Hei. Tarinani on tämä: Mieheni ja minä olemme eläneet nyt 5 vuotta avioliitossa, ja saman katon alla olemme asuneet 6 vuotta. Havahduimme siihen, että elämä on vain herätys 7.15, suihkuun, aamupala, töihin, 16.15 työt loppuu, kauppaan, kotiin syömään, omat harrastukset, illalla ehkä elokuviin, ravintolaan tai ystävien luo kylään, kotona seksiä ja sitten nukkumaan. Seuraavana päivänä täsmälleen sama ohjelma. Ja seuraavana. Ja seuraavana... Päätimme sitten "pelastaa" suhteemme tälläiseltä lukujärjestyselämältä yrittämällä lasta. Nyt on 2kk aikaa laskettuun aikaan. Eikä suhde ole ainakaan parempaan suuntaan mennyt.
Onko kohtalotovereita? Oletteko koittaneet "pelastaa" tai parantaa suhdettanne lapsenteolla? Miten kävi? Onko elämä mielekkäämpää vai petyittekö itseenne ja toisiinne?
nimimerkillä
Tulevaisuudesta huolissaan
Onko kohtalotovereita? Oletteko koittaneet "pelastaa" tai parantaa suhdettanne lapsenteolla? Miten kävi? Onko elämä mielekkäämpää vai petyittekö itseenne ja toisiinne?
nimimerkillä
Tulevaisuudesta huolissaan
Vastaukset 18
Vanhimmat
mene parempaan suntaan nytkään! Ajattelematonta touhua! Tehdä lapsi suhteeseen joka ei toimi... Äidillä lapsen hoito , imetys ym vie paljon aikaa ja se aika on mieheltä pois... onnea tarvitset...
Uskon että heitit tuon provomielessä. Lapsi pelastamaan suhdetta..
Teillä on alusta alkaen aivan väärä syy hankkia lasta. Lapsi ei pelasta parisuhdetta, päinvastoin, lapsi haastaa parisuhteen, vaikka suhde olisi ollut ennen lasta vankalla pohjalla. Lapsen synnyttyä lapsi määrää tahdin. Syötöt, nukutukset ym. 1-4 tunnin välein vuorokauden ympäri. Äiti on aika sidottu, energia vähissä, seksi jää pois eikä yhteistä aikaa sitä vähääkään. Valitettavan moni eroaa jo ennen kuin lapsi on vuoden ikäinen.
ehkä olisi ensin pitänyt miettiä miten suhteesta on tullut tuollainen ja sitäkö todella elämältä haluatte ja muuttaa ensin sitä elämäänne jollain lailla. Nyt se on myöhäistä.
Kun vauva siihen tulee niin ainakin lukujärjestys on pakko unohtaa ellei käy niin huono tuuri että vauva on syntyjään aikataulutettu..
Jos suhteen pelastajaksi on lapsi hankittu niin ei se ole kuin pidentänyt väistämätöntä mitä asiaa on sivusta surannut. Joilalkin sitten asioilel tehdään jotain ja jotkut eroavat. Sama urakka siinä parisuhteessa on ilman lapsia kuin lastenkin kanssa ja jos se suhde mättää niin ei ne lapset sitä juuri paranna. Motivaatio ehkä paranee ja ainakin olette tietoisia ongelmastanne.
Onnea vaan vauvaperheeseen ja toivotaan että se vauva on hankala ja vesittää kaikki mahdollisuudet tylsään ja suunniteltuun elämään vaikka se raskasta muuten onkin!
Oletko miettinyt koskettaako elämän noin tarkka rutinoituminen juuri parisuhdettanne vain sinun elämääsi. Siis vaikka eroaisitte muuttuisiko sinun elämäsi juurikaan? Siis oletko sinä kyllästynyt omaan elämääsi vai teidän parisuhteeseen. Ne ovat kaksi eri asiaa kuitenkin. Omassa elämässä täytyy olla sitä jujua ilman parisuhdettakin ja myös sen kanssa.
Kylläpä tässäkin on kannustava ja ymmärtäväinen tyyppi liikkeellä. Tottakai kuulostaa hiukan typerältä lähteä pelastamaan suhdetta vauvaa hankkimalla, mutta onhan sitä paljon typerämpiäkin konsteja ja eihän sitä tiedä, vaikka tuo toimisikin.
Täällä kirjoittelevat kuvittelevat ilmeisesti itse olevansa jotain luojan armoja lapsiensa vanhemmiksi, vaikka tosiasiassa suurin osa on varmasti varsin epäpäteviä ja puutteellisia vanhempia. Sitten kuitenkin ollaan toitottamassa kuka ja missä tilanteessa on sopiva äidiksi tai isäksi.
Ketjun aloittajalle toivon, että yhteinen lapsi saa suhteenne lämpenemään uudelleen. Lapsen ensi hetkiä seuratessa sitä muuttuu yleensä itsekin, toivottavasti teillä tämä muutos johtaa siihen, että pääsette myös lähemmäksi toisianne.
Vastasyntyneen kanssa elämä on niin rankkaa monasti että siinä alkaa ne hyvätkin ihmissuhteet rakoilla kummasti. Monessa liitossa otetaan aikalisää kun vauva hieman rauhottuu ja huomataan että parisuhde on ihan romuna!
Elämän yhdeksi kriisiksikin on nimetty lasten syntymä ja se siis on oikeasti mielenterveydellinen riskitekijä.
Olisi ihanaa jos varmasti se ihana vauveli parantaa sen suhteen, mutta niin en ole nähnyt käyvän vaan ihan päin vastoin! Miksi siis valehdella ja kehoittaa hankkimaan vauva vaikka ei usko ja tiedä sen toimivan?
Entä ajatteletko yhtään sitä lasta? Minkä vastuun sälytät muutaman kilon painoiselle avuttomalle nyytille? Ja kun lapsi kasvaa ja se suhde menee kuin meneekin sinne metsään jonne oli koko ajan menossa niin mikä sen lapsen kohtalo on sitten? Palutetaan kun ei toiminut?
Omasta puolestani voin sanoa, että ilman miehen tukea ei lasten kanssa olsi todellkaan helppoa eikä olisi ollut yhdenkään vauvan kanssa, ei edes sen helppimman saati vaikeimman. Ja jos ei olisi ollut niin väsynyt niin varmaan olisi joskus tapeltu, mutta mieluummin meni nukkumaan..
Edelleen ensin suhde kuntoon ja sitten vauvan tekoon!
Aiheesta juttelimme tuossa aloituksen luettuani ja useampikin tunsi jonkun joka oli päätynyt aborttiin kun se raskaus ei tuonutkaan muutosta suhteeseen. Moni kun oli kuvitellut että ilmoitus vauvasta muuttaa kaiken ja osalla tilanne luisui lopullisesti käsistä..
Kerro muuten ihan uteliaisuudesta mitä ovat ne vielä typerämmät konstit saada suhde kuntoon? Vaikea nimittäin keksiä..
Se on tietysti jokaisen oma asia miten lapsensa tekee ja miksi... Tuntuu kun näitä tekstejä lukee että aina kun saadaan lapsi niin erotaan tai menee suhde ihan karikolle!!! Se on itsestä kiinni jos sen antaa sinne mennä!!!Joka paikassa toitotetaan että parisuhdetta pitää hoitaa ja meillä se on toiminut! Lapsen jälkeen pitää myös huomioida toinen, vaikka tulee äidiksi on silti sen jälkeenkin vielä vaimo/avopuoliso!!! Pieni vauva myös nukkuu ei se oli 24 tuntia hereillä sillon ehtii huomioida toista ja vauvan kanssa vaikka se hereillä olisikin voi huomioida toista ei meidän lapsi syö koko sitä aikaa kun on hereillä tai ole sylissä sitterissä tykkää katsella lelujaan ja niile jöpötellä! Herätkää ihmiset ennen kun alatte tänne kirjoitteleen pelkkää pahaa! Typerää se on pelastaa liitto lapsella mutta jos joku niin tahtoo tehdä niin onnea yritykselle ja toivotaan että onnistutte!
aivan varmasti on provo... eihän noin typeriä (aikuisia) ihmisiä oo... Voi lapsi parkaa...
ompa täällä negatiivisia mielipiteitä..vaikka esikoistani vasta odottelen, niin sanompa nyt minun mielipiteeni...
kuten tässä jo monet ovat sanoneetkin, hankitte lapsen ihan vääristä syistä..se on kai tullut selväksi...mutta ei se välttämättä parisuhdetta huononna...olempa kuullut muutamia tarinoita joissa parisuhde on parantunutkin uuden elämän tultua taloon..tosin harvemmassa taitavat nämä tarinat olla...mutta kannattaahan se miettiä mitä sitä elämältään haluaa ja onko kyllästynyt elämäänsä vai parisuhteeseensa..mutta en todellakaan ole paras neuvomaan kun en vielä itsekkään omaa kokemusta vauva-arjen pyörittämisestä..Onnea kuitenkin Odotukselle!
itse asiassa sun viestissä et sano, et teillä menis huonosti, et puhu riidoista yms. olette vain rutinoituneita. sitähän voi muuttaa hankkimalla uusia harrastuksia, tehdä vknloppureissuja ym. mutta nyt jos lapsi tulee niin se muuttaa kaiken. aikaa ei enää jää tuollaiseen. toivottovasti sitoudutte molemmat hoitoon, muuten tulee melkoinen urakka toiselle ja se väsyttää täysin. jos olette lapsirakkaita, niin voihan se ollakin hyvä asia, vauvan tulo siis. elämä muuttuu ainakin täysin, sitäkö halusit..? mutta rutiinit ovat vauvan elämässä tärkeitä eli niistä ei enää eroon pääse. toivot. kaikki menee hyvin!
Saatana kun jurppii tollaset ääliöt! Ette kyllä ajattele, ettekä ole ajatelleet yhtään lapsen parasta. Olette itsekkäitä. Ei kai nyt jumalauta, lapsi mitään avioliittoa pelasta, se nyt pitäisi tyhmemmänkin tajuta! Avain suhteen pelastamiseen löytyy kyllä jostain ihan muualta, kuin lapsesta ...
Hmmm...tuntuu hieman arveluttavalta parantaa suhdetta lapsella. lapsi on naiselle hyvin läheinen ja konkreettinen asia ja pahimmassa tapauksessa voi etäännyttää miehen yhä etäämälle naisesta. Toivotan onnea ja menestystä koko perheelle.
Ehdotan että lastenteon ohella hoidatte parisuhteen kuntoon. Esimerkiksi yhteinen aamusuihkutuokio ja yhteisnen harrastus on keino hoitaa parisuhdetta. Puhuminen on myös parasta lääkettä
-Sam
Teillähän on unelmasuhde. Elämähän kun tuppaa oikeasti olemaan tylsää arkea - rutiinia rutiinin perään. Nuoruuden extream elämän jälkeen on vaikea hyväksyä, että tässäkö tämä on - tälläistäkö tämä nyt on hamaan hautaan?
Kyllä se lapsen syntymä taas hetkeksi extreamlajit
teille näyttää, mutta kohta elämä on taas ankeaa arkea. Työ, ruokakauppa, muksut jne. Mutta välillä niin ihanaa;) Jollei ole ankeaa arkea, niin ei ole juhlaakaan. Tsemppiä - tulevat vanhemmat!
Häpeäisit!
Ensinnäkin hävetkää te kaikki vastaajat jotka täysin tuntematta edes tätä alkuperäistä kirjoittajaa arvostelette ja haukutte kuin mitkäkin "tuomion enkelit".
Niin joku muukin tuossa mainitsi rutinoitumisen ja sanoisin etten minäkään aloituksesta lukenut mitään sellaista että olisi kovia riitoja, eripuraa, suhde täysin romuna...? Vain juuri sitä rutinoitumista mikä tapahtuu kaikille ajan myötä, toiset sitä vain eivät huomaa tai eivät ota sitä niin, ovat onnellisia ja tyytyväisiä juuri siihen hyvin aikataulutettuun elämään. Herätys, töihin, kauppaan, kotiin, ruokailua, harrastusta, telkkaria, nukkumista, jne. jne.
Tulevaisuudesta ei kannata olla huolissaan. Lapsi vaatii hyvin paljon vanhemmiltaan ja se on todellakin kriisin paikka kun ensimmäinen syntyy, toisille helpompi, toisille kovempi. (Voin kertoa että kolmannen saaminen oli jo paljon helpompaa ja mukavampaa!) Vauva, sekä siitä vähitellen kasvava lapsi, koululainen, jne. vaatii paljon mutta antaa vielä enemmän, kunhan osaa asennoitua oikein. Rutiinit ne on sitten vauvan ja lapsen kanssakin, mutta ne rutiinit aina muuttuu ja vaihtuu tietyllä tavalla. Paljon on omasta itsestä kiinni ja siitä puolisosta, miten sen lapsen tulon ottaa ja miten asennoituu. Itse sanoisin että enempi se on ainakin meille antanut kuin ottanut. Nyt vain tehdään paljon asioita mitä ei ennen tehty, joten itse en ainakaan koe joutuneeni luopumaan yhtään mistään, päinvastoin, teemme paljon sellaista mistä en osannut lapsettomana edes haaveilla tai uneksia! Parisuhteenne on juuri sellainen miksi sen yhdessä haluatte rakentaa on sitten lapsia tai ei. Ja onnea sydämestäni tulevaan!
Mieheni on tehty varta vasten pelastamaan hänen vanhempiensa avioliitto. Hänen vanhempansa kuitenkin erosivat kun mieheni oli alle kaksivuotias ja mieheni on poukkoillut kahden kodin välillä. Hänen vanhempansa eivät ole edelleenkään puheväleissä ja molemmilla on alkoholiongelma. Kumpikin asuu yksinään ja on kykenemätön suhteeseen. Miehelläni ei ole sisaruksia ja hän joutuu pitämään huolta vanhemmistaan. :(
Jos en tietäisi oikeasta elämästä vastaavia tapauksia, olis kyllä vaikea uskoa että ap on tosissaan :)
Kun lapsi tulee, silloin vasta olettekin lukujärjestykseen sidottuja. Ei tullut mieleen, että jos nuo luettelemasi päiväpuuhat ei tyydytä, niin voi keksiä JOTAIN MUUTA TEKEMISTÄ!?
Ei herrajesta että ihmiset on kyllä niiiin... no en viitsi sanoa.
Onnea vaan, tulevalle yh:lle.