Pitkä suhde päättyi vuodenvaihteessa miehen lähtöön. Kuuluisat viimeiset sanat olivat "haluan tietää mitä elämältäni haluan". Ja eikun avioeropaperit vetämään käräjäoikeuteen.
Sen kummempia analyseeja en eksäni kanssa ole jaksanut vetää eromme syistä, mutta faktaksi tiedän hänen halunsa lisääntyä. Itse en ole koskaan vetänyt aivan absoluuttisen tiukkaa linjaa kumpaankaan suuntaan, mutta...
Onko täällä mahdolliseti muitakin vastaavan kokeneita? Lapsettomuus yhtenä eron syistä. Siis vapaaehtoisen sellaisen.
Sen kummempia analyseeja en eksäni kanssa ole jaksanut vetää eromme syistä, mutta faktaksi tiedän hänen halunsa lisääntyä. Itse en ole koskaan vetänyt aivan absoluuttisen tiukkaa linjaa kumpaankaan suuntaan, mutta...
Onko täällä mahdolliseti muitakin vastaavan kokeneita? Lapsettomuus yhtenä eron syistä. Siis vapaaehtoisen sellaisen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä mies ei voinut saada lasta. Asia oli tiedossa jo ruvetessamme seurustelemaan. Itse olin tuolloin parhaassa lapsentekoiässä, mutta uskoin eläväni myös onnellista elämää lapsettomana tämän miehen kanssa. Adoptio tai keinohedelmöitys ei ollut hänelle koskaan edes vaihtoehto.
Nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin miehelle tulikin yllättäen vauvakuume. Hän lähti avioliitosta hyvin lyhellä varoitusajalla etsimään itselleen naista, joka on jo lapsensa synnyttänyt, jotta pääsisi nauttimaan perheidyllistä, jota minä, nyt jo lapsentekoiän ohittanut vaimo, en hänelle enää pystynyt tarjoamaan.
ja uskoa ihmisiin.. niin naisiin ku ihmisiiinkin.. täs taas yks hyvä esimerkki..nou vei.. luotto mennyt..
Jotkut eivät ole mistään onnellisia vaan hetaan ja haetaan aina jotain. Mitkään lapset eivät mitään onnea tuo jos ei onni löydy omien korvienvälistä. Monet lapselliset pariskunnat ovat todella onnettomia ja eroovat perheen tuomiiin ristiriitoihin paljon helpommin kuin lapsettomat parit.
Lisääntyminen ei ole mikään syy erota jos todella rakastaa kumppaniaan ja suhde on muuttunut todellisiksi tunteiksi. Elämä on niin mielenkiintoista ilman lapsia ja paljon mielenkiintoisempaakin ettei edes mielikuvitus riitä. Huomaatko että lapsia haluavat eroavat niin kuin eräs sukellusveneen omistajakin joka vihdoin sai lapsia, ei tullut siltikään onnelliseksi. Kysymys ex pressan entisestä vävystä.
Jotkut ihmiset eivät saa onneaan mistään vaan hakevat ja hakevat sitä lopun ikää jostain. Aina tulee erilaisia tekosyitä vastaan, halutaan sitä ja tätä. Rakastamisen ja sitoutumisen kyvyttömyys vaivaa tällaisia tyyppejä ja mikään ei tuo kuin hetkellistä tyydytystä, sen jälkeen halutaan taas enemmän ja enemmän sellaista mitään kukaan inhimillinen kumppani ei pystykkään enään antaan. He ovat "ottaja" tyyppejä mutta eivät pysty itse mitään "antaan".
hyvin kuvasit ajatuksiani menneistä vuosista.
En ole katkera eksääni kohtaan, mutta yksityiskohtiin menemättä kuvasit häntä osuvasti.
Paljon olen ehtinyt kuukausien aikana miettimään yhteiseloamme. Ja aika lailla päällimäisenä tunteena olen kokenutkin, ettei entiselleni riittänyt mikään. Kieltämättä olin ensimmäiset ajat eromme jälkeen aivan pihalla minäkuvani kanssa. Nyt olen jo toipunut ja päässyt jaloilleni, ja ehdottoman tyytyväinen lapsettomuusratkaisuuni.
Vuosikausia minusta tuntui, että kelpaisin hänelle lastensa synnyttäjäksi mutta ihmiseksi vierelle loppuiäksi välttämättä en.
Aika kuvaavaa tapauksessa oli kommentti, jonka eksältä vastikään sain. Hänellä on mielessään jo takaraja, jossa ajassa uusi on löydyttävä ja sitten penskat kehiin. No, toivotan hänelle toki onnea :)
Todellinen rakkaus ei todellakaan vaadi mitään. Eikä odota toisen muuttumista ihmiseksi, jota hän ei ole. Olen oikeastaan ensimmäistä kertaa vuosikausiin onnellinen, minua ei revi ristiriitaisuudet minnekään. Kelpaan itselleni ja läheisilleni tälläisenä kuin olen. Entinen elämä eksän kanssa oli oikeastaan jännitysnäytelmää. Loppuaikoina en edes uskaltanut puhua tuntematta jotain kummaa huonommutta.
Eli jonkin sortin toipuva läheisriippuvaisuustapaus taidan olla? Kuinkahan moni on mennyt "tekemään" niitä lapsia vain sitoakseen toisen suhteeseen. Jollain alitajuntaisella tasolla tiesin kyllä suhteemme päättyvän. Mutta lapsia en olisi ikinä tuonut paikkaamaan kahden aikuisen välejä.
No, ehkäpä elelen hyvillä mielin jatkossakin itsekseni. Tai sitten jostain löytyy toinen samanhenkinen yksilö. Joku haluaa ensisijaisesti elämänkumppanin, ei sitä sukunimensä jatkajaa...