkoi kertyä eräänlaista joustovapaata, jota voi käyttää esim. talvella. Niistä tosin ei kerry kuin 3-4 päivää riippuen työmääristä.

        Päiväjakelun talvilomista en tiedä vaikka siellä sellaisia olisikin.

      • vittuuntunut
        palkka vain alenee kirjoitti:

        Juu, tule ihmeessä kokeilemaan meidän valtavan suuria palkkojamme. Petyt varmasti, varsinkin jos luulet palkkamme olevan yli 10 e. Mulla on seitsemän (aiempia työsuhteita ei sitten huomioida) vuoden lisien jälkeen kasilla alkava tuntipalkka. Ja uusimman optimoinnin jälkeen hyvä kun pääsee edes tuntipalkalleen... Itellan palkka on kpl korvaus, mitä enemmän tilaukset vähenee, sitä vähemmän palkkaa.
        Yölisä on tuo 30%, ei mitään lauantailisiä. Ja 30 vuosilomapäivää mulle ainakin kertyy, siitä napsaistiin näet jo edellisellä uudistuskierroksella viikko talvilomasta pois.
        Mutta tervetuloa, huomaat varmaan että jostain kumman syystä paikkoja on tarjolla vaikka kuinka.

        "Mutta tervetuloa, huomaat varmaan että jostain kumman syystä paikkoja on tarjolla vaikka kuinka."

        Niinpä. Vika ei ole työssä vaan työnantajassa joka kyykyttää kyykyttämistään ja liksat alenee.

        Toinen selkeä karsiva tekijä on myös työn vaativuus jonka vuoksi nysväkkeet ja vetelykset kyllä kitkeytyy pois, ja hyvä niin. Muutama vässykkä ollut itsellä opissakin. Tolkkuja harjoittelijoita ollut todella vähän. Ei sitä turhaan sanota että nykynuoriso on pullamössöpoppoota... -.-

      • YÖTYÖTÄ
        Kaarlekustaa kirjoitti:

        Ei se siitä johdu. Itellassakin on talvilomat . 15v töissä olleet saavat jopa 7 viikon vuosiloman. Muillakin vähintään 9 päivän talviloma. Aamulehden jakajat tekevät riisipalkalla töitä erittäin hankalissa olosuhteissa. reilusti alle 10 euron tuntipalkalla. Itellassa on parempi tuntipalkkakin. Yötyölisä varmaan vielä 50% päälle. Pitänee varmaan alkaa katsoa muita töitä. Vaikka sinne postiin yötöihin :)
        Tai mihin tahansa muualle. Ei ne pari ylimääräistä lomapäivää kuitenkaan kompensoi mitään.

        Ei ihan näin asia mene kuin sanoit. Itsellä tuntipalkka Alma Manussa yölisineen 10.40 tunti. Olet aivan oikeessa siitä, että Itellassa korkeempi tuntipalkka !! Mutta jos lasketaan todelliseen työaikaan suhtautettu tuntipalkka joka minulla on 6 tunnin reitti !! aikaa menee 2.5-3.5 keleistä riippuen. Itellassa tismälleen sama reitti joka optimoitiin vajaa kaksi vuotta sitten kokoon 4t.10 min. Joten jos lasketaan tälle minun nykyiselle reitille todellinen tuntipalkka , joka määräytyis tehdystä työajasta, niin palkka noin 20e tunti. Vastaava Itellassa oli noin 18e tunti yökorvauksella. Tämä siis minun jakamalla reitillä !!!!

    • postipate222

      Tässä opiskeluaikana olen lehdenjakajan lomituksia hoitanut, pääasiassa kesäisin, mutta tarjolla on töitä ihan ympäri vuodenkin. Tuntipalkka on lisineen sellaista 9e/h. Piireissä on aika paljon eroja - esim. 5,5h autopiiriin menee reilu kaksi tuntia kun taas reilun neljän tunnin vastaavaan yli 2,5h. Vähän tuuripeliä sen suhteen siis mitä piiriä pääsee sijaistamaan. Kuitenkin opiskelijan tuloihin verrattuna olen jokaisella piirillä saanut ihan mukavan palkan. Esim. viime kesänä tein reilun tunnin yössä töitä ja sain sellaisen tuhat euroa kuukaudelta korvausta.

      Työ on oikeasti melko vaativaa. Peruskunnon on syytä olla kohdillaan ja sitäkin enemmän pitää kestää sitä, että työssä ei uusia haasteita juuri vastaan tule. Itselleni on pidemmän päälle vähän puuduttavaa katsella joka yö samoja taloja ja postiluukkuja - sinänsä oikein hyvä, että piirejä voi vaihdella. Tietynlainen luonteenlaatu on avuksi varmasti, että jaksaa vuodesta toiseen painaa.

    • Jaan satakunnan kansaa ulvilassa epäsäännölliseti eli nyt syyslomilla jaoin ja nyt otan yhden äityslomasijaisuuden tammikuun alusta ja ja jaan vapaapäivät eli 2 yötä/vk ja tuntipalkka mulla on 8,94. Ja tuo alue on laskettu 1.40 min oli sit kesä tai talvi ja just sain kuulla et ylimenevältä osalta et saa palkkaa et saaks ne loput lehdet jättää jakamat kun työaika loppuu. Siis tuntuu vaan uskomattomalta tuollainen kun on kyseessä vielä yötyö. Ja jokainen yö on erilainen ja et voi millään tietää mitä tapahtuu. Ja talvella kun on liukasta niin pyörän kanssa et millään saa siihen aikaan niit jaettua. Mua vaan niin alko vituttaa tommonen!

      • -Jakaja-

        "Mua vaan niin alko vituttaa tommonen! "

        Kaikista ei oikeisiin töihin ole.. Monilla on sellainen harhakuvitelma että jakajaksi tullaan vain istuskelemaan autoon. Luulot otetaan pois kyllä hyvin äkkiä (nähty on). Jos et sitä reittiä ehdi fillarilla jakaa määräaikaan mennessä, ota oma auto alle.

    • No kyl se auton heti hommaisin, mut opiskelijan kukkaro en aika tyhjänolonen välillä. Ei sen vaan noin pitäis mennä, Mut luuloja multa ei oteta kyl helpolla pois. Kyl mä siitä työstä tykkäänkin, en kai sitä muuten tekisi. Mutta kyllä työstä palkka pitäisi saada. Pelottaa kieltämättä tuo talven tuleminen ja jos sitä lunta oikeesti tulee metrikaupal, ni kyl siinä lumihangessa saat tarpoa pyörää taluttaen niin ei paljon naurata sillon. Mut voimia kaikille jakajille!

    • sebukka81

      olen vp vuorottaja alma manussa palkkaa tulee 1000-1200 eur eli ei rikastu todellakaan tässä työssä

    • iuodgs

      1000-1200 eur. Ja mahtaako tällaisen palkan saada yhden alueen jakamisesta vai onko tuohon laskettu että jakaisi useamman alueen yössä?

    • 87k

      Palkka on reilun tonnin kuukauteen, ja työaika on 1:30-6:00 ja töitä on aina kuusi yötä peräkkäin ja kaksi vapaata, ja tietenkin jos ajaa omalla autolla, niin saa km-korvauksia 45c kilometriltä, eli palkka on TODELLA hyvä ottaen huomioon työajan, ja sen että ei tarvitse mitään erityisiä pätevyyksiä, ainut että työ on "tahallaan" tehty hieman hankalaksi postin toimesta, mutta kyllä sen oppii..

      • jeah

        Wau, mikä palkka! Kyllä tuolla jo kannattaa tehdä YÖtyötä...

    • Totuus palkasta!

      Voisiko joku kertoa joka on oikeasti itellassa töissä mikä se palkka on? Koska täällä vaihtelee tiedot palkasta 800 - 4000 välillä. Luulisin sen olevan lähempänä tuota alkua.

      Harkitsin meneväni itellalle töihin mutta kävi vähän epäröimään koska tunteja kertyisi kuulemma noin 80 kuukaudessa. Työ tehtäisiin autolla tai pyörällä (olettaisi että talvella autolla) ja vapaa päiviä olisi pari viikossa.

      Tuntui aika paksulta kun vertasi täällä kerrottuihin tietoihin. Varsinkin kun työtä tarjotttiin heti puhelimessa naamaa näkemättä.

      Tienaan tällä hetkellä vähän yli 1000 € 5 viikossa. Joten minulle kyllä riittäisi että se ylittyisi.

      Työ olisi 02.00 - 07.00 välillä osa-aikaisena. Olisi kiva vaan saada jotain infoa ennen työhaastattelua. - Kiitos vastauksista!

      • Helvetin...

        ...vaikea sanoa, mikä palkaksesi tulee – palkka kun on täysin kiinni siitä, miten paljon jaksat, ehdit ja ennen kaikkea kestät jakaa.

        Talon auton voit unohtaa ellet ole menossa omakotitaloalueelle. Jos pks-seudulle olet tulossa, edes firman pyörää on vaikea saada. Jaat siis omalla pyörällä, omalla autolla tai kävellen.

        Liksa: aloittelijan tuntipalkka yötyölisällä (30 pros.) 10,88 euroa. Tämä sinulle maksetaan monimutkaisten kaavojen jälkeen arviolta n. reilulta kolmelta tunnilta: 3,25 x 10,88 = 35,36. Työpäiviä keskimäärin 22 per kk: 22 x 35,36 euroa = 777,92 euroa. Tähän su-lisiä yms. pientä n. 100 euroa = 900 euroa brutto.

        Työaika on n. klo 2–6 ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, pl. viikonloput.

        Sitä mukaa kun tilauksia ropisee, palkka putoaa. Vuoden kuluttua tätä ns. maksettua aikaa sinulla voikin olla esim. 2,75 tuntia entisen reilun kolmen asemesta. Jako ei juuri nopeudu, liksasta pois 0,5 x 10,88 = 5,44 per yö. Kuukaudessa 5,44 x 22 = 119,68 euroa.

        Lisäksi ensimmäiset pari kk menee uuteen rytmiin tottumisessa (olet yöllä rättiväsynyt joka hetki). Ehdit juuri ja juuri saada maksettuun aikaan (ja klo 6:een) mennessä piirisi jaettua.

        Lisäpiirejä voit tehdä kun olet oppinut tekniikat, mutta palkka ei montaa sataa uusilla nouse siltikään, ja lisäksi tällaisilta jakajilta vaaditaan lähes yli-inhimillisiä kykyjä nopeuden suhteen.

        Me vanhat jakajat, joilla on kovimmat taistelut jo takana ja saamme ns. takuupalkkaa/-koja meiltä aikanaan ryövätyistä alueista, tienaamme luokkaa 2-4 tonttua kuussa.

        Kotimaisia uusia ei juuri koskaan näihin hommiin enää hakeudu – maahanmuuttajien voimin jakelu pysyy pystyssä.

        Aikanaan kun itsekin aloittelin nämä hommat, vain taivas oli rajana palkan suhteen. Silloin kun osasit tehdä jakeluteknisesti täydellisen Frontside Ollien, homma oli parhaille kun huumetta. ;-) Missing those times!!!

        http://www.youtube.com/watch?v=oNfwMepTuZ0

      • 4f5ds4f65sd1fs651
        Helvetin... kirjoitti:

        2-4 tonttua kuussa on täyttä kukkua! Perusjakelussa normaalilla 3-4 h yössä työajalla ei tienaa noin paljon edes takuupalkalla höystettynä 1000€ kuussa on aikal ähellä totuutta.

      • YÖTÖITÄ
        4f5ds4f65sd1fs651 kirjoitti:

        2-4 tonttua kuussa on täyttä kukkua! Perusjakelussa normaalilla 3-4 h yössä työajalla ei tienaa noin paljon edes takuupalkalla höystettynä 1000€ kuussa on aikal ähellä totuutta.

        Ei paskapuhetta ollenkaan... Yksinkertaistettuna hyvä autoreitti!! vaikka tämä minun jakama alue. reitin maksu 6 tuntia. Aikaa menee 2.5-3.5 t kelistä riippuen. palkka 1400-1600 kuussa. Monet jakavat kahta tämän kokoista reittiä yössä, niin kuin itsekkin tein vuosia. Nyt voi ottaa rennommin kun ei velkaa enään mihinkään. 27v näitä hommia tehnyt...

      • YÖTÖITÄ
        4f5ds4f65sd1fs651 kirjoitti:

        2-4 tonttua kuussa on täyttä kukkua! Perusjakelussa normaalilla 3-4 h yössä työajalla ei tienaa noin paljon edes takuupalkalla höystettynä 1000€ kuussa on aikal ähellä totuutta.

        Vielä !! jakelu on siis varhaisjakelua !! ei perusjakelua..

    • M

      Tein tossa joululoma/talvilomasijasuuden Tampereella. Työlistan mukaan 14 päivänä töitä, mutta oikeasti olin 11 yönä töissä. (Johtu noista pyhistä; joulu ja uv) Palkkaa sain reilut 800 euroo.( ei sis. km korvauksia) Eli joskus lehtien jako on yllättävän tuottosaa. Siis kun ottaa huomioon, että en ollu montaa päivää töissä ja tein vaan 4h töitä yössä. Mut työ ei oo kovinkaan kummosta. Opiskelijalle kätevä tapa saada lisätuloja suht pienellä panostuksella. Ens jouluna sit uudestaan.

      • kevyt työ hyvä palkk

        Niin.
        Jos siinä jaksossa on itsenäisyyspäivä, sen lisä on 200%.
        Eli sen päivän palkka on "kolminkertainen".
        Ja saattaa olla muuta joulukuusta johtuvaa lisää - näistä ei minulla enää nykyään ole tietoa.

    • donnyboy

      2 piiriä yössä vp vuorottajana 6 kertaa viikko työaika 2.30-6.30 palkka noin 900-1000eur nykyään saa enää palkkaa siis neljältä tunnilta kun lehdet tulevat tampereelta asti tänne....työ on aika rankkaa varsinkin autolle ja välillä myös miehelle kytkimet hajoilee vähän väliä itellä tainnu mennä puolentoista vuoden aikana jo kolme kertaa paskaksi eli siinä voi kaikki miettiä kannattaako tolla palkalla rikkoa autoaan talvella aika rankkaa kun on jäätävän kylmä ja sormet ihan jäässä myös työ on pidemmän päälle tylsää hyvin vaikea tällä on itseään ainakin minun elättää enää nykyään eli vain lisätyöksi suosittelen ja huomio tämä työ karsii kyllä sitten aika äkkiä sitten nämä jotka luulevat saavansa helpolla tuon rahan stressaavaa hommaa ja kelloa ja säätä vastaan taistelua varsinkin nyt talvella kun kelit on niin surkeat

      • huhhuh

        Olipahan pitkä lause. =) Ei paljon pisteitä ynnä pilkkuja näkynyt

    • Yötöitä

      Itsellä 6 tunnin varhaiskanto reitti jossa aikaa menee noin 2,5-3.5 kelistä riippuen !! jako tapahtuu omalla autolla josta kilometrikorvauksia 0.45 senttiä kilometri.Palkka 1400-1600 euroa kuussa riippuen pyhäkannoista,mainoksista ym..pyöräreitit on tunnetusti tiukempia ja jakoaika lähellä todellista jakoaikaa..Eli kyllä tienaamaankin pääsee jos on kaksi autoreittiä joissa todellinen jakoaika on siinä 5-6 tuntia ja palkka tuplasti tämä minun palkka..

      • kevyt työ hyvä palkk

        Samalla tavoin olivat asiat itselläni ennen optimointia.'
        Optimointi vei melkein puolet palkasta.
        Onko palkkasi jo optimoitu... :) ?

    • YÖTÖITÄ

      Olen ollut varhaiskantajana 27 vuotta ja onhan noita optimoitia sattunut muutaman kerran kohalleni Itellan aikana !! nyt mennään Alma Manun leivissä !! aika näyttää mitä tapahtuu. Reitit löystyi aika tavalla tai jakoaikaa lisättiin jos muutoksia ei reittiin.Palkka on jotakuin sama kuin Itellan aikaan!! Itella maksoi Yötyöstä korvausta, nyt ei juuri yölisää ole (30senttiä) Retti pysyi samana !! Itellassa maksu 4.20 t Almalla 6.00 t. Jako tapahtuu minun kohalla omalla autolla josta kilometrikorvaus.

    • kevyt työ hyvä palkk

      Ehdottomasti se tonni kuussa on liian vähän raskaasta työstä.
      1500 paikkeilla kuussa ja noin 8-9 vapaapäivää (tai enemmän) on mielestäni minimi.
      Etenkin, jos tekee toisten henkilöiden piirejä sijaisena, että ei ole omaa piiriä.

      Kuten minä tein.
      Itse työstä pidin, vaikka se on sisältää itsensä ylittämisen, ja on kova homma selvitä joka yö eri piiristä, kun energiaa kuluu tuhottomasti kaikkeen...
      varomiseen, ettei kaadu, ym. ym-
      Juoksuraput ja ulkopiirit samassa paketissa, jos ei joka yö tee samaa reittiä, on vaativaa pukeutumisen kannalta jokaisena vuorokauden aikana.

      Valot ja otsalamput on ahkerassa käytössä, ja silmälasit pitää olla "teroitettuna".

    • YÖTYÖTÄ

      Piirijen vapaapäivätuuraajana tai varakantajana työ huomattavasti hitaanpaa , sekä jatkuvaa jakolistoihin tähyilyä. Varajakajat taitaa saada jotain ylimäärästä, mut jos tuuraat esim: kolmen reitin vapaat joka on sama kuin olis oma yksi reitti !! eli vp kierto 6-2. Kaksi yötä ja reitti vaihtuu, niin ei siinä juuri jakolistoista pääse eroon ja kanto huomattavasti hitaanpaa kuin vakireitillä jossa listat voi heittää narikkaan kun muutokset on kirjannut.

      Itse olen tehnyt näitä hommia 17v lähtien ! Alussa kaksi vakireittiä ja sunnuntaisin kolme, eli yksi tuuraus. Silloin ei ollut vielä kiertävää vp järjestelmää joka minun mielestä olisi edelleen parempi kuin nykyinen 6-2. Sitten hommat vaihtu ja siiryttiin itellalle, jossa sain tämän nykyisen reitin. Itellassa piirin lisäksi olin postinkäsittelijänä päivät, jota kesti 13 v Jonka aikana todettiin krooninen unihäiriö. Nukkuminen jäi vähiin ja lopulta en saanut edes kesälomilla kunnolla nukuttua. Nyt olen jakanut kaksi vuotta tätä yhtä autoreittiä enkä muuta tehnyt,mikä tuntuu enemmänkin harrastukselta kuin työnteolta kaiken jälkeen...Alma Manulle siiryttiin vuoden alusta 17.01....

    • bali

      Porissa saa ainakin enää neljältä tunnilta palkkaa se on perseestä

    • kevyt työ hyvä palkk

      Tätä uutta palkkaa kannattaa verrata työttömyyskorvaukseen.
      JOs on oman auton pito pakollista, niin voi tulla ankea olo, kun aletaan yhtäkkiä palkkaa vähentämään, vähentämään, vähentämään, ja yllätys vähentämään.

      Ihmisellä voi olla lainaakin vähän. Esimerkiksi siihen auton huoltoon voi mennä muutamia satkuja, ja ottanut luottokortilla lainaa sitä varten.

      Tiedän kovin monia työssäkäyviä ihmisiä, jotka ovat velkaa menneet ottamaan joskus.
      Ihan kohtuullisen määrän. Silloin ei käynyt mielessä, että monien kymmenien prosenttien palkanalennukset ovat edes mahdollsia.

      Jos olisi ollut viisas, olisi tietenkin velaton. Silloin voisi selvitä tuollaisesta pikku velanotosta. Velkakierteestä.

      Kuinka riski on yhtäkkiä siirtynyt työnantajalta työntekijälle. Haloo?

      On varmaan kovasti motivoivaa lähteä tuonne kauheisiin olosuhteisiin, omalla autolla, joka yö, kun tietää, että palkka voi olla työttömyyskorvauksen luokkaa...Hulluna juosta ja jotain ok-piirejä kantaa oville asti...
      Jos siinä vaiheessa on luottotiedot vaikka menossa, näiden työnantajan tekemien toimien seurauksena, tulee varmaan mieleen, että työttömänä pääsee samaan tulokseen, käytännössä.

      Jos on jo joutunut maksamaan hinnan, joka on noin kova, että nimi menee, ehkä asunto...mikä silloin motivoi enää töihin lähtemistä?

      Masokismi? En muuta selitystä keksi. Luottotietojen menetys ei ole mikään ihan kevyt rangaistus työn tekemisestä.

    • ok

      Itse olen Itellalla töissä, ja teen tuon 6pv ja sitten 2 vapaata ja koulua käyn päivisin. Palkkaa saa tosiaan kpl-määrän mukaan. Mulla on 5 polkupyöräpiiriä, johon käytän omaa autoa, koska lehtiä ei ehdi millään jakamaan klo 6:n mennessä polkupyörällä, tai jos kerkiää kerran niin on seuraavana päivänä jalat niin hapoilla että joutuu ryömimään seuraavan päivän.

      Mulla keskituntiansio on vajaa 15e, mikä on mielestäni ihan hyvä siihen nähden, että tähän hommaan ei mitään koulutusta tarvi. Turhaan täällä kaikki itkee että palkat on pienet. Eihän kukaan kävis kouluja jos lehtiä jakamalla tienais 4000e/kk.

      Palkkaa saan bruttona 1250-1500/kk ja omalla autolla ajetut kilometrit saa verovähennyksissä takaisin. Aikaa menee meikäläisellä 3,5-4,5h/yö. Joten työtunnit jää lähes puoleen kuukaudessa verrattessa normi päiväduunariin. Eli käytännössä samoilla tunneilla saattais tienata 3000e/kk, jos ois töitä yhtä paljon kuin normiduunarilla... niin paljon tunteja ei kylläkään ainakaan täällä ole mahdollista tehdä. Mutta kuitenkin tuntipalkka voittaa monen duunarin palkan, toisaalta onhan tämä yötyötä.

      Mulla on rappuja juostavana vajaa 2000 joka yö, eli noin 12000 rappua työviikkoon joten 2 vapaapäivää on lähes välttämättömät, että jalat palautuukin jossain välissä, eli kuntoa se vaatii. Plussana että saa mätätä kyllä suuhunsa mitä tykkää, niin lihoamaan ei tässä työssä pääse. Riippuu tietty kummoiselle reitille pääsee.

      • 6f1sd61f6sd1

        Siis millä laskukaavalla olet päätynyt 2000 rappuun/yö?

      • näino
        6f1sd61f6sd1 kirjoitti:

        Siis millä laskukaavalla olet päätynyt 2000 rappuun/yö?

        Laskin kolmikerroksisen hissittömän rappukäytävän raput ja kerroin sen hissittömien rappukäytävien määrällä alueellani. Kaikki kolmekerroksisia.

        Parissa rappukäytävässä ei tarvitse mennä ylimpään kerrokseen asti mutta vajaa 2000 siitä tulee. Lisäksi on vielä toistakymmentä 8 kerroksista hissitaloa mistä on välillä hissit remontissa niin jaloille käy toi työ. Alan olemaan mittaani myöden täynnä tätä paskaa, mielummin melkein työtön.

      • Puhut...
        näino kirjoitti:

        ...nyt porrasalkelmista, et rapuista.

        Rappu = rappukäytävä!

        :-)))

    • jakajak

      Itse kun aloitin täällä Kymenlaaksossa yölehdenjaon niin täytyy sanoa, että ensimmäinen tili oli kyllä suuri järkytys. Yö 2- aamu 6 on työaika, 6 pv töitä ja 2 vapaata, sunnuntailisät, yökorvaus. 1200e brutto/kk. No siitä jäi käteen hieman yli 900e. Sitten pääsin myös päiväpostille, jatkan siis samaan syssyyn jotenka työaika onkin yö 2- päivä 11 tai 12. Sittenhän se palkkakin pompsahti brutto yli 2100e mutta mutta, käteen jäikin 1600e ja risat..ja unet sekaisin, verottaja vei multa rahat. Että ehkä kannattaa olla se yö töissä, hakea sitten jotain kelarahaa ja nauttia vapaasta. Mitä enemmän haluaa tienata niin sitä enemmän se verottaja vie.

      Mutta, postilla olen ja tykkään olla. Pitää olla tunnollinen ja muutenkin kiinnostaa työnteko, ei huithapelejä tässäkään työssä tarvita.

      • bananananana........

        Totta, velliperseitä ei varhaisjakelussa tosiaan kaivata. Muutama on joskus nähty mutta sellaiset tippuvat kelkasta alta aikayksikön. Nysväkkeet ja töhöt löytyy päiväjakelun puolelta.

    • kivaa on

      Tuo lehdenjakan palkka riippuu niin piireistä ja niiden määrästä,,, itsellä vuositulot 35000 kilometriskorvaukset ja pyöräkorvaukset =)

    • loppe

      se ketä väittää saavansa yli 1200-1300 euroa kk tällä työllä puhuu aivan järjetöntä paskaa...ei kukaan kävisi kouluja jos tällä työllä tienaisi esim 2000 e kk

      • pertti vaan

        jepulis se tyyppi ketä väittää että saa yli 1200 kuukaudessa säänöllisesti jakamalla 2 piiriä yössä puhuu aivan järjetöntä kuraa vaikka olis jotain autopiirejä en sitten tiedä maksetaanko muualla paremmin kuin almamanusssa

      • Ammattijakaja
        pertti vaan kirjoitti:

        jepulis se tyyppi ketä väittää että saa yli 1200 kuukaudessa säänöllisesti jakamalla 2 piiriä yössä puhuu aivan järjetöntä kuraa vaikka olis jotain autopiirejä en sitten tiedä maksetaanko muualla paremmin kuin almamanusssa

        Ei ole mielekästä puhua piirien lukumäärästä yleisesti, koska piirien koot voivat vaihdella paljonkin paikkakunnittain. Esim. täällä meillä yhdistettiin pienempiä piirejä suuriksi piireiksi.

    • Epäilijällinen

      siis ei kai sitä postiautoa joudu itse tankkaamaan omilla rahoillansa?

      • jakaja0

        Itellan väki ajaa postin yleensä työnantajan autolla. Yksityisessä firmassa maksetaan km-korv.

      • sanomalehdenjakaja

        Miten tämä liittyi sanomalehdenjakeluun kun jutussa oli kyse postinjakajista. Muistetaan että on kolmenlaisia jakajia: sanomalehdenjakajat jotka jakavat öisin lehtiä, postinjakajat jotka arkipäivisin jakavat postia kuten kirjeitä ja aikakauslehtiä sekä mainostenjakajat

      • eläimen kohtelu
        sanomalehdenjakaja kirjoitti:

        Siten liittyy, että varhaisjakajan kohtelu on vielä paljon karmaisevampaa ollut, kuin tuo päiväjakajien kohtelu.

        Asiallisuus olisi riittävää kohtelua, lain mukaan toimiminen toivottaa, myös suurilta työnantajilta, koska niillä on resurssit siihen, jos tahtoa löytyisi.

      • reklam
        sanomalehdenjakaja kirjoitti:

        Miten tämä liittyi sanomalehdenjakeluun kun jutussa oli kyse postinjakajista. Muistetaan että on kolmenlaisia jakajia: sanomalehdenjakajat jotka jakavat öisin lehtiä, postinjakajat jotka arkipäivisin jakavat postia kuten kirjeitä ja aikakauslehtiä sekä mainostenjakajat

        Paitsi, että postin- ja lehdenjakajat ovat nykyään mainosjakajia...

      • fgdfsfvgdfg
        sanomalehdenjakaja kirjoitti:

        Miten tämä liittyi sanomalehdenjakeluun kun jutussa oli kyse postinjakajista. Muistetaan että on kolmenlaisia jakajia: sanomalehdenjakajat jotka jakavat öisin lehtiä, postinjakajat jotka arkipäivisin jakavat postia kuten kirjeitä ja aikakauslehtiä sekä mainostenjakajat

        No postia ne sanomalehdetkin on!

      • fgdfsfvgdfg
        sanomalehdenjakaja kirjoitti:

        Miten tämä liittyi sanomalehdenjakeluun kun jutussa oli kyse postinjakajista. Muistetaan että on kolmenlaisia jakajia: sanomalehdenjakajat jotka jakavat öisin lehtiä, postinjakajat jotka arkipäivisin jakavat postia kuten kirjeitä ja aikakauslehtiä sekä mainostenjakajat

        Kuka säälittävä reppana täällä oikein miinustaa? :D

    • eläimen kohtelu

      f

    • AlmaManuksiko?

      Mikä on AlmaManun varhaisjakelijan palkka Aamulehteä yms. yöllä jakaville? Peruspalkka yötyölisä sunnuntaikorvaus? Työtunnit / yö? MIhin aikaan jakelun voi aloittaa? Mistä lehdet haetaan? Km-korvaus oman auton käytöstä (asumme maaseudulla)?

      Mitä henkilökuntaetuja työnantaja tarjoaa työntekijöilleen? Saako varhaisjakaja Aamulehden, Hesarin tai muita lehtiä ilmaiseksi? Mistä ja keneltä voi kysellä AlmaManun lyhytaikaisia sijaisuuksia yms.? Kiitos.

      • Jakaja0

        Vaikka en tampereelta olekaan:

        TEAMin sopparin mukainen alkupalkka 8.46€/laskennallinen tunti 0,50 cnt "yölisä" Sunnuntaina ja muina pyhinä sekä juhannus- ja jouluaattona tuplapalkka. (Juhannuksen ja joulun pyhinä, sekä parina muuna juhlapäivänä (tai niiden jälkeen) lehdet eivät ilmesty) Jakelun pääsee aloittamaan, kun kaikki jaossa olevat lehdet ovat saapuneet. (00-02 välisenä aikana yleensä.)

        Luultavasti Almallakin on jakajien noutolaatikoita ympäriinsä. Km-korvaus on 45 cnt/km. Siis jos piiri on autopiiri. Jos siis tulet kotoa kaupunkiin, ja jaat autolla ns. pyörä/kärrypiiriä, et saa km-korvausta. (Sen sijaan voit vähentää verotuksesta kuluja matkalla kodin ja työskentelyalueen välitä). Jakelupiirit on mitoitettu noin neljän tunnin mittaiseksi. Tämä on siis ns. laskennalinen mitta, jonka perusteella palkka maksetaan. Yleensä autopiireissä on "ilmaa" ihan mukavasti. Itsellä menee neljän tunnin piirissä aikaa 3-3,5 h, riippuen siitä kuinka paljon kehtaa painaa kaasua (pienen maalaistaajaman keskusta, kymmenkunta kerrostaloa ja omakotitaloaluetta, ajettavaa reilu 20 km).

        Luulisin, että Almakin tarjoaa Aamulehden ihan kotiinkannettuna ilmaiseksi, eli sen tuo se jakaja joka työskentelee siellä missä asut. Muuten, meillä (siis ei Alman omaa aluetta jakajalla on käytettävissä varakappaleita1 AL, 1 HS, 1 Hämeen Sanomat ja 2 TS. (Omaa paikallislehteä peräti 5 varalla)

        Ei sen jakelupäälikön nimen löytminen pitäisi olla vaikeaa, Google töihin:
        http://www.almamanu.fi/yhteystiedot/jakelu

    • itellan kantaja

      8,40e/tunti km-lisä yölisä liitelisät jakeluautolisä

      7 pvä töitä, 7 pvä vapaata. vuoroviikoin. Yleensä la-pe välit. Sunnutai on tosiaan aika hajottava, reitti n. 70km ja hesaria on paljon. Reittiin menee arkisin n. 2 tuntia, lauantaisin kaks ja puoli, sunnuntaisin miltei kolme ja puoli, riippuen nimellisistä lehdistä jopa neljä. Palkka tulee siltä ajalta mitä tekee, vaikka on mitoitettu, että arkisin menee 2h 20min niin tältä ajalta tulee palkka vaikka menisi vain 2h tasan. Yli menevä tietysti ylitöiksi, mikä on ihan jebou systeemi..

      Mutta hupsista stana, pittääpä tästä lähtäkkin kurvaileen, tsau!

      • PostiPate

        Ei me ylitöiksi vaan lisätöiksi.

    • huhuhuhuh

      Siis meinaat että heräät keskellä yötä mennäksesi töihin ja saat palkkaa pari-kolme tuntia???Ei voi olla todellista!!???
      Johan sitä saa enemmän työttömänä.
      Kai tämä oli joku vitsi?

      • jakaja0

        Jonkun sekin on tehtävä. Ja kyllä se nyt sentään peruspäiväräahan voittaa. Ja jos on palkka pieni, niin ei siitä montaa prossaa mene verojakaan.

        Varhaisjaossa on monenlaista poppoota. Opiskelun ohessa jakavia sekä kakkostyönä tekeviä. (Milloin ne nukkuu tai vaihtoisesti elää töiden ulkopuolista eämää? : ))

        Ainoanana duunina jää sitten ihan mukavasti vapaata. Arvovalintoja, mutta kyllä se palkka saisi enemmän olla.

      • sivutulo
        jakaja0 kirjoitti:

        Olen päivätöissä muualla, ma-pe ja läheskään aina jakoa ei satu peräkkäin koko viikolle kaikkina noina päivinä vaan lehdenjaon vapaapäivä(t) sattuu viikolle.

        Aamulla kello soi klo 4 ja lähden jakoon, siihen menee 1,5 tuntia fillarilla (palkkaa tulee 2 h 38 min). Olen kotona takaisin vähän ennen klo 6 ja käyn virkeenä pyörälenkin jälkeen suihkussa ja sitten valmistaudun töihin, olen siellä n. klo 7. Lähden kotiin klo 15 ja nukkumaan n. 21-22. Kapakoissa en käy muutenkaan ja ystäviä ehtii tapaamaan kyllä. Illalla myöhemmin tulevat hyvät telkkaohjelmat tallennan ja katselen joskus.

        Työpäivät on 6 töitä, kaksi vapaata. Tuntipalkka 8,46 yölisä 0,50 snt sitten muita lisiä satunnaisesti (mainoksista ym.).

        Joskus sadepäivinä jaan autolla ettei lehdet kastu, siihen menee kauemmin aikaa kuin pyörällä lisäksi auto kuluu ja bensaa. Minulla on pieni omakotialue ja sen verran postilaatikoita pihan puolella ovijakeluita että autosta joutuu hyppimään ulos jatkuvasti (sadekelillä kuraa autoon!). Kerrostaloja ei ole yhtään. Iloitsen siis kun katson ikkunasta eikä sada lähtiessä, voin jakaa pyörällä. Tänä kesänä olen vain kaksi kertaa joutunut lähtemään autolla (vaikka tuntuu että koko kesän on satanut).

        Koska kyseessä on sivutyö, veroja menee 40 %, käteen jää n. 400 euroa/kk mikä on ihan hyvä lisä minulle sinkulle (normityöstä tulee käteen 2.200 €). Olen muutenkin aamuvirkku eli hyvin sopii tämä rytmi. Joskus olen myös sijaistanut toista jakajaa viereisessä kerrostalopiirissä, olen laskenut että olen juossut silloin 33 hissitöntä rappukäytävää, kaikki 3 kerrokseen. Ihan hyvä jumppa lehtien kanssa, siinä tulee jo hiki kunnolla.

    • savon jakaja

      viestinnän keskusliiton mukaan on minun tes tehty. teen loma tuurauksia ja olen pyörä piirillä, mutta jaan autolla.eli en saa korvauksia kilometreistä.ja hullun hommaa yö pimeellä! ja sateella ei mitään järkee!

      • pumpulipetteri?

        Jos kerran yöllä työskentely pelottaa niin helkkariako sitten yötyötä teet?? Tuliko sulle jakotyötä hakiessasi yllätyksenä että yötyötä tehdään yöllä? Ja joku vesisade... Voivoi!

    • snakke

      varajakaja 2 tonttuu per kk

    • karki jytäinen

      jännä juttu että lähin tähän duuniin ajattelemalla että pari tuntii yössä ja ihan ok korvaus, n. 40e yöstä kilometrikorvauksineen. mutta totuus onkin sitten vähän toinen juttu. harjottelupäivät meni kivasti, sain nukuttuakin, mutta nyt oon tehny 7 yötä tuurauksena, yks vapaa, ja 6 yötä eessä ei meinaa millää jaksaa. uni tulee jos tulee, parhaimmillaan valvoin 48h ja sitten niitä virheitä alkaa tulemaan, joista työnantaja sakottaa palkassa. tein yövuoroa huoltoasemalla 22-06 välisenä aikana, eikä ollu koskaa niin rankkaa ku tää. en aio jatkaa, korvaukset tästä valvomisesta ihan naurettavat. että menkää te ihmettelijät ite kokeilee viikoks jos ette usko että rankkaa on!

      • sdfsdf

        Mikäs se sellainen työpaikka on jossa jakeluvirheistä tulee palkkaan miinusta? Ei mahda tuollaiseen paikkaan paljon tunkua olla...

    • bdfb

      1500€

    • itella on paska

      Luvattiin 1200e/kk lisät, totuus 800e/kk eikä mitään lisiä

      • läpi umpeen jo....

        päätit sitten ruikuttaa tuota samaa neljään eri ketjuun

      • Ootkohan nyt...

        ...ylipäätään lukenut sitä palkkalaskelmaasi?

        Kyllä siellä on liuta lisiä – toinen asia on, kertyykö niistä mitään...

        Ja konttori ei välttämättä kusettanut sinua; eivät vain itsekään osaa arvioida nykypalkkaa, kun se laskee niin nopeasti. 800 uudelle jakajalle kuulostaa ihan normaalilta – osa vetää parin tunnin settiään reilulla viidellä sadalla... Siis "lisineen"...

    • kuntoiluharrastus

      Noin 800e kuussa, n. 3-4 tuntia yössä jakelu fillarilla. 6 yötä töitä 2 vapaata. Jos keli on perseestä ja vaikka lumisohjossa joutuisi polkemaan ja jakoon menisi tunti kauemmin, mitään ylimäärästä palkka ei tule. Myöskin kaikenlainen siirtyminen piirien välillä, palikkatesti lehtien sullomisessa laukkuihin yms. vie enemmän aikaa pyörällä, joten palkka on käytettyyn aikaan ja yötyöhön nähden tosi surkea.Työttömänä tienaisi about saman. Työ ihan ok, mutta palkka ei tosiaankaan motivoi yötyöhön ja olosuhteisiin nähden.

      • Se on teillä...

        ...uusilla tollasta... Levikki laskee perslujua ainakin Hesarilla ja kovaa: v. 2012 -7,6 pros.

        Ja nykyään, kun yrityksen ns. yrittäjäriski on Itellassa siirretty ovelasti työntekijöille ilman voittomahdollisuutta, jakajalla maksatetaan tappiot vähentyvänä palkkana.

        Ei millään kannata enää aloittaa varhaisjakajana ellet ihan "huviksesi" esim 2. työnä tee. Vain meillä vanhoilla (= 10 vuotta tai yli) on kohtuu liksa erinäisistä takuista yms. johtuen. Eikä ole kaikilla vanhoillakaan...

    • ManuAlma

      Moi, onko kesäksi AlmaManuun menijöitä?

    • Ei rikastuta...

      Kyllä tässä alkaa huumori loppumaan kun ollut yksityisellä lehdenjakoyrityksellä vuodesta 2011 samalla sopparilla ilman tarkistuksia, jossa siis firman autolla jaettavasta arkilenkistä (ma-pe) 50 € ja viikonloppuyöstä (la-su) 100 €. Ei mitään tuplasunnuntaipalkkaa lisistä puhumattakaan vaikka viikonloppureittiin meneekin reippaasti enemmän aikaa. 4 4 vuoroa teen nyt kun enempää ei oo tarjolla, eli neljä yötä duunia ja neljä vapaata. Hyvä jos se 900 bruttona kuussa tulee.

      Kyllä saa tiukasti elää.

      Neuvottelin pientä päiväduunin tuntipalkkaa urakkapalkkaiseksi, jossa käytännössä palkka muuttui kympin tunnista kahteenkymmeneen viiteen euroon kerta. Ja sunnuntaille sovittiin tuplapalkka. Ei sen jälkeen ole yhtään tarvinnut tehdä niitä hommia, ne lykättiin vaan toiselle joka tekee halvemmalla :(

      Yöihmisenä vain pidän tästä työstä niin paljon ettei siitä haluaisi millään luopua...

    • yöjakaja

      Tein parina kesänä kesätyönä lehdenjakoo, kolmantena kesänä jatkoin syksynkin yli kun keskeytin amiksen. Ekaks tein 2 h:n piiriä, pyysin ja sain toisen samanlaisen, nyt siis yhteensä 4 h joka tekee noin tonnin ja vähän yli. Puolet menee vuokraan, puolet elämiseen - olen jopa pari satasta laittanut kuukaudessa säästöön. Näin tutkinnottomana houkutinloukut ei oo vaikuttavia kun jäljellä on vain toimeentulotuki joka mitä joskus olen kesältä saannut ollut jotain 800e muistaakseeni.

      Tämäkin on niitä yhä harvinaisemmiksi käyviä ei-koulutusta vaativaa, voisi kai sanoa olevansa onnekas.

      Nyt oon tehnyt vuoden tätä duunia ja pitänyt kolmen viikon vuosiloman ja kahden talvilomat. Synnynnäisenä yökyöpelinä työ on mitä parhain, mitä saa tehdä myös itsenäisesti oman tahdin mukaan. Ja kärryjen kanssa paineltua ja portaita laskeuduttua saa hyvää hyötyliikuntaakin. Vain neljä tuntii yössä mikä tarkottaa että päivälle jää paljon aikaa vaikka opiskeluun, ite suoritan aikuislukioo.

    • Rahaa köyhälle!

      "Vain neljä tuntii yössä mikä tarkottaa että päivälle jää paljon aikaa vaikka opiskeluun, ite suoritan aikuislukioo." Hienoa, onnea opiskeluun!

      Ovatko lehtien varhaisjakajat pääosin opiskelijoita, kotiäitejä ja pienten lasten vanhempia?

      • Jakaja jo 13 vuotta

        Eivät käsittääkseni, ei ainakaan täällä.

        Moni tekee kakkostyönään, muutama yrittäjä hommaa tällä perustoimeentulonsa, niin firma voi toimia välillä nollatuloksella ja maailma ei kaadu.

        Itselläni on se tilanne että haluan vaan nauttia elämästäni, tällä palkalla tulen toimeen ja jää vapaa-aikaa.

      • lol....

        "Ovatko lehtien varhaisjakajat pääosin opiskelijoita, kotiäitejä ja pienten lasten vanhempia? "

        No eivät ole. Herää kysymys mistä moinen luulo ylipäätään kumpuaa?

      • postilla

        "Ovatko lehtien varhaisjakajat pääosin opiskelijoita, kotiäitejä ja pienten lasten vanhempia?"
        Ainakin meillä on kesäisin opiskelijoita ja muutoin on pienten lasten äitejä ja isiä, sekä yksinasuvia. Eniten perheellisiä varmaan. Jotkut tekevät jotain pientä lisähommaa postilla tuon lisäksi, jotta saavat sen reilun tonnin kuukaudessa.

    • oletko AlmaManu?

      Elääkö varhaisjakelulla ja ja voiko se olla ainut ammatti, josta henkilö saa tuloja? Paljonko tienaa nettona, jos jakaa öisin vaikkapa Aamulehteä? Kuinka pitkiä työsuhteet ovat ja kuinka suurta on työntekijöiden vaihtuvuus? Onko joku jäänyt varhaisjakelusta jopa eläkkeelle?

      • drehrtjerghw

        Vastaapa sinä ensin tähän: Miksi kyselet typeriä? Mistä lähtee kuvitelma ettei voisi olla ainut ammatti? Suurin osa maailman ihmisistä kuitenkin tekee vain yhtä työtä (siis ne jotka ovat ylipäätään töissä).

      • postilla

        Mulla tienais varmaan pari senttiä jos jakaisin pelkkää Aamulehtä. Koko alueelle tulee varmaan muutama kymmentä niitä ja omalle piirille ei tule enää yhtään, kun Aamulehti kusi koko homman. Asiakkaat ei pitäneet kun lehti jäi joka toinen päivä tulematta, joskus ei tullut pariin päivään. Lopettivat tilaukset.

      • postilla

        Ja nettona on tullut nyt koko kesän jonki verran alle 600 euron palkkoja, talvella tulee jopa 700 euroa kun on enemmän tilauksia. Nythän noi palkat jäädytettiin kesäksi sen jälkeen kun niitä laskettiin n. 100 euroa. Vanhat jakajat saavat lisäkorvausta jotta olisivat töissä, joten he tienaavat melkein 300 euroa enemmän, mutta heille ei kerry ikälisää tai muitakaan vastaavia.

    • Jakopään tuntityö

      Mä oon ainakin pitkän aikaa tienannut bruttona noin 2500-2600 euroa kuukaudessa, joka sisältää km-korvauksia n. 50 km per yö.. Piireihin (joita useimmiten kolme) on kulunut n. 4:15 arkena. Mun mielestä, jos joku joutuu jakamaan pidemmän aikaa vaan yhtä piiriä tunnin pari yössä, silloin siinä jakajassa täytyy olla jotain vikaa ja sille ei anneta siksi enempää hommia. Koska jakajia tosiaan on hitaampia (olen nähnyt kuinka hitaasti jotkut jakavat esim. kerrostaloja), eihän työnantajan olisi mitään järkeä luopua nopeista jakajista ja olla antamatta heille niin paljon töitä kuin mahdollista. Koska mitä nopeampi jakaja on, sitä enemmän hän helpottaa jakelun ongelmia.

      • jakaja myös---

        Ei joka paikassa jakajilla ole tarjolla useita piirejä vaan jää tyytyminen yhteen, maksimissaan kahteen. Lisäksi joidenkin on pakko hoitaa ne pyöräpiiritkin.
        Ei ainakaan meillä kukaan pääse lähellekään 2000. Joillekin on tarjolla lisätöitä 2-4 tuntia, mutta sekään ei alhaista peruspalkkaa kykene nostamaan juurikaan köyhyysrajan yli.

      • nanonyymi
        jakaja myös--- kirjoitti:

        Ei joka paikassa jakajilla ole tarjolla useita piirejä vaan jää tyytyminen yhteen, maksimissaan kahteen. Lisäksi joidenkin on pakko hoitaa ne pyöräpiiritkin.
        Ei ainakaan meillä kukaan pääse lähellekään 2000. Joillekin on tarjolla lisätöitä 2-4 tuntia, mutta sekään ei alhaista peruspalkkaa kykene nostamaan juurikaan köyhyysrajan yli.

        Hei,
        Mietipäs ne paikat, missä ovat olemassa suuremmat painot.

        Siellä pääsevät jakajat töihin jo ennen puoltayötä.

    • noviisi5

      Kuuluukos oma AL kotiin kannettuna vielä vakijakajan etuihin Alma Manussa?

      • Kysynpä vaan

        Onko jakajilla jotain "etuja"?

    • hfwaegt

      On. Ja kyllä tuo AL:kin tulee kotiin kannettuna, mikäli et erikseen ilmoita, ettet halua sitä.

      • AL jakajaksi?

        Saako varhaisjakaja Aamulehden ja muita sanomalehtiä ilmaiseksi? Paljonko on Aamulehden varhaisjakajan tuntipalkka ja yövuorolisä yhteensä? Kilometrikorvaus varmaan maksetaan, koska maaseudun autojakajilla tulee polttoainekuluja?

        Onko Aamulehden jakajaksi vaikea päästä, kokemuksia? Miten viihdytte työssänne?

    • Maaseudun Manu

      Jakajalle jää varalehtiä, palkasta en kommentoi. Luin viestiketjua ja naureskelin kommetteja. Toki itselläkin auto kuluu ja hoidan remontit omassa pajassa. Ei tätä duunia tekisi jos ei osaa esim. kytkintä vaihtaa autoon. Yhtään kytkintä en ole vielä joutunut vaihtamaan koska, vaihdan autoa "tonnin pommia" säännöllisesti ennen kuin suurenpaa remonttia tarvitsee tehdä. Jarrut ja normaalit KM.huollot kannattaa tehdä niin ei jää auto lumihankeen. Renkaita menee riippuen tietysti ajotavasta. Mutta onhan kyseessä ns. urakkapalkka ja pieniruokaisella autolla kaahaaminen ei ole suuri kustannus, vaan takataskuun jää kilometreistä vielä rahaa käyttöön.

      Minä otan kaikessa riskin, sakkojen yms. osalta. Saan palkkaa noin 1800€ kuussa käteen. Teen omalla vauhdilla piirini n.40h kuukausi vauhdilla, joskus vielä nopeammin. Joten tuntipalkan voi repiä siitä n.45€ luokkaan käteen sis. kilometrit. Onneksi on iso autopiiri toisena, jossa voi päästellä.
      Tietenkin säälin autoa ja renkaita "välillä". Vuosien varrella olen oppinut kivet, kannot, jarrukset, vaihteet, kierrokset, liukkaudet yms.Tasainen tappava tahti, rytmi ja ajolinjat tuovat tietenkin hyvän edun hommalle maaseudulla :)

      • Anonyymi

        Tjoo... Jaan kerrostaloalueella tampereella ja aikaa menee 4 tuntia per yö. Eli noin 80 tuntia kuussa tulee hikoiltua. Rahaa tulee 1200 euroa kuukaudessa. Vuoden olen nyt tehnyt ja auton kytkin on kyllä vielä onneksi ehjä.

    • hölmöläinen

      On palkat sitten laskeneet vuosien varrella. Postilla ainakin osa sanomalehdenjakajista saa puhtaana käteen 620 e/kuukaudessa. Omilla bensoilla pitää vielä ajaa. Siitä kun laskee vuokramenot, bensakulut niin ei enää muuhun riitäkään. Se on pakko koputella sosiaalitoimiston ovea ja kerjätä sieltä, että sais muutkin laskut maksettua ja vähän syötävääkin. Ompahan vakituinen työpaikka 6 töitä ja 2 vapaata.

    • lisääliksaa

      Tyttäreni tienas kuussa KÄTEEN 900 - 1000 e ja asumis lisää sai 30e kyl sai vähä rahallisesti tukea kun muutti pois kotoa

    • Nurksje

      Opiskeluaikana jaoin 2 viikkoa. Vuonna 1986. Silloin sai yhtä paljon kuin nykyään nähtävästi. Eli jakajien palkkapussi romahtanut.

      • EiKiitoss

        Juu, ei tuota työtä viitsi talkoilla tehdä. Yötyötä vieläpä. Palkka kolminkertaiseksi nykyiseen tasoon nähden, niin voisin harkita.

    • plösö

      Tätä on 20 vuotta tehty ja koko touhu menee hullumax..Ja näitä viestejä kun tässä selasin niin kyllä ihan asiaa on osa ja osa sitä että on kuultu muilta...Ne jotka huutelee ja kehuu että vois tehä..niin tervetuloa kokeilemaan,palkka on mitä on..siihen vaikuttaa moni asia...työ aika on arkisin 1.30-6.00 ja vkl on la 2-7.00 ja 2.00-7.30 ja vapaat on 6 yötä 2 vp...4 vko kesäloma ja 1 vko talviloma....palkkaan vaikuttaa ikälisät optimoitu alue ja se on jokaisen hnklö kohtainen asia.

    • jakajanpalkkaonsalainen

      Niin ja se kysymys kuuluu: Mikä on sanomalehden varhaisjakajan tuntipalkka? Entä paljonko on vuorolisä yötyöstä? Paljonko on kilometrikorvaus, jos jakaja tarvitsee jakoreitille oman auton? Saako jakaja ilmaiseksi kotiinsa sanomalehtiä - siis ylimääräisiä kappaleita niitä Aamulehteä, Helsingin Sanomia tai muita?

    • kovapäinen

      kesätyönä opiskelijalle jos ei muuta löydy menettelee jos pystyy tekemään kolme piiriä yössä, vakituisena työnä ympäri vuoden ajattelen nykyään ettei kannata, niin paljon palkat alentuneet parhaimmista ajoista ainakin 40 % ja palkatontakin odotusta kun lehdet ei tule ajallaan ja varsinkin talvisin sää- ja keliolosuhteet todella haastavat, kolme vuosikymmentä tehneenä ajattelen että sen loppuminen oli tosi hyvä asia. Siitä palkasta se oli kolmesta piiristä yössä käteen noin 1100 €/kk ja omaa autoa käytin jaossa ilman km korvausta, verotuksessa voi vähentää työmatkakuluina ja työkäytön ajot muutenkin. Onneksi loppui mun osalta, kova pää oli kun en aiemmin lopettanut.

      • Anonyymi

        Nykyään on neljä piiriä joka jannulle ja palkka sen 4-4.5h. Rivakasti tautotta tekee niin normiöinä saa vedettyä 4h, peittojakoöinä saakin sitten jo taipuilla 5-6h. Peittojakolehtiä on yhdelle sällille nykyään 400-1000.

    • Kylläkannatti

      2 vuotta olin varhaisjakelijana. Palkkaa tuli 1000e-1800e/kk, sisältäen km korvauksen oman auton käytöstä. Niin ja kun oli lyhyt päivä niin sain soviteltua päivärahaa n.350e/kk. Hyvää hommaa oli ja sopi hyvin elämäntilanteeseen.

    • CanonballPUFF

      Olen työskennellyt lehdenjakajana Turun seudulla pätkiä silloin tällöin vuodesta 2005. Ensin työnantaja oli Posti ja Itella, nykyään Lounais-Suomen Tietojakelu.

      Hyvä puoli on se, että työnantaja antaa auton, joten enää ei ole postinjakaja vastassa haistattelemassa, jos menee yliaikaa. Huono puoli on se, että kyseisistä autoista ei pidetä huolta: alla on sileät Kiina-renkaat ja jarrut ovat huonot. Tämän vuoden aikana on meiltä mennyt jo neljä autoa lunastukseen eli sen verran pahasti ajettu ulos. Vuoden alussa saivat neronleimauksen irtisanoa kaikkien firman autojen kasko-vakuutus, koska se on niin kallis ja autoa kolhinut jakaja kutsutaan nykyään jonkinlaiseen puhutteluun. Tämä kertonee millaisina maan matosina jakajia, jotka tekevät sen rankimman työn, pidetään johdon silmissä.

      Ennen hyväpalkkaisista piireistä sai esim. 1600e käteen. Nykyään alueeni parhaiten palkittu piiri on 1100e käteen. Siinä on lisäjakelut ynnä muut kirjeet jo mukana. Kaikki ItellaPostin aikaiset jakoautolisät ja vapaapäivittäjälisät ovat poistuneet.

    • vkj
      • JotainRotia

        Aika koiranpalkkoja ovat. Vielä yötyötä. Palkan pitäisi olla vähintään kaksinkertainen, jotta kannattaisi hommaan ruveta. Vaikuttaa lähinnä talkootyöltä.

      • VajaaPariProsenttia

        Veroprosentti ei varmaan jakajilla päätä huimaa. Lienee vähän plussalla.

    • Sanomalehdenjakajaksiko

      Onkohan Alma Manulla paljon Aamulehden varhaisjakajien paikkoja auki Pirkanmaalla?

    • Anonyymi

      Eivätkö lapsetkin pääse jakamaan lehtiä ees

      • Anonyymi

        Posti palvelut 18 v,koska yötyö.Töitä olisi vaan ei hakijoita.Siis Posti osti Alma-Manun jakelut.

    • ei kannata. kokemuksesta voin sanoa.

      • Anonyymi

        Myö tienaan autopiirillä kakstonnia kuussa lapaan, ajelen mersulla ja vaimolla on isot dösät. Kyl täs hyvin pyyhkii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myö tienaan autopiirillä kakstonnia kuussa lapaan, ajelen mersulla ja vaimolla on isot dösät. Kyl täs hyvin pyyhkii.

        Niin joo ja vaimo haluaa aina alottaa hommat niin että mulla on postin vaattet päällä, eikä anna peseytyä ennen hommia!

    • Anonyymi

      Periaatteessa vaan 35€/yö, mutta kaikenmaailman lisien kanssa joista ei hullukaan ota selvää 60€/yö. Palkkakuitti on täyttä siansaksaa, mitälie veronkiertoa, mutta kyl täl asumistuen kanssa pärjääpi. Ei tarvitse kaikenmaailman ruikuttajien kanssa olla tekemisissä toisin kuin asiakaspalvelu töissä.

    • Anonyymi

      Hain työtä muistaakseni duunitorilta, tuli linkki s.postiin videohaastatteluun. Olin ainoa jolla webbikamera toimi, haastattelun lopuksi kysyttiin haluaako joku heti jäädä lopulliseen haastatteluun. Minä ainoana sanoin, että totta ihmeessä. Seuraavana päivänä esimies soitti että onko minulla oma auto käytössä ja sanoin että on, minulle laitettiin autopiiri kerrostaloalueelta. Ensimmäiseksi tuli opetusmateriaalia sivukaupalla ja niiden pläräämisestä ja testeistä sai 3 tunnin palkan. Ensimmäinen jakoyö oli opastajan kanssa, tahti oli aivan helvetin kova, yön jälkeen kramppasi selkä ja jalat, oli pakko ottaa pari päivää saikkua. Saikun jälkeen esimies kysyi voinko jakaa ilman lisäopastusta ja sanoin kyllä. Olen nyt 6kk ollut hommissa kokoajan tahtia kiristäen, alkuun meni 3.5h jakoon 5h, mutta nyt saan sen menemään neljään tuntiin. Lehtiä on noin 260kpl per yö, pelkkiä kerrostaloja. Ns. peittojakoöinä on sitten joku muu lirpake jaettavaksi noin 250 lisälehteä ei tilaajille, tämä on keskimäärin jokatoinen yö nykyään. Kunto on koetuksella vieläkin. Palkkaa tulee 600€ kahden viikon välein.

    • Anonyymi

      Yötyö on kuluttavaa ja vuosi vuodelta pitää tehdä enemmän saman palkan eteen.

    • Anonyymi

      Ei kannata kiitosta odottaa tästä työstä. KalevaMedialla Oulussa olin sen verran, että sain hajotettua kaksi pyörää lumidyyneistä läpi puskiessa. -200€ korjauksiin. Palkka on 10e tunnilta. Arkena piirin maleksi 3-4h aikana ja viikonloppuna 2h aikana. Saikkua kävin kerran rikkoutuneen lonkan vuoksi viikonloppuna -100€. Sitä ei korvata eikä mitään muutakaan. Tuet luonnollisesti madaltuvat työssä käydessä -150€.

      Sitä sanotaan että rationaalinen ihminen käy töissä vaikka hyöty olisi sama kuin työttömänä oleminen. Voihan se olla jos on uraportaikkoa mitä voi kiivetä ja joskus mahdollisesti tienaisi vähän enemmän. Jakajana portaikkoja kyllä riittää mutta johtaako ne mihinkään on toinen asia.

    • Anonyymi

      Espoon Kilossa on aamupostiesimies joka ei puhu sanaakaan, ei vastaa viesteihin. Eikä vältä vaikka asiakkaat valittavat jatkuvasti. Kiitos Markus. Näin hommat hoituu.

      • Anonyymi

        Mitä hemmettiä? Oletat että jakajan pitäisi puhua? Työ ei ole asiakaspalvelu työ.

    • Anonyymi

      Kannattaako vaihtaa vakituisten piirien jaosta varajakajaksi?

      • Anonyymi

        Kannattaa tienaa tuplasti per yö.

    • Anonyymi

      Varajakajana tienaa vähän paremmin, mutta enpäs tiedä kattaako tuo auton kulumista pitkässä juoksussa. Ratti veivaantuu äärilaidasta äärilaitaan monta sataa kertaa yössä ja kaiken maailman routavaurioihin pitää vaan pahtaa lappu lattiassa jos meinaa aikataulussa pysyä.

      Noin 1800€ netto plus km korvaukset tulee. Uuden auton ostin tähän hommaan kun ajattelin että veivaan tätä hommaa sillä 10 vuotta, ongelmaksi muodostuu että se on nyt 40tkm ajettuna jo aivan paskana. Onneksi menee vielä takuu korjaukseen, mutta eipä se pitkälle tule kestämään takuun päätyttyä.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti työnantajan autojakin käytetään. Varajakajat varmaan toki joutuvat käyttämään omaakin autoa piiristä riippuen.

        Voimia!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe