Mustis...

Ehkä olen mustis aivan turhaan, mutta tunteilleni en voi mitään. Olen seurustellut saman (maailman ihanimman) naisen kanssa noin 3 vuotta. Viime syksynä hän alkoi kasailla itselleen lähes mahdottoman määrän harrastuksia ja noin 3 viikkoa sitten hän tapasi "sielunveljensä". Koska emme asu yhdessä en ole juurikaan nähnyt häntä sen jälkeen. Olen itse päivät töissä ja hän on nykyään illat harrastuksissa mm. bändi treeenit. Ei niin että olisin soittanut itse skeballa noin 12 v. OK. Menen hänen luokseen joka ilta, mutta mielestäni hän ei ole juurikaan paikalla harrastustensa jälkeenkään. Fyysisesti kyllä mutta muuten ei. Ymmärrän kyllä ettei hän voi keskustella aivan kaikesta kanssani. En varsinaisesti ole mikään ykköspalkinto. Olemme loppupelissä kuitenkin sen verran erilaisia, mutta silti rakastan häntä enemmän kuin ketään olen koskaan rakastanut. Tuntuu kuitenkin murhaavalta olla "evakossa" koko ilta hänen "ystäviensä" takia. Miespuolisten ystävien, jotka jollain tasolla tuntuvat olevan "parempia" painoksia itsestäni. Aina.
0280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


-human kirjoitti:

Ehkä olen mustis aivan turhaan, mutta tunteilleni en voi mitään. Olen seurustellut saman (maailman ihanimman) naisen kanssa noin 3 vuotta. Viime syksynä hän alkoi kasailla itselleen lähes mahdottoman määrän harrastuksia ja noin 3 viikkoa sitten hän tapasi "sielunveljensä". Koska emme asu yhdessä en ole juurikaan nähnyt häntä sen jälkeen. Olen itse päivät töissä ja hän on nykyään illat harrastuksissa mm. bändi treeenit. Ei niin että olisin soittanut itse skeballa noin 12 v. OK. Menen hänen luokseen joka ilta, mutta mielestäni hän ei ole juurikaan paikalla harrastustensa jälkeenkään. Fyysisesti kyllä mutta muuten ei. Ymmärrän kyllä ettei hän voi keskustella aivan kaikesta kanssani. En varsinaisesti ole mikään ykköspalkinto. Olemme loppupelissä kuitenkin sen verran erilaisia, mutta silti rakastan häntä enemmän kuin ketään olen koskaan rakastanut. Tuntuu kuitenkin murhaavalta olla "evakossa" koko ilta hänen "ystäviensä" takia. Miespuolisten ystävien, jotka jollain tasolla tuntuvat olevan "parempia" painoksia itsestäni. Aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu